Kahvista

Sattui silmiin kiintoisaa tietoa suomen omavaraisuudesta.

Olen juu paapattanut pitkään, että maapallolla liikaa ihmisiä, ja määrä senkun kasvaa. Vaan, suomi, pieni ja harvaan asuttu maa, ei meilläkään hyvin mene, millainen lie jonkin väkirikkaamman ja tiheämmmin asutun maan kohtalo,voi miettiä.

Nimittäin, Taloussanomissa julkaistun artikkelin mukaan suomessa viljelysmaa loppunut ajat sitten kesken. Laskelmien mukaan, suomi tarvitsee ulkomailta 400 000 hehtaaria viljelysmaata. Noh, ei se nyt niin mene, että ostetaan maata ulkomailta. Mutta suomeen joudutaan tuomaan elintarvikkeita ulkoa, sen verran kuin tuollaisella maa-alalla voi kasvattaa.

Yksi arvio oli kiintoisa. Suomalaiset kahvikansaa. Suomalaisten kahvin juomisen mahdollistamiseksi tarvitaan jostain 70 000- 90 000 hehtaaria kahviplantaasia. Ne on just niitä köyhiä maita, jotka raivaa sademetsiä ja tuhoavat luontoa, minkä kerkiävät, saadakseen jotain elentoa ylikansoittamilleen läänityksille.

Isoja lukuja hankala ymmärtää. 400 000 hehtaaria kuitenkin on todella suuri pläntti. Kun nyt vaikka aattelee, että tavallinen ok-talon tontti on puoli hehtaaria, tollaseen suureen peltoalaan vois siis rakentaa lähes miljoona ok-taloa.

Niettä kuka laittais keräyksen pystyyn, että saatais kerätyksi rahaa maapallon hedelmällisten naisten määrän puolittamiseksi strerilisaatiota käyttäen. Miehiä kannata steriloida, yks mies kykenee siittämään useammankin naisen vuorokaudessa. Synnyttäjien määrää pitää laske todella paljon. Maapallo nyt tuhoutuu ihmisen takia joka tapauksessa, mutta tälleen ainakin saataisiin lisäaikaa väestön määrän saamiseksi sille tasolle, että maapallo voi sen elättää.

=DW=
15101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Jaa.
Ei kahvi nyt oikein sademetsässäkään kasva. Liian kuumaa ja liian huono maaperä.
Johan potunviljelijöiden ja eläkeläisloispummien kansa on tarpeeksi lisääntynytkin. Jos annettais vuoro vaikka muillekin. (Sitäpaitsi. kyllä E- ja Väli-Amerikkaan mahtuu vielä väkeä. On lääniä)

Äänestä
  • Ei ole lääniä.

    Sehän tässä koko ongelman ydin just on, ihmisä aivan liian paljon maapallon mittasuhteisiin, eikä avaruuden valloitus näyhtä kovinkaan todennäköiseltä satoihin vuosiin.

    Maapallolla syntyy koko ajan kaksinkertainen määrä ihmisiä, mitä kuolee. Tarkoittaa sitä, nyt ei maapallo riitä elättämään seitsemää miljardia. Jonkin ajan kuluttua väkiluku onkin sitten 14 miljardia. Siis aivan selkeä yhdellä elukkarodulla edessä, jos mitään todella radikaalia ei tehdä.

    Taas kerran, linkki, mitä jokaisen syytä tutkailla. Maapallon väkiluku kiinnostava katsella, jotenkin hypnoottinen. Mutta on laskelmissa muutakin kiinnostavaa. Metsää(maapallon kuhkot) menetetään valtavia määriä päivittäin. Kiintoisa verrokki on, eroosio tuhoaa tuplasti saman pinta-alan viljelyskelpoisesta maasta samaan aikaan. Ja metsää tosiaan raivataa uudeksi pelloksi. Ei tarvitse edes miettiä, missä mennään, mennään kohti sitä paljon paasattua maailmanloppua ihmisrodun osalta. Taikka oikeammin niin, että ihmiset loppuvat maapallolta liian lisääntymisensä takia.

    http://www.worldometers.info/fi/

    =DW=

    Äänestä

Tota...inhottaa todistaa aina sun olevan väärässä. Jos vilkaset asukastiheysstatistiikkaa nii kyllä Eurooppa voittaa esim. kahvia viljelävän E-Amerikan asukastiheydessä aika reippaasti. E-Amerikan tiheimmin asutettu maa Ecuador, 54 asukasta per neliökilometri, Euroopassa vain muutamia maita, Skandinavia ja Balttia, harvemmin asuttuja.
Lääniä ON. Ei tosin kauheesti Keski-tai Länsi-Euroopassa. Mutta Etelä-Amerikassa on.
Yleensä ottaen, Aasia ja Afrikka ovat maanosia missä väkiluku on räjähdysmäisesti kasvanut. Mutta siellä ei kauheesti HYVÄÄ kahvia kasvakkaan. Ei Amazoniaa raivata kahviviljelmiksi vaan aivan muihintarkoituksiin: karjalaitumiksi, öljypalmua kasvattamaan jne. Mutta ne onkin ihan toinen juttu eikä liity tähän kahviteemaan.
Eli siis: kahvinviljely ei tuhoa maapallon luonnonvaroja.

Äänestä
  • Itse asiassa tuhoaa.

    Kahvi nautintoaine, ei peruselintarvike. Kaikki kahvin kasvattamiseen käytetty maa on poissa muusta elintarvikemaasta. Kahvia kasvatetaan yli 8 000 000 tonnia vuodessa.

    Ohimennen, sellainenkin nautintoaine, kuin tupakki, elättää suoraan 100 000 000 ihmistä, välillisesti ihan varmasti enemmän. Jostain peruselintarvikkeen kasvatusmaasta sekin, arvaten todella suuri, peltoala on poissa.

    Näitä elintarpeita, mitä ei täällä kasva on älyttömästi. Mainiten nyt vaikka kaupassa myytävät hedelmät, jotain suomessa kasvatettuja rupisia omenoita on, kaikki muu melkein järjestään rahdataan tänne jostain vinkumaasta. Jos syötäisiin pettua ja pottuja, oltaisiin äkkiä nälänhädässä.

    Ja tosiasia tosiaan on, suomi ei ole omavarainen elintarviketuotannostaan. Ollaa riippuvaisia ulkomaista. Tuleepi meinaan nopeasti nälkä, jos ulkomaantuonti lopetetaan.

    En oikein tajua, mitä inkutat. Suomi on harvaanasuttu maa, asutusta lähinnä rannikkokaupungeissa. Eikä niitenkään väestön ruokkimiseen pohjoisissa oloissa ole enää mahdollisuutta. Meillä kun on vain yksi kasvukausi, eikä maata ole muutamiin miljardeihin vuosiin valmistettu enää. Ihmisiä valmistetaan sen sijaan aivan älyttömiä määriä joka sekunti globaalisti, kuin toki suomalaisetkin lisääntyvät, emiten tosin loispummit, joka taas edelleen on huono asia yhteiskunnan kannalta. Yhä pienempi määrä ihmisiä joutuu ruokkimaan aina vain kasvavaa pummien joukkoa. Ja tämä on tietenkin ongelma suomessa, mutta todellinen lauennut ydinpommi maapallonlaajuisesti.

    Mistä muuten peräisin satukirjan sanonta, mihin kahelit aina viittaava "Menkää ja täyttäkää maa" ??? Siis ketkä menee ja minne, mun tietojen mukaan vinkuintiaanit, kiinalaiset jne täyttää kyllä maapalloa ihan oma-aloitteisestekin, ei sinne tarvita ketään ulkopuolisia sekstailemaan ja lapsia tekemään, pärjäävät ominaan, liiankin hyvin.

    =DW=

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Itse asiassa tuhoaa.

    DW, kahvin ja tupakan viljelyä ei voi rinnastaa. Oli ilo lukea alla Paloman viesti kahvin viljelystä, tupakka taas köyhdyttää maata moneksi vuodeksi. Sitä ei voi viljellä montaa vuotta samassa paikassa. Ja tupakan kuivattamiseksi tarvitaan polttopuita, joten metsää kaatuu, savuna ilmaan.

    Äänestä

Tota....siis ja vielä kerran: ei ne vuorenrinteet missä kahvia viljellään oo kauheen soveltuvaisia viljaa kasvattamaan. Eikä edes laidunmaiksi, kun lehmätkin meinaa tippua rotkoon: Jostain syystä kahvin poimiminen on käsityötä, kun maasto on sellasta että viljelyä ei voi oikein koneistaakaan.

Minäkö "inkutan"? Jonkun tarvii kertoa sinulle aina välillä että puhut pelkkää soopaa ja asioista joista et todellakan tiedä. Kahviviljelmillä jeepillä kulkiminen ja netissä surffaaminen kaksi eri asiaa, nääs.

Äänestä
  • Toistan sanomani,olet hyvä valistaja Paloma.
    Eilen kattelin Suomen kesken loppunutta pajukkoa kasvavaa viljelysmaata.
    Joka pitäjäs on parin lentokentän verran niit kesannolla olevii keskenloppuvia maita.

    Äänestä

  • k/k kirjoitti:

    Toistan sanomani,olet hyvä valistaja Paloma.
    Eilen kattelin Suomen kesken loppunutta pajukkoa kasvavaa viljelysmaata.
    Joka pitäjäs on parin lentokentän verran niit kesannolla olevii keskenloppuvia maita.

    K/k, kukapa sitä luonnolleen mitään voi. Minusta piti alunperin tulla journalisti, eikä opettaja. Olisi ehkä ollut parempi kun olisin sitten vain kertonut.

    Äänestä

  • k/k kirjoitti:

    Toistan sanomani,olet hyvä valistaja Paloma.
    Eilen kattelin Suomen kesken loppunutta pajukkoa kasvavaa viljelysmaata.
    Joka pitäjäs on parin lentokentän verran niit kesannolla olevii keskenloppuvia maita.

    Muinoin piti panna pellot pakettiin ja siitä vielä maksettiinkiin.
    Kauniita kuusia, koivuja ja pajuja näyttävät kasvavan tänäpäivänä.

    Äänestä

Katseleppas DW taas maapallokarttaa; todellakin kaikki maailman 7 miljardia ihmistä mahtuisivat seisomaan Päijänteen jäälle. Tilaa jää muualle.

400 000 hehtaaria kahvinviljelyyn on hieman yli 1% Suomen pinta-alasta.
Mikäli kaikille maailman 7 miljardille ihmisille tuotettaisiin esim 1kg/päivä vehnää, tarvittaisiin n. 1 700 000 km2 viljelysmaata, sadon ollessa n. 15tn/ha. Sekin on vain n. 5 kertaa Suomen pinta-ala, eli varsin vähäpätöinen osuus pallon pinnasta.

Ongelma taitaakin olla toisaalla; hieman kotiinpäin vetäen 20% maailman väestöstä kuluttaa 80% luonnonvaroista ja elintarvikkeista. "Likvidoimalla" 80% maapallon väestöstä köyhimmästä päästä, 5,6 miljardia ihmistä, säästetään vain 20% luonnonvarojen ja elintarvikkeiden kulutuksessa. Merkittävästi tehokkaampaa olisi tietysti "likvidoida" rikkain 20% väestöstä, jolloin saavutettaisiin 80% vähennys luonnonvarojen kulutuksessa.

Olisimmeko valmiita uhrautumaan?

Eiköhän nämä ongelmat ole toistaiseksi enemmänkin poliittisia ja taloudellisia?

Äänestä

Kyllä ihmiset saadaan hävitettyä maapallolta, kun on keinot olemassa.Mutta turha marmattaa ja esittää semmosta mille ei voi mtään, antaa tulevaisuuden hoitaa.

Äänestä

Pidän kahvista, olen itsekäs !
Naisten sterilisaati sitten onkin aivan eri juttu.En lähtisi kerämään rahaa
siihen en mistään hinnasta,miehet voivat halutessaan steriloida itsensä.
Parempi, joskin hitaampi keino on kasvataa naisten elintasoa jolloin
syntyvyys laskee automattisesti !
Kehitysmaissa tästä on aivan selvää näyttöä,kun naiset pääsevät
koulutukseen ja työhön,saavat päätää omasta elämästää,syntyvyys
laskee.
Näinhän on käynyt meillä länsimaissa ilman että on tehty mitään
keinotekoisia rajoitteita.

Äänestä

Jepjepjep pellavapilvi ihan samaa minä esitin tossa mu aikasemmassa kahvialoituksessa. Paras syntyvyyden säännöstelykonsti on edelleen elintason kohoaminen. Näyttöä on pilvin pimein, jos viitsii välillä vilkaista muidenkin statistiikkaan kuin omaansa, jonka osaa jo ulkoa.
Ratkaisut ovat ekonomisia ja sosiaalipoliittisia,kuten tossa ylempänä jo kerrottiin enkä suinkaan suosittele sitä (toivottavasti kieli poskessa esitettyä) ratkaisua kehitysmaiden naisten sterilisoinnista.

Äänestä

Jumalaako meinaat leikkiä? Vähän pelottava ajatus, DW määrää kuka saa lapsia kuka ei... mitenkähän mun olisi käynyt jos olisit saanut päättää? :/

Voin lähteä mukaan ehkäisyvälinekeräykseen, jotta ihmiset itse voisivat päättää lastensaannista. Siinä samassa voisi jokunen sukupuolitautikin talttua.

Lapset ovat meidän tulevaisuutemme, ja ne voi olla maailman pelastuskin.

Äänestä

Kiitos Paloma ! Näinpä jos mihin olisi rahaa kerättävä se on kehitysmaiden
tyttöjen koulutukseen,onneksi tällaisia järjestöjä jo on, joita voimme hyvillä
mielin tukea,että maailma olisi parempi paikka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

... kirjoitti:

Sattui silmiin kiintoisaa tietoa suomen omavaraisuudesta.

Olen juu paapattanut pitkään, että maapallolla liikaa ihmisiä, ja määrä senkun kasvaa. Vaan, suomi, pieni ja harvaan asuttu maa, ei meilläkään hyvin mene, millainen lie jonkin väkirikkaamman ja tiheämmmin asutun maan kohtalo,voi miettiä.

Nimittäin, Taloussanomissa julkaistun artikkelin mukaan suomessa viljelysmaa loppunut ajat sitten kesken. Laskelmien mukaan, suomi tarvitsee ulkomailta 400 000 hehtaaria viljelysmaata. Noh, ei se nyt niin mene, että ostetaan maata ulkomailta. Mutta suomeen joudutaan tuomaan elintarvikkeita ulkoa, sen verran kuin tuollaisella maa-alalla voi kasvattaa.

Yksi arvio oli kiintoisa. Suomalaiset kahvikansaa. Suomalaisten kahvin juomisen mahdollistamiseksi tarvitaan jostain 70 000- 90 000 hehtaaria kahviplantaasia. Ne on just niitä köyhiä maita, jotka raivaa sademetsiä ja tuhoavat luontoa, minkä kerkiävät, saadakseen jotain elentoa ylikansoittamilleen läänityksille.

Isoja lukuja hankala ymmärtää. 400 000 hehtaaria kuitenkin on todella suuri pläntti. Kun nyt vaikka aattelee, että tavallinen ok-talon tontti on puoli hehtaaria, tollaseen suureen peltoalaan vois siis rakentaa lähes miljoona ok-taloa.

Niettä kuka laittais keräyksen pystyyn, että saatais kerätyksi rahaa maapallon hedelmällisten naisten määrän puolittamiseksi strerilisaatiota käyttäen. Miehiä kannata steriloida, yks mies kykenee siittämään useammankin naisen vuorokaudessa. Synnyttäjien määrää pitää laske todella paljon. Maapallo nyt tuhoutuu ihmisen takia joka tapauksessa, mutta tälleen ainakin saataisiin lisäaikaa väestön määrän saamiseksi sille tasolle, että maapallo voi sen elättää.

=DW=

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu