Sain itsestäni sen verran irti, että päätin
lähteä
kuntosalille.
Yleensä kävimme punttiksella
kämppikseni kanssa, mutta tänään
hän oli viettämässä iltaa
miesystävänsä
kanssa. Kaappasin
eteisestä urheilukassin, jossa oli
kaikki valmiina edellisestä väliin
jääneestä kerrasta.
Pukuhuoneessa aloin riisuutua. Muistin
kauhukseni, että olin
hupimielessä poistanut kaiken
karvoituksen alapäästäni. Onneksi
pukuhuoneessa ei ollut muita, joten
säästyin nololta
tilanteelta Vedin nopeasti kassini
vetoketjun auki ja koin toisen
järkytyksen huomatessani, että sisältö
oli aivan muuta kuin mitä
oletin sen olevan. Kassissa oli kyllä
jumppavaatteet, mutta ne
olivat kaikkea muuta kuin omani.
Tajusin, että kämppikseni Tanja
oli lainannut laukkua ja vaatteet
olivatkin hänen.
Pukuhuoneen ovelta alkoi kuulua
kolinaa. Aloin nopeasti kiskoa
päälleni kassista löytämääni aerobick
asua, sillä en halunnut
muiden näkevän karvatonta olemustani.
Tunsin oloni hieman
alastomaksi, sillä olin tottunut
hieman
peittävämpiin asusteisiin.
Usein käytinkin verkkareita ja
T-paitaa, mutta nyt päälläni oli
uimapukua muistuttava vartaloa nuoleva
asu. Oloni muuttui
hiukan paremmaksi kiskoessani
sisälenkkarit ja säärystimet
jalkaani, vaikkakin kengät olivat
ainakin numeroa liian pienet.
Minä olin kuitenkin pitkähkö ja
runsasmuotoinen, vaikkakin hoikka
ja Tanja puolestaan hädin tuskin 150
-senttinen.
Salissa oli vain pari muuta
kuntoilijaa. Toinen oli keski-iän
ohittanut nainen, joka keskittyi
täydellisesti omaan
harjoitusohjelmaansa, eikä edes
huomannut tuloani. Toinen oli
kolmissa kymmenissä oleva mies, joka
teki parhaillaan sarjoja
käsipainoilla salin nurkassa. Hän
vilkaisi ohimennen tuloani ja
jatkoi sitten harjoitteluaan.
Asetuttuani ensimmäiseen laitteeseen
huomasin hänen kuitenkin katsovan
minua
pitkään hieman
huvittuneen näköisesti.
Tein liikkeitä, jotka harjoittivat
sisempiä reisilihaksia. Suljin silmäni
ja laskin liikkeitä. Haarat levälleen,
haarat kiinni, levälleen,
kiinni Yhtäkkiä tunsin, kuinka joku
seisoi lähelläni. Avasin silmät
ja tajusin, että salissa minua ennen
ollut mies oli tullut istumaan
vastapäisen laitteen päälle ja katseli
minua. Vasta nyt vilkaisin
edessäni olevaan kokovartalopeiliin ja
tunsin kuinka kaulalleni
nousi puna. Tanjan puku oli todellakin
hieman liian pieni
vartalolleni. Rintani peittyivät
tuskin
puoliksikaan yläosan alle ja
haaroista puku oli niin kireällä, että
kangas oli poimuttunut
ohueksi rullaksi häpyhuulieni väliin.
Tajusin, että jokaisella
jalkaliikkeellä paljaaksi ajeltu
häpyni
oli levittäytynyt edessäni
istuvalle miehelle. Häkellyin niin,
etten osannut muuta kuin
rynnätä nolona mitään sanomatta
takaisin pukuhuoneeseen.
Paiskasin oven kiinni takanani ja jäin
sydän pamppaillen istumaan
penkille. Miten ikinä kehtaisin
poistua
huoneesta ja kävellä
miehen ohi ulos!? Pukuhuoneen ovi
aukesi ja mies seisoi
edessäni. Hän oli lihaksikas ja komea,
mutta hieman liian lyhyt
omaan makuuni. Aloin pälyillä
ympärilleni hätääntyneenä ja olin
juuri kakistelemassa suustani jotain,
kun hän sipaisi leukaani ja
kuiskasi käheällä äänellä: Olet
seksikkäin nainen, mitä olen
koskaan nähnyt. Tämän jälkeen hän
jatkoi sivelyään käsivarsiani
pitkin ja antoi katseensa valua
röyhkeästi pitkin puolialastonta
vartaloani. Tunsin, kuinka nännini
kovettuivat ohuen kankaan alla
ja alapäätäni alkoi tahtomattanikin
pakottaa.
Mies suuteli niskaani ja selkääni ja
veti asuni olkaimia alaspäin
niin, että rintani ponnahtivat ulos.
Häpesin niiden teinityttömäistä,
törröttävää muotoa ja
ruusunnuppumaisia
vaaleanpunaisia
nännejä, mutta miehen tummuneista
silmistä ja tykyttävästä
kaulavaltimosta tulkitsin hänen olevan
erittäin tyytyväinen
näkemäänsä Katseeni kiinnittyi miehen
vasemmassa
nimettömässä kimaltelevaan sormukseen,
mutten enää välittänyt,
vaikka hän olisi ollut parhaan
ystäväni
mies. Halusin tätä kiimaista
komeutta niin, että pelkäsin
kuolevani,
jos hän nyt jostain syystä
keskeyttäisi.
Lämmin kosteus valui norona reittäni
pitkin ja vavahdellen tulin
ensimmäisen kerran miehen vetäessä
loputkin puvustani päältäni.
Turvonnut taikanappini huusi
kosketusta, mutta mies vain
kiusoitteli ilkikurisesti kiertäen
kielellään kehää sen ympärillä.
Tunsin nenässäni hunajani tuoksun joka
sekoittui miehen iholle
kuivuneen hien hajuun. Pelkäsin
kuollakseni, että joku tulisi
sisään pukuhuoneeseen. Lopulta miehen
kieli löysi klitorikseni ja
lähes heti tunsin, kuinka uusi huippu
läheni. Yritin ensin taistella
sitä vastaan, mutta pian antauduin
vyöryävälle aallolle, joka
pyyhkäisi ylitseni kuumana ja
voimakkaana. Jalkani alkoivat
täristä. Mies huomasi voimattomuuteni
ja asetti minut
pukuhuoneen penkille makaamaan.
Samalla
hän vilkaisi
hermostuneesti ovelle todetakseen,
että
olemme vielä kahden.
Hän levitti jalkani levälleen ja
siveli
alastonta, litisevän märkää
häpyäni paljastaen samalla oman
elimensä.
Se oli melko lyhyt, mutta sitäkin
paksumpi. Se tuntui ihanalta
sisälläni. Jännitin lantionpohjan
lihaksiani ja puristuin hänen
kuuman, tykyttävän elimensä ympärille
niin tiukasti kuin pystyin.
Huomasin, kuinka hänen oli vaikea
pidätellä omaa tulemistaan.
Hän alkoi liikutella kaluaan sisälläni
ensin hitaasti ja tunnustellen,
sen jälkeen yhä nopeammin ja
rytmikkäämmin. Kova penkki hiersi
selkäni ruvelle, mutta kuulin
rukoilevani: Lisää, lisää! Rintani
heiluivat holtittomasti liikkeen
tahdissa, kunnes mies puristi ne
tiukasti kämmeniensä sisään. Kasvot
punottaen voihkintani yhtyi
hänen huohotukseensa ja yhdessä
saavutimme räjähtävän
orgasmin.
Olisin halunnut jäädä makaamaan miehen
alastonta,
ruskettunutta vartaloa vasten, mutta
pettymyksekseni mies nousi
välittömästi päältäni, kiskoi
vaatteensa päälleen ja poistui mitään
sanomatta ovesta.
Suihkusta tultuani puin omat vaatteeni
päälleni ja poistuin kasvot
vielä hehkuen kohti ulko-ovea. Näin,
kuinka minua äsken
raivoisasti rakastellut mies jatkoi
vatsalihasharjoitteluaan aivan
kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Seuraavana aamuna herättyäni
olin varma, että kaikki oli ollut vain
unta, mutta hellä ja kirvelevä
alapääni puhui toista kieltä
lähteä
kuntosalille.
Yleensä kävimme punttiksella
kämppikseni kanssa, mutta tänään
hän oli viettämässä iltaa
miesystävänsä
kanssa. Kaappasin
eteisestä urheilukassin, jossa oli
kaikki valmiina edellisestä väliin
jääneestä kerrasta.
Pukuhuoneessa aloin riisuutua. Muistin
kauhukseni, että olin
hupimielessä poistanut kaiken
karvoituksen alapäästäni. Onneksi
pukuhuoneessa ei ollut muita, joten
säästyin nololta
tilanteelta Vedin nopeasti kassini
vetoketjun auki ja koin toisen
järkytyksen huomatessani, että sisältö
oli aivan muuta kuin mitä
oletin sen olevan. Kassissa oli kyllä
jumppavaatteet, mutta ne
olivat kaikkea muuta kuin omani.
Tajusin, että kämppikseni Tanja
oli lainannut laukkua ja vaatteet
olivatkin hänen.
Pukuhuoneen ovelta alkoi kuulua
kolinaa. Aloin nopeasti kiskoa
päälleni kassista löytämääni aerobick
asua, sillä en halunnut
muiden näkevän karvatonta olemustani.
Tunsin oloni hieman
alastomaksi, sillä olin tottunut
hieman
peittävämpiin asusteisiin.
Usein käytinkin verkkareita ja
T-paitaa, mutta nyt päälläni oli
uimapukua muistuttava vartaloa nuoleva
asu. Oloni muuttui
hiukan paremmaksi kiskoessani
sisälenkkarit ja säärystimet
jalkaani, vaikkakin kengät olivat
ainakin numeroa liian pienet.
Minä olin kuitenkin pitkähkö ja
runsasmuotoinen, vaikkakin hoikka
ja Tanja puolestaan hädin tuskin 150
-senttinen.
Salissa oli vain pari muuta
kuntoilijaa. Toinen oli keski-iän
ohittanut nainen, joka keskittyi
täydellisesti omaan
harjoitusohjelmaansa, eikä edes
huomannut tuloani. Toinen oli
kolmissa kymmenissä oleva mies, joka
teki parhaillaan sarjoja
käsipainoilla salin nurkassa. Hän
vilkaisi ohimennen tuloani ja
jatkoi sitten harjoitteluaan.
Asetuttuani ensimmäiseen laitteeseen
huomasin hänen kuitenkin katsovan
minua
pitkään hieman
huvittuneen näköisesti.
Tein liikkeitä, jotka harjoittivat
sisempiä reisilihaksia. Suljin silmäni
ja laskin liikkeitä. Haarat levälleen,
haarat kiinni, levälleen,
kiinni Yhtäkkiä tunsin, kuinka joku
seisoi lähelläni. Avasin silmät
ja tajusin, että salissa minua ennen
ollut mies oli tullut istumaan
vastapäisen laitteen päälle ja katseli
minua. Vasta nyt vilkaisin
edessäni olevaan kokovartalopeiliin ja
tunsin kuinka kaulalleni
nousi puna. Tanjan puku oli todellakin
hieman liian pieni
vartalolleni. Rintani peittyivät
tuskin
puoliksikaan yläosan alle ja
haaroista puku oli niin kireällä, että
kangas oli poimuttunut
ohueksi rullaksi häpyhuulieni väliin.
Tajusin, että jokaisella
jalkaliikkeellä paljaaksi ajeltu
häpyni
oli levittäytynyt edessäni
istuvalle miehelle. Häkellyin niin,
etten osannut muuta kuin
rynnätä nolona mitään sanomatta
takaisin pukuhuoneeseen.
Paiskasin oven kiinni takanani ja jäin
sydän pamppaillen istumaan
penkille. Miten ikinä kehtaisin
poistua
huoneesta ja kävellä
miehen ohi ulos!? Pukuhuoneen ovi
aukesi ja mies seisoi
edessäni. Hän oli lihaksikas ja komea,
mutta hieman liian lyhyt
omaan makuuni. Aloin pälyillä
ympärilleni hätääntyneenä ja olin
juuri kakistelemassa suustani jotain,
kun hän sipaisi leukaani ja
kuiskasi käheällä äänellä: Olet
seksikkäin nainen, mitä olen
koskaan nähnyt. Tämän jälkeen hän
jatkoi sivelyään käsivarsiani
pitkin ja antoi katseensa valua
röyhkeästi pitkin puolialastonta
vartaloani. Tunsin, kuinka nännini
kovettuivat ohuen kankaan alla
ja alapäätäni alkoi tahtomattanikin
pakottaa.
Mies suuteli niskaani ja selkääni ja
veti asuni olkaimia alaspäin
niin, että rintani ponnahtivat ulos.
Häpesin niiden teinityttömäistä,
törröttävää muotoa ja
ruusunnuppumaisia
vaaleanpunaisia
nännejä, mutta miehen tummuneista
silmistä ja tykyttävästä
kaulavaltimosta tulkitsin hänen olevan
erittäin tyytyväinen
näkemäänsä Katseeni kiinnittyi miehen
vasemmassa
nimettömässä kimaltelevaan sormukseen,
mutten enää välittänyt,
vaikka hän olisi ollut parhaan
ystäväni
mies. Halusin tätä kiimaista
komeutta niin, että pelkäsin
kuolevani,
jos hän nyt jostain syystä
keskeyttäisi.
Lämmin kosteus valui norona reittäni
pitkin ja vavahdellen tulin
ensimmäisen kerran miehen vetäessä
loputkin puvustani päältäni.
Turvonnut taikanappini huusi
kosketusta, mutta mies vain
kiusoitteli ilkikurisesti kiertäen
kielellään kehää sen ympärillä.
Tunsin nenässäni hunajani tuoksun joka
sekoittui miehen iholle
kuivuneen hien hajuun. Pelkäsin
kuollakseni, että joku tulisi
sisään pukuhuoneeseen. Lopulta miehen
kieli löysi klitorikseni ja
lähes heti tunsin, kuinka uusi huippu
läheni. Yritin ensin taistella
sitä vastaan, mutta pian antauduin
vyöryävälle aallolle, joka
pyyhkäisi ylitseni kuumana ja
voimakkaana. Jalkani alkoivat
täristä. Mies huomasi voimattomuuteni
ja asetti minut
pukuhuoneen penkille makaamaan.
Samalla
hän vilkaisi
hermostuneesti ovelle todetakseen,
että
olemme vielä kahden.
Hän levitti jalkani levälleen ja
siveli
alastonta, litisevän märkää
häpyäni paljastaen samalla oman
elimensä.
Se oli melko lyhyt, mutta sitäkin
paksumpi. Se tuntui ihanalta
sisälläni. Jännitin lantionpohjan
lihaksiani ja puristuin hänen
kuuman, tykyttävän elimensä ympärille
niin tiukasti kuin pystyin.
Huomasin, kuinka hänen oli vaikea
pidätellä omaa tulemistaan.
Hän alkoi liikutella kaluaan sisälläni
ensin hitaasti ja tunnustellen,
sen jälkeen yhä nopeammin ja
rytmikkäämmin. Kova penkki hiersi
selkäni ruvelle, mutta kuulin
rukoilevani: Lisää, lisää! Rintani
heiluivat holtittomasti liikkeen
tahdissa, kunnes mies puristi ne
tiukasti kämmeniensä sisään. Kasvot
punottaen voihkintani yhtyi
hänen huohotukseensa ja yhdessä
saavutimme räjähtävän
orgasmin.
Olisin halunnut jäädä makaamaan miehen
alastonta,
ruskettunutta vartaloa vasten, mutta
pettymyksekseni mies nousi
välittömästi päältäni, kiskoi
vaatteensa päälleen ja poistui mitään
sanomatta ovesta.
Suihkusta tultuani puin omat vaatteeni
päälleni ja poistuin kasvot
vielä hehkuen kohti ulko-ovea. Näin,
kuinka minua äsken
raivoisasti rakastellut mies jatkoi
vatsalihasharjoitteluaan aivan
kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Seuraavana aamuna herättyäni
olin varma, että kaikki oli ollut vain
unta, mutta hellä ja kirvelevä
alapääni puhui toista kieltä
Vastaukset 2
Vanhimmat
Muuten hyvä tarina mutta viimeks elokuussa joku
kirjoitti samoista Tanjalta lainatuista trikoista.
Aika mautonta.
Ihmettelen onko kirjoittaja nainen vai mies. Jos
trikoot rullautuu häpyhuulten väliin (ja painaa
samalla klitorista), niin eiköhän sen huomaa
ilman peilin apua. Siis jos on tuntoaisti. Ja jos
tarinoissa arvostetaan realistisuutta.