Eli minne olisitte menossa ja milloin?
Protuleirit 2014!
2014
11193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mä oon menossa heinäkuun alussa Porin leirille:3
Ei aavistustakaan. Rekryt päättävät tiimeistä tänä ja ensi viikonloppuna. Toivottavasti jonnekin lähelle.
Nyt tiedän, mutten kerro, lällällää! Eipä tule peruutuksia, kun eivät saa tietää, että se kauhea Jappervokki on tulossa ohjaajaksi.
Hannukselanrantaan kesäkuussa,jos se leiri ylipäätään järjestetään. Vielä ei oo tullu vahvistusta.:)
Hannukselanrannan leirille voi edelleen ilmoittautua, mikä on hyvä merkki. Jos sen järjestäminen olisi peruttu, niin ilmoittautuminen olisi estetty. Rekryt, joiden tehtävänä on koota leiritiimit, saivat lopullisen leiriluettelon viime perjantaina työtään varten. Nyt leirejä perutaan vain poikkeustapauksissa, koska niiden tiimit jäisivät tyhjän päälle. Pohjoisessa ei liiemmälti ole leirejä, joten olisi kiva, jos Hannukselanranta järjestetään.
Jappervokki hei!Milloin sieltä Protulta pitäisi viimeistään tulla se viesti,jossa kerrotaan mille leirille on päässyt yms. Kun sivuilla lukee,että maaliskuun lopussa ja ei ole mitään kuulunut??:$
Viesti tosiaan on pahasti myöhässä. Kannattaa lähettää sähköpostia Protun toimistoon osoitteeseen protu miukumauku protu piste fi. Kerro viestissä nimesi lisäksi se, mille leirille yritit ilmoittautua. Toivottavasti asia selviää eduksesi.
Lähdekorpeen ylöjärvelle 1.6.-8.6.
Katsokaa kysymykset protuleiristä. Siellä on saunomista erikseen ja sitten yhteissaunomista uimapuku päällä tai ilman!! Filosofia ehkä sallii sen, mutta nuori, joka ei ole siihen tottunut, voi ottaa sen väärin...
No, omaa lastaan voi ohjeistaa, ettei osallistu yhteissaunaan, jos sellainen järjestetään leirillä. Ei siinä sen kummempaa. Tytöille ja pojille on erikseen saunavuorot ja toisinaan yhteissaunavuoro vuorojen välissä. Sauna-aikaan on myös iltapalaa ja ohjelma on muutenkin niin rentoa tiiviin päivän jälkeen, että haluamallaan vuorolla pääsee kyllä saunomaan.
Onko se protuleiri
Jeesuksen hyvyyden
vihausleiri?
Vai mikä se on?
Voiko ihminen olla
hyvä sisimmässään
ilman Jeesusta.
Teistäkin jokainen
tulee huomaamaan
totuuden.
Miettikääpä tätä
kun yritätte olla
hyviä ilman Jeesusta.