Epätoivon tunne synnytyksessä

Avautumisvaiheen viimeinen puoli tuntia oli rankkaa, kun oli kovat kivut ja tuntui kuin palaisi sisältäpäin. Kohdunkaulan puudute ei toiminut ja synnytys oli liian hidas, että epiduraalia olis voinut käyttää. Epätoivo tuli tunnin ponnistamisen jälkeen, mutta sitten ei mennytkään kuin vartti lapsen syntymään...Lapsi syntyi melkein kolme päivää lapsiveden menon jälkeen rv39 5, oksitosiinikäynnistystä tehtiin 2 päivää tuon vesien menon takia rv39 3.

29 tunnin yrityksen jälkeen 4cm auki ja siinä kohtaa tuli epätoivo kun ilokaasu ei enää auttanutkaan! Epiduraalin sain sitten ja sen jälkeen oisin voinut vaikka vähän ruveta tanssimaan :D
Epätoivo tuli tosin jo siinä loppuodotuksessa kun poika syntyi 17pv yli lasketun ajan :D Ajattelin että eikö se ikinä tule, mutta käynnistyksen ja 33h synnytyksen jälkeen tuli se poika sieltä vihdoin ulos kun pakotettiin (käynnistettiin)!:)

Ei tosiaan epätoivoa tullut. synnärille päästyäni olin 8cm auki ja 2,5 h päästä oli vauva sylissä. ponnistusvaihe kesti 25min ja kaikki eteni hienosti. Erittäin positiivinen ja ihana kokemus! Älä ajattele etukäteen, että tulee epätoivon tunnetta, koska ikinä ei voi tietää, miten synnytys tulee menemään. tsemppiä!

Eipä kyllä varsinaista epätoivon tunnetta tullut. Ponnistusvaiheessa kivun voimakkuus hetkeksi yllätti (en ehtinyt kivunlievityksiä enää saamaan, kun kätilön tarkistaessa olin täysin auki).
Itse en pahemmin suostunut synnytystä etukäteen ressaamaan ja uskon sen auttaneen paljon. Luotin vain siihen, että siellä on ihmisiä, jotka auttavat joka päivä lapsia maailmaan. Että he kyllä tietävät, mitä tekevät. :)
Ja niin he sitten tiesivätkin. :)

Kuultujen synnytystarinoiden pohjalta ajattelisin, että epätoivon hetkiä saattaa tulla avautumisvaiheen aikana, kun synnytys etenee seuraavaan tiukempaan vaiheeseen tai toisaalta, jos synnytys jää pitkäksi aikaa paikoilleen ainakin kohdunsuulla mitattavissa senteissä (usein tämä ei ole merkki synnytyksen pysähtymisestä, jos vauva kuitenkin laskeutuu tms.).

Lisäksi ponnistusvaiheessa saattaa tulla sen pitkittyessä hetkellisesti hetkiä, jolloin synnyttäjä sattaa menettää uskonsa, kun tulee tunne ettei jaksais ponnistaa.

Useimmiten tällaisissa tilanteissa on ollut apua siitä, että tukihenkilö ja henkilökunta kannustaa. Jos ei kannustusta saa, niin apua saa siitä, kun läkitään/tehdään toimenpiteitä.

Oma synnytys kesti kaikkiaan 6h ja 40min.
Ponnistusvaihe 18min ja vaan ponnistusvaiheen puolessa välissä tuli tunne, että eihän se sieltä koskaan tule ! :D

Eipä ainakaan esikoisen synnytyksessä tullut missään vaiheessa epätoivoa, etteikö homma hoituisi.. Lapsivedet alkoi tihkua kahden aikaan yöllä ja seuraavaan 12 tuntiin ei tapahtunut niin mitään. Siispä käynnistettiin ja supistukset alkoi heti. Alle 8 tuntia käynnistyksestä esikoinen oli maailmassa ja ponnistamiseen meni kahdeksan minuuttia. Olin varautunut henkisesti paljon pahempaan, kivuliaampaan ja pidempään operaatioon, mutta kaikki meni nappiin ja kivunlievityskin oli kohdillaan.

Toisen lapsen laskettuun aikaan reilu kaksi viikkoa. Tälläkin kerralla olen varautunut helposta eka kerrasta huolimatta mihin vain; odotan että minun tuurillani tulee miljoona kertaa tuskaisempaa, kun ekalla kerralla pääsin niin helpolla. Avoimin mielin silti suuntaamassa koitokseen ilman etukäteen pelkäämistä, koska mitäpä hyötyä siitä olisi.

Eipä oikeastaan tullu sellaista tunnetta, lähinnä vaan odotin että lapsi ehtisi syntyä sen vuorokauden sisällä jolloin jouduin sairaalaan :D Lapsivesi meni yöllä 10.2 klo 03 kotona, supparit alkoi aamulla sairaalassa joskus klo 08 ja poika syntyi maailmaan vasta illalla klo 18.48. Mutta koska kyseessä olikin aika isokokoinen poika mikä ei ollut etukäteen tiedossa (3970g), ponnistusvaihe pitkittyi ja se pojan ulostulo kyllä tuntui erittäin epämukavalta epiduraalista huolimatta. Tosin kätilöt joutui pojan vetämään ulos kun ei meinannut millään tulla.

Ponnistusvaiheessa tuli pieni epätoivo. Mitä enemmän ponnisti sitä enemmän sattui, enkä olisi halunnut enää ponnistaa ollenkaan.

Minulla tuli epätoivo ennen synnytystä pitkittyneen avautumisvaiheen yhteydessä. Perkeleellisiä supistuksia tuli epäsäännöllisesti 3-20 min. välein 5 päivän ajan. En pystynyt syömään enkä nukkumaan. Kaksi kertaa ottivat osastolle yöksi ja antoivat kipulääkettä suoraan lihakseen että saisin nukkua. Sitten taas lähettivät kotiin tuskailemaan. Eivät ryhtyneet käynnistelemään kun vauvan sykkeet ja omat arvot (ruumiinlämpö, verenpaine, streptokokki-näyte yms.) näyttivät hyviltä. Viimein sitten ottivat labrat ja tulehdusarvot 150. Lapsivedessä tulehdus ja suoraan käynnistykseen. Synnytyssaliin päästyäni epätoivo ja tuska katosi kun sain vihdoin päivien kärsimyksen jälkeen kunnon kipulääkityksen (epiduraali). Käynnistys kuitenkin epäonnistui ja sektion kautta tuli lapsi ulos.

Itsellänikin iski epätoivo pitkittyneen avautumisvaiheen yhteydessä. Neljä päivää kärsin todella voimakkaita supistuksia 5 minuutin välein, en itsekään pystynyt syömään, en nukkumaan, makaaminen ja seisominen tuskaa. Aluksi puhuivat käynnistämisestä, mutta koska supistuksia tuli niin usein, eivät nähneetkään sitä aiheelliseksi. Kipulääkettä sain kerran päivässä, joka auttoi vain tunnin ajan, ja patistivat lämpimään suihkuun, vaikken kokenut siitä mitään hyötyä.
Mieleni teki välillä jo luovuttaa ja juosta pää edellä seinään, mutta kuitenkin sain miehestäni voimaa jaksaa ja kitua.
Neljän päivän jälkeen, en voinut enään kuin huutaa kipujani, rupesin hyperventiloimaan, joka johti siihen, että vauvanii syke laski ja veivät synnytyssaliin,
Synnytyssalissa sain epiduraalin sekä ilokaasua, jonka jälkeen tuntui kuin olisin taivaassa. Samalla käynnistivät synnytyksen ja kivut palasivat.
Synnytykseni kesti vain 45 minuuttia, mutta teki mieli luovuttaa kesken kaiken. Kuitenkin kaikki oli sen arvoista, kun sain pienokaiseni syliini, mutta tästä synnytyskerrasta minulle jäi kauhea synnytypelko, jonka kanssa taistelen päivittäin, sillä haluan kuitenkin lisää lapsia.. Tsemppiä koitokseen!

Anteeksi tyhmä kysymys... Eikös se vauva ajan myötä tule ulos ihan omalla voimalla ilman "ponnisteluja" eli ei se sisälle jää, vaikka makaisin kuin lahna?

Ja eikös sitä emättimen kireyttä voisi harjoittaa etukäten... Ei ihme että sattuu ja jopa repiää jos sen kokoista kamaa yhtäkkiä tulee... Eli miksi ei emätintä voisi totuttaa venymään isoksi jo ennen synnytystä pumpattavilla "seksileluilla" tms

Ponnistusvaihe oli epätoivoinen. Yli tunnin tein töitä. Onneksi mies oli tukena ja turvana en olisi muuten jaksanut. Avautumisvaihe oli noin 4 tuntia.

Helppo vastaus ponnistusvaihe siinä meinasi tulla epätoivo

Avautuminen oli rankkaa 6tuntia kärsin kivuista ennekuin sain alkaa ponnistaa eli avautumisvaihe vastaan tähän