Tein päätöksen ja päätin lopettaa diplomityöni kanssa taistelun. Ohjaajan mukaan se on hyväksyttävissä mutta arvosana ei kummoinen. Tuntuu, että nyt on parasta lyödä hanskat tiskiin ja antaa mennä. Se on vaan yksi kurssi ja olen siihen lopen kyllästynyt.
So happy
Vkjtt
5270
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ikiteekkariushan antaakin mahtavat lähdöt työmarkkinoilla. Pekka Vennamollakaan ei mennyt heikosti, mutta tietysti auttaa, että sekä itse että isä kuuluu näkyviin poliitikoihin.
Jossain vaiheessa opinnäytetyö luultavasti kuitenkin tilttaa jos ja kun siihen ei yksinkertaisesti keksi mitään lisättävää. Itsellenikin kävi niin.
Upeaa, että joku voi kirjoittaa jostakin teknisestä aiheesta täydellisen ja kaikenkattavan esityksen, johon ei voi enää mitään lisätä tai ottaa uutta näkökulmaa.
Olisipa minullakin tuollainen taito, sillä itseäni kiusaa, kun jokaisesta kirjoituksestani tuntuu jäävän aina jokin asia tai näkökulma puuttumaan.
Kukaan ei itse asiassa ole kiinnostunut lopputyösi arvosanasta.
Hän itse on, teki avauksenkin.