KRAPULA!
Jo ennen kun avaan silmäni, tiedän mitä
tuleman pitää. Jokaikinen soluni voi
sanoinkuvaamattoman pahoin. Tuntuu kuin
joka puolelle ruumistani olisi kätketty lasisia
myrkkyampulleja jotka risahtelevat rikki
pienestäkin liikkeestä levittäen myrkkynsä
kehooni. Taistelen kirjaimellisesti kynsin ja
hampain oksennusta vastaan, sillä tiedän,
että jos se pää aukeaa, niin loppua ei näy.
Vihertävänruskean mönjän peittämät aivot
alkavat keräillä muistoja eilisillasta. Typerää
ja arroganttia käytöstä, ainakin sata loukattua
ihmistä, muutama lommolle kävelty
autonkatto, plus tunnistettava hymy
turvakameralle. Hetken mietin hoitavani
itselleni helpottavan sydänkohtauksen - siihen
tarvittaisiin vain rivakka vasemman käden liike
- mutta alistun sitten tilanteeseen, ja alan
keskittyneesti ajatella seksiä.
Seksi on ainoa asia jonka mahti saa ajatukset
edes vähän pois krapulasta. Ainoa ongelma
on pitkä ja kivulias erektio sekä hulluksi
tulemisen peikko. Krapulatilassa aivoissa on
nimittäin sellaiset kertoimet, että ajatukset
eivät kauan terveinä pysy. Mutta vaihtoehdot
ovat vähissä, ja niinpä suljen silmäni, ja niin
kuin kuolevan sanotaan näkevän elämänsä
nopeutettuna filminä, niin minun silmieni
editse vilahtelevat kaikki tissit, pillut ja perseet,
mitkä olen missään lyhyen elämäni aikana
onnistunut näkemään.
Pieniä ja isoja rintoja, terhakkaita, pystyjä,
täyteläisiä ja painavia, joita voi punnita
käsissään ja joiden väliin voi haudata päänsä
- ja vähän muutakin, kuin strutsi pakoon
pahaa maailmaa... Tissejä pursuilemassa
ulos erivärisistä rintaliiveistä, bikineissä,
märissä uimapuvuissa, T-paidoissa, niin että
nännit ja pyöreät nännipihat piirtyvät märkää
kangasta vasten... Pilluja, pimppejä kaikista
kulmista katseltuna, haarat levällään,
pulleiden reisien välissä pullottava
vaaleakarvainen pillu, musta jännittävä
pöheikkö pilkottamassa pyllistävien pyöreiden
pakaroiden välistä, paljaat turpeat häpyhuulet
pullistuvat esiin muodostaen syötävän
leivonnaisen... Pyllyjä tiukoissa farmareissa,
pitkien jalkojen päissä, yksinkertaisissa
valkoisissa pikkupöksyissä, joiden ohut
kangas katoaa pakaroiden väliin...
keinumassa ja tärähtelemässä ohuen
hameen alla... Löysissä farkkuhaalareissa,
vaaleissa kivipestyissä takataskuttomissa
resorifarkuissa... Hyi helvetti! Nyt lähtee
menemään pieleen... Keskity! Keskity! Paljaita
sileitä pyöreitä, ISOJA, pakaroita, joiden väliin
on kätketty muhkeaan ympäristöönsä nähden
suhteettoman pieni kiihottava reikä... No, niin,
hyvin menee taas...
Näillä ajatuksilla saan pakattua kyrpäni niin
kovaksi, että sillä voisi tehdä kioskimurtoja!
Ärsytän sitä lisää puristelemalla ja
runkkaamalla niin lähelle laukeamispistettä
kuin uskallan. Sitten päästän irti, katsellen
kuinka se epätoivoisesti nytkien ja ojennellen
etsii jotakin minne työntyä, mutta huoneilma ei
valitettavasti tarjoa samaa vastusta kuin
naisen ihan sitä tarkoitusta varten tehty pillu.
Tässä voi todellakin tulla lopullisesti hulluksi,
mutta sekin on parempi kuin krapula.
Tästä ei olo enää parane. Vaaleanvhreästä,
pahoinvoivasta ruumiistani sojottaa punainen,
ärtynyt kyrpä - oikea täysverinen mulkku, joka
haluaa unelmoinnin sijaan tekoja. Mutta
kokemus on opettanut, ettei laueta saa.
Seurannut hyvä olo ketää juuri niin kauan kuin
orgasmikin. Sitten krapula palaa entistä
pahempana, koska seksin suojamuuri on
hetkeksi murtunut. Ja täytyy aloittaa hidas ja
kivulias jälleenrakentaminen. Sitä paitsi
jokainen vähänkin kokeneempi masturboija
tietää, että panetusta vastaan oma käsi on
yhtä tyhjän kanssa. Himot palaavat alta
aikayksikön entistä kiivaampina sekä
turhautuneenpina. Mutta oikeaa pillua
saaneena saa sentään joksikin aikaa
ajatukset muualle - voisi vaikka joskus lukea
jonkun kirjan...
Nyt ei seksikään auta, ajatukset karkailevat
itsesääliin, ja olo alkaa olla niin hirveä, ettei
voi olla paikoillaan. Mutta en voi kääntyä edes
vatsalleni, koska laukeaisin heti jos penikseni
osuisi patjaan, ja selälläni saattaisin tukehtua
oksennukseeni. Rock’n’roll - kuolema. Mutta
ei näin. Ei yksin ja alasti! Tuijotan vihasta
itkuisena kyrpääni, saan äkillisen
masokistikohtauksen, ja mojautan vihaisen
luunapin hirviömäiseksi paisuneeseen
terskaani. Ihan turha kysyä miksi. Sattuu aivan
saatanasti, ja puhkean suoraan susimaiseen
huutoon joka katkeaa kuin veitsestä ovikellon
ääneen.
TV-lupatarkastaja! Jumalauta! Ovikello soi
toisen kerran. Jehovia! Olen siinä tilassa
jossa millään ei ole mitään väliä. Kun on
kätellyt kuolemaa, siinä ei yksi vitun
TV-tarkastaja paljoa paina. Ovikellon
soidessa kolmannen kerran, saan vihassani
ihmeellisiä voimia ja riuhtaisen itseni ylös.
