Eli itse ainakin tykkään kuvata ihmisen hylkäämiä rakennuksia. Joku niissä kiehtoo, saman aikaa ovat rumia että hienoja.
Harmi vain kun paikalliset kuntaa/kaupunkia paremmin tuntevat tuntuvat olemaan nihkeitä kertomaan kuvauskohteiden sijainteja, vaikka sanon olevani valokuvauksen harrastaja. Pelkäävät kai paikkojen joutuvan rymyeetujen löytämäksi.
Mites muut?. käyttekö itse kuvaamassa tällaisia paikkoja?.
Autiot talot, hylätyt pihat.
17
373
Vastaukset
- 17+7
Ei ihme ettei niistä kerrota, sillä "antiikkikauppiaat" käyvät ryöstelemässä autioita taloja.
- näin landella
Mä käyn kunnantoimistossa kysymässä osoitteita ja omistajien yhteystiedot luvan kysymistä varten. Esittäydyn omistajalle ja pyydän lupaa kuvaamiseen. Lähetän aina omistajalle yhden kuvan kiitokseksi.
- Polaroid
Itsekin tykkään kuvata vanhoja ja hylättyjä rakennuksia. Sisälle asti en ole vielä kertaakaan päässyt vaikka haluaisin, mutta ulkoa on tullut otettua kohteista kuvia.
- kamera
Itse en ole kylläkään kysynyt keltään lupaa mennä kuvaamaan hylättyjä kohteita.
Ei ainakaan tähän mennessä kukaan ole tullut ajamaan pois. Ja kun katsoo missä kunnossa kohteet usein ovat, niin tuskin omistajia paljon kiinnostaa jos siellä käy räpsimässä kuvan tai pari, saati sitten riehumassa.- näin landella
Entä jos jotakin romahtaa niskaasi tai putoat?
- tyhmästä päästä kärs
näin landella kirjoitti:
Entä jos jotakin romahtaa niskaasi tai putoat?
Ehkä sama kuin jos ajaa pyörällä ja kaatuu tai kävelle metsässä ja puu kaatuu tai vaikka kiipeä kalliolle ja ote lipsuu, jne...
- kamera
tyhmästä päästä kärs kirjoitti:
Ehkä sama kuin jos ajaa pyörällä ja kaatuu tai kävelle metsässä ja puu kaatuu tai vaikka kiipeä kalliolle ja ote lipsuu, jne...
Juurikin näin. Maalaisjärjellä kun toimii niin pärjää aika pitkälle. Ei tulisi mieleenkään syyttää omistajaa jos autiossa kohteessa sattuu jotain, koska ei kukaan pakota sinne menemään.
- kuin jos ajaa
tyhmästä päästä kärs kirjoitti:
Ehkä sama kuin jos ajaa pyörällä ja kaatuu tai kävelle metsässä ja puu kaatuu tai vaikka kiipeä kalliolle ja ote lipsuu, jne...
Jos kaadut pyörällä siksi, että pyörä hajoaa tai esim ajat autolla pois tieltä siksi, että autossa on jokin vika.
Onko silloin vika tynmässä päässäsi?
- sdljkFÖJL
Aution rakennuksen omistaja vastaa, jos tunkeilijalle tapahtuu jotain, siksikään ei omistajat oikein tunkeilijoista tykkää.
- kamera
Onko kukaan muuten törmännyt muihin ihmisiin kuvaus reissuilla?. Kun sehän yleistä että autiotalot vetävät puoleensa spurguja, kodittomia, nuorisoa sekä muita laitapuolen kulkijoita.
Itselle ei ainakaan vielä ole tullut ketään vastaan. ihan rauhassa on saanut valokuvata.- samaa mieltä
Nuoriso=laitapuolen kulkijat. Tästä olen kanssasi samaa mieltä!
- kamera
samaa mieltä kirjoitti:
Nuoriso=laitapuolen kulkijat. Tästä olen kanssasi samaa mieltä!
Tiedätkö itse edes mikä laitapuolen kulkija on?. Itse en luokittele nuoria siihen kategoriaan, koska eivät siihen ryhmään kuulu.
- joo joo
kamera kirjoitti:
Tiedätkö itse edes mikä laitapuolen kulkija on?. Itse en luokittele nuoria siihen kategoriaan, koska eivät siihen ryhmään kuulu.
Itsehän luokittelit näin: "nuorisoa sekä muita laitapuolen kulkijoita."
Eli luokittelit itse nuorison laitapuolen kulkijoiksi, sitäpaitsi eiköhän kaikki tiedä mitä laitapuolen kulkija tarkoittaa. - kamera
joo joo kirjoitti:
Itsehän luokittelit näin: "nuorisoa sekä muita laitapuolen kulkijoita."
Eli luokittelit itse nuorison laitapuolen kulkijoiksi, sitäpaitsi eiköhän kaikki tiedä mitä laitapuolen kulkija tarkoittaa.Tarkoitukseni ei kuitenkaan ollut luokitella, vaan kirjoittaa minkälaista porukkaa autiot paikat vetävät puoleensa.
"Autiotalot vetävät puoleensa nuorisoa,, kodittomia, spurguja sekä muita laitapuolen kulkijoita". Olisiko tämä ollut parempi versio?. Tuon paikan kanssa sai olla tarkkana:
http://koti.mbnet.fi/winner/kauneintasuomea.html
nimittäin siellä pyöri narkit eli piti pesää. poikkesin siellä kerran iltapäivällä katsomassa ja kun näytti tyhjältä niin aloin kuvaamaan. siellä olis ollu paljonkin kuvattavaa mutta noissa meni jo tunti ja ajattelin et on käyny säkä kun ei vielä jengiä oo alkanut kerääntymään ja lähdin vähä arkuuttanikin pois. koska se olisi ollut laitteiden menoa :)- kamera
harrastelijakirurgi kirjoitti:
Tuon paikan kanssa sai olla tarkkana:
http://koti.mbnet.fi/winner/kauneintasuomea.html
nimittäin siellä pyöri narkit eli piti pesää. poikkesin siellä kerran iltapäivällä katsomassa ja kun näytti tyhjältä niin aloin kuvaamaan. siellä olis ollu paljonkin kuvattavaa mutta noissa meni jo tunti ja ajattelin et on käyny säkä kun ei vielä jengiä oo alkanut kerääntymään ja lähdin vähä arkuuttanikin pois. koska se olisi ollut laitteiden menoa :)Helevetin siisti mesta, mutta kun kerroit että huumehörhöt pitää siellä majaa, niin ei mielellään sinne yksin mene. Nisteistä kun ei koskaan tiedä.
- Hyvä aihe
kamera kirjoitti:
Helevetin siisti mesta, mutta kun kerroit että huumehörhöt pitää siellä majaa, niin ei mielellään sinne yksin mene. Nisteistä kun ei koskaan tiedä.
keskustella tämä mielestäni eli hyvä kun otit esille autiotalojen kuvauksen. On olemassa monenlaisia "kohteita" tällä saralla, maaseudulta löytyy autiotaloja, osa jo romahtaneita, puut kasvavat tuvanlattiasta katon läpi, villin näköistä. Itselläni on muutama kohde joita seurannut, kun luonto ottaa vähitellen vallan. On myös parempia taloja, jotka vuosikymmeniä jo autiona olleet. Usei taloissa on ikkunat rikki ja ovi ulos asti auki. Asun sikäli syrjässä (kauppaan 32km), että laitapuolen kulkijoita ei asustele näissä, kaupungeissa varmaan toinen tilanne. Seudulla vain tav. juoppoja, joilla kunnan puolesta kämpät, tosin nämä laitap.kulkijat ovat itsessään kuvauksellisia ja heistä löytyy persoonia. Kannattaa tutustua ja joskus viedä pullo viinaa, niin saa hyviä kuvia. Viro ja varsinkin Latvia ovat unelma seutua autiotalo kuvaajalle, mutta Suomestakin löytyy kohteita dokumentoitavaksi.
Pilviset, kosteat aamuvarhaan hetket syrjäisessä autiotalossa kuvauksellisia, kannattaa ajatella mihin voi mennä ja käyttäytyä tilanteiden mukaan. Lukittuihin taloihin ei tietenkää saa murtautua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,814368Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242858Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt262815Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1142527Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172489Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1122228Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e1012180Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6372057Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka341998MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141985