Täällä on hyviä kirjoittajia. Ajan kuluessa osa jää pois, uusia tulee tilalle ja aiemmin mukaan tulleista osa jatkaa aktiivisesti palstoilla.
Itsekin aloitin siellä nuorempien ikäluokassa, olisiko ollut enemmän 50 vuotiaiden keskusteluissa ja monilla muilla aktiivisilla palstoilla.
Kaikkein ensimmäiseksi, kun tietokonemaailma ja netti valtasivat työpöydälleni tilaa, olin mukana lehtien ja muiden nettipalstojen keskusteuihin osallistujana ennen näille sivuille siirtymistä.
En ota kantaa hyväänkö, vai huonoonko suuntaan ovat palstat muuttuneet, aika aikaa kutakin, koska kirjoittajat palstat joko tappavat, tai herättävät henkiin.
Rajoittuneen ajankäytön vuoksi ei ole edes mahdollisuutta olla joka hetkessä kiinni. Tarinoiden kertominen, kirjoittaminen ensi sijassa, on kokemusten jakamista lukijalle, puhumiseksikin sitä sanotaan. Jokaisella tarinalla on alkunsa, jostain aihe on syttynyt kirjoittajan mieleen saaden sitten ilmaisumuotonsa,
Olin tässä lukevinani täältä palstalta kysymyksen kirjoittamisesta, oliko peräti kirjailijaksi asti aikomisesta.
Täällä vaikuttanut vahva persoonallinen tarinan kertoja nainen taitaa olla siirtynyt kirjoittajien joukosta muille maille. Hänen tarinansa olivat palstan timantteja, murteella kauniisti kirjoitettuja.
Sellaista palstat kaipaisivat. Pyyteetöntä, suosiota hakematonta aitoa kerrontaa elämästä ja tapahtumista. Aitoutta, maalaishenkeä ja historiaa tämän arkisen ja ankean kaikesta luopumisen tuskasta kärsivän nykyhetken kuvaamisen rinnalle.
Tarinankertojat, syttykää kertomaan ja tarinoimaan entistä enemmän.
Mielenkiintoisia tapahtumia ja vanhan ajan muisteloa, sitäkin on kiitettävästi, mutta eihän lisä tee pahaa, kuin selkäsaunassa. Siinä on omat rajansa.
Huhtikuun ja kevään kunniaksi kannattaa ottaa hiukan omaa aikaa, mennä ulos luontoon kuuntelemaan kevään ääniä.
Itsekin aloitin siellä nuorempien ikäluokassa, olisiko ollut enemmän 50 vuotiaiden keskusteluissa ja monilla muilla aktiivisilla palstoilla.
Kaikkein ensimmäiseksi, kun tietokonemaailma ja netti valtasivat työpöydälleni tilaa, olin mukana lehtien ja muiden nettipalstojen keskusteuihin osallistujana ennen näille sivuille siirtymistä.
En ota kantaa hyväänkö, vai huonoonko suuntaan ovat palstat muuttuneet, aika aikaa kutakin, koska kirjoittajat palstat joko tappavat, tai herättävät henkiin.
Rajoittuneen ajankäytön vuoksi ei ole edes mahdollisuutta olla joka hetkessä kiinni. Tarinoiden kertominen, kirjoittaminen ensi sijassa, on kokemusten jakamista lukijalle, puhumiseksikin sitä sanotaan. Jokaisella tarinalla on alkunsa, jostain aihe on syttynyt kirjoittajan mieleen saaden sitten ilmaisumuotonsa,
Olin tässä lukevinani täältä palstalta kysymyksen kirjoittamisesta, oliko peräti kirjailijaksi asti aikomisesta.
Täällä vaikuttanut vahva persoonallinen tarinan kertoja nainen taitaa olla siirtynyt kirjoittajien joukosta muille maille. Hänen tarinansa olivat palstan timantteja, murteella kauniisti kirjoitettuja.
Sellaista palstat kaipaisivat. Pyyteetöntä, suosiota hakematonta aitoa kerrontaa elämästä ja tapahtumista. Aitoutta, maalaishenkeä ja historiaa tämän arkisen ja ankean kaikesta luopumisen tuskasta kärsivän nykyhetken kuvaamisen rinnalle.
Tarinankertojat, syttykää kertomaan ja tarinoimaan entistä enemmän.
Mielenkiintoisia tapahtumia ja vanhan ajan muisteloa, sitäkin on kiitettävästi, mutta eihän lisä tee pahaa, kuin selkäsaunassa. Siinä on omat rajansa.
Huhtikuun ja kevään kunniaksi kannattaa ottaa hiukan omaa aikaa, mennä ulos luontoon kuuntelemaan kevään ääniä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Jospa saisimme tarinoita näiltä kirjailijan lahjoja omaavilta, joista on jo luettelokin saatu.
Siis sellaista pyyteetöntä ja suosiota hakematonta ja aitoa.
Muistoja, muistoja by senõra Lyyli
http://keskustelu.suomi24.fi/node/2477765#comment-0
kissoista niin ihanaisista.
Vältin aloituksessa mainitsemasta tuota mainiota kertojaa nimeltä, koska arvelin, että löytyy uusia kertojia, ettei ole tarvetta nostaa esiin vanhoja ketjuja.
Niitä vanhoja voi lukea arkistoista, hakee vain nimimerkillä ja nauttii lukemastaan, tai kiivastuu muistaissaan kielteistä.
Arkistojen kätköissä on paljon hyvää, mutta myös pahaa.
En itse halua nostaa vanhoja juttuja päivänvaloon, kaipaan uusia, uskon ettei täällä toivo turhaan tarinoita, kertojia täällä on nykyiselläänkin.
Jos kirjoittajissa on kirjailijoita, mikä sen parempaa, kunhan suovat luettavaksikin jotain, kuten tuolla vastaaja toivoi.
Tämä alkoi lupaavasti ja asiallisesti, kauniisti muisteli aloittaja hyviä tekstintekijöitä mainitsematta kertaakaan änkyröistä.
Odotin mielenkiinnolla että joku kirjoittaisi mistä hyvänsä lapsuudesta, nuoruudesta tai jostain tapahtumasta no jokainen huomaa missä mennään.
Vanhoja muistellessa ikäviä asioita vain mielessä, turha niitä on jatkuvasti kerrata me ei päästä tästä kierteestä kertomalla jo monetta kertaa vain mielessä pyöriviä 'höpinöitä'.
Katsotaan jos vaikka vielä rauhoitutaan, pelkät lupaukset palstan hyvänä pidosta ei ole aikaisemminkaan rauhoittaneet sanottavammin
Lyylin kirjoitusten ajat olivat jotenkin erilaiset, vai nostalgiaako vaan. Ei, kyllä silloin oli toisenlaista.
Hyttysvainaan muisto:
Kesä on tulossa ja hyttyset. Tämä juttu on tosikoemukseen perustuva monen kesän takaa, ajasta jolloin vielä oli rohkeutta palstakirjoitteluun.
Tämä on viesti hyttysten taivaasta. Muistan vieläkin Katcatin, jonka kerran vainusin metsässä. Hän oli mustikassa ja kuumana päivänä hänelle oli tullut hiki ja siksi hänen ihana hien tuoksunsa houkutteli minut iholleen. Ajattelin, että teen hyökkäyksen niskan puolelta ja se onnistuikin hyvin. Imaisin vatsani täyteen makeaa verta ja ei kun lentoon.
Kauhistus, sotkeuduin hänen permanentti kiharoihinsa ja jäin jumiin sinne ihan iltaan asti. Kun hän nukahti ja alkoi kuorsata, uskalsin yrittää irroittautua. Se onnistuikin ja läksiäisiksi nautin vielä ilta-aterian. Piilouduin Katicatin vaaleanpunaisten pitsiverhojen taakse ja joka yö kävin Katin iholla aterialla. Nam.
Kat raaputteli aamuisin välillä niskaansa,välillä olkapäätään tai pakaroitaan. Hän nukkui nimittäin ilman yöpaitaa. joten minulla oli mahtavat alueet, josta sain valita. Mutta loppu tuli tästäkin.
Lopulta Kati alkoi etsiä minua vimmatusti, kun tajusi paukamansa hyttysen tekemiksi. Hän löysi minut vihdoin, kun oli pannut monitehorillinsä silmilleen. Terveisiä vaan kaikille lajitovereille ja älkää ainakaan menkö lähelle hyttysentappo-olympialaisia.
Muistan, kun lapsena opettelin ajamaan pyörällä. Eihän silloin mitään pikkupyöriä apupyörineen ollut.
Iso pyörä Jaguar nimeltään.
Kun sitten vihdoin onnistuin pääsemään lähtöön, poljin niin vimmatusti ja päädyin ojan yli piikkilanka-aitaan.
Mutta, opimpas!
Tänä aamuna juuri muistelin vuosikymmenten takaista päivää, jolloin oli kaunis ja aurinkoinen, mutta vielä kovin lumisohjoinen kevätpäivä.
Minä sain siivousvimman, pesin ja puunasin, ja pieni poikani oli kurahousuissaan ja saappaissaan pihalla lapioimassa sitä sohjoa hiekkalaatikolla.
Kun sitten huohotin työn päätteeksi kyökissä, kuulin pojan tulevan ulko-ovella. Syöksähdin vastaan, mutta siinä hän vaelsi juuri siivotulla lattialla ja maton yli kuraisena ja vettä valuvana. Ennen kuin ehdin päästää karjaisun, sanoi hän minulle huolestuneena: "Minä en ole ollut koko päivänä sylissä".
No aina voi siivota uudestaan.
Ihanaa !
Lapsilta saa ihania oivalluksia, oikein ääneen tuli minultakin aiiiiiii silleen sydämellisesti, kiva juttu.
Siihen aikaan kun puhelimet oli 'veivattavia' oli meidän kullanmurut siitä niin kiinnostuneita että puhelimelle piti laittaa hylly korkealle seinään, pienet tilat ja kerrossänky irti seinästä. Asian piti olla hallinnassa mutta eipä ollut.
Keittiön portaat oli kannettu puhelimen alle ja homma onnistui, hän ylettyi jotenkuten.
Olin ulkona nukuttamassa vauvaani kun isosisko tuli asetin kokoisin silmin ulos kertomaan että siellä on poliisi, ja se sano että hae äiti puhelimeen.
Säikyin niin että jalat tuntuivat voimattomilta ja suukin kuivi kun pelästyin että miehelleni oli sattunut jotain kun poliisi soittaa.
Vaan asia olikin niin että tämä minun lettipää oli soittanut poliisille, siihen aikaan poliisin numero oli jotain 12112 en tarkkaan muista, helppo pyörittää kuitenkin.
Ei poliisi ollut vihainen kun kerroin että en ollut kaukana mutta seinä oli välissä.
Kun puhelu päättyi ja menin ulos katsomaan mitä sinne kuuluu oli tyttötyllerö työntänyt vaunut naapurin kukkapenkkiin, muuta ei tapahtunut kuin pyörä onneksi oli juuttunut pehmeään multaan.
Poikani nukkui tietämättä tapahtuneista rauhallista vauvauntaan.
Amanda telefuneeraa
Niin. täällä Amanda Huuskonen kun puhuu, olisiko hän niin kiltti ja yhdistäisi sinne mumeroon 23, niin sille sisarelleni Kristiinalle, kun minulla on niin paljon asiaa.Ai että varattu juuri nyt, no hän yhdistää sitten sille kauppiaan rouvalle, mikäs se hänen telefuuninsa numero oikein on. Kiitos, tottakai minä odotan.
- Niin, haloo! Onko hän Martta . joka siellä puhuu. Niin täällä puhuu Amanda Huuskonen, kyllähän hän minut muistaa. Niin meidän nuorin, insenjör Huuskonen ja hänen Ellen- vaimonsa ovat saaneet pojan. Me järjestämme ristiäiset. Niin aivan, luonnollisesti täällä meillä kotona nyt sunnuntaista viikon päässä. Vuorineuvos, siis mieheni ja minä tietenkin järjestämme kaiken. Siksi minä nyt telefuneeraan hänelle. Onko hänellä kynä ja paperia. Sisäkkömme Hulda noutaa ne viikon päästä tiistaina. Mutta hän muistaa, että kaiken pitää olla priimaa. Kolme litraa gretteniä, härän steekkilihaa viisi kiloa, neljä koria limunaadia, kolme vishyä ja yksi sitä uutta portteria, niin lapsille. Niin ja kaksi kiloa voita. Martta muistaa varmasti, että viikon päästä kesiviikkona ja että tuoretta.Niin ja sitten vielä sokeritoppa ja kahvia, sitä Pauligin. Minä telefuneeraan, jos me tarvitsemme vielä jotain tähän lisäksi
. -----------------------------------------------------------------------------------------------------
Haloo, täällä vuorineuvoksetar Huuskonen, yhdistäisikö hän nyt mumeroon 23 kun äsken oli varattu. Kiitos, minä odotan.
Hei Kristiina, se on Amanda kun telefuneeraa! Piti telefuneerata kun et eilen ollut kirkossa. No kyllähän sinä Alfredin tunnet, oli pakko töniä, ei hän jaksanut kuunnella sitä rovastia.En minäkään siitä rovastin puheesta. Hän tulee kumminkin kastamaan Jörgenin ja Ellenin pojan. Mieluummin me sen uuden pastorin olisimme ottaneet mutta tiedäthän sinä. Sundgren, meidän apotekarska pitäisi skandaalina, jos leskirovastia ei näkyisi. Alfred oli nähnyt heidät Helsingissä Kaivohuoneella. Alfred ja Jörgen olivat illastaneet siellä yhdessä pankinjohtajan kanssa.
Ensi viikolla tänne tulee uusi lääkäri, jotakuinkin 50, siksi minä päätin telefuneerata nyt. Alfred on tutustunut häneen intervjyn aikana. Alfred ehdotti, että sinä sattuisit olemaan tohtorin pöytäseuralaisena silloin ristiäisissä. Tietysti me toivotamme uuden tohtorin tervetulleeksi paikkakunnalle ja sinun on aika unohtaa se hampuusi, ethän enää ole sidottu mihinkään.
Muuten, onko sinulla aikaa ensi sunnuntaina. Alfred joutuu lähtemaan Tukholmaan ja me voisimme mennä joko teatteriin tai konserttiin ja ottamaan pari sherryä. Ei, ei täällä, mieluummin vaikka Hämeenlinnaan tai Poriin, täällä Tampereella liian riskaabelia. Harmi, että Vaasa on liian kaukana, siellä olisi tuttuja upseereita. Mutta telefuneeraa vaikka huomenna tai tule käymään päivällä. silloin Alfred ei ole kotona.
Ihania tarinoita!
Kiitos ihan jokaiselle kertojalle.
Kunhan itsekin taas ennätän ihan paneutua tähän, yritän kaivella muistoista jotain kutkuttavaa kerrottavaa.
On ikävää, että joillekin on Ruuneperi kuin punainen vaate, mutta ei anneta noiden vaikuttaa, vaikka kantaa toki otinkin ja toivon rauhan säilyvän.
Mentävä taas!
Minun tädilläni oli aikanaan tapana silittää kissaa ja sitten tyrkätä se äkkiä lattialle: "Pai,pai, PUREPPAS!"
Mistä tulikin mieleeni?
Minulla oli erittäin mielenkiintoinen kesätyö.
Pääsin puistotädiksi puistoon jonne tuotiin lapsia aamulla kello 9.00 ja myöhäisimmät haettiin kello 13.00. Lapsia oikeastaan tuli ja meni. Me tädit yritimme järjestää toimintaa eri ikäisille, kunkin kiinnostuksen ja iän vaatimuksien mukaan.
Eräänä päivänä teimme kasvomaalauksia. Mukana oli 3 vuotiaista aina 7 vuotiaisiin, pienemmät enemmistönä. Neljän vanha Aleksi halusi itse tehdä kasvomaalauksensa. Olihan meillä peili, värit ja välineet, joten siitä vain töihin.
Aleksi halusi mustaa väriä, vain mustaa, hän vannotti, eikä siinä mitkään puheet auttaneet. Kun naama oli tarpeeksi sotkettu peilin edessä, hän halusi heti lähteä kotiin. Eihän se käy, äiti hakee parin tunnin kuluttua, et voi mennä yksin.
Maanittelin ja narrailin, sain Aleksin liukumäkeen ja kiipeilytelineeseen, tutkimme pensaan alla pieniä mustia tuhatjalkoja ja Aleksilla oli kova kiire nähdä äiti.
Viimein äiti saapuikin.
Aleksi piti tiukasti kädestäni kiinni, katsoi äitiä sanomatta sanaakaan.
Äiti kyselemään, että miksi pelkkää mustaa kasvoväriä kun toisilla lapsilla on niin kauniita maalauksia poskilla.
”No siksi, sanoi Aleksi, kun et anna minun kiivetä paloportaille ja se mustanaamainen mies kiipesi sinne ja katolle asti kivojen vehkeiden kanssa ja sinä vain nauroit .”
Hiukan siinä meitä kaikkia hymyilytti mustanaamaisen pojan toive.
Saada kiivetä katolle, kun mustanaamaisena sinne saa kiivetä.
- Voitko kuvitella - kysyi Ananias Hulkkonen, yleisimmin Hulukkonen, Jooseppi Kauhan avatessa hänelle omaan yksiöönsä johtavan oven. - Voin kuvitella - vastasi Jooseppi Kauha yrittäessään perääntyä välttyäkseen liiskautumasta seinään sadanneljänkymmenenkahden elokilomassan vyöryessä ränsistyneisiin farmareihin ja hampurilaisten tahraamaan T-paitaan verhoiltuna kohti vierailujen ankarasti rasittamaa nojatuolia. Jooseppi Kauha oli monesti haikeus mielessään kuvitellut sitä tilannetta, jolloin Ananias Hulukkonen ei tavoistaan poiketen alkaisi kyseisestä yksiöstä poistumisseremoniaa sanoilla: _ Voisitko muuten vipata…?
Jooseppi Kauha oli sysimustina hetkinä, eli silloin, kun Otto ilmoitti kieltäytyvänsä pyöristämästä saldoa ylöspäin ensimmäiseen seteleitä tulostavaan maksuluokkaan, harkinnut vakavasti liitutaulun hankkimista. Taulun Jooseppi Kauha ripusti haaveissaan ovea vastapäätä olevalle seinälle niin, ettei Ananias Hulukkosella olisi pienintäkään mahdollisuutta välttyä lukemasta taululle isoilla puukstaaveilla präntättyä syvällistä totuutta: - AINAHAN ON MAKSETTAVA, EIKÖS JUU, MITÄ TÄSSÄ MAAILMASSA VELKAANTUU - Taulun hankinnasta Jooseppi Kauha oli kuitenkin luopunut siksi, että se olisi peittänyt seinälle aiemmin ripustetun perintöraanun. Almanakastaan hän oli pessimistinä viivannut yli kunkin kuukauden kaksi ensimmäistä viikkoa. Ennen viidettätoista päivää ehti Ananias Hulukkonen olla parin, kolmen poistumisserenomian juontajana, tervetulleena maksajana ei kertaakaan ennen viidettätoista.
Eilen Jooseppi Kauha tajusi yllättäen löytäneensä ratkaisun ongelmaan nimeltä Ananias Hulukkonen. Jooseppi oli ihan sattumalta pysähtynyt katselemaan eläinkaupan näyteikkunaa. Ihastellut ja ihmetellyt häkissä temmeltävää raidallista hiirtä. Jooseppi Kauha oli ottanut muutaman askeleen jatkaakseen matkaa, pysähtynyt , kääntynyt ympäri. -Herra Jumala! Raidallinen hiiri!!! Jooseppi Kauha tempaisi hatun päästään, työnsi sen sekä kädessä roikkuneen salkun lähellä olleen nuoren naisen lastenvaunuun ja ryntäsi lähimmälle Ottomaatille.
Kuin taivaan lahjana tilillä oli vielä yli kaksikymmentä euroa. Seuraavana kohteena lähin marketti. Ostoskassissa jauhoja, paistosvuoka, lihamureketta, rasvaa sekä mittanauha, marketin ilmainen pikaruokaohje, kuivahiivaa ja mittanauha. Kukkaruukun korkuinen jättiläishampurilainen mittanauhalla tarkistettuna. Sämpylän Jooseppi Kauha leipoi vielä illalla ja valmisti ison murekepihvin. Vahingoniloisena Jooseppi Kauha koversi juomalasin avulla pihviin reiän. Aamulla Jooseppi Kauha kanitti panttikonttorissa rannekellonsa sekä matkaradion. Sen jälkeen hän kiiruhti eläinkauppaan ostamaan näkemänsä raidallisen hiiren. Se asettui vastustelematta valmiiseen poteroon eikä näyttänyt tuntevan minkään laista ahtaan paikan kammoa Joosepin laittaessa sämpylän yläosan poteron kanneksi. Sitten Jooseppi Kauha soitti Ananias Hulkkoselle, kutsui tämän luokseen mainiten edessä olevasta yllätyksestä.
Ananias Hulukkonen suvaitsi viipyä poissa epäilyttävän pitkään ennen kuin Jooseppi Kauhan ovikello pirahti. - Voitko kuvitella - kysyi Ananias Hulukkonen sadanneljänkymmenenkahden kilon elopainomassan vyöryessä kohti Jooseppi Kauhan rääkättyä nojatuolia. - Voin kuvitella - vastasi Jooseppi Kauha hykerrellen mielessään Ananias Hulukkosen tulevaa reaktiota tämän huomatessa elävän, raidallisen hiiren hampurilaisen sisällä. Mutta Ananias Hulukkonen ei välittänyt keskeytyksestä, vaan jatkoi: - Eilen iltapäivällä joku hullu mies ahdisteli tässä ihan lähellä jotain lastenvaunuja työntävää naista, oli kuulemma käyttäytynyt ihan oudosti. Siltä oli onneksi jäänyt siihen hattu ja salkku, kyllä ne sen kiinni saa. Poliisit juttelivat tuolla kioskilla. Niin, ja voitko kuvitella…saan parin viikon kuluttua melkein kaksikymmentätuhatta euroa, pankissa sanoivat sen kestävän pari viikkoo,. Voitko kuvitella…kuus ja lisänumero…-
Vaan eipä auennu hienostelulla hakusanalla hulkkoset tv-sarja Hulukkoset, kauan sitten päättynytkin, mutta hulukkosilla räväytti näyttelijäkonkarit näytille. Sieltä lunttasin.
Pia Hattara
Pentti Irjala
Leila Itkonen
Arvo Lehesmaa
Hermanni tulee sisään.
- tulin sitten. (emännän nimeä en muista)
- näyt tulleen
Nämä vuorosanat jäivät mieleen. Nyt päikähti päähän tuon sarjantunnusmusiikkikin.
Hulukkonen otettiin myös nuorten radio-ohjelmaan. Liekö kanavan nimi ollut vielä Radiomafia.