Kietoudun peittoon ja marssin tässä
rappiollisessa tooga-asussa ovelle. Jos siellä
on yläkerran nuoriperhe valittamassa vauvan
heränneen terskaluunappini aiheuttamaan
ääneen, niin minä tapan. Ei siitä kovin paljoa
linnaa voi saada. Avaan oven
valmistautuneena sanomaan jotakin todella
ikävää, kuka tahansa siellä olisikin, mutta se
onkin vain Ulla serkku, joka nopean
halauksen jälkeen pyyhältää ohitseni tuoden
mukanaan niin paljon tyttömäistä energiaa,
että silmissäni hämärtyy.
”Moi! Mä tulin katsoon frendit ja simpsonit sun
luo, jos ei sua haittaa. Haluutsä irtokarkkeja?”
Tunnen nenäni alla jotain toffeen tuoksua, ja
lähden siitä paikasta oksentamaan.
Palatessani vedet silmissä takaisin, Ulla
katselee olotilaani kunnioittavasti. Kyllä
boheemi opiskelijaelämä on sitten hienoa.
”Sä oot taas ihan Morrison.”
Voi vittu, Morrison ei ikinä päästäisi itseään
krapulaan. Minä olen vain surkea harrastelija.
En viitsi vastata, vaan laahustan takaisin
vuoteeseeni, viitaten hämärästi jonnekin päin
huonettani, tehden selväksi, että ole kuin
kotonasi mutta älä odota että minusta olisi
minkäänlaista seuraa. Onneksi Ulla on
tottunut näihin olotiloihini, ja laittaa itselleen
kahvia tulemaan, istuutuen nojatuoliin
lueskelemaan ja odottamaan ohjelmien
alkua. Oikeastaan on ihan O.K. että Ulla on
täällä. Hänelle ei tarvitse esittää mitään, ja
onhan aina hyvä kun talossa on joku
ambulanssinsoittotaitoinen.
Ulla on minua vuoden nuorempi, ja vasta
muuttanut kaupunkiin, eikä tunne vielä oikein
ketään. Sanattomasta sopimuksesta olen
ottanut häntä mukaani tutustuttaen häntä ns.
piireihin, esitellen hänet ystävilleni, joita
osottautuikin olevan paljon enemmän kuin
olin luullut, sillä Ullasta on jossakin välissä
muodostunut huomiotaherättävän kaunis
nuori nainen. Jopa niin kaunis, että
minustakin löytyi holhoava moralisti, joka
vastasi Ullan puhelinnumeron ruinaajille
tiukalla eillä, tai edellämainitun yläkerran
pariskunnan kotinumerolla.
Oloni tuntuu vailla mitään kohtuutta vain
pahenevan, ja minun on jälleen siirrettävä
ajatukseni erotiikan puolelle, ja kullini palaa
nopeasti takaisin perusasentoonsa - elikä
pystyyn. Mutta nyt Ullasta tulee ongelma.
Hänen viehättävä läsnäolonsa sotkeutuu
väkisin pornografisiin mietteisiini, ja koska
hän on kuitenkin serkkuni, ja kaikkea, niin
olostani tulee vähän turhankin kinky. Näen
kuinka hän nostaa jalkansa toisen päälle.
Tiukan farmarikankaan peittämä reisi
pusertuu toista vasten... Olen siinä
mielentilassa että nainen kiihottaisi
pilkkihaalareissakin. Krapulakertoimet
laskevat supertietokoneen nopeudella kaikkia
mahdollisia kaavoja joilla saisin
seksinnälkäni tyydytettyä, ja päätyvät
mahdottomaan. Mutta vahinko ehtii tapahtua,
ja ajatus myrkyttää valmiiksi törkeät aivoni.
Tuijotan kattoon miettien tulevaisuutta. Se
alkaa näyttää melkeinpä suloiselta. Totta kai
minut piestään ja häväistään, ruoskitaan ja
kivitetään. Eikä käteni nouse sitä
vastustamaan. Koska olen sen ansainnut.
Tulen viettämään loppuelämäni yksin. Hulluna
ja hylättynä. Nunnat sekä muut pyyteettömät
avustusjärjestöt nostavat minulle
ruuantähteitä korissa - eivät hekään sentään
halua minua nähdä, ja hautakivessäni ei lue
yhtään mitään... Liikutun näistä mielikuvista
niin että kaunis itsesäälin kyynel alkaa valua
poskeani pitkin. Avaan suuni, ja sieltä alkaa
valua harkitsematonta tajunnanvirtaa:
”Ulla... joskus voi tulla semmoinen hetki,
jolloin ihminen on valmis uhraamaamaan
kaiken jonkun asian puolesta. Ystävät,
perheen, rakkainpansa, oman itsensä. Syy
tähän voi olla isänmaa, joillain uskonto,
rakkaus, tai joku pakkomielle, hulluus, joka
tekee ihmisen sairaaksi, sisältä. Se kalvaa
sinua kuin hullu koira, ja mikään muu ei
merkitse mitään... Se mitä minä nyt yritän
sinulle sanoa... ja minä haluan sinun
tietävän... että jos päätät vihata minua, niin
pidän sitä täysin oikeutettuna, jopa
ymmärrettävänä... jopa suotavana. Mutta
haluan sinun myös tietävän, että se on
minulle tällä hetkellä yhdentekevää. Sillä
vaikka rakastankin sinua suuresti, niin
kohdatessaan oman kohtalonsa, selkä
seinää vasten, ihminen voi ajatella enää vain
itseään. Minä olen sotilas, joka on saanut
tarpeekseen. Makaan poterossa, kuulen
vihollisen tulevan, mutten nosta eväänikään
taistellakseni. Omat uhkaavat
kenttäoikeudella, viholliset pistimillä.
Uhatkoon saatanat! Olen saanut tarpeekseni
kauhusta ja tappamisesta. Minä jään tähän.
Toverini luikkivat pakoon... vihollinen alkaa
vyöryä ampumahautaan... käännän
tympääntyneen katseeni Vanjaa päin. Tehkää
mitä teidän täytyy. Minua ei enää kiinnosta.
Minä olen teidän yläpuolellanne!
Tässä vaiheessa ääneni katkeaa
liikutuksesta, ja unohdun joksikin aikaa
piehtaroimaan maalailemassani
mielikuvassa, joutuen hetken päästä
kysymään:
”Niin... Mihinkäs mä äsken jäinkään?”
”Poteroon.”
”Täh?” Olen kuulevinani Ullan äänensävystä,
ettei hän suhtaudu asiaani aivan sen
ansaitsemalla vakavuudella, mutta päätän
urheasti jatkaa loppuun.
”No, joka tapauksessa mulla on täällä... ööh...
poterossa... aivan helvetillinen krapula, ja
erektio, jota sun läsnäolosi vaan pahentaa, ja
mulla lähtee kohta viimeisetkin järjen rippeet
jos sille ei kohta tehdä jotakin. Joten kysynkin
tässä sinulta, olisiko susta aivan mahdotonta,
tai vastenmielistä - sano vaan ihan heti jos on
- ottaa tää mun kirottu kyrpäni käteesi, ja ihan
vaan pidellä sitä - mä luulen että se riittää sille
ihan hyvin - ja päästää mut pahasta. Toivoo
inhottava serkkusi Ville”
Saatuani kaiken tämän suustani, olo on
oikeastaan aika hyvä. Nyt kaikki mitä tästä
eteenpäin tapahtuisi olisi pelkkää plussaa.
Sillä mikään ei tuon kysymisen jälkeen voi olla
enää kauheampaa. Tuijotan kattoon ja
suloinen raukeus valuu ruumiiseeni. Arpa on
heitetty.
”No näytä se sitten.”
Kuulen jälleen lievää huvittuneisuutta Ullan
äänessä, mutta päätän olla pahastumatta,
koska tätä vastausta en ollut odottanut.
Yhdellä dramaattisella eleellä heitän peiton
yltäni kuin esiripun, ja kammottava kankeni
hyppää estradille, vihaisena ja punaisena
turhasta seisottamisesta kulisseissa.
Me molemmat katsomme sitä. Kohautan
olkapäitäni ottaen syyntakeettoman ilmeen,
syyllistyen miesten vanhimpaan ja
surkeimpaan kikkaan. - Enhän minä, mutta
tämä minun Jormani...
”Vau! Onks se tommonen ihan vaan mun
takia.”
Lisää synninpäästöä. Naisethan ne kunnon
miehille tämmöistä teettää. Paholaiset. Hyi
helvetti. Jos tästä hengissä selviän niin
poistan jokaikisen peilin maailmasta etten
vahingossakaan näkisi itseäni.
Voisin kai tunnustaa, että tällä hetkellä minulla
seisoisi vaikka katselisin naissuunnistusta,
mutta kohteliaskin olisi hyvä olla... Tyydyn
nyökkäämään.
Ulla nousee tuolista, ja istuutuu viereeni.
Hänen hekumallinen painonsa keinauttaa
vuodetta ja tunnen koko piinatulla ruumillani
hänen naisellisen viehättävän läsnäolonsa.
Epävakaa pulssini kiihtyy, ja vasemmassa
käsivarressa alkaa pistellä. Angina Pectoris.
Vanha kaveri. Tule milloin tahansa muulloin,
mutta älä nyt! Terveydentilani unohtuu
kuitenkin samassa hetkessä kun kuulen
Ullan kysyvän:
”Mitä sä haluaisit, että mä teen tälle?”
”(pienellä äänellä) No, jos sä vaan vaikka
ottaisit sen kätees... (helvetin nopeasti) Ei sun
varmaan tarvii enempää tehdä... Siis jos et
halua.”
”Ai näin vai?”
Tunnen ja katson kuinka ihana pehmeä käsi
kietoo sormensa elimeni ympärille, ja
puristaa sen hellästi nyrkkiinsä. Mikään,
koskaan, ei ole tuntunut näin hyvältä. Ja minä
olen sentään ollut Allun Grillissäkin!
”Mitäs sitten? Teenks mä näin?
Ulla vetää hitaasti esinahkani niin pitkälle
taakse kuin se menee. Sinipunainen terskani
pääsee paisumaan koko loistoonsa,
haukaten kiitollisena happea kuin olisi ollut
pitkään tukehtumaisillaan.
”Vai näin”
Nyt hän vuorostaan liu’uttaa koko nahan
takaisin, nipistäen peukalonsa sekä
etusormensa terskan päältä yhteen, ja jää
odottamaan lisäohjeita. Nyt minä olen
tukehtua himooni.
”Älä pelleile, kyllä sä tiedät!”
”Mistä mä muka tietäisin! Viaton tyttöraiska.
Sun täytyy sanoa, kun kerran pyysitkin. Siis
näin, vai näin? Tälleen hitaasti, vai tälleen
nopeasti?”
Ulla kiusaa minua sekä puheillaan että
teoillaan, välillä lypsäen pitkin nautinnollisi
vedoin, ja välillä vatkaten niin nopeasti, että
pelkään tapahtuvan kauheita.
”Jos vaikka silleen hitaasti...” Soperran
toiveenani etten laukeaisi heti kättelyssä.
Ulla alkaa työhön vedellen esinahkaani pitkin
rauhallisin vedoin edestakaisin terskani
päältä, pyöräyttäen aina ylös päin tullessa
peukaloaan sen pienellä reiällä, josta on
alkanut tihkua kiiltävää, liukasta
voitelunestettä. Täydellisen hiljaisuuden
rikkoo vain sydämeni jytke, sekä rytmikkään
runkkaamisen vaimean hypnoottinen ääni.
Elän mukana joka solullani. Kipristelen
varpaitani ja potkin tyhjää jaloillani,
kiemurrellen turhautuneesta nautinnosta, jota
en saa ottaa itse, vaan minulle annetaan.
Kivekseni avautuvat ja sulkeutuvat kuin
hermostuneen nyrkit. Ulla ottaa ne
kämmenkuppiinsa hieroen ja puristellen niitä
sormillaan. Ei häntä tarvitse neuvoa!
”Näähän on ihan täynnä. Joisit vähemmän
niin voisit saada naisenkin joskus.”
Huomaan, että Ulla alkaa ottaa vapauksia
holhokin asemastaan, antaen minulle
elämänohjeita. Mutta onhan hänellä kaikki
valtit käsissään, ja minä itse pyörin alkavan
orgasmin kourissa, tilanteessa jossa ei ole
ennenkään pystytty neuvottelemaan.
”Kyllä, kyllä, mutta älä vaan lopeta!”
”Okei, tai hei, mä sain idean! Pystyt sä vielä
pidätteleen?”
Enhän minä olisi pystynyt, mutta Ulla nipistää
sormensa terskan alta yhteen, pysäyttäen
orgasmini kuin seinään. Se ei ole kivaa.
”Mitä sä nyt...”
”Väistä vähän.”
Ulla riisuu sukkansa ja kiepsahtaa taakseni
istumaan. Makaan puoli-istuvassa
asennossa hänen sylissään. Hän kietoo
kätensä ja jalkansa ympärilleni, tunnen
pehmeät rinnat selkääni vasten enkä tiedä
missä nyt mennään. Ulla nostaa paljaat
jalkansa syliini, poimien sojottavan kankeni
varovasti jalkateriensä väliin. Mistä se tällaista
sai päähänsä? Onko Ullallakin krapula?
Iloisesti yllättynyt kyrpäni kurkistelee Ullan
varpaiden välistä. Huomaan punaisiksi
lakattujen varpaankynsien hieman lohkeilleen,
saaden somat varpaat näyttämään entistä
tyttömäisimmiltä - ja Jumalauta ja Saatana,
todella kiihottavilta. En tiennytkään kaikkien
paheitteni lisäksi olevani myös jalkafetisti. Kai
niillekin löytyy jostain jotkut kokoontumisajot.
Pitää katsoa netistä...
Ulla alkaa leikkisästi mankeloida kivikovaa
kulliani jalkapohjiensa välissä, kutitellen ja
juoksutellen varpaitaan sen kuumottavalla
varrella, ja pyörittämällä toisella suloisen
pullealla isovarpaallaan terskani alapintaa,
saa aikaiseksi käsittämättömiä väristyksiä ja
muljahduksia koko ruumissani. Tuntuu kuin
olisi vuoristoradassa. Painaudun syvemmälle
Ullan syliin, pakoon ja kauemmaksi
lähestyvästä hyppyristä. Puristan rystyset
valkeina Ullan kiinteiden reisien
muodostamia käsinojia, ja huudan:
”Mä en kestä tätä!!!”
Pehmeät jalkapohjat puristuvat yhä lujemmin
penikseni ympärille, aloittaen vaativan
edestakaisen liikkeen jolla ei ole
aikomustakaan pysähtyä ennen kun kaikki
olisi lopussa. Tunnen kuinka orgasmi lähtee
kuin maanjäristys kaukaa varpaankynsistä ja
päälaesta asti vyörymään kohti Ullan jalkojen
välissä nytkivää mastoa. Se kerää mukaansa
kaiken krapulaisen kuonan sisuksistani
varastoiden sen hetkeksi kiveksiini,
odottamaan lähtökäskyä, sylkäistäkseen
sitten koko mönjän orgasmina pois.
”Multa tulee ihan just..!”
Tapahtumat tempaavat Ullankin mukaansa.
Hänen hengityksensä kiihtyy, ja hän painaa
leukansa tiukasti vasten olkapäätäni
nähdäkseen mitä tuleman pitää. Katsomme
haltioituneina kuinka kullini päästä alkaa
juosta ja kuplia kirkasta, läpinäkyvää nestettä
raivaten tietä jollekin isommalle, joka on
kovaa vauhtia tulossa, ja jota Ullan jalat
pumppaavat yhä ylös päin... Ihanat säkenöivät
nytkähdykset alkavat heitellä minua, kasvoni
nykivät, saan elohiiren silmääni, ja silmäni
puristuvat kiinni, enkä näe mitä tapahtuu,
mutta kuulen Ullan hihkaisevan äänellä jota
ihmiset yleensä käyttävät ilotulitusta
katsellessaan, kun ensimmäinen panos
räjähtää taivasta kohti. Samppanjapullon
korkki on laukaistu, ja juhlaväki voi rentoutua.
Tunnen kuinka minusta lypsetään krapulaa
paksuina lasteina ulos, ja saavutan syvän
sisäisen rauhan. - Ainakin toistaiseksi.
Kun lopulta saan silmäni auki, ja alan
tasainen idiootinhymy naamallani katsella
ympärilleni, näen täydellisesti uuvahtaneen
kyrpäni roikkumassa pää alaspäin reisieni
välistä, ja edessäni lakanalla uskomattoman
suuren ja liejuisen spermalammikon, jota
Ulla lätsyttelee varpaillaan kuin pikkutyttö
kuralätäkköä. Tuolta krapula siis näyttää.
”Nää lakanat tais mennä vaihtoon.” Kuulen
Ullan nauravan pääni vieressä.
En keksi mitään nerokasta vastausta. Enkä
ole varma onko minulla enää koskaan Ullalle
mitään sanottavaa, tai voinko koskaan edes
katsoa häneen, mutta onneksi Ulla ei jätä
tuleen makaamaan.
”Kuule, jos suinkin pystyt niin nouse, että mä
voin vaihtaa nää sun lakanat.”
”Joo... Kiitti... Mä voisin käydä vaikka
suihkussa."
Vääntäydyn ylös ja kävelen polvet lonksuen
suihkuun.
©HERMES
Jo ennen kun avaan silmäni, tiedän mitä
tuleman pitää. Jokaikinen soluni voi
sanoinkuvaamattoman pahoin. Tuntuu kuin
joka puolelle ruumistani olisi kätketty lasisia
myrkkyampulleja jotka risahtelevat rikki
pienestäkin liikkeestä levittäen myrkkynsä
kehooni. Taistelen kirjaimellisesti kynsin ja
hampain oksennusta vastaan, sillä tiedän,
että jos se pää aukeaa, niin loppua ei näy.
Vihertävänruskean mönjän peittämät aivot
alkavat keräillä muistoja eilisillasta. Typerää
ja arroganttia käytöstä, ainakin sata loukattua
ihmistä, muutama lommolle kävelty
autonkatto, plus tunnistettava hymy
turvakameralle. Hetken mietin hoitavani
itselleni helpottavan sydänkohtauksen - siihen
tarvittaisiin vain rivakka vasemman käden liike
- mutta alistun sitten tilanteeseen, ja alan
keskittyneesti ajatella seksiä.
Seksi on ainoa asia jonka mahti saa ajatukset
edes vähän pois krapulasta. Ainoa ongelma
on pitkä ja kivulias erektio sekä hulluksi
tulemisen peikko. Krapulatilassa aivoissa on
nimittäin sellaiset kertoimet, että ajatukset
eivät kauan terveinä pysy. Mutta vaihtoehdot
ovat vähissä, ja niinpä suljen silmäni, ja niin
kuin kuolevan sanotaan näkevän elämänsä
nopeutettuna filminä, niin minun silmieni
editse vilahtelevat kaikki tissit, pillut ja perseet,
mitkä olen missään lyhyen elämäni aikana
onnistunut näkemään.
Pieniä ja isoja rintoja, terhakkaita, pystyjä,
täyteläisiä ja painavia, joita voi punnita
käsissään ja joiden väliin voi haudata päänsä
- ja vähän muutakin, kuin strutsi pakoon
pahaa maailmaa... Tissejä pursuilemassa
ulos erivärisistä rintaliiveistä, bikineissä,
märissä uimapuvuissa, T-paidoissa, niin että
nännit ja pyöreät nännipihat piirtyvät märkää
kangasta vasten... Pilluja, pimppejä kaikista
kulmista katseltuna, haarat levällään,
pulleiden reisien välissä pullottava
vaaleakarvainen pillu, musta jännittävä
pöheikkö pilkottamassa pyllistävien pyöreiden
pakaroiden välistä, paljaat turpeat häpyhuulet
pullistuvat esiin muodostaen syötävän
leivonnaisen... Pyllyjä tiukoissa farmareissa,
pitkien jalkojen päissä, yksinkertaisissa
valkoisissa pikkupöksyissä, joiden ohut
kangas katoaa pakaroiden väliin...
keinumassa ja tärähtelemässä ohuen
hameen alla... Löysissä farkkuhaalareissa,
vaaleissa kivipestyissä takataskuttomissa
resorifarkuissa... Hyi helvetti! Nyt lähtee
menemään pieleen... Keskity! Keskity! Paljaita
sileitä pyöreitä, ISOJA, pakaroita, joiden väliin
on kätketty muhkeaan ympäristöönsä nähden
suhteettoman pieni kiihottava reikä... No, niin,
hyvin menee taas...
Näillä ajatuksilla saan pakattua kyrpäni niin
kovaksi, että sillä voisi tehdä kioskimurtoja!
Ärsytän sitä lisää puristelemalla ja
runkkaamalla niin lähelle laukeamispistettä
kuin uskallan. Sitten päästän irti, katsellen
kuinka se epätoivoisesti nytkien ja ojennellen
etsii jotakin minne työntyä, mutta huoneilma ei
valitettavasti tarjoa samaa vastusta kuin
naisen ihan sitä tarkoitusta varten tehty pillu.
Tässä voi todellakin tulla lopullisesti hulluksi,
mutta sekin on parempi kuin krapula.
Tästä ei olo enää parane. Vaaleanvhreästä,
pahoinvoivasta ruumiistani sojottaa punainen,
ärtynyt kyrpä - oikea täysverinen mulkku, joka
haluaa unelmoinnin sijaan tekoja. Mutta
kokemus on opettanut, ettei laueta saa.
Seurannut hyvä olo ketää juuri niin kauan kuin
orgasmikin. Sitten krapula palaa entistä
pahempana, koska seksin suojamuuri on
hetkeksi murtunut. Ja täytyy aloittaa hidas ja
kivulias jälleenrakentaminen. Sitä paitsi
jokainen vähänkin kokeneempi masturboija
tietää, että panetusta vastaan oma käsi on
yhtä tyhjän kanssa. Himot palaavat alta
aikayksikön entistä kiivaampina sekä
turhautuneenpina. Mutta oikeaa pillua
saaneena saa sentään joksikin aikaa
ajatukset muualle - voisi vaikka joskus lukea
jonkun kirjan...
Nyt ei seksikään auta, ajatukset karkailevat
itsesääliin, ja olo alkaa olla niin hirveä, ettei
voi olla paikoillaan. Mutta en voi kääntyä edes
vatsalleni, koska laukeaisin heti jos penikseni
osuisi patjaan, ja selälläni saattaisin tukehtua
oksennukseeni. Rock’n’roll - kuolema. Mutta
ei näin. Ei yksin ja alasti! Tuijotan vihasta
itkuisena kyrpääni, saan äkillisen
masokistikohtauksen, ja mojautan vihaisen
luunapin hirviömäiseksi paisuneeseen
terskaani. Ihan turha kysyä miksi. Sattuu aivan
saatanasti, ja puhkean suoraan susimaiseen
huutoon joka katkeaa kuin veitsestä ovikellon
ääneen.
TV-lupatarkastaja! Jumalauta! Ovikello soi
toisen kerran. Jehovia! Olen siinä tilassa
jossa millään ei ole mitään väliä. Kun on
kätellyt kuolemaa, siinä ei yksi vitun
TV-tarkastaja paljoa paina. Ovikellon
soidessa kolmannen kerran, saan vihassani
ihmeellisiä voimia ja riuhtaisen itseni ylös.
Kietoudun peittoon ja marssin tässä
rappiollisessa tooga-asussa ovelle. Jos siellä
on yläkerran nuoriperhe valittamassa vauvan
heränneen terskaluunappini aiheuttamaan
ääneen, niin minä tapan. Ei siitä kovin paljoa
linnaa voi saada. Avaan oven
valmistautuneena sanomaan jotakin todella
ikävää, kuka tahansa siellä olisikin, mutta se
onkin vain Ulla serkku, joka nopean
halauksen jälkeen pyyhältää ohitseni tuoden
mukanaan niin paljon tyttömäistä energiaa,
että silmissäni hämärtyy.
”Moi! Mä tulin katsoon frendit ja simpsonit sun
luo, jos ei sua haittaa. Haluutsä irtokarkkeja?”
Tunnen nenäni alla jotain toffeen tuoksua, ja
lähden siitä paikasta oksentamaan.
Palatessani vedet silmissä takaisin, Ulla
katselee olotilaani kunnioittavasti. Kyllä
boheemi opiskelijaelämä on sitten hienoa.
”Sä oot taas ihan Morrison.”
Voi vittu, Morrison ei ikinä päästäisi itseään
krapulaan. Minä olen vain surkea harrastelija.
En viitsi vastata, vaan laahustan takaisin
vuoteeseeni, viitaten hämärästi jonnekin päin
huonettani, tehden selväksi, että ole kuin
kotonasi mutta älä odota että minusta olisi
minkäänlaista seuraa. Onneksi Ulla on
tottunut näihin olotiloihini, ja laittaa itselleen
kahvia tulemaan, istuutuen nojatuoliin
lueskelemaan ja odottamaan ohjelmien
alkua. Oikeastaan on ihan O.K. että Ulla on
täällä. Hänelle ei tarvitse esittää mitään, ja
onhan aina hyvä kun talossa on joku
ambulanssinsoittotaitoinen.
Ulla on minua vuoden nuorempi, ja vasta
muuttanut kaupunkiin, eikä tunne vielä oikein
ketään. Sanattomasta sopimuksesta olen
ottanut häntä mukaani tutustuttaen häntä ns.
piireihin, esitellen hänet ystävilleni, joita
osottautuikin olevan paljon enemmän kuin
olin luullut, sillä Ullasta on jossakin välissä
muodostunut huomiotaherättävän kaunis
nuori nainen. Jopa niin kaunis, että
minustakin löytyi holhoava moralisti, joka
vastasi Ullan puhelinnumeron ruinaajille
tiukalla eillä, tai edellämainitun yläkerran
pariskunnan kotinumerolla.
Oloni tuntuu vailla mitään kohtuutta vain
pahenevan, ja minun on jälleen siirrettävä
ajatukseni erotiikan puolelle, ja kullini palaa
nopeasti takaisin perusasentoonsa - elikä
pystyyn. Mutta nyt Ullasta tulee ongelma.
Hänen viehättävä läsnäolonsa sotkeutuu
väkisin pornografisiin mietteisiini, ja koska
hän on kuitenkin serkkuni, ja kaikkea, niin
olostani tulee vähän turhankin kinky. Näen
kuinka hän nostaa jalkansa toisen päälle.
Tiukan farmarikankaan peittämä reisi
pusertuu toista vasten... Olen siinä
mielentilassa että nainen kiihottaisi
pilkkihaalareissakin. Krapulakertoimet
laskevat supertietokoneen nopeudella kaikkia
mahdollisia kaavoja joilla saisin
seksinnälkäni tyydytettyä, ja päätyvät
mahdottomaan. Mutta vahinko ehtii tapahtua,
ja ajatus myrkyttää valmiiksi törkeät aivoni.
Tuijotan kattoon miettien tulevaisuutta. Se
alkaa näyttää melkeinpä suloiselta. Totta kai
minut piestään ja häväistään, ruoskitaan ja
kivitetään. Eikä käteni nouse sitä
vastustamaan. Koska olen sen ansainnut.
Tulen viettämään loppuelämäni yksin. Hulluna
ja hylättynä. Nunnat sekä muut pyyteettömät
avustusjärjestöt nostavat minulle
ruuantähteitä korissa - eivät hekään sentään
halua minua nähdä, ja hautakivessäni ei lue
yhtään mitään... Liikutun näistä mielikuvista
niin että kaunis itsesäälin kyynel alkaa valua
poskeani pitkin. Avaan suuni, ja sieltä alkaa
valua harkitsematonta tajunnanvirtaa:
”Ulla... joskus voi tulla semmoinen hetki,
jolloin ihminen on valmis uhraamaamaan
kaiken jonkun asian puolesta. Ystävät,
perheen, rakkainpansa, oman itsensä. Syy
tähän voi olla isänmaa, joillain uskonto,
rakkaus, tai joku pakkomielle, hulluus, joka
tekee ihmisen sairaaksi, sisältä. Se kalvaa
sinua kuin hullu koira, ja mikään muu ei
merkitse mitään... Se mitä minä nyt yritän
sinulle sanoa... ja minä haluan sinun
tietävän... että jos päätät vihata minua, niin
pidän sitä täysin oikeutettuna, jopa
ymmärrettävänä... jopa suotavana. Mutta
haluan sinun myös tietävän, että se on
minulle tällä hetkellä yhdentekevää. Sillä
vaikka rakastankin sinua suuresti, niin
kohdatessaan oman kohtalonsa, selkä
seinää vasten, ihminen voi ajatella enää vain
itseään. Minä olen sotilas, joka on saanut
tarpeekseen. Makaan poterossa, kuulen
vihollisen tulevan, mutten nosta eväänikään
taistellakseni. Omat uhkaavat
kenttäoikeudella, viholliset pistimillä.
Uhatkoon saatanat! Olen saanut tarpeekseni
kauhusta ja tappamisesta. Minä jään tähän.
Toverini luikkivat pakoon... vihollinen alkaa
vyöryä ampumahautaan... käännän
tympääntyneen katseeni Vanjaa päin. Tehkää
mitä teidän täytyy. Minua ei enää kiinnosta.
Minä olen teidän yläpuolellanne!
Tässä vaiheessa ääneni katkeaa
liikutuksesta, ja unohdun joksikin aikaa
piehtaroimaan maalailemassani
mielikuvassa, joutuen hetken päästä
kysymään:
”Niin... Mihinkäs mä äsken jäinkään?”
”Poteroon.”
”Täh?” Olen kuulevinani Ullan äänensävystä,
ettei hän suhtaudu asiaani aivan sen
ansaitsemalla vakavuudella, mutta päätän
urheasti jatkaa loppuun.
”No, joka tapauksessa mulla on täällä... ööh...
poterossa... aivan helvetillinen krapula, ja
erektio, jota sun läsnäolosi vaan pahentaa, ja
mulla lähtee kohta viimeisetkin järjen rippeet
jos sille ei kohta tehdä jotakin. Joten kysynkin
tässä sinulta, olisiko susta aivan mahdotonta,
tai vastenmielistä - sano vaan ihan heti jos on
- ottaa tää mun kirottu kyrpäni käteesi, ja ihan
vaan pidellä sitä - mä luulen että se riittää sille
ihan hyvin - ja päästää mut pahasta. Toivoo
inhottava serkkusi Ville”
Saatuani kaiken tämän suustani, olo on
oikeastaan aika hyvä. Nyt kaikki mitä tästä
eteenpäin tapahtuisi olisi pelkkää plussaa.
Sillä mikään ei tuon kysymisen jälkeen voi olla
enää kauheampaa. Tuijotan kattoon ja
suloinen raukeus valuu ruumiiseeni. Arpa on
heitetty.
”No näytä se sitten.”
Kuulen jälleen lievää huvittuneisuutta Ullan
äänessä, mutta päätän olla pahastumatta,
koska tätä vastausta en ollut odottanut.
Yhdellä dramaattisella eleellä heitän peiton
yltäni kuin esiripun, ja kammottava kankeni
hyppää estradille, vihaisena ja punaisena
turhasta seisottamisesta kulisseissa.
Me molemmat katsomme sitä. Kohautan
olkapäitäni ottaen syyntakeettoman ilmeen,
syyllistyen miesten vanhimpaan ja
surkeimpaan kikkaan. - Enhän minä, mutta
tämä minun Jormani...
”Vau! Onks se tommonen ihan vaan mun
takia.”
Lisää synninpäästöä. Naisethan ne kunnon
miehille tämmöistä teettää. Paholaiset. Hyi
helvetti. Jos tästä hengissä selviän niin
poistan jokaikisen peilin maailmasta etten
vahingossakaan näkisi itseäni.
Voisin kai tunnustaa, että tällä hetkellä minulla
seisoisi vaikka katselisin naissuunnistusta,
mutta kohteliaskin olisi hyvä olla... Tyydyn
nyökkäämään.
Ulla nousee tuolista, ja istuutuu viereeni.
Hänen hekumallinen painonsa keinauttaa
vuodetta ja tunnen koko piinatulla ruumillani
hänen naisellisen viehättävän läsnäolonsa.
Epävakaa pulssini kiihtyy, ja vasemmassa
käsivarressa alkaa pistellä. Angina Pectoris.
Vanha kaveri. Tule milloin tahansa muulloin,
mutta älä nyt! Terveydentilani unohtuu
kuitenkin samassa hetkessä kun kuulen
Ullan kysyvän:
”Mitä sä haluaisit, että mä teen tälle?”
”(pienellä äänellä) No, jos sä vaan vaikka
ottaisit sen kätees... (helvetin nopeasti) Ei sun
varmaan tarvii enempää tehdä... Siis jos et
halua.”
”Ai näin vai?”
Tunnen ja katson kuinka ihana pehmeä käsi
kietoo sormensa elimeni ympärille, ja
puristaa sen hellästi nyrkkiinsä. Mikään,
koskaan, ei ole tuntunut näin hyvältä. Ja minä
olen sentään ollut Allun Grillissäkin!
”Mitäs sitten? Teenks mä näin?
Ulla vetää hitaasti esinahkani niin pitkälle
taakse kuin se menee. Sinipunainen terskani
pääsee paisumaan koko loistoonsa,
haukaten kiitollisena happea kuin olisi ollut
pitkään tukehtumaisillaan.
”Vai näin”
Nyt hän vuorostaan liu’uttaa koko nahan
takaisin, nipistäen peukalonsa sekä
etusormensa terskan päältä yhteen, ja jää
odottamaan lisäohjeita. Nyt minä olen
tukehtua himooni.
”Älä pelleile, kyllä sä tiedät!”
”Mistä mä muka tietäisin! Viaton tyttöraiska.
Sun täytyy sanoa, kun kerran pyysitkin. Siis
näin, vai näin? Tälleen hitaasti, vai tälleen
nopeasti?”
Ulla kiusaa minua sekä puheillaan että
teoillaan, välillä lypsäen pitkin nautinnollisi
vedoin, ja välillä vatkaten niin nopeasti, että
pelkään tapahtuvan kauheita.
”Jos vaikka silleen hitaasti...” Soperran
toiveenani etten laukeaisi heti kättelyssä.
Ulla alkaa työhön vedellen esinahkaani pitkin
rauhallisin vedoin edestakaisin terskani
päältä, pyöräyttäen aina ylös päin tullessa
peukaloaan sen pienellä reiällä, josta on
alkanut tihkua kiiltävää, liukasta
voitelunestettä. Täydellisen hiljaisuuden
rikkoo vain sydämeni jytke, sekä rytmikkään
runkkaamisen vaimean hypnoottinen ääni.
Elän mukana joka solullani. Kipristelen
varpaitani ja potkin tyhjää jaloillani,
kiemurrellen turhautuneesta nautinnosta, jota
en saa ottaa itse, vaan minulle annetaan.
Kivekseni avautuvat ja sulkeutuvat kuin
hermostuneen nyrkit. Ulla ottaa ne
kämmenkuppiinsa hieroen ja puristellen niitä
sormillaan. Ei häntä tarvitse neuvoa!
”Näähän on ihan täynnä. Joisit vähemmän
niin voisit saada naisenkin joskus.”
Huomaan, että Ulla alkaa ottaa vapauksia
holhokin asemastaan, antaen minulle
elämänohjeita. Mutta onhan hänellä kaikki
valtit käsissään, ja minä itse pyörin alkavan
orgasmin kourissa, tilanteessa jossa ei ole
ennenkään pystytty neuvottelemaan.
”Kyllä, kyllä, mutta älä vaan lopeta!”
”Okei, tai hei, mä sain idean! Pystyt sä vielä
pidätteleen?”
Enhän minä olisi pystynyt, mutta Ulla nipistää
sormensa terskan alta yhteen, pysäyttäen
orgasmini kuin seinään. Se ei ole kivaa.
”Mitä sä nyt...”
”Väistä vähän.”
Ulla riisuu sukkansa ja kiepsahtaa taakseni
istumaan. Makaan puoli-istuvassa
asennossa hänen sylissään. Hän kietoo
kätensä ja jalkansa ympärilleni, tunnen
pehmeät rinnat selkääni vasten enkä tiedä
missä nyt mennään. Ulla nostaa paljaat
jalkansa syliini, poimien sojottavan kankeni
varovasti jalkateriensä väliin. Mistä se tällaista
sai päähänsä? Onko Ullallakin krapula?
Iloisesti yllättynyt kyrpäni kurkistelee Ullan
varpaiden välistä. Huomaan punaisiksi
lakattujen varpaankynsien hieman lohkeilleen,
saaden somat varpaat näyttämään entistä
tyttömäisimmiltä - ja Jumalauta ja Saatana,
todella kiihottavilta. En tiennytkään kaikkien
paheitteni lisäksi olevani myös jalkafetisti. Kai
niillekin löytyy jostain jotkut kokoontumisajot.
Pitää katsoa netistä...
Ulla alkaa leikkisästi mankeloida kivikovaa
kulliani jalkapohjiensa välissä, kutitellen ja
juoksutellen varpaitaan sen kuumottavalla
varrella, ja pyörittämällä toisella suloisen
pullealla isovarpaallaan terskani alapintaa,
saa aikaiseksi käsittämättömiä väristyksiä ja
muljahduksia koko ruumissani. Tuntuu kuin
olisi vuoristoradassa. Painaudun syvemmälle
Ullan syliin, pakoon ja kauemmaksi
lähestyvästä hyppyristä. Puristan rystyset
valkeina Ullan kiinteiden reisien
muodostamia käsinojia, ja huudan:
”Mä en kestä tätä!!!”
Pehmeät jalkapohjat puristuvat yhä lujemmin
penikseni ympärille, aloittaen vaativan
edestakaisen liikkeen jolla ei ole
aikomustakaan pysähtyä ennen kun kaikki
olisi lopussa. Tunnen kuinka orgasmi lähtee
kuin maanjäristys kaukaa varpaankynsistä ja
päälaesta asti vyörymään kohti Ullan jalkojen
välissä nytkivää mastoa. Se kerää mukaansa
kaiken krapulaisen kuonan sisuksistani
varastoiden sen hetkeksi kiveksiini,
odottamaan lähtökäskyä, sylkäistäkseen
sitten koko mönjän orgasmina pois.
”Multa tulee ihan just..!”
Tapahtumat tempaavat Ullankin mukaansa.
Hänen hengityksensä kiihtyy, ja hän painaa
leukansa tiukasti vasten olkapäätäni
nähdäkseen mitä tuleman pitää. Katsomme
haltioituneina kuinka kullini päästä alkaa
juosta ja kuplia kirkasta, läpinäkyvää nestettä
raivaten tietä jollekin isommalle, joka on
kovaa vauhtia tulossa, ja jota Ullan jalat
pumppaavat yhä ylös päin... Ihanat säkenöivät
nytkähdykset alkavat heitellä minua, kasvoni
nykivät, saan elohiiren silmääni, ja silmäni
puristuvat kiinni, enkä näe mitä tapahtuu,
mutta kuulen Ullan hihkaisevan äänellä jota
ihmiset yleensä käyttävät ilotulitusta
katsellessaan, kun ensimmäinen panos
räjähtää taivasta kohti. Samppanjapullon
korkki on laukaistu, ja juhlaväki voi rentoutua.
Tunnen kuinka minusta lypsetään krapulaa
paksuina lasteina ulos, ja saavutan syvän
sisäisen rauhan. - Ainakin toistaiseksi.
Kun lopulta saan silmäni auki, ja alan
tasainen idiootinhymy naamallani katsella
ympärilleni, näen täydellisesti uuvahtaneen
kyrpäni roikkumassa pää alaspäin reisieni
välistä, ja edessäni lakanalla uskomattoman
suuren ja liejuisen spermalammikon, jota
Ulla lätsyttelee varpaillaan kuin pikkutyttö
kuralätäkköä. Tuolta krapula siis näyttää.
”Nää lakanat tais mennä vaihtoon.” Kuulen
Ullan nauravan pääni vieressä.
En keksi mitään nerokasta vastausta. Enkä
ole varma onko minulla enää koskaan Ullalle
mitään sanottavaa, tai voinko koskaan edes
katsoa häneen, mutta onneksi Ulla ei jätä
tuleen makaamaan.
”Kuule, jos suinkin pystyt niin nouse, että mä
voin vaihtaa nää sun lakanat.”
”Joo... Kiitti... Mä voisin käydä vaikka
suihkussa."
Vääntäydyn ylös ja kävelen polvet lonksuen
suihkuun.
©HERMES
Vastaukset 7
Vanhimmat
jollet sole kirjailija, olet väärällä alalla!!!!!
aivan saatanan hyvin kirjotettu!!!*nauraa
kippurassa*
Siis tollasta se on silloin, krapula-aamuna,
miehillä?! Nyt ymmärrän taas elämästä enemmän. ;o)
Loistavaa, kerrassaan hypnoottinen tarina! Kiitos
HERMES - taas kerran!
palasit takaisin, on sinua täällä jo odoteltukin!
Upea tarina jälleen kerran, varmaa Hermes-laatua!!
kiitoksia, sulla on kirjoittaminen niin
täydellisesti hallussa, kirjoittele useamminkin
tänne:)
Oma henkilökohtainen suosikkini on se Länsi-
Berliini vakoojakertomus. Aina näiden novellien
jälkeen leijun jossain jutun fiiliksissä vielä
pitkään lukemisen jälkeenkin, kyseessä varmasti
pidempään kirjoittanut henkilö koska
tilannetunnelma ja eläytyminen tarinaan niin
aitoa. Toivotaan että hän kävisi täällä
useamminkin tarinoineen!
Minunkin muistiini piirtyi kuin timanttisahalla
porattuna kyseisen vakoojatarinan hykerryttävä
kulku. Että joku osaakin!
Taisipa olla parasta, mitä täällä on aikoihin
nähty. Ilo lukea, kun toisella on sana hallussa.