LAHDEN SEUDULLE TIETULLIT

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/04/01/lahden-seutu-pilotoimaan-tiemaksuja?ref=lukijalta-article-textlist-mostReadSection-default

Lahden, Hollolan ja Nastolan autoilijat joutuvat kesäkuun alusta lähtien maksamaan kuntarajan ylittämisestä autolla. Kuntakolmikko on valittu pilotiksi tietullihankkeeseen, jonka valtakunnanlaajuisesta käyttöönotosta päätetään vuoden kokeilujakson jälkeen.

Tietulleja tutkitaan vaihtoehtona kohua herättäneelle ehdotukselle satelliittipaikannukseen perustuvasta kilometriverosta. Jorma Ollilan johtama työryhmä ehdotti joulukuussa Suomeen järjestelmää, jossa satelliitti seuraa ajoneuvoihin kiinnitettävien laitteiden avulla niiden kulkemia kilometrejä.

Ollilan työryhmän ehdotusta kritisoitiin sekä autoilijoille aiheutuvista kustannuksista että tietoturvariskeistä.

Tietullipilotointi jäi viime viikolla liikenneministerin pestistä luopuneen Merja Kyllösen (vas.) viimeiseksi päätökseksi.

Lahti, Hollola ja Nastola saavat pitää tietulleina keräämänsä maksut.

Koska pilotointi tietää kuluja seudun asukkaille, kunnat suunnittelevat käyttävänsä kertyneet rahat kolmen kunnan yhteiseen juhlaan juhannuksena 2015.

Mitä enemmän rajanylityksiä, sitä paremmat juhlat.
154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

URPO!
Olisko aprillipila

Äänestä

Kommentoi aloitusta

big party kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu