Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Varasto

Työpaikallani aulan vartiointi on erään
ulkopuolisen vartiointifirman hoidossa ja
henkilöt vaihtuvat aina määrävälein. Kun taasen
meihistönvaihdos oli tapahtunut äkkäsin erään
todella upean näköisen pitkähiuksisen naisen
saapuneen vartioimaan turvallisuuttamme.
Monasti ohikulkiessani vilkaksin tätä jumalaista
naista ja muutamankin kerran huomasin, että
nainen vastasi katseeseeni tai sitten vain
kuvittelin niin.
Talo, jossa työskentelen on melko suuri ja myös
tyhjiä tiloja on siellä täällä ja kun olet
oppimut kulkemaan paikoittain melko sokkeloisessa
talossa, niin oikaiseminen on todella helppoa.
Kerran valesin palaverista toiselta puolelta
taloa mappinivaska kainalossa ja samassa kun
puhelin soi kansio tipahti kainalostani ja levisi
käytävälle. Kirosin mielessäni kömpelyyttäni ja
kun olin hoitanut puhelun ryhdyin keräämään
papereita lattialta.
Tarvitko apua kuului läheltä ja kun nostin
katsettani huomasin tämän vartijan seisovan
vieressäni ja ennen kuin ehdin mitään vastaamaan
hän ryhtyi noukkimaan papereita lattialta. En
voinut olla huomaamatta hänen pyöreitä rintojaan
ja ajattelin kuinka mukava olisi joutua
tuon "pidättämäksi". Tuntui kuin hän olisi
lukenut ajatukseni, koska hän vilkaisi minuun ja
hymyili. Saimme paperit kasaan ja nousimme ylös.
Kiitin häntä ja totesin, ettei tämä taida kuulua
työsi kuvaan, mutta hän hymyili ja totesi, että
työn kuvaan kuuluu kyllä kaikkea maan ja taivaan
väliltä.
Samalla kun olet siinä voisit auttaa minua
vuorostasi ja sanoin, että mielelläni koska
minulla ei olltu mikään kiire. Hänen piti etsiä
varastosta jotain julisteita yms. ja hyvä kun
tiesi missä ko. varasto edes on.
Olimme jo tovin tonkineet varastoa ja valmista ei
meinannut tulla ja meinasimme jo luovuttaa kunnes
molemmat huomasimme hyllyllä lojuvan nivaskan
esitteitä yms. Kurottelimme molemmat tavaroita
alas ja vahingossa hän horjahti ja painautui
minua vasten. Käteni oli hiukan huonossa
asennossa, joten se painautui vahingossa hänen
vasenta rintaansa vasten ja sekunnin joka tuntui
ikuisuudelta olimme toisimme kiinni. Juuri kun
oli irrottamassa käteni hänen huulensa
painautuivat minuun ja pian kielemme kisailivat
toistemme suusa. En irrottanut otettani hänen
rinnastaan vaan päin vastoin ryhdyin tutkimaan
vasenta rintaa tarkemmin käsikopelolla ja maltoin
tuskin odottaa kunnes saisin nuo jumalaiset
rinnat suulliseen tutkintaan ja toinen käteni
eksyi hänen pakaralleen. Pian kuitenkin molemmat
käteni kourivat hänen pakaroitaan. Hän siirtyi
näykkimään kaulaani ja pian hän kuiskasi korvaani
anellen minua nuolemaan häntä.
Hymyilin hänelle ja ilman eri käskyä hän pudotti
housut nilkkoihinsa, alta palajstui kauniit
sääret, upeat reidet ja mustat pikkuhousut, jotka
nekin putosivat lattialle. Lattialla oli iso
kuljetuslaatikko, jonka päälle hän asettui
selälleen ja vinkkasi minua aloittamaan "työt".
Astuin lähemmäs, levitin hänen jalkojaan ja
painoin kasvoni hänen märälle vitulleen.
Nuolaisin muutaman kerran varovasti ja hän ynähti
ja jännitti koko vartaloaan. Kielen kärjellä
tutkin häntä tarkemmin ja sormella jatkoin
tutkimista hyvin varovasti, mutta kuitenkin
määrätietoisesti. Kiihdytin hiukan tahtia ja hän
vastasi nuolemiseeni liikuttamalla lantiotaan
samassa tahdissa ja paian olikin niin, että hän
oli se, joka määräsi tahdin. Pyysin häntä
avaamaan paitansa napit, jotta näkisin nuo
jumalaiset rinnat ja tärisevin sormin hän ryhtyi
avaamaan nappeja ja tämä tuntui kestävän
ikuisuuden. Kuitenkin hän sai napit auki ja alta
paljastui upeat rinnat, joita halusin myös päästä
maistamaan, mutta en vielä...
Halusin antaa tuolle jumalattarelle kunnon
orkasmit ja jatkoin työtäni ja pian sainkin hänet
tärisemään holtittomasti laatikon päällä. Hän
huokasi syvään ja rentoutui, mutta minulla oli jo
pakottava tarve päästää kullini vapaaksi .Laskin
housuni ja kaivoin kaluni esiin. Kävelin hänen
päänsä viereen ja tarjosin kaluni imettäväksi.
Hän ryhtyi ahnaasti imemään kulliani ja nyt
samalla pääsin ihailemaan hänen täyteläisiä
rintojaan. kaivoin toisen nännin esiin ja
hyväilin sen kivikovaksi. Nai minua suuhun kuului
vienon irstas pyyntö ja asetuin niin, että
suorastaan pumppasin kivikovaa kulliani hänen
suuhunsa. Anna tulla loppuun asti hän komesi
pullautettuaan kaluni suustaan ja minähän tein
mitä pyydettiin. Otin vielä paremman asennon ja
nain häntä suuhun suurella nautinnolla. Kohta
puoliin minulta tulee totesin, joten hän
irtaantui minusta, nousi laatikolta ylös, asettui
mahalleen laatikolle. Takaapäin, haluan takaapäin
hän komensi ja asetuin hänen taakseen. Tartuin
lantiosta kiinni ja yhdellä työnnöllä tunkeuiduin
häneen. Laatikko oli sen verran hyvällä
korkeudella, että kun hän painoi koko
yläruumiinsa laatikkoa vasten ja notkisti
selkäänsä pääsin naimaan oikein kunnolla. Nai
minua...nai äläkä pidättele...hän suorastaan
aneli...nai minua....älä tule sisään vaan lataa
pitkin selkää ja persettä.....
Mällit lähti liikkeelle ja irtaannuin hänestä ja
laskin satsit pitkin hänen herkkupersettään ja
selkää....Vavahtelin orgasmista...
61796
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tarina oli hyvä, tulee mieleen oman työpaikan
vartijat...=)

Äänestä
  • orgasmi kirjoitetaan g:llä, hyvä teksti saa pikku
    huolimatomuudesta koomisen sävytyksen, siis
    huolellisuutta!

    Äänestä

  • M#/ kirjoitti:

    orgasmi kirjoitetaan g:llä, hyvä teksti saa pikku
    huolimatomuudesta koomisen sävytyksen, siis
    huolellisuutta!

    ihan totta, mutta minkäs teet kun on g-vika....:)

    Äänestä

..siis vautsiwau....oikein hyvä ja kiihoittava
juttu:)

Äänestä

johan sai työmaa uuden perspektiivin !

Äänestä

joo... tosi kiihottavaa. siis ei!

Mälli ei o kovin kiihottava sana. sopii paremmmin
sliippareille ku "seksinovelliin"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä kirjoitti:

Työpaikallani aulan vartiointi on erään
ulkopuolisen vartiointifirman hoidossa ja
henkilöt vaihtuvat aina määrävälein. Kun taasen
meihistönvaihdos oli tapahtunut äkkäsin erään
todella upean näköisen pitkähiuksisen naisen
saapuneen vartioimaan turvallisuuttamme.
Monasti ohikulkiessani vilkaksin tätä jumalaista
naista ja muutamankin kerran huomasin, että
nainen vastasi katseeseeni tai sitten vain
kuvittelin niin.
Talo, jossa työskentelen on melko suuri ja myös
tyhjiä tiloja on siellä täällä ja kun olet
oppimut kulkemaan paikoittain melko sokkeloisessa
talossa, niin oikaiseminen on todella helppoa.
Kerran valesin palaverista toiselta puolelta
taloa mappinivaska kainalossa ja samassa kun
puhelin soi kansio tipahti kainalostani ja levisi
käytävälle. Kirosin mielessäni kömpelyyttäni ja
kun olin hoitanut puhelun ryhdyin keräämään
papereita lattialta.
Tarvitko apua kuului läheltä ja kun nostin
katsettani huomasin tämän vartijan seisovan
vieressäni ja ennen kuin ehdin mitään vastaamaan
hän ryhtyi noukkimaan papereita lattialta. En
voinut olla huomaamatta hänen pyöreitä rintojaan
ja ajattelin kuinka mukava olisi joutua
tuon "pidättämäksi". Tuntui kuin hän olisi
lukenut ajatukseni, koska hän vilkaisi minuun ja
hymyili. Saimme paperit kasaan ja nousimme ylös.
Kiitin häntä ja totesin, ettei tämä taida kuulua
työsi kuvaan, mutta hän hymyili ja totesi, että
työn kuvaan kuuluu kyllä kaikkea maan ja taivaan
väliltä.
Samalla kun olet siinä voisit auttaa minua
vuorostasi ja sanoin, että mielelläni koska
minulla ei olltu mikään kiire. Hänen piti etsiä
varastosta jotain julisteita yms. ja hyvä kun
tiesi missä ko. varasto edes on.
Olimme jo tovin tonkineet varastoa ja valmista ei
meinannut tulla ja meinasimme jo luovuttaa kunnes
molemmat huomasimme hyllyllä lojuvan nivaskan
esitteitä yms. Kurottelimme molemmat tavaroita
alas ja vahingossa hän horjahti ja painautui
minua vasten. Käteni oli hiukan huonossa
asennossa, joten se painautui vahingossa hänen
vasenta rintaansa vasten ja sekunnin joka tuntui
ikuisuudelta olimme toisimme kiinni. Juuri kun
oli irrottamassa käteni hänen huulensa
painautuivat minuun ja pian kielemme kisailivat
toistemme suusa. En irrottanut otettani hänen
rinnastaan vaan päin vastoin ryhdyin tutkimaan
vasenta rintaa tarkemmin käsikopelolla ja maltoin
tuskin odottaa kunnes saisin nuo jumalaiset
rinnat suulliseen tutkintaan ja toinen käteni
eksyi hänen pakaralleen. Pian kuitenkin molemmat
käteni kourivat hänen pakaroitaan. Hän siirtyi
näykkimään kaulaani ja pian hän kuiskasi korvaani
anellen minua nuolemaan häntä.
Hymyilin hänelle ja ilman eri käskyä hän pudotti
housut nilkkoihinsa, alta palajstui kauniit
sääret, upeat reidet ja mustat pikkuhousut, jotka
nekin putosivat lattialle. Lattialla oli iso
kuljetuslaatikko, jonka päälle hän asettui
selälleen ja vinkkasi minua aloittamaan "työt".
Astuin lähemmäs, levitin hänen jalkojaan ja
painoin kasvoni hänen märälle vitulleen.
Nuolaisin muutaman kerran varovasti ja hän ynähti
ja jännitti koko vartaloaan. Kielen kärjellä
tutkin häntä tarkemmin ja sormella jatkoin
tutkimista hyvin varovasti, mutta kuitenkin
määrätietoisesti. Kiihdytin hiukan tahtia ja hän
vastasi nuolemiseeni liikuttamalla lantiotaan
samassa tahdissa ja paian olikin niin, että hän
oli se, joka määräsi tahdin. Pyysin häntä
avaamaan paitansa napit, jotta näkisin nuo
jumalaiset rinnat ja tärisevin sormin hän ryhtyi
avaamaan nappeja ja tämä tuntui kestävän
ikuisuuden. Kuitenkin hän sai napit auki ja alta
paljastui upeat rinnat, joita halusin myös päästä
maistamaan, mutta en vielä...
Halusin antaa tuolle jumalattarelle kunnon
orkasmit ja jatkoin työtäni ja pian sainkin hänet
tärisemään holtittomasti laatikon päällä. Hän
huokasi syvään ja rentoutui, mutta minulla oli jo
pakottava tarve päästää kullini vapaaksi .Laskin
housuni ja kaivoin kaluni esiin. Kävelin hänen
päänsä viereen ja tarjosin kaluni imettäväksi.
Hän ryhtyi ahnaasti imemään kulliani ja nyt
samalla pääsin ihailemaan hänen täyteläisiä
rintojaan. kaivoin toisen nännin esiin ja
hyväilin sen kivikovaksi. Nai minua suuhun kuului
vienon irstas pyyntö ja asetuin niin, että
suorastaan pumppasin kivikovaa kulliani hänen
suuhunsa. Anna tulla loppuun asti hän komesi
pullautettuaan kaluni suustaan ja minähän tein
mitä pyydettiin. Otin vielä paremman asennon ja
nain häntä suuhun suurella nautinnolla. Kohta
puoliin minulta tulee totesin, joten hän
irtaantui minusta, nousi laatikolta ylös, asettui
mahalleen laatikolle. Takaapäin, haluan takaapäin
hän komensi ja asetuin hänen taakseen. Tartuin
lantiosta kiinni ja yhdellä työnnöllä tunkeuiduin
häneen. Laatikko oli sen verran hyvällä
korkeudella, että kun hän painoi koko
yläruumiinsa laatikkoa vasten ja notkisti
selkäänsä pääsin naimaan oikein kunnolla. Nai
minua...nai äläkä pidättele...hän suorastaan
aneli...nai minua....älä tule sisään vaan lataa
pitkin selkää ja persettä.....
Mällit lähti liikkeelle ja irtaannuin hänestä ja
laskin satsit pitkin hänen herkkupersettään ja
selkää....Vavahtelin orgasmista...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu