Tänä aamuna minulle tapahtui eräs kaamea tapaus ja epäilen, että olen tulossa hulluksi. Muuta selitystä en tälle keksi, ellei kyse oli jostakin unen ja valvetilaan liittyvästä asiasta josta minulla ei ole tietoakaan.
Nukuin viimeyön hyvin katkonaisesti ja aamulla heräsinkin jo enen kellon soittoa mutta päätin lojua sängyssäni vielä kellon soittoon asti. Noustuani menin tavalliseen tapaani kylpyhuoneeseen pesemään kasvot, eli normaalit aamurutiinit. Omasta mielestäni olin ihan hereillä, mutta kun palasin huoneeseeni tunsin yhtäkkiä kaikkialla savun hajun, ilma ymärilläni oli kuumeni ja tunsin lattiankin kuumenevan jalkojeni alla. Juoksin ulos huoneestani ja asunnostani rappukäytävään ja sielläkin haisi hyvin voimakkaasti savu. Olin aivan varma että alapuolellani kellarissa on sattunut jotakin ja siellä on syttynyt tulipalo. Juoksin takaisin asuntooni ja nappasin tärkeimmät tavarani ja juoksin pihalle. Pihalla tuntin edelleen savun hajun, mutta en nähnyt mitään. Päädyin soittamaan palokunnan paikalle. He utelivat puhelimessa minulta olenko varma asiasta ja sillä hetkellä kaikki aistimukset yllättäen katosivatkin. Loppujen lopuksi palokunta tuli kyllä paikalle, varmuuden vuoksi muttei löytänyt mitään. Nolotti ja pelotti, että mitä ihmettä se oli. Minulla ei ole koskaan ollut mitään unihalvausta tai sen tapaisia juttuja, mutta muuta en nyt tähän hätään keksi selitykseksi. Olin aivan varma että kaikki tapahtui oikeasti, niin voimakkaita aistimukseni olivat.
Luuletteko että kyseessä voisi olla jonkun sortin valveuni?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.