Tyttöystäväni oli Ruotsissa kesätöissä joten
lähdin yksin juhannuksen viettoon, läheiseen
saaristokaupunkiin. Menin juhannusjuhliin hyvän
kaverini kanssa . Siellä sitten juhliessa kaveri
pokasi yhden tytön ja lähti tämän kanssa
joihinkin bileisiin, sanoin jääväni vielä
kaupungille.
Siinä sitten illan aikana törmäsin toisen
kaverini pikkusiskoon Satuun ja tämän
ystävättäreen Terhiin jonka kanssa olin joskus
hieman seurustellutkin. Jatkoin iltaa heidän
seurassaan, jonka jälkeen päätettiin lähteä
meille koska matka oli lyhyempi ja vanhempanikin
olivat poissa kotoa.
Olen aina ollut kiinnostunut Sadusta mutta en ole
kehdannut lähestyä häntä koska olihan hän hyvän
kaverini pikkusisko, joten siinä matkan aikana
rupesin taas tekemään hieman parempaa tuttavuutta
Terhiin. Meille päästyämme otimme vielä parit
paukut jonka jälkeen menin Terhin kanssa minun
huoneeseeni ja Satu meni vierashuoneeseen
nukkumaan.
Terhi oli muuttunut kyllä parissa vuodessa, koska
oli heti halukas tosi hommiin ja kävi tosi
kuumana, mutta oli kuitenkin vielä melko haluton
kokeilemaan mitään uutta, joten minä jouduin
vähän painostamaan häntä edes ratsastamaan
päälläni. Takaapäin hän ei antanut vieläkään.
Alkoholi lisää minulla kestävyyttä ja Terhi
laukesi jo melkein alkumetreillä, tämän jälkeen
häntä ei oikein enää huvittanut. En viitsinyt
väkisin naida joten ajattelin mennä suihkuun ja
runkata siellä loppuun. Mutta Satu istui wc-
pöntöllä ja tyydyttämässä itseään. Katsoimme
hetken toisiamme ja ajattelimme heti samaa asiaa,
joten menin hänen eteen ja työnsin penikseni
hänen suuhunsa ja samalla hyväilin hänen juuri
kämmeneen mahtuvia rintojaan. Satu hallitsi
suihin oton tosi hyvin, hän imi tasaisesti ja
otti penikseni todella syvälle suuhun hitain
edestakaisin liikkein. Olisin kohta lauennut
Sadun imutukseen joten otin penikseni pois ja
käskin Satua kylppärin lattialle selälleen jotta
voisin lämmitellä häntä kielelläni. Satua ei
tarvinnut kahta kertaa käskeä, nuolin hänen
vittuaan ja samalla työnsin sinne etusormen ja
hetken päästä myös keskisormen, jatkoin hänen
hyväilyään kunnes hän laukesi ensimmäisen kerran.
Sen jälkeen naimme kaikissa mahdollisissa
asennoissa ihan molempien pyyntöjen mukaisesti.
Juuri kun panimme suosikkiasennossani takaapäin
ja Satu voihki pyytäen lisää, lisää niin Terhi
avasi kylppärin oven, hän katsoi meitä hetken ja
löi oven kiinni lähti pois. Naimme Sadun kanssa
kunnes molemmat laukesimme.
Hetken maattuamme menimme Terhin luo ja
pahoittelimme tapahtunutta, olimme varmoja että
tämän kolmikon ystävyys on ohi mutta Terhi sanoi
antavansa anteeksi jos opettaisimme hänelle
kaikki samat temput korkojen kera. Näin ollen
käskimme Terhin istumaan minun nojatuoliini ja
pyysin häntä imemään penikseni uuteen iskuun,
samaan aikaan Satu nuoli Terhin vittua. Kun
kyrpäni oli taas paraatikunnossa aloin naiman
Terhiä kaikilla mahdollisilla tavoilla.
Vähän ennen kuin Terhi oli saamassa orgasmia
lopetin ja menin hakemaan siskoni huoneesta
käsivoide purkin ja hieromasauvan. Kun tulin
takaisin Satu piti Terhiä koko ajan vireessä,
joten kuiskasin hänen korvaansa, että nyt on
korkojen aika. Aloin panemaan Terhiä takaapäin ja
Satu pisti Terhin peräreiän ympärille
käsivoidetta ja työnsi hieromasauvan Terhin
peräreikään niin syvälle kun se upposi. Terhi
huusi aivan suoraa huutoa kunnes me pääsimme
kaikki samaan rytmiin. Hetken kuluttua Satua otto
sauvan pois ja käski minun naida peräreikään.
Terhin peräreikä oli niin tiukka etten kovin
kauaa tätä namia kestänyt, mutta ei kestänyt
Terhikään koska hän sai vähän minua ennen
valtavan orgasmiaallon. Tämän koitoksen jälkeen
menin suihkuun ja ajattelin, että nyt kyllä uni
maistuu. Mutta suihkusta tullessani Satu oli jo
eteisessä vastassa hieromasauva kädessään ja
sanoi haluavansa saman hoidon kuin Terhi.
Suostuin sillä ehdoin että Satu imee taas minun
kaluni paraati kuntoon, sillä sen parempaa
imuhoitoa ei varmaan kukaan pysty antamaan. Sadun
peräreiässä on todennäköisesti ollut
aikaisemminkin jotain koska ei ollut läheskään
yhtä tiukka kuin Terhin, näin ollen me naimme
toisemme aivan uuvuksiin asti. Tämän koitoksen
jälkeen nukuimme kaikki kolme yhdessä aamuun
asti. Aamulla herätessämme minun oli vaikea
kävellä koska etumukseni oli niin kipeä ja Terhi
ei taas pystynyt kunnolla istumaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
ASIAA !
ee