mikä lakiosa?

olen ollut kasvattilapsena tietämättä vanhemmistani juuri mitään. Sain kutsun bioloogisen äitini kuoleman jälkeen perunkirjoitukseen, jossa ilmeni, että isäni oli kuollut 15 vuotta sitten ja hänen perunkirjoitukseensa en ollut saanut kutsua, selitys oli hänen varattamuutensa ja että äiti ei ollut kutsua ilmeisesti postittanut. 4 kuukautta ennen isän kuolemaa vanhempani olivat tehneet siskolleni lahjakirjan asunto osakkeesta, perusteluna hoitaminen. eikö ole oikeutta lakiosaan ilman pesänselvittäjää? Ei paljon voi olla selville saatavissa 15 vuoden jälkeen ja jo äidinkin pois mennessä. Mitään ei äidiltä kuulema jäänyt, ei edes rahaa hautakiveen.
1557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Perintöä on vaadittava 10 vuoden sisllä vainajan jälkeen, joten olet myöhässä.
Jos isälläsi ei ollut testamenttia, niin sinulla on ollut oikeus lakiosaan ilman vaatimusta.
Olen sitä mieltä, että aika on ajanut ohi, jotta voisit enää mitään vaatia, koska äitisi jälkeen ei ole jäänyt perittävää.
Pesänselvittäjä ei voi asiaan auttaa, joudut vain maksamaan selvittäjän kulut ja tuskin kukaan lähtee selvittäjäksi pesään, joka on varaton.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pettynyt kirjoitti:

olen ollut kasvattilapsena tietämättä vanhemmistani juuri mitään. Sain kutsun bioloogisen äitini kuoleman jälkeen perunkirjoitukseen, jossa ilmeni, että isäni oli kuollut 15 vuotta sitten ja hänen perunkirjoitukseensa en ollut saanut kutsua, selitys oli hänen varattamuutensa ja että äiti ei ollut kutsua ilmeisesti postittanut. 4 kuukautta ennen isän kuolemaa vanhempani olivat tehneet siskolleni lahjakirjan asunto osakkeesta, perusteluna hoitaminen. eikö ole oikeutta lakiosaan ilman pesänselvittäjää? Ei paljon voi olla selville saatavissa 15 vuoden jälkeen ja jo äidinkin pois mennessä. Mitään ei äidiltä kuulema jäänyt, ei edes rahaa hautakiveen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu