Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kuvaus

Kun aukaisen silmäni huomaan makaavani sidottuna
kameroiden ympäröimänä. Katselen ympärilleni ja
huomaan makaavani kaiken lisäksi alasti kaikkien
edessä. Pian nään kaksi miestä jotka hyväilevät
toisiaan. Heillä on kauniit ja mahtavat kyrvät,
jotka seisovat jo kovina ja valmiina toimintaan.
Katson kuinka he tulevat luokseni ja samaan
aikaan kamerat alkavat käydä.
He aloittavat hyväilemään minua ja tunnen kuinka
jalkovälini kostuu ja yritän saada jonkinlaista
tuntumaa patjasta. Toinen miehistä hyväilee ja
nuolee rintojani ja toinen vihdoin ja viimein
vetää pitkän ihanan viivan vakooni, joka halajaa
lisää. Mahla valuu jalkovälistäni jo patjalle ja
kuulen ilmeisesti ohjaajan sanovan että ottaa
lähi kuvan pillusta...se kiihottaa minua enemmän.
Huomaan että miehet lähtevät ja hekin ovat
todella kiihottuneita sillä huomaan kyrvän päässä
pisaran.Rupean olemaan jo hieman kärsimätön sillä
haluaisin jo kyrvän sisääni ja onnekseni huomaan
kolmannen miehen tulevan minua kohti. Hänen
kyrpänsä nousee kuin kellonviisari kävellessään
minun luo ja katsellessaan minua. Hän tulee
luokseni ja tuo mahtavan kyrpänsä aivan kasvojeni
eteen ja ohjaa sen suuhuni. Hän työntelee sitä
kotvasen ja siirtyy suutelemaan kasvojani,
huuliani ja vihdoin ja viimein häpyäni. Yhtäkkiä
hän työntää kovan ison kyrpänsä suoraan sisääni
ja voihkaisen ja tunnen olevani täynnä tuota
suunnatonta kalua.
Hän alkaa työnnellä kiduttavan hitaasti ja tunnen
kuinka tunteet jo pulppuavat sisältäni....Vihdoin
hän nopeuttaa työntöjä ja kun katson kameroiden
taakse huomaan nämä kaksi edellistä miestä
nuolemassa toisiaan ja saan mahtavimman orgasmin
mitä olen ikinä saanut. Myös mies päälläni tulee
minuun ja jäykistyy mahtavasti tuntuen ettei
paikkani edes veny niin paljoa. Kun katsahdan
kameramiehiin huomaan että jokaikinin vetää
käteensä. Jään raukeana makaamaan tämän mahtavan
uroksen viereen...
21475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tää juttu on just mun fantasia mut minä olisin
siinä sängyllä ja ne muut on naisia.sait sinä
minut ainakin kovaksi siitä pisteet sinulle!!

Äänestä
  • oli paljon pidempänä versiona Reginassa jotain 5
    vuotta sitten. Hyvä juttu Reginassa muuten, mutta
    tämä oli vain kalpea haamu siitä... Jos pitää
    matkia, niin matkikaa sitten kunnolla!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bubu kirjoitti:

Kun aukaisen silmäni huomaan makaavani sidottuna
kameroiden ympäröimänä. Katselen ympärilleni ja
huomaan makaavani kaiken lisäksi alasti kaikkien
edessä. Pian nään kaksi miestä jotka hyväilevät
toisiaan. Heillä on kauniit ja mahtavat kyrvät,
jotka seisovat jo kovina ja valmiina toimintaan.
Katson kuinka he tulevat luokseni ja samaan
aikaan kamerat alkavat käydä.
He aloittavat hyväilemään minua ja tunnen kuinka
jalkovälini kostuu ja yritän saada jonkinlaista
tuntumaa patjasta. Toinen miehistä hyväilee ja
nuolee rintojani ja toinen vihdoin ja viimein
vetää pitkän ihanan viivan vakooni, joka halajaa
lisää. Mahla valuu jalkovälistäni jo patjalle ja
kuulen ilmeisesti ohjaajan sanovan että ottaa
lähi kuvan pillusta...se kiihottaa minua enemmän.
Huomaan että miehet lähtevät ja hekin ovat
todella kiihottuneita sillä huomaan kyrvän päässä
pisaran.Rupean olemaan jo hieman kärsimätön sillä
haluaisin jo kyrvän sisääni ja onnekseni huomaan
kolmannen miehen tulevan minua kohti. Hänen
kyrpänsä nousee kuin kellonviisari kävellessään
minun luo ja katsellessaan minua. Hän tulee
luokseni ja tuo mahtavan kyrpänsä aivan kasvojeni
eteen ja ohjaa sen suuhuni. Hän työntelee sitä
kotvasen ja siirtyy suutelemaan kasvojani,
huuliani ja vihdoin ja viimein häpyäni. Yhtäkkiä
hän työntää kovan ison kyrpänsä suoraan sisääni
ja voihkaisen ja tunnen olevani täynnä tuota
suunnatonta kalua.
Hän alkaa työnnellä kiduttavan hitaasti ja tunnen
kuinka tunteet jo pulppuavat sisältäni....Vihdoin
hän nopeuttaa työntöjä ja kun katson kameroiden
taakse huomaan nämä kaksi edellistä miestä
nuolemassa toisiaan ja saan mahtavimman orgasmin
mitä olen ikinä saanut. Myös mies päälläni tulee
minuun ja jäykistyy mahtavasti tuntuen ettei
paikkani edes veny niin paljoa. Kun katsahdan
kameramiehiin huomaan että jokaikinin vetää
käteensä. Jään raukeana makaamaan tämän mahtavan
uroksen viereen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu