Turhien pelkojen vuoksi matkaa vuosi vuodelta vaihdettu toiseen ja nyt viimein kuitenkin matka tehty. Ranskalaisten epäystävällisyydestä ei puhettakaan, siellä riittää porukkaa laidasta laitaan ja meille kohtelu oli ystävällistä, sekä englanninkielistä ja enemmän meillä omassa maassa voi kokea yrmeitä ilmeitä.
Lentokentältä oli helppo mennä Roissybussilla keskustaan, samoin paluu takaisin. Kaduilla paikalliset kysyvivät, voivatko auttaa, kun tutkimme karttaa, (teetkö sinä niin, kun näet turistin) ja ei, he eivät olleet taskuvarkaita.
Metrossa saa olla tarkkana jo mennessään alueelle. Aiemmin jo ihmettelimme, miten läpipääsyn porteista saa jumiin, mutta varsinkn ruuhkaaikaan sitä tapahtuu ja porukka rynnii väkisin läpi, tai ali. Meille itselle kävi, ei ruuhkassa myös näin, mutta se ei ollutkaan portin jumiutumista, minä menin nätisti eri portista ja sen jälkeen ns läppäovista, mutta toisella portti jumitti. Portti jumitti, koska "joku kiireinen" työnsi lippunsa väliin ja ohitteli ja kun toinen yritti päästä portista, painoi läppäovea estääkseen pääsyn samalla kun oli yrittävinään auttaa, no tässä tilanteessa piti tehdä tuo väkisin ryntäys.
Eivätpä nuo vieläkään luovuttaneet, metrosillalla odotellessa oli varmasti samaan porukkaan kuuluvia nuoria ja noustessamme metroon, suma toiselle ja saman kaverin estely metroon pääsystä, ei kun taas hyppiä väkisin yli. Oliko tarkoitus ryöstää molemmat, toinen sillalla ja toinen metrossa, mutta yritys oli tasan varma.
Tästä huolimatta matka oli todella onnistunut ja ajatuksena palata katsomaan, mitä ei nyt ehtinyt. Suosittelen myös Marais alueella L`as du Fallafel katukeittiön annoksia. Istumapaikkoja ei missään ole, mutta ruoka on todella hyvää, blogi, yd, jne mukaan tieto siitä löytyikin ja jono on oikeasti jatkuva, myös paikalliset käyvät siellä. Kaveri ottaa tilauksen ulkona vastaan, rahastaa ja antaa lipukkeen, jota vastaan saat vuorollasi annoksesi.
Niin ja vielä, paikallisia asunnottomia ja muita kerjäläisiä löytyy, mutta ikävää oli nähdä ilmiselvästi huumatut pienet koirat tai kissa liki jokaisella avunpyytäjällä.
Ei muuta kuin hyvää matkaa ja pitäkää se normaali varovaisuus, ryöstetään niitä mummoja Jyväskylänkin junissa.
Eilen Pariisista palanneet
Piaf
0
302
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1052633Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww1021755- 671525
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje161242Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi221048- 81973
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe45949- 91924
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta120921Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta338836