Laivalla

henryxavier

Laivalla

Nousimme laivaan Helsingistä. Perheen kanssa matkustaessa oli etua siitä, että majoituksemme oli Commodore-luokassa, ja sinne pääsi ennen muissa hyttiluokissa matkustavia. Näin vältimme pahimmat ruuhkat laivaan noustessa.
Parivuode hytissä ja lapsille levitettävä vuodesohva olivat juuri sopivat meidän tarpeisiin. Parveke avattavalla ikkunalla oli pelkkää plussaa. Tämä oli perheemme ensimmäinen kerta tuossa hyttiluokassa ja se miellytti meitä kaikkia kovasti. Loungen hyttihintaan sisältyvät antimet kävimme hyödyntämässä heti kohta laivaan noustuamme. Lapsetkin, Heta 11 vuotta ja Jani 9 vuotta, löysivät mieleistään purtavaa hedelmien ja pikkuleipien joukosta. Pari vuotta minua nuoremman rouvani Pirjon, 34v, kanssa, joimme automaatista erikoiskahvit ja vitriinistä kakkupalat.

Kahdennentoista kerroksen kylpylään oli lapset tietenkin pakko viedä ja Pirjon pitäessä huolta Hetasta, katsoin minä Janin perään miesten puolella. Kylpylästä löysimme jokaiselle miellyttävää viihdykettä. Janin laskiessa vesiliukua, istuin itse porealtaassa antaen poreiden hyväillä kroppaani. Välillä poikkesimme turkkilaisessa saunassa tuoksuttelemassa eukalyptyksen hajuista höyryä.

Turkkilaisen saunan höyryyn istui viereeni nuori miehenalku ja huomasin hänen välillä vilkuilevan minua kohti. Sama kaveri tuli istumaan samaan porealtaaseen meidän perheen kanssa. Sitä ihmettelin, koska viereisissäkin olisi ollut hänelle tilaa. Mutta nuori mies, timmi keho, kauniit kasvot ja pienet uikkarit eivät saaneet minua haluamaan häntä poiskaan altaastamme.

Pirjon kanssa juttelimme siitä, mitä aktiviteettia voisimme seuraavan päivän Tukholma-päivänä tehdä ja mistä lapset tykkäisivät. Itse olisin halunnut kuuluisaan Vaasa-museoon katsomaan surullisenkuuluisaa Vaasa-laivaa, mutta lapset halusivat mieluummin eläintarhaan, joten se päätettiin ottaa ohjelmaan.
Poreiden seassa tunsin Pirjon hyväilevän pohkeitani jaloillaan ja välillä jalat hipoivat jo reittä. Vilkaisin Pirjoa silmiin ja puistelin päätäni. Nyt ei ole vielä aika reisihommiin. Pirjo oli, kuin ei olisi huomannut ollenkaan katsettani. Eikä hän ollut huomaavinaankaan, kun siirsin jalan pois reideltäni.
Aikamme viihdyttyämme, läksimme hytin kautta päivälliselle nauttimaan seisovan pöydän antimia. Siellä ei jäänyt kukaan nälkäiseksi.

Lasten leikkiessä laivan kävelykadun leikkihuoneessa, nautimme Pirjon kanssa ravintolan terassilla muutamat kylmät drinkit heitä seuraten.
"Meinasitkos Pirre hyökätä mun kimppuun porealtaalla kun jo potkiskelit jalkojani siellä poreissa?
"Ai mitä?" - kysyi Pirjo. "En minä ole sinua potkinut altaalla. Taas kuvittelet omiasi, heh."

Olin kyllä aivan varma, että jalkojani potkittiin ja kukaan lapsista se ei ollut. Ei helevetti soikoon. Ei kai se nuori kaveri vaan. Mutta mitä syytä sillä oli minua potkia...

"Kai sitten kuvittelin vaan. Illalla laitetaan lapset nukkumaan ja käydään katsomassa keskiyön showta, eiks niin beibe?"
"Juu. Otetaan kännykät mukaan, jos lapsille tulee vaikka ikävä, niin päästään heti hyttiin. Mutta tuskin ne heräävät kun nyt väsyttävät itsensä päivällä." - tuumi Pirjo.

Lapset nukkuivat jo, kun Pirjon kanssa avasimme jääkaapista löytyneen kuohuviinin hyttimme parvekkeella. Lämmin kesäilta ja meren syliin hiljalleen vaipuva aurinko oli upea kokemus ja kupliva juoma juhlisti matkaamme laivamme kyntäessä välkehtivän meren aaltoja.

Hämärän tultua läksimme katsomaan ravintolan ohjelmaa ja muutaman drinkin nautimme vielä baaritiskiltä. Keskiyön show oli upea ja ammattitaitoinen esiintyjäryhmä pani parastaan tanssien ja laulaen.
Nautintomme lopetti kännykän värinä rintataskussa. Vilkaisin sitä ja huomasin Hetan tavoittelevan meitä. Annoin puhelimen Pirjolle, joka hetken juteltuaan sanoi, että nyt on mentävä, kun Hetalla on äitiä ikävä.
"Voinko minä jäädä vielä hetkeksi, kun hain juuri uuden juomankin? - kysyin, ja Pirjo sanoi, että ei hän minua siellä tarvitse. Jäin lipittelemään juomaani yksin ja hetken päästä ajattelin käydä vielä ylimmän kerroksen diskossa, jossa nuoret tykkäsivät pitää omaa hauskaansa.

43

7089

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hain oluen itselleni ja menin hiukan syrjemmälle sitä juomaan. En halunnut olla lystiä pitävän nuorison jaloissa ja diskomusan jytke ei ihan kuulunut lempimusiikkiini.
      Suurin osa diskoilijoista oli sen verran nuoria, että olisivat voineet olla vaikka lapsiani. Mitä minä täällä teen mietin, kun takaani kuului: "Lähdeks joraa mun kaa?"
      "Mitä?" - ehdin kysyä ja kun pyörähdin, huomasin porealtaalla heiluneen sällin vieressäni.
      "Siis, lähdeks pappa joraa mun kaa? Sitä mä vaan kysyin." - naurahti tuo sälli ja päästi kauniin hymyn naamalleen.
      "Eiköhän sun ole parasta jorata ikäistesi kanssa... Minä poikkesin vaan katsomaan millaista menoa nykynuoriso pitää öisin nykyään." - sanoin ja käänsin selkäni.
      Kaveri siirtyi vastapuolelle pöytää ja tuijotti silmiini.
      "Kun mä en haluuu jorata ikäisteni kanssa. Sä olet oikea mies ja mä tykkään sellaisista." - kertoi tuo poika kohtalaisen suorasukaisesti.
      "Minä olen perheellinen mies ja en enää ole miesten kanssa tavannut puuhastella. Etsi joku toinen!"
      "En nyt etsi. Ja enää? Et ole enää tavannut? Tarkoittaa, että olet sit puuhastellut miesten kanssa?" - sälli jatkoi suoraa linjaansa.
      "No se ei kuulu sulle, olenko vai en. Taidat olla vielä liian nuorikin. Ettet olisi alaikäinen. Miten ne päästi sut sisään tänne? - yritin siirtää puhetta pois omista puuhasteluista.

      "Kun et tanssimaankaan lähde, niin tarjoa ees lonkero. Maksa sä, niin mä haen, niin näet, et olen täysikäinen. Ei ne myy alaikäisille, eli joudun paperit näyttää."
      Annoin pojalle kakskymppisen ja pyysin tuomaan itselleni oluen. Muistelin menneitä ja vielä tuon kaverin ikäisenä harrastin seksiä satunnaisesti poikienkin kanssa. Alavatsassani jysähti vanha tuttu tunne, mutta yritin sen tunteen saada taka-alalle.

      Poika toi oluen minulle, itselleen oli ottanut lonkeron ja jäiden kilistessä hörppi siitä pieniä siivuja.
      "Toss loput rahat, vaikka ei niitä paljoo jääny, kun on aika kallista täällä juomat." - sanoi poika kun asetteli vitosen setelin ja kolikot pöydälle.
      "Voit pitää ne hakupalkkana ja sinä tarvitset niitä varmaan enemmän kuin minä." - tuumasin jalosti.

      "Mikäs sun nimi on? Mä olen Jukka-Pekka, mutta lyhyemmin Jukkis tai JiiPee vaan."
      "Antti olen. Se olitkin sinä, kun potkit minua altaalla. Minä jo rouvaa ehdin moittia julkisista hellyydenosoituksista. Miksi niin teit?” - kysyin Jukkikselta.
      "Suoraan sanottuna, vaikutit mielenkiintoiselta ja mä en tosiaankaan tykkää omanikäisistä, kun ne on vähän lapsia vielä. Haluisitko pitää hauskaa mun kanssa?"  
      "Mitä hauskaa? Pallomereenkö haluat? - tuhahdin.
      "No en, mutta viiskymppisestä voisin imee sun kullii. Mull on hillot vähissä ja ei se vastenmielistä olis muutenkaan, mutta rahakaan ei tekis pahaa." - kuiskasi Jukkis ja iski silmää.

      Kaluni jysähti pystyyn. Pelkkä ajatus noiden kauniiden huulten ympäröimästä kullistani oli kiihottava. Aloin kiinnostua asiasta, mutta muistin perheeni.
      "Ei se rahasta palele, mutta mulla on perhe tuolla Commodoressa ja se vähän häiritsee."
      "No eihän me mennä sinne. Seiskalla on parfyymikauppaa vastapäätä rauhallinen veski. Voisin hoitaa sut siellä. Mitäs sanot?"

      Tämä poika ei aikaa tuhlaile. Yritin vastustella vielä.
      "Kun en mä miesten kanssa ole aikoihin ollut ja nyt kun on tuota perhettäkin..." - epäröin vielä.
      "Sulla jää iloista puolet pois, jos pelkkien naisten kanssa peuhaat. Eikä perhees tartte mitään tietää. Parfyymikauppaa vastapäätä vartin päästä, niin saadaan homma pois. Meen eeltä ja jätän sen kopin oven raolleen missä olen. Onks sovittu, Antsu?" 
      Pääni sanoi, että ei, mutta kyrpäni huusi, KYLLÄ, KYLLÄ. Kukapa sitä päätään silloin kuuntelee. Löin kättä Jukkiksen kanssa ja pöydän alla kohensin kaluni napaa kohti välttääkseni ruman pullotuksen.

      • Jukkis hörppäsi lonkerolasinsa tyhjäksi ja käveli hissille. Vaaleitten, jo haalistuneiden farkkujen peittämä takamus keinahteli houkuttelevasti ja mieleeni tuli syntisiä ajatuksia.
        Odotin muutaman minuutin ja jätin puoliksi juodun oluen pöytään. Siirryin hissillä seiskaan ja hain katseellani parfyymikauppaa...

        Katselin hetken kävelykadun meininkiä ja vielä olisi ollut mahdollisuus peruuttaa. Kyrpäní kielsi peruutukset ja menin käytävän ja vessan väliselle ovelle.Vedin sen auki ja yksi koppien ovista oli sovitusti raollaan. Raotin sitä ja Jukkis istui pönton kannen päällä ja vinkkasi sulkemaan oven. Suljin oven ja jäin seisomaan Jukkiksen eteen.

        Suora toiminta jatkui. Jukkis tarttui vyöhöni, aukasi soljen ja vyötärönapin. Puristi kevyesti housujen päältä kaluani ja painoi poskensa sen päälle. Kaluni sykki odotuksesta ja vetoketjun vinkaisu kertoi kieltään, että odotus on kohta ohi.
        Jukkiksen kädet vetivät päällyshousuni lattialle ja alushousujeni pullistuma sai hyväilyjä niiden päältä. Nojasin selkäni oveen ja antauduin tulevalle käsittelylle. Jukkiksen vedettyä alkkarini alas, pääsi kaluni heilumaan vapaasti, kunnes käsi pysäytti sen liikkeen. Eikä nyt pelkästään kaluni saanut käsittelyä, vaan käden pidellessä kaluni vartta tiukasti otteessaan, nuoli Jukkis kiveksiäni aivan välilihan ja kivespussin rajasta saakka. Pienet puhallukset märillä kiveksilläni tuntuivat makeilta ja ennen kaluni suuhun uppoamista, sai kullini vielä kunnon nuuhkaisut Jukkikselta. Tämä poika tykkää kyrvästä, se täytyy myöntää. 

        Jukka-Pekka piti huolen, ettei viisikymppiseni mennyt hukkaan. Sellaista kielen pyörittelyä, imuvoimakkuuden vaihtelua, välillä pelkkää terskaa imien ja välillä lähes juurta myöten kurkkuun. Nyt pitää sanoa, että vaikka Pirjokin osaa kullinimemisen jalon taidon, hopealle olisi jäänyt tähän käsittelyyn verrattaessa.
        Jukkis kiihdytti vauhtia ja antoi imujensa lomassa kielensä kiemurrella terskani alaosalla ja eihän tuollaista menoa kauaa kestänyt. Aloin vetämään kaluani suusta, kun tunsin paukkujen olevan lähdössä, mutta Jukkis tarttui pakaroihini ja veti minut kiinni itseensä. Rojautin kunnon satsit kitalakeen ja jalkojani vapisutti orgasmin voima. Kaluni pysyi suussa pehmenemiseen saakka ja lupsautettuaan viimeisetkin mehutipat sen nokasta, nosti Jukkis alushousuni ylös, katsoi silmiini ja kysyi; "Mitäs tykkäsit?"
        "Huh huh. Osasit kyllä hommasi. Tuossa on tuo viiskymppinen, mutta näytäs peppuasi kaupan päällisiksi!" - tingin.
        Jukkis nousi pytyn kannelle seisomaan ja veti housujansa perseeensä puoliväliin. Mukavan näköiset pakarapallot olivat puoliksi näkyvissä ja ajattelin auttaa tarttumalla housujen kaulukseen. 
        "Tsot tsot. Ei enempää nyt." - tuumi Jukkis.
        "No parempi puolikaskin, kuin ei mitään." - naurahdin. Mukava se olisi ollut tuo kaunis peppu tuossa tarkastaa, mutta johan tässä touhuttiin.
        "On sulla kyllä hyvännäköinen persus." - kehaisin vielä.

        Jukkis taitteli viiskymppistäni farkkujensa taskuun, katsoi silmiini tiukasti ja sanoi:
        "Satkulla saat panna sitä, mut et tänään tietenkään."
        Poikahan on bisnesmiehiä ja huorahtavaa sorttia sellaista...

        "Minulla on huomenna perheen kanssa menoa koko päivä, ja en taida joutaa sinua paneskelemaan, vaikka ei se kovin huono diili olisi. Siitä on aikaa, kun olen poikaa viimeksi pannut..." - pohdin.
        "Jos menosi peruuntuu, niin tavataan kymmeneltä kylpylässä, mutta nyt lähdetään täältä kopista. Meen eeltä ja lähde vasta minuutin päästä sinä. Ja ihan oikeesti. Jos haluat peppua, niin huomenna saisit. Osaan antaa sitäkin." - sanoi Jukkis hymyillen.
        "Ihmeitä pitää tapahtua, jos huomenna tavataan, mutta joskus niitä ihmeitäkin tapahtuu." - sanoin ja puristin Jukkista pakaroista. Hän antoi minun kouria niitä jonkin aikaa, mutta sitten tuumasi, ”moi”, ja häipyi edeltä ulos.

        Kävin rauhoittumassa yhden tuplaviskin parissa ja hiivin hyttiin Pirjon viereen nukkumaan.
        "Hyi, kun sä haiset viinalle. Menitkö ottamaan vielä monta?" - kysyi Pirjo unenpöpperöissään.
        "Tulihan sitä otettua aika monta ja saapas nähdä, kuinka kova krapula on aamulla. Pärjäisitköhän lasten kanssa siellä eläintarhassa, jos en pysty lähtemään?" - kysymys pääsi huuliltani.
        "Katsotaan aamulla. Mutta sulla tulisi olemaan tylsää yksin laivalla, kun me ollaan siellä." - mumisi Pirjo ja veti peiton korvilleen.
        "Juu. Varmaan tulisi olemaan tylsää." - myötäilin rouvaani.

      • nami-nami
        henryxavier kirjoitti:

        Jukkis hörppäsi lonkerolasinsa tyhjäksi ja käveli hissille. Vaaleitten, jo haalistuneiden farkkujen peittämä takamus keinahteli houkuttelevasti ja mieleeni tuli syntisiä ajatuksia.

        Heipä hei ja keväinen tuulahdus!! Jopas oli lukuelämys ;) Lisää odottelen!!!

      • nylkkyteri
        nami-nami kirjoitti:

        Heipä hei ja keväinen tuulahdus!! Jopas oli lukuelämys ;) Lisää odottelen!!!

        Tosi kiva tarina. Ite otan myös usein commodoren. Viimeks oli joku jättänyt setelin sängyn alle. Ostitko paljon taxfreejuomia?

        Http://tinyurl.com/hotimes

    • GononenZ

      Nämä sun novellit ovat tämän palstan aatelia. Vaikken noista miesten välisistä puuhista mitään tajuakaan, tajuan kuitenkin, että tuo novelli oli hyvin realistisen oloinen. Kohta epäilen, että mahtaakohan kukaan noin realistisen oloisesti osata kirjoittaakaan. Ettei vaan olisi tositapahtumiin perustuva ja vähän lisätty siihen tuota perheosuutta yms ;)

      Mun hetero% laskee nyt entisestään, mutta jätit tarinan niin pahaan paikkaan, etten malta odottaa lukevani jatkoa. Peppuosio on aina se paras osio ;) Toivottavasti ei tarvitse odottaa seuraavaan laivareissuun asti sitä ;D

    • alkonautti

      Eka novelli, jonka jaksoin lukea loppuun asti.

      • Tämä "alkonautin" kommentti tulee kai ottaa kehuna...? Tai sitten muut kirjoittaa liian pitkiä novelleja ja kukapa niitä silloin ehtii lukemaan.

        Hyvin menee novellillani Miesten kesken-palstalla. Yli kolmesataa lukijaa ja kaksi heteroa on jo laittanut kommenttia :D

    • -nainen27-

      Tässä yksi hetero lisää ;) Novellin alku lupaa hyvää, odotan innolla jatkoa... Edellisetkin novellisi olen lukenut, suorastaan rakastunut niihin, ovat niin todentuntuisia... Kevään jatkoa lukijoille!!

    • Zakuel-17

      On kyllä loistavaa kerrontaa. Vielä kun liippaa monella tapaa omakohtaisia kokemuksia ja paikkoja niin voi kyllä uppoutua tarinoihin. Haiskahtaa vähän että teet muistiinpanoja aktien aikana.

    • Pallotyttö

      Huuuuhhhh !!! No niin !! Ei kun risteilylippua tilaamaan !! Tää on hyvä...innolla odottelen jatkoa......!!!

    • Poika12345

      Kiitos vaan...Laitan nyt jatkoa, oli kivaa luettavaa...

    • epäileväinen

      Hm, oliko tämä taas niitä tarinoita jotka ovat liian hyviä ollakseen totta... Siis että alku lupaa hyvää, loppuu jotenkin kesken ja jatkoa ei sitten tulekaan. Toisaalta tämä tarina ei kylläkään jätä mitään jossiteltavaa, loppu tuli ja sillä selvä.. Mutta jotain kaipaisin kuitenkin ;)

      • Tarinahan tuskin alkoi...;)

        Jos kaipaat, epäileväinen, jatkoa, käy vilkaisemassa sivua aina silloin tällöin. Kyllä tälle jatkoa tulee, mutta ei tästä tule mitään nälkävuosien mittaista halkosavottaa. Tai kukapa tietää :D

        Hyvin on otettu tarina vastaan. Kiitokset lukijoille

    • "Tykkäätsä matkailusta?"
      "Toki. Miksi kysyt. Matkallahan mä nytkin olen. - tuumin Jukkikselle.

      Lepäilin Commodoren kaksoisvuoteella pelkät alushousut jaloissa.
      Jukkis riisui itseään vuoteen vierellä. Nuoren miehen kaunis kroppa
      paljastui vaatekappaleiden vähenemisen myötä ja kohta hänellä ei ollut
      päällä enää rihmankiertämää.
      Kaunis kalu jöpötti lähes karvattomana kohti napaa. Pieni tupsu
      ainoastaan kalun päällä. Sileäksi sheivatut kivespussit olivat kalun
      alla ja hyvänkokoiset luumut roikkuivat kivan näköisesti.
      Kylläpä se tuo nuori liha on kaunista, ehdin miettiä, ennen kuin
      Jukkis tempaisi alkkarini jaloistani heittäen ne telkkarin viereen
      nojatuolille.

      "Käänny ympäri! Pää tänne päin niin vien sinut matkalle maailman
      ympäri." - Jukkis pyöräytti minut niin, että pääni osoitti sängyn
      jalkopäätä kohti. "Aloitan pohjoisesta." - tuumasi Jukkis ja aloitti
      maailmanympärysmatkani suukottelemalla otsaani.

      Suukottelu jatkui nenän ja poskien jälkeen huulilleni, jossa Jukkis
      teki huolellista ja harrasta työtä, suukotellen ja nuollen huulteni
      jokaisen kaarteen ja mutkan. Jukkiksen kieli raotti huuliani hakien
      kieltäni märkään leikittelyyn.
      Siitä matka jatkui edelleen leuan kautta kaulalleni, josta huulet
      hakeutuivat rintakarvavanaa pitkin nänneilleni. Itse nuoleskelin
      nuoren miehen pehmeää ihoa sitä mukaa, kun sitä kieleni eteen saapui.

      Jukkiksen ehdittyä suukottelemaan napaani, tunsin päätäni
      kolkuttelevan jo jäykän peniksen ja Jukkiksen ehdittyä
      häpykarvoitukselleni, oli penis jo suuni ulottuvilla. En ujostellut,
      vaan otin sen suuhuni.
      Kuinka hyvältä se maistuikaan, muistan miettineeni. Sitä ihmettelin,
      koska pidin itseäni kuitenkin enemmän heterona, kuin homona. Bi taidan
      olla, tunnustin nyt itselleni.

      Jukkis imeskeli kulliani kuin tikkaria. Nuoleskeli sen vartta, välillä
      antaen kunnon imut jo touhutippaa tihkuvalle mutterilleni.
      Siitä matka jatkui reisieni sisäpintaa nuollen ja matkan noin
      jatkuessa, näkymäni paranivat Jukkiksen takapuolen karvattomaan
      vakoon. En voinut pitää käsiäni erossa noista pakaroista, vaan
      hyväilin ja hellästi levitin niitä. Paljaaksi sheivattu pakarauoma
      paljasti salaisuutensa ja Jukkiksen peppureikä näytti kuin kymmenen
      sentin kolikolta syrjällään. Hieraisin sitä muutamin vedoin ja mietin,
      pystyisinkö noin pieneen koloon aisaani koskaan saada mahtumaan.

      Peppu loittoni Jukkiksen siirryttyä kohti polviani ja nilkkojani.
      Kalumme olivat vartaloittemme välillä miellyttävässä puristuksessa,
      sykkien hyvin lähellä laukeamistaan. Jukkis nousi kuitenkin päältäni
      ennen siemensyöksyjä.

      "Käänny mahallesi!" - Komensi Jukkis. "Matka vie taas etelään, mutta nyt eri reittiä."
      Hän käänsi minut mahalleni ja palasi sängyn päätyyn aloittaen
      suukottelun nyt niskastani.

      Hartiani saivat hyväilyjä ja selkärangan kahta puolta suukottelevat
      huulet saivat kehoni värisemään mielihyvästä. Pitkät nuolaisut
      selkärankani urassa laittoivat miettimään, kuinka etelään ne
      nuolaisut mahtavat yltää.

      Jukkiksen kivekset hieroivat niskatukkaani hänen siirryttyä
      suutelemaan pakaroitteni yläosia. Kielen painuessa pakaroitteni
      väliin, tunsin syöksyjeni olevan aivan lähellä. Kielen pyöriessä
      pakaravakoni karvoituksella, odotin sen kohta tavoittavan
      etelänavan. Märän kielen aloittaessa peränappini lipomisen, kohotin
      pyllyäni paremmin hollille. Tunsin syöksyjeni olevan
      juuri lähdössä, kun hytin oveen koputettiin.

      • Kop... Kop kop kop...

        Heräsin yksin vuoteesta ja vedin peiton tiukasti päälleni.

        "Huomenta. Aamiaista tulossa." - Ovella kävi rapina ja hyttitarjoilija työntyi sisään aamiaistarjottimen kanssa.

        "Huomenta vaan. Rouvanne pyysi tuomaan aamiaisen hyttiin. Hän on
        lasten kanssa Bon Vivantissa aamiaisella ja ei raaskinut herättää
        teitä. Kertoi teidän olevan väsynyt illan riennoista." - sanoi
        hyttitarjoilija laskien tarjottimen kahvipannuineen kampauspöydälle.

        "Kiitos ja huomenta vaan. Olipa rouva huomaavainen. Kiitos kovasti.
        Nousenkin tästä kohtapuolin palaselle."

        Tarjoilija veti oven perässään kiinni ja minä siirryin
        kylpyhuoneeseen. Kaluni seisoi räjähtämäisillään. Ajattelin suihkussa
        käynnin sitä rauhoittavan, mutta pitkän suihkunkaan jälkeen, se ei
        ollut laskenut juuri ollenkaan.

        Commodoren kylpyhuoneessa on amme ja sivuseinällä peili. Istuin ammeen
        reunalle ja katsoin peilin kautta jäykistynyttä kyrpääni.

        "Vai maailman ympäri se Jukkis-poika minua oli viemässä." - mietin
        tuota kiihottavaa untani.

        Tartuin kaluuni ja untani muistellessa, vetelin esinahkaa
        edestakaisin. Kaluni turposi entisestäänkin. Sylkäisin kouraani ja
        hieroin esinesteen limoittamaa terskaa. Kuvittelin Jukkiksen huulet
        jälleen terskani ympärille.
        Olin jälleen aivan orgasmin reunalla, kun hytin ovi kävi Pirjon ja
        lasten tultua aamiaiselta.

        Laitoin suihkun uudelleen päälle ja vedin suihkuverhon eteen. Yritin
        rauhoittua, mutta seisova kaluni ei meinannut millään laskea.

        "Iskä. Avaa. Mun pitää päästä vessaan!" - huusi Jani oven  takaa.

        Kiedoin kylpypyyhkeen ympärilleni ja vedin vielä kylpytakin päälleni.
        Kiitin Pirjoa aamiaisesta ja huomaavaisuudesta. Siirryin
        aamiaistarjottimen kanssa parvekkeelle.

        "Tunnin päästä ollaan satamassa. Lähdetkö sinne eläintarhaan? Vai onko
        heikko olo? Ei näytä oikein aamiainenkaan maistuvan." - höpötteli
        Pirjo.

        "On tosiaan vähän heikko olo. Jos pärjäät siellä lasten kanssa, niin
        voisin jäädä laivalle parantelemaan itseäni. Voisin käydä vaikka
        kylpyläosastolla virkistäytymässä." - sanoin.
        Kullini oli palautunut jo lähes normaaliksi, mutta kylpylässä
        odottavan Jukkiksen miettiminen sai sen nytkähtelemään uudestaan ylös.

        Omatuntoni hivenen soimatessa, saattelin Pirjon ja lapset
        terminaaliin eteen eläintarhalle lähtevään bussiin. Itse palasin puolijuoksua laivalle ja kiirehdin kymmeneksi kylpylään.

        Satasen varasin mukaani lemmenleikkeihin. Pukuhuoneen kautta siirryin
        porealtaalle, jossa Jukkis jo odotti.

        "Tiesin että tulisit. Ihan kiva." - sanoi Jukkis vinkaten viereensä ja
        hymyillen valloittavaa hymyään.

        Rinnassani muljahti ja endorfiiniaalto kulki lävitseni. Olenko minä
        vanha houkka ihastumassa itseäni liki puolet nuorempaan poikaan...

        "Olet niin suloinen poika, että pakkohan minun oli tulla." - vastasin.

        Siirryin Jukkiksen viereen viistosti istumaan ja työnsin poreiden alla
        häpeilemättä jalkani hänen haaroihin. Jukkiksen kalu koveni jalkani alla

        "Mites on Jukkis? Tykkäätsä matkailusta?

    • Pallotyttö

      Oih !! Nyt ei pääsiäisestä ainakaan puutu munaa !! Jatka..jatka...jatka..............aaaaaaaaahh !!

    • epäileväinen

      Juu-u myönnetään että meikäläiselle tuli pienoinen hoppu kun hätäännyin että missäs jatko... Mutta eikös se niin ole että hiljaa hyvä tulee ;) Nyt maltan mieleni ja odottelen rauhassa levollisin mielin tulevaa!

    • GorZu nononen

      Tosi hyvät jatko-osat! Oot mun mielestä kehittynyt koko ajan paremmaksi kirjoittaksi tarinoiden edetessä. Voisit hyvin alkaa jo päätoimiseksi kirjailijaksi ;)

    • myyty

      Miten jaksaisin odottaa tulevaa.. Vesi kielellä ja housut kosteina ;-)
      No mutta enpä innostu liikaa....., hi-hii!!

    • Kärsimättömille lukijoille raapaisin näin vapun kunniaksi muutaman rivin...:D

      Aprillipäivänä laivalla kirjoittamani juttu, Laivalla, on saanut kohta pari tuhatta lukijaa. Tai ainakin vilkaisijaa.
      Ja moitteitakaan ei ole tullut, joten jatketaan tarinaa...;)

      Kaikille kivaa vapunvieton lopettelua.

      • Poreista hyttiin

        Jukka-Pekan kalu jäykistyi jalkani alla ja tuntui kovalta kuin luu jalkapohjaani vasten.

        Jukkis tarttui kaksin käsin nilkkaani ja hieroi poreiden alla jalkaterälläni kaluaan. Pullautti kohta kalunsa uikkariensa lahkeesta ja hieroi vuorostaan sillä jalkapohjaani. Akupunktuuria parhaimmillaan, tosin melko tylsällä neulalla. Muuten ei meno kylläkään tuntunut tylsältä.
        Vetäydyin kuitenkin Jukkiksen ulottumattomiin altaan vastapäiselle reunalle. Jalkapohjani tunsi edelleen Jukkiksen kalun muodot. Oma kaluni seisoi kivikovana ja pelkäsin, laskisiko se siitä koskaan. Piakkoin olisi syytä.
        Julkinen poreallas ei ole seisotteluille se paras paikka.

        "Otetaanpas rauhallisesti. Me ei päästä täältä altaasta milloinkaan, jos sinä seisotat minun ja omaa peliäsi tuolleen..." - naurahdin hillitysti Jukkikselle.
        "Kukas se aloitti?" - kysyi Jukkis ja suloisen kaunis hymynsä ei ollut yhtään menettänyt tehoaan.
        Tunsin lämpimiä tuntoja häntä kohtaan ja olisinkin halunnut puristaa tuon pojan heti kiinni itseeni. Hyväillä nuorta pehmeää ihoa ja nuoleskella alkupaloiksi kaulaa ja etenkin kainaloita, jotka karvaisina olivat näkyvissä Jukkiksen nojatessa altaassa taaksepäin kämmenet niskan takana.
        Karvaiset kainalot? Karvoitusta löytynee sitten muualtakin, pohdin mielessäni. Unessani Jukkiksen karvoitusta oli ainakin joidenkin paikkojen osalta kevennetty, mutta uni on uni. Tänään, niin uskoin, totuus selviää näiltäkin osin.

        Juttelimme myös normaalielämään kuuluvista asioista ja Jukka-Pekka kertoi olevansa osa-aikatyöllistetty sähköpuolen suunnittelutoimistossa. Vakituista työtä ei hänelle ollut vielä löytynyt ja siksi tuo taloudellinen tilanne oli se, mikä se oli.
        "Ja lisärahan tarve on ihan oikeesti todellinen." - huomautti Jukka-Pekka, vihjaten pepputarjoukseensa.
        Kerroin jonkin verran myös omasta työstäni rakennesuunnittelijana omassa firmassani. Huolimatta kovasta kilpailusta saatavilla olevista vähistä töistä, olin saanut pidettyä firman kannattavana ja palkannut kaksi uutta työntekijääkin viimeisen vuoden aikana.

        "Mennään saunaan ja suihkuun, kun nyt alkaa tuntua että arvais nousta jo altaasta." - ehdotti Jukkis ja todellakin siinä epäeroottisista asioista jutellessamme, oli kalummekin jo rauhoittuneet.
        Katsoin Jukka-Pekan nousua porealtaasta ja pakaravakoon liimautuneet uikkarit eivät arvailuille jättäneet juurikaan sijaa. Käänsin katseeni muualle. Ehdinhän noita pakaroita katsella vähän myöhemminkin, muistutin itselleni. Nyt on päästävä saunaan ilman omien uimahousujen lisäpullistuksia.

        Pesuhuoneen puolella Jukkis riisui uikkarinsa, heitti ne pyyhekoukkuun roikkumaan ja siirtyi kiireettömästi suihkun alle. Sopivan kiireettömästi, jotta sain ensimmäistä kertaa katsoa aidosti alastonta Jukka-Pekkaa.
        Olin kuvitellut, unessani nähnytkin tuon upean takamuksen, mutta se oli kuvitelmianikin kauniimpi. Unessa kuvittelemaani tupsukarvoitusta peniksen päällä ei kuitenkaan ollut. Kalun päällä oli aivan normaalikarvoitus, siistiksi trimmattuna, mutta muuten lähes normaalina.
        Itse penis roikkui rentona, ehkä hiljattain kokemastaan verentungoksesta johtuen, kohtalaisen kokoisena, esinahka puoliksi vetäytyneenä terskan päältä. Kehon alhainen rasvaprosentti ja hivenen normia suuremmalta näyttävä penis... Kaunis näky puoliheteron silmään, mutta enempää en uskaltanut katsella, vaan siirryin itsekin suihkuun.

        Vain kaksi miestä oli saunassa sinne mennessämme ja hekin häipyivät kohta pesuhuoneen puolelle. Heitin löylyä kiukaalle...

      • henryxavier kirjoitti:

        Poreista hyttiin

        "Minulla on muuten se satanen tuolla pukuhuoneessa. Kai muistat mitä eilen juteltiin sen kohtalosta?" - aloitin varsinaisen asian.
        Jukkis istui hiljaa ja vähän vaivautuneen oloisena... Hetken päästä sai vastattua:

        "Kyllä tietenkin muistan, mut ei, tai tietenkin jos haluut sen antaa, mut oikeesti olisin sun kanss muutenkin. Mä haluun sua kyllä, vaikken rahaa saiskaan..." - selitteli Jukkis ja vaikutti nyt jopa ujolta. Mutta mies joka myy persettäään, ei voi kovin ujo oikeasti olla, muistutin itseäni.

        "Kyllä sinä satasesi saat. Kertomasi mukaan sitä oikeasti tarvitset." - sanoin ja jatkoin ehdottamalla:
        "Tehdäänkö sillä tavalla, että minä annan sen satasen sinulle ja sitten unohdetaan, että koskaan mistään rahasta on puhuttukaan. Lähdet minun vieraaksi meidän hyttiin ja jos se johtaa johonkin, niin sitten johtaa. Mutta rahasta ei enää sitten puhuta. Mitäs siihen sanot, Jukkis?
        Heitin lisää löylyä. Jukka-Pekka tuijotti pitkään kiukaalle ja hetkisen päästä vastasi ääni aavistuksen värähtäen ...

        "Sä Antti oot kyllä tosi mukava mies ja kiitti tuostakin. Nyt en tunne itteeni niin pahasti huorakskaan ja mä ihan oikeesti haluisin tuollasen, sun kaltaisen miehen itelleni pitemmäkskin aikaa..."

        "Äläpäs nyt Jukkis. Ei me naimisiin mennä. Minähän sitä paitsi olen jo." - naurahdin. "Pidetään tämä sellaisena lystin pitämisenä vaan."

        Niinpä niin. Lystin pitämisenä? Itseäni pelotti jo tämänkin hetkinen tunnetilani... Ja mitä kauemmin Jukka-Pekan seurassa olin, sitä pelottavammaksi ajatukseni hänestä muuttuivat.

        Katsellessani sivusilmällä Jukka-Pekkaa hänen saippuoidessaan itseään joka puolelta suihkun alla, nuoruuteni pelireissujen ja liigaharjoitusten yhteissuihkut muistuivat mieleeni. Kuinka monelle pojalle olisin silloinkin halunnut antaa auttavan käteni heidän peseytyessään... Ne kuviot sotki sitten tytöt ja Pirjo aikanaan. Näitä muistellessani, siirryimme kuivailemaan itsemme pukuhuoneen puolelle.

        Jukkis seisoi vieressäni pukuhuoneessa pelkkä pyyhe ympärillään. Tietäen hyvin olevansa katseeni kohde, hän hitaasti kuivaili pyyhkeellä vartaloaan ja uskalsipa pyytää minua kuivaamaan selkänsäkin. Kuivasin huolella hartiat ja alaselän. Pakaroihin en kehdannut koskea. Jos joku olisi tullut pukuhuoneeseen juuri silloin, olisi se näyttänyt jo tosi pervolta.

        Heitimme poistuessamme lainapyyhkeet pyykkikoriin ja minä vuokraamani uimahousut niille tarkoitettuun saaviin. Kävelimme aurinkokannelle vilvoittelemaan. Vain muutamissa pöydissä näkyi väkeä. Kansibaari ei ollut vielä auennut, joten kannelta virvoitusjuomia ei ollut vielä saatavilla.

        "Mennäänkös Jukkis nyt minun hyttiin. Siellä on jääkaapissa kylmää juotavaa ja mukavasti tilaa melkein neljään asti. Sitten tulee rouva ja mukulat eläintarhasta ja saattaa rauha häiriintyä..." - kysyin hymy huulillani ja vastaus oli mieleeni.
        "Joo. Mennään vaan. Tuntuukin siltä, että nyt olis kiva jo olla hytissä. Ja saada siellä suuhunsa jotain virvoittavaa." - naurahti Jukkis monimielisesti.

        Kiinnitin hytin ovenkahvaan, "EI SIIVOUSTA"- lapun ja laitoin vielä varmuusketjun kiinni. Varmuus on paras, vakuutin itselleni. Jos asiat rullaavat tahtomallani tavalla, häiriöitä ei tarvita.

        "Mitä haluat, Jukkis?" - kysyin, kun aukaisin jääkaapin oven.
        "Pusun nyt ainakin." - oli vastaus. Pieni nauru seurasi ja jatkoksi:
        "Jos tarkoitat juotavaa, niin Fanta käy hyvin..."
        Naurahdin itsekin ja kaivoin jääkaapista pari tölkkiä Fantaa. Otin lasit baarikaapista ja vinkkasin Jukkiksen seurakseni parvekkeelle.

        "Vautsi. En ookaan tällasessa hytissä ennen käyny, missä oma partsikin on." - ihasteli Jukkis ja veti parvekkeen lasit aivan auki. Hän työnsi päänsä ulos ikkunasta ja katseli ympärilleen. Minä katselin kuin tarjottimella olevaa farkkujen peittämää perséttä ja kaluni otti aimo annoksen verta varteensa.

        Joimme Fantat pois ja otin Jukkista kädestä kiinni. Vedin hänet perässäni parivuoteen viereen ja komensin:
        "Housut pois poika nyt."
        Jukkis riisui farkkunsa ja asetteli ne siististi tuolin selkänojalle. Kaivoin lompakostani satasen setelin, näytin sitä Jukkikselle ja sanomatta mitään, työnsin sen noiden farkkujen takataskuun.
        Jukkis aikoi jotain sanoa, mutta mutta... Ei pystynyt mitään sanomaan, koska toteutin hänen pusutoiveensa toivomaansakin rajummin. Suutelin suoraan suulle pitkän suudelman ja kun irrottauduin, tarttui Jukkis uudestaan niskaani, veti minut puoleensa ja jatkoi siitä, mihin juuri jäätiin.

        "Tästä mä oon aina haaveillu, mut ku kunnon miehet on niin harvassa. Nyt saat, Antti tehdä mulle ihan mitä haluut. Oon kokonaan sun." - huokaili Jukkis hyväillen selkää ja pakaroitani. Pörrötti hiuksiani, riuhtoi housujani alas.

        "Äläpäs poju hätäile. Otetaan vaatteet rauhassa pois." - rauhoitin tilannetta. Pian olimme kelteisillämme lattialla vastakkain seisomassa . Seisovia oli kyrvätkin ja pyysinkin Jukkista katsomaan kampauspöydän peilistä meidän sivuprofiileja.

        Katsoimme hetken peilin kautta vartaloitamme. Villisti seisovat kyrpämme näkyivät peilin kautta ja lähestyimme toisiamme. Kyrpiemme kohdatessa, tartuimme niihin ja kädet toistemme elimissä jatkoimme suutelua ja toistemme hyväilyjä.

        Kaadoin Jukka-Pekan sängyn päälle mahalleen ja levitin hänen jalkojaan. Jukkis nosti pyllyään päiväpeitteeltä ja minä raotin pakaroita. Minulta pääsi nauru, jolle en voinut mitään.
        Jukkis pyörähti selälleen ja kysyi loukkaantuneena, että mikä se siellä noin naurattaa...

        "Varmasti tämä kaunein pylly mitä koskaan olen nähnyt, mutta tässä on karvoja..." - sain sanottua.
        "Onkos se ihme, että aikuisella miehellä on karvoja pepussaan? - Kysyi Jukkis ja huomasin hänen kullinsa lerpsahtaneen.
        "Poikahan sä vielä olet, vaikka täysi-ikäinenkin, mutta unessani sinulla oli sileäksi sheivattu vako." - minulta lipsahti.
        "Unessas? Oleks sä pappa nähny musta jo untakin?" - nyt oli Jukkiksen vuoro nauraa.
        Olin hiukan nolona. Jo se, että minulta pääsi nauru toisen peppua katsellessa ja nyt vielä lipsautin hänestä untakin nähneeni.

        "Millaista unta se pappa näki? - Nyt alkoi Jukka-Pekalla olla jo hauskaa.

        "Ääh. Lopeta tuo papoittelu ensin." - pyysin. "Et sä varmaan halua tietää. Mutta täällä hytissä me oltiin siinä unessakin ja matkustelusta oli kysymys." - sanoin.
        "Jaa? Siksikö kysyit multa altaalla, että tykkäänkö matkailusta? - tenttasi Jukkis nyt taas tuon valloittavan hymyn kanssa.
        "No siitä unesta se jäi mieleen. Ja kyseessä oli eräänlainen maailmanympärysmatka..." - selvensin.
        "Oliko se sellainen, kuin mitä luin jostain Harold Robbinsin kirjasta, eli nuollaan niin kuin eestä ja...?"
        "Oletko sinä nuori mies lukenut Harold Robbinsia? No sellainen se oli kyllä ja sinä veit minut sille matkalle." - tunnustin ja ilokseni näin Jukka-Pekan kalun taas erektiossa.

        "Olisikohan minun vuoro viedä sinut vuorostaan sellaiselle matkalle ja nyt on kummatkin hereillä taatusti." - ehdotin Jukkikselle ja hänen silmissään oli kosteutta, joko kiimasta, liikutuksesta tai molemmista johtuen.

        Jukkis nousi ylös, otti minua kaulasta kiinni, suuteli suulle ja huohotti suuhuni: "Antsu. Saat tehdä mulle ihan mitä haluat, ihan mitä haluat ja minä tiedän tykkääväni siitä."

        Kallistin Jukka-Pekan sängylle selälleen ja nostin hänen jalkojaan kattoa kohti. Vein kieleni häntäluun päälle ja hitaasti laskin jalkoja alas. Kieleni painui syvälle persvakoon ja kohta tunsin kieleni reunoilla nuo "yllätyksen" tuoneet untuvanpehmeät karvat matkallani välilihan ja kivesten kautta jäykkänä tykyttävälle elimelle.
        Otin sen suuhuni ja maistelin sen makua. Nuolaisin vielä kiveksistä ja muutaman runkkausliikkeen tehtyäni kalulle, sanoin Jukkikselle:
        "Meillä on aikaa ja tämä oli vasta lentoonlähtö. Taidan tykätä sinusta jo jonkin verran ja tykkäämilleni ihmisille minulla on paljon annettavaa."

        Jukkis levitti jalkojaan. Pyörähti kylkensä kautta mahalleen ja siitä takaisin selälleen.
        "Anna mennä Antsu. Olen kokonaan sinun. Ole matkanjohtajani nyt..."

        Matka maailman ympäri alkakoon...

    • GorZu nononen

      Yes! Sun kirjoittamat novellit ovat kuin taidetta. Jatkoa odotellessa... :)

    • Pallotyttö

      Hola, Hola !! Mukana ollaan, ei ku menox !!!

    • poika12345

      JATKOOO..............Kiitos, ihana matka.

      • Ai, sinäkökin tykkäät?

        Tykkää moni muukin ja se on kirjoittajalle, joka ei kirjoituksistaan mitään tienaa, hyvä ja miellyttävä asia.

        btw. Halkosavottani täyttää tänään vuoden...

    • poika kaupingista

      Halkosavotalle onnea, on luettu ja moneen kertaan. Toivotaan että jatkuu vielä. Samoin laivailu".
      Kiitokset henryxavierille loistavista lukuelämyksistä!

      • wifebeater

        jatkuisko? :)

      • wifebeater kirjoitti:

        jatkuisko? :)

        Tiiiä häntä. Suattuaapi jatkuvakki...

        Ei oikein savo luonnistu, mutta asia lienee tullut selväksi :D

    • "Mitä sä Antsu meinasit mulle tehdä?" - kysyi Jukkis maatessaan mahallaan päiväpeitteen päällä.
      "Kyllä mä sua panen, se on selvää, mutta aluksi teen sen, mistä
      armeijakaverini aikanaan opasti silleen, että pannu pitää nuolla ennen
      paistamista, paistoi sitten millä pannulla tahansa. Ja kyllä mä Pirren
      pannunkin aina nuolen, ennen kuin alan sinne munaani tarjoamaan."

      Tartuin Jukkista lantiosta ja nostin pakarat naamaani vasten.
      Nuolin pakaraväliä ja Jukkis voihki ja ynisi, työntäen
      persettään tiukemmin naamaani vasten. Pakaroiden pehmeä iho tuntui
      samettiselta poskiani vasten kieleni kastellessa vaon peppukarvoitusta
      ja pientä pyllyrusinaa.
      Nostin Jukkiksen kontilleen ja hänen painaessa päänsä tyynylle, oli
      peppunsa kuin tarjottimella edessäni. Hieroin peukalollani peräaukon
      reunoja ja syljellä kostutetulla sormella painelin tiukkaa reikää.
      Tuonne ei ihan helpolla työnnytäkään, käväisi mielessäni.

      "Odotas hetki. Etsin jotain liukastavaa." - kuiskasin ja nousin sängyltä.
      "Emmä mihinkään nyt malta lähteä." - naurahti Jukkis heittäytyen
      selälleen päiväpeitteelle, puristellen penistään ja haroen kivesten alta
      märäksi nuolemaani nappia.

      Katsoin kylpyhuoneen puolelta perheemme tarvikkeita ja poikamme Janin
      kuivan ihon hoitoon tarkoitettu Ceridal-öljy, saisi kosteuttaa nyt
      toisen pojan paikkoja.

      "Takaisin kontillesi. Nyt öljytään sun neppari!" - komensin Jukkista
      ja hetihän tuo totteli.
      Käänsin Jukkiksen sängylle poikittain ja peppunsa sai valoa parvekkeen
      ikkunoista.

      "On tämä sun peppus kaunis ja kiinteä. Pelkään, että suhun sattuu.
      Sano heti, jos sitten sattuu." - lepertelin suihkuttaessani Ceridalia
      annostelijasta useampia suihkauksia.

      "Älä Antsu höpise vaan toimi. Kokeile sormea ensin." - esitti Jukkis
      kainon pyynnön.

      Suihkutin öljyä vielä muutaman kerran pakaravaon yläosaan. Öljyn valuessa
      alaspäin, sovittelin etusormeani peräaukosta sisään. Vähä vähältä se
      sinne upposi ja liikutellessani sormeani varovasti edestakaisin,
      suihkutin sormen ja reiän liitokseen lisää liukastetta.
      Tiukka puristus sormeni ympärillä hellitti hiljalleen Jukkiksen
      rentoutuessa. Pieni parahdus pääsi huuliltaan, kun pujotin toisen
      sormen etusormeni lisäksi tiukkaan aukkoon. Pidin sormiani paikallaan,
      antaen peräaukon tottua venytykseen.

      Jukkis työnsi itseään sormiani vasten ja se oli merkki minulle, että
      ensimmäinen totutteluvaihe on ohitettu. Vedin sormeni pois
      peräaukosta. Suihkutin täysin jäykkänä ja kovana seisovalle kullilleni
      öljyä ja vein sen pakarauomaan hieroen sitä öljyisessä vaossa.

      "Nussí Antsu mua. Pane oikein kunnolla!" - Jukkis työnsi persettään
      vasten kyrpääni ja pojallehan pitää antaa, mitä pojalle kuuluu.

      Ikkunasta tuleva valo antoi hyvät näkymät Jukkiksen takalistoon ja
      kiimani yltyi entisestäänkin nähdessäni tykyttävän terskani peppurusinan
      öljytyillä reunoilla. Painoin varovasti vasten aukon rypytystä.

      "Yritä olla jännittämättä, Jukkis!" - pyysin, ja lisäsin vielä
      muutaman suihkauksen öljyä.
      Jukkis rentoutui ja kohta olin saanut terskan kokonaan sisään. Pidin
      sitä paikallaan hetken. Jukkis peruutti hitaasti ja näin kaluni
      sukeltavan lähes koko matkaltaan lämpimään pesään.
      Annoin Jukkiksen määrätä aluksi vauhdin. Totuttuaan aisani paksuuteen,
      hän kohta kiihdytti perseensä liikettä ja minä aloin naida vastaan.
      Tiukka puristus kaluni ympärillä tuntui taivaalliselta ja sai minut
      melkein katumaan sitä, että en poikia ollut nainut aikoihin.

      "Jestas, kun tekee höpöä." - sain puuskutettua. "Mites sulla?"
      Jukkis vilkaisi olkansa yli ja nyökäytti päätään.
      "Alussa vähän sattui ja tuli veet silmiin, mutta nyt jatka panemista
      äläkä höpötä." - tiuskaisi ja laittoi vauhtia perseeseensä.
      Minä tikkasin jo niin nopeasti, kuin pystyin.

      "Haluatko, että laukean sisällesi? Kohta saattaa tulla. En pysty
      pidättelee enää kauaa."
      "Käännytään. Mä haluun nähdä sun kasvot kun laukeat." - esitti Jukkis
      toivomuksen.

      Vedin kaluni hitaasti ulos. Jukkiksen käännyttyä selälleen, nostin
      hänen jalat olkapäilleni ja annoin kaluni etsiä koloa itselleen
      pakaroiden välistä. Jukkis auttoi ja ohjasi kalun sisäänsä, vetäen
      niskastani ja pyrkien suutelemaan minua suulle.
      Suutelimme kiihkeästi ja rynkyttäessäni Jukkista oikein voimalla,
      tunsin hänen kalunsa nytkähtelevän välissämme ja lämpimän sperman
      liukastavan vatsojemme välin. Tuore sperman tuoksu tulvahti
      sieraimiini ja kiihdytettyäni vielä hiukan vauhtia, sain sellaisen
      orgasmin, että en muistanut niin rajuja orkkuja olevan olemassakaan.
      Kyrpäni sylki liemiään perseeen uumeniin useina sykäyksinä ja
      silmissäni hämärtyi. Olin aivan poikki ja hikisenä jäin makaamaan
      Jukkiksen hien ja sperman kuorruttaman vatsan päälle.
      Jukkis piteli niskastani ja suukotteli huuliani ja poskiani hokien,
      kuinka ihanat kyydit oli saanut. Ei ollut moittimista minullakaan,
      mutta hiukan rauhoituttuani, omatuntoni antoi jo pieniä merkkejä
      olemassaolostaan.

      "Parin kolmen tunnin päästä tulee perhe eläintarhasta. Mennään peseytymään nyt."

      • Menin ammeeseen seisomaan ja laitoin suihkun päälle. Päästettyään
        nesteeni pyttyyn, tuli Jukkis kanssani suihkuun. Saippuoin hänet
        kauttaaltaan ja suihkuttelin niin puhtaaksi kuin suinkin. Jukkis
        vuorostaan saippuoi kaluni ja levitteli saippuavaahtoa pakaroitteni
        väliin ja sormiensa osuessa peräreikääni, koin ihmeen, jota ei ollut
        vuosiin tapahtunut.

        Yleensä kaluni on vaatinut palautuakseen pitemmän tauon, mutta nyt se
        ponnahti pystyyn kuin vieterin vetäisemänä.
        Sen huomattuaan, Jukkis istahti ammeen reunalle ja kysyi: "Saanko
        vielä imeä siitä liemet. Kyllä sieltä vielä tulee, eiks vaan?”

        Seisova kyrpäni ei pannut moista pahakseen lainkaan ja kun näinkin
        pitkälle oltiin päästy, niin mennään sitten loppuun asti, rauhoittelin
        omaatuntoani.
        Aluksi Jukkis runkkaili verkkaisesti aisaani, pitäen vain terskaani
        suussaan. Välillä otti kaluni niin syvälle suuhunsa, että nenänsä
        painoi mahaani kuopalle.
        Tunsin kaluni erittävän touhutippaa Jukkiksen suuhun. Jukkis otti
        kaluni suustaan, puhalsi siihen muutaman kerran ja juuresta kiinni
        pitäen, alkoi kielellään levitellä touhutippojani terskan alaosaan.
        Kielen lipoessa terskaani ja sormien hyväillessä peräaukkoani, olin
        valmis laukeamaan uudestaan pienen ajan sisällä.

        Tuntiessaan kullini nytkähtelevän, valmiina sylkäisemään uudet lastit,
        työnsi Jukkis varoittamatta keskisormensa peräaukkooni niin syvälle
        kuin pystyi ja sormen nussiessa reikääni, päästin tuoreet syöksyt
        suoraan Jukkiksen suuhun. Jukkis piti terskani suussaan viimeistenkin
        syöksyjen loppuessa, avasi sitten suunsa, näyttäen vaalean nesteen
        kielensä alla.
        Pyöräytti sitten kielellään kierroksen mällejäni, katsoi minua ja
        nielaisi koko satsin.

        Lähes liikutuin tuosta eleestä. Että noin paljon tuo nuorukainen
        minusta tykkäsi. Päätin antaa vastalahjan omasta puolestani, ja nostin
        Jukkiksen seisomaan.
        "Kiitos tuosta. Minun vuoro."

        Muistelin poikavuosieni kulli-imutteluja ja päätin antaa Jukkikselle
        näytteen siitä, että kyllä vanhakin osaa.
        Imin, nuolin, hyväilin. Leivoin kasseja, hieroin pakaraväliä ja
        vauhtia vaihdellen pistin parastani.

        "Kohta tulee, ihan kohta." - huoahti Jukkis ja vielä miettiessäni,
        otanko kermat kurkkuuni, loppui miettimiseni syöksyjen voidellessa
        kitalakeani. Nuoren miehen paineella ampumat herkut olivat jo niin
        syvällä suussani, että nielaisin ne vielä syvemmälle.

        No enpä itseäni täysheterona ole pitänytkään, mutta tuo oli jo kaukana
        heteroudesta. Mottoni on aina ollut, että kadun tekemiäni asioita, jos
        on aihetta. Tekemättömien asioiden katuminen on turhaa ja ajanhukkaa.

        Jukkis nousi ylös ja kyyneleet silmissä suuteli minua.
        "Ihanaa, aivan ihanaa. Mä voisin rakastua suhun, Antsu, tai ehkä jo
        vähän olen rakastunutkin. Mutta ymmärrän kyllä tilanteen ja siksi
        vähän itkettää. Sorry..." - niiskaisi Jukkis ja sai minutkin
        nielemään, tällä kertaa tyhjää.

        Jukkis lähti. Jätti minut yksin mietteineni ja mielessäni kuohui. Tuo,
        mitä tuossa muutaman viimeisen tunnin aikana tapahtui, oli jotain
        aivan ainutlaatuista kohdallani, enkä olisi voinut kuvitella saavani
        tuollaisia fiiliksiä kenenkään kanssa. En miesten, en naisten.

        Siivosin jälkiämme parhaani mukaan, mutta Ceridal ei ihan helposti
        lähde päiväpeitteeltä. Spermaroiskeistakin jäi jälkiä sen verran, että
        katsoin parhaaksi vaihtoehdoksi soittaa hyttiemännälle ja pyytää
        päiväpeitteen vaihtamista.

        Perheen palattua eläintarhasta, tenttasin reissun onnistumista ja vein
        heidät syömään buffettiin. Pirren kysymyksiin päiväni kulusta
        vastailin hajamielisesti niitä näitä.

        Olimme asettautumassa jo yöpuulle, kun hytin puhelin soi. Pirre
        vastasi ja kun kysyin, mikä puhelu se oli, kertoi infosta soitetun ja
        minulta on kuulemma jäänyt sinne jotain. Voi noutaa kun ehtii.
        Mietin, mitähän olin kadottanut ja päätin käydä siellä heti.

        Infopisteen ystävällinen nuori nainen ojensi kirjekuoren kerrottuani
        hyttini numeron.
        Kävelin käytävän toiselle puolelle ja repäisin kirjeen auki.

        "Moi Antsu. Jos luet kirjeeni ennen puolta yötä, tule käymään
        kahdennentoista kerroksen kannella. t. J-P

        Sydämeni otti muutaman lisälyönnin hissiä tilatessani.

        The End

      • kiitollinen Kononen
        henryxavier kirjoitti:

        Menin ammeeseen seisomaan ja laitoin suihkun päälle. Päästettyään

        Oma kiima oli sen verran kova, että noin laadukas teksti sai mut kaivamaan kullin esiin ja vatkaamaan, ja mä olen sentään hetero :D

      • Henry Xavier (reg)
        kiitollinen Kononen kirjoitti:

        Oma kiima oli sen verran kova, että noin laadukas teksti sai mut kaivamaan kullin esiin ja vatkaamaan, ja mä olen sentään hetero :D

        Kiitos Kono!

        Onhan se jo jotain, että edes yksi, vaikkakin hetero, sai fiiliksiä "miesten kesken"-tarinastani ;)

      • Pallotyttö
        Henry Xavier (reg) kirjoitti:

        Kiitos Kono!

        Onhan se jo jotain, että edes yksi, vaikkakin hetero, sai fiiliksiä "miesten kesken"-tarinastani ;)

        KIITOS HENRY !! Pitkä odotus palkittiin kunnolla ! HAH, HAAA !! Tää on kyllä oikeesti hieman huvittavaa kun me ton Konosen kanssa sun jutuista digaillaan vaikka ei nyt ehkä varsinaista kohderyhmää ollakkaan,mutt hyvä teksti ja kirjoitustaito tekee tehtävänsä ja saa mahlat valumaan keneltä hyvänsä. Kirjoittele taas joskus jotain,vaikka sitten ihan uutta tarinaa kun jakselet,me odotamme ! Hyvää kuumaa kesää sulle! Ja sille mystiselle Konoselle myös ; ) !!

      • henryxavier
        Pallotyttö kirjoitti:

        Kiitos Pallotyttö. Sinä uskollisista lukijoista uskollisin ;)

        No kyllähän Kononenkin on jaksanut ahkerasti kommentoida ja nyt tunnusti jo hyväilleensä itseäänkin tarinan tahdissa... Siitä pisteet ja pieni tiputus heteroluokituksessa :D

        Kiitos Pallotyttö myös kuuman kesän toivotuksista. Kuumaahan kesä on ollutkin.

        Katsellaan, jos joskus jotain vielä kirjoittais. Vaarana vaan on, että tulee liian paljon samanlaista tekstiä ja lukijat kyllästyvät, kun arvaavat jokaisen jutun etukäteen.

        Hei Henry ! Ei me sun juttuihin kyllästytä, never ever ! Jatka vaan ! Vai mitä muut lukijat ???

      • Kononen
        Pallotyttö kirjoitti:

        Hei Henry ! Ei me sun juttuihin kyllästytä, never ever ! Jatka vaan ! Vai mitä muut lukijat ???

        Ei tosiaankaan kyllästytä, ei :) Henryllä on sana hallussa aina ja joka paikassa ;) Kuumaan kesän jatkoa myös sulle Pallotyttö!

      • Pallotyttö
        Kononen kirjoitti:

        Ei tosiaankaan kyllästytä, ei :) Henryllä on sana hallussa aina ja joka paikassa ;) Kuumaan kesän jatkoa myös sulle Pallotyttö!

        No niin, Henry ! Sä et siis kertakaikkiaan voi hylätä mua ja Konosta ! Me uskolliset fanisi joudumme muuten ihan hunningolle ilman sun kuumia juttujasi !

        KONONEN, kiitos sulle kesätoivotuksista ! Olis muuten ihanaa lueskella sun kanssa näitä Henryn juttuja ja ........ no, vaikka hyväillä toisiamme samalla, saatais yhdessä taikasauva valumaan mahlaa ja puutarhan kukka vuotamaan hunajaa. ; )

        Pallotyttöhän tekee jo härskejä ehdotuksia Konoselle. Ihanhan tässä punastuu, kun tuollaista lukee :D

        "no, vaikka hyväillä toisiamme samalla, saatais yhdessä taikasauva valumaan mahlaa ja puutarhan kukka vuotamaan hunajaa. ; )"

      • ilahtunut Kononen :D
        Pallotyttö kirjoitti:

        No niin, Henry ! Sä et siis kertakaikkiaan voi hylätä mua ja Konosta ! Me uskolliset fanisi joudumme muuten ihan hunningolle ilman sun kuumia juttujasi !

        KONONEN, kiitos sulle kesätoivotuksista ! Olis muuten ihanaa lueskella sun kanssa näitä Henryn juttuja ja ........ no, vaikka hyväillä toisiamme samalla, saatais yhdessä taikasauva valumaan mahlaa ja puutarhan kukka vuotamaan hunajaa. ; )

        Oi kiitos! :)) Kyllä mulle kelpaisi tuollainen lukuhetki kanssasi ;)

        Henry on oikeassa, että hyvin osasit kuvailla tuon hetken. Sussakin voisi olla ainesta tämän alan kirjailijaksi! Mäkin joskus yritin kirjoitella, mutta tuotos jäi pöytälaatikkoon lojumaan...

      • Pallotyttö
        ilahtunut Kononen :D kirjoitti:

        Oi kiitos! :)) Kyllä mulle kelpaisi tuollainen lukuhetki kanssasi ;)

        Henry on oikeassa, että hyvin osasit kuvailla tuon hetken. Sussakin voisi olla ainesta tämän alan kirjailijaksi! Mäkin joskus yritin kirjoitella, mutta tuotos jäi pöytälaatikkoon lojumaan...

        Voi KIITOS kehuista miehet ! Henry älä nyt punastele siellä ! Musta vaan tuntuu ett toi Kononen on aika kuuma tapaus ja sitä pitää vähän kiusata ; ) Tosin näillä helteillä voi mennä kyllä hommat vähän liian kuumiksi.

        KONONEN, Hyvä juttu että susta sais lukuseuraa tai mä kyllä luulen ett se meidän lukeminen vois lopahtaa aika pian kun mä pääsisin sen sun taikasauvas kimppuun ja nuolisin siitä ne valuttamasi mahlat mun lämpimään suuhuni......Muuten, mä olen kirjoitellut näille sivuille ,mutta en halua paljastaa mitä ja ne on eri nimimerkeillä, joten tämä jääköön ikuiseksi arvoitukseksi.Kononen mä uskon ett sä olisit varmasti hyvä kirjailija joten rohkeesti vaan se pöytälaatikko auki ja jutut julki. Oho ! sainko mä nyt tonkin lauseen kuulostamaan jotenkin rivolta ; D Ihanaa kuumaa kesäpäivää sulle Konoseni , muista välillä virkistäytyä kostean lammen äärellä ja juoda sen tarjoamaa nektaria.

        HENRY älä säkään unohda sitä juomisen tärkeyttä tai voihan sitä vaikka imeä jotain virkistävää puikkoa.Kyllä niistäkin ihan kivasti sitä nesteytystä saa kun jaksaa vaan tarmokkaasti lipoa,mutt tonhan sä kyllä tiedät jo varmasti entuudestaan ! ? Moikka nyt ihanat mieheni !

    • muaeikuseteta

      Tämä tarina ei ole totta. Kirjotettu aprilli päivänä:D

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6013
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3801
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      238
      2108
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1840
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1279
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1266
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1055
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1000
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      929
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      878
    Aihe