Mä oon yläastelainen tyttö, ja tuntuu että kaikki kaatuu niskaan. Alotan ihan alusta, joku vuosi sitten, sain pojan jonka halusin. Mä olin vitun onnellinen, mutta me erottiin, koska tällä oli jatkuvaa paskaa kommenttia mun ulkonäöstä. Olin liian lihava, mun piti meikata, sen sallasta. Sairastuin lievään syömishäiriöön ja löysin viiltelyn. Kasin talvella tapasin toisen poikaystäväni. Tääkään ei kestänyt kuin kolme viikkoa, sillä poika ei ollut miettinyt kuulemma tarpeeksi kauan ja haluaa pysyä sinkkuna (alkoi kahden viikon päästä toisen kanssa). Kotona menee mutsin kanssa välillä aika huonosti, meidän välit on huonontunu vähäsen, riidellään useemminkin ja tälleen. Ei mitää sen suurempaa, ettei sen puoleen. Tossa muutama viikko sitten yhissä bileissä yks kaveripoikani johon olin ollu jo hetken ihastunu kerto tykkäävänsä musta, ja seuraavana päivänä alettiin. Neljän päivän päästä se kerto että se johtu vaan kännistä. Itken iltasin, viiltelen paikkoihin mistä niitä ei huomaa. Tää on niin pientä, joten vittuttaa että käyttäydyn silti niin angstisesti. Mitä mun pitäs tehdä?
Paska olo ilman syytä.
Avuton
381
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voi kultarakas koeta jaksaa. Välil tulee huanoi hetkii mut niist pääsee yli ko vaa haluaa. Etkertonu mitää su kaveripiirist mut ois hyvä jos sul ois joku hyvä ystävä jolle purkaa tota pahaa oloo. Masennus o kamalaa, älä ajaudu siihe. Oot vaa niinko ittest tuntuu parhaalt, älä elä kenenkä muu mukaa. Ja joistai vähä häirittevist pikkuasioist ei vaa kannat välittää. Ja se viiltely. Lopeta, jooko? Siit ei oo apuu sulle eikä kellekkä muullekka. Parast ois ko voisit puhuu jonku kans, iha kene vaa joho luatat. Hyvä et ainaki tän uskalsit tul kertoo pahast olostas. Voimia sul, älä luavu toivost vaik välil tekiski miäli (:
Mä alan oikeesti itkemään vaan siitä, että joku täysin tuntematonkin ihminen tahtoo auttaa. Mulle puhuminen on ollu aina vaikeeta, koulukuraattorille sen vuoksi että mut on pakotettu puhumaan sille, se on ollu vaan traumatisoivaa. Mulla on muutama hyvä kaveri, mutta silti musta tuntuu että jos niitä ei kiinnosta tai niitä ei kiinnosta auttaa. Se saattaa olla pelkkää ennakkoluuloa, mutta vaikka kuinka yrittäisin edes pikkasen puhua, aina tuntuu kuin olisi muilla jotain tärkeämpää.
Tiän noi tunteet äärettömä hyvi. Mut ihatosi, se menee ohi koha päätät et asioitte täytyy muuttua. Me kaikki ollaa arvokkait ja tärkeit ja jokast pitää kuunnel jos o jotaa sanottavaa. Jos sul o asioi jokka painaa miält nii kerrot kavereil niist ja jossei niit kiinnost ni semmoste kans o turha hengail ko ne ei oo mitää oikei kaverei. Toivon tosiaa et su asias saa paremma kääntee koska tollaset tilanteet johtaa monest paljo pahempaa. Muist vaa se et oot iha yht tärkee ko kaikki muukki ja saat ol iha mimmone oot (: ja oon otettu et liikutut siit et vastasin ja just toi et tajuut et kaikki ei oo hyvi ja kerrot siit edes tän o tosi hyvä alku jot saat elämäs takas raiteillee (: