Eli, olen kuukausi sitten aloittanut vasta irkkaamisen ihan uutena juttuna. Olen rekisteröitynyt irc-palveluun ja käytän aina samaa nimimerkkiä. Olen keskustellut aina omana itsenäni enkä ehdoin tahdoin ole ketään loukannut tai haistatellut.
Silti minut potkitaan aina pois kanavalta muutaman kommentin jälkeen. Olen esim. vaihtanut pari asiallista kommenttia toisen osapuolen kanssa ja sitten joku kolmas osapuoli tulee ja potkaisee minut ulos!
En ymmärrä miten olen loukannut tätä kolmatta osapuolta asiallisella keskustelulla.
Tällasitako tämä sitten on? Miten irkkaaminen onnistuu ylipäätään kun aina potkitaan ulos?
Vai onko normaalia irkkamista se, että jku sanoo pari juttua ja sitten tulee aina potkut? Kertokaa minulle miten irkkaaminen tällälailla onnistuu. Pitääkö sitten aina kirjautua uudelleen vai vaihtaa kanavaa vai mitä?
Ja painotan, että olen kohta keski-ikäinen asiallinen ihminen ja tarkoitus oli löytää juttuseuraa, mutta en tajua irkkiä.
Silti minut potkitaan aina pois kanavalta muutaman kommentin jälkeen. Olen esim. vaihtanut pari asiallista kommenttia toisen osapuolen kanssa ja sitten joku kolmas osapuoli tulee ja potkaisee minut ulos!
En ymmärrä miten olen loukannut tätä kolmatta osapuolta asiallisella keskustelulla.
Tällasitako tämä sitten on? Miten irkkaaminen onnistuu ylipäätään kun aina potkitaan ulos?
Vai onko normaalia irkkamista se, että jku sanoo pari juttua ja sitten tulee aina potkut? Kertokaa minulle miten irkkaaminen tällälailla onnistuu. Pitääkö sitten aina kirjautua uudelleen vai vaihtaa kanavaa vai mitä?
Ja painotan, että olen kohta keski-ikäinen asiallinen ihminen ja tarkoitus oli löytää juttuseuraa, mutta en tajua irkkiä.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Kannattaa kokeilla jotain toista kanavaa.
Internet chattyäs oli alunperin homoseksuaalisen yhteisön sisäpiiri juttuja (siis sen jälkeen kun nörtit oli sen ensin kehittäneet). Nykyään se on sitten levinnyt kaikenlaisten ihmisten keskuuteen, mutta kyllähän siinä se sama alkuperäinen idea haiskahtaa.
Kannattaa jättää nettikaveeraus mahdollisimmaan vähäiseksi.
Jos et ole sisäpiirissä, näin voi tapahtua, kokeilla jotain toista kanavaa missä ilmapiiri on ystävällisempi.
Miksi menet ilman lupaa toisten ihmisten kanaville?
Jos kanavalle ei halua ulkopuolisia niin silloin se on invite-only. Jos kanava on julkinen, silloin sinne saa mennä kuka tahansa.
Irkistä löytyy aina näitä (yleensä yliopistossa opiskelevia) pikkuhitlereitä, joiden keskeisin tapa saada nautintoa elämäänsä on /kickiä tuntemattomia pois omalta herrakanavaltaan.
Jos kanavan perustaja on niin peelo, ettei osaa perustaa invite-only kanavaa kavereilleen, niin tokihan sinne silloin saa mennä.
Et taida edes tietää mitä oikea irkkaaminen on? Se ei liity mitenkään IRC:hen, vaan on vanhojen irlantilaisten kansantanssien harrastamista uusin välinein ja metodein! Säestys skotlantilaisittain säkkipillillä tai sitten ukulelellä. On ihmeellistä, että joku pääsee keski-ikään saakka tietämättä mitä on irkkaaminen!! Olin juuri ennen viime juhannusta Dublinissa, jossa oli suuret irkka-juhlat ( IRC folk music event ) väkeä oli kaiken kaikkiaan 150.000 ja Suomestakin oli pari irkka-bändiä mukana, jokainen vähänkin alaa harrasranut tietää ainakin toisen, jo kansainvälistäkin kuuluisuutta saaneen Henrik VII IRC- folkpump- irkkabändin! Sietää aloittajankin hieman seurata musiikkimaailman uusia tuulia! Ja tämä ei ole mikään vitsi ! Minulla ei ole huumorintajua tälalisille asioille!
Ei se ole sellaista kun löytää hyvän/hyvät kanavat. Katso missä käymiesi kanavien toiset keskustelijat ovat (/whois nick) ja kokeile niitä, hyvien kanavien löytäminen voi olla joskus yhtä hankalaa kuin hyvien ihmissuhteidenkin.
Seuraa ensin millaista keskustelua muut käyvät ja osallistu vasta sitten samalla tyylillä samasta aiheesta. Tai jätä potkijat omaan arvoonsa ja vaihda kanavaa.
Pitääkö olla vielä samaa mieltäkin?
Tottakai,
kukaan ei tykkää sinusta, jos et ole kaikesta samaa mieltä toisten kanssa.
Älä koskaan kerro omia mielipiteitäsi!
Mikäli tapaat joskus ihmisiä livenä, muista hymyillä ja nyökytellä kaikille.
Isompien herrojen edessä kannattaa polvistua tai ainakin kumartaa syvään.
Näillä ohjeilla pärjää elämässä pitkään...
Ircin (Internet Relay Chat) kontrolleri on epäkunnossa, joku rele ei toimi kunnolla :P
http://www.youtube.com/watch?v=kCvwNitCqRw
Mikä irkkaus, millä kanavalla....mistähän tässä puhutaan????
Olen reilusti yli keski-iän ja harrastanut irccailua 20v
Irkissä on omat kanavat mihin mennään vain jos tiedetään tai kutsutaan. Kutsumatta kun menee niin aika nopeaa tulee kenkää. Ajattele vähän niinkuin irkkihuonetta oikeana huoneena. Ethän sinä mene oikeassa elämässäkään vain jonkun olohuoneeseen että MOI MÄ TULIN NYT!
On olemassa yleisiä kanavia joille voi mennä kuka vaan, mutta suurin osa kanavista on ihmisten henkilökohtaisia kaveripiirikanavia.
Siis minne hyvänsä irkkikanavalle voi mennä jos asiaa ei ole teknisesti estetty.
Olenko minä hyvä irkkaaja, juon Irlantilaista Whiskyä, kuuntelen Irlantilaista musiikkia jne.
Kokeilla vaikka IrCQNet ja sen jälkeen #20_something, #30_something tai #40_something.
Tuossa tilanteessa voisi hälyytys kellot soida ja lopettaa koko "Irkkaamisen" ja mennä vaikka ulos juttelee ihmisten kanssa kasvotusten!!!
Kuka jaksaa, kun kaiken voi tehdä kotoa käsin? Kotona voi samalla katsoa vaikka leffaa ja antaa toisille huomiota vasta kun se itselle parhaiten sopii. Paljon helpompaa, mukavampaa ja kaikki myös tapahtuu henkilön omilla ehdoilla!
Sinä varmaan hoidat seksielämäsikin keskenäsi. Eipähän tapahdu toisen ehdoilla.
Ja nyt äkkiä ennen kuin tämä aihe menee totaalisesti rikki:
IRC tulee sanoista Internet Relay Chat.
Se TCP/IP:n päällä toimiva avoin protokolla reaaliaikaiseen tekstimuotoiseen keskusteluun internetin välityksellä.
Lisätietoa esim http://fi.wikipedia.org/wiki/IRC
Ja sitä kanavaa kutsutaan kannuksi.. jos käytät clienttiä mIRC ni siihen löytyy hyvät ohjeet suomenkiellläkin netistä.. ja kannattanee tarkistaa kitjotuskielikin.. tosin mIRC sen pitäs olla ihan oikee.. mutta xCHAT ja muiden klienttien kanssa sitä joutuu muuttaan..
90%:a keskustelusta on teinien luomaa ja tekemää. Sen lisäksi valtaosa tuostakin on vielä sellaista sisäpiirijuttua tiettyjen piirien kautta. Ei ole sen takia ihmekkään, että potkitaan pois jos et osaa kaikkia hymiöitä yms.
Suosittelen järkeviä keskustelufoorumeita Ircin sijasta. Ircistä on vaikeaa löytää järkevää keskusteluseuraa. Ainoastaan yksittäisten harrastuspiirien kautta se voi onnistua.
joo kannattaa mennä 60 sivulle siellä ne toopet itseään toteuttaa.
Menetkö sinä tosielämässäkin jonkun kotiin ilman lupaa? IRC:ssä suurin osa kanavista on jonkun kaveriporukan keskinäiseen jutteluunsa perustamia. Mene ensin yleiselle kanavalle juttelemaan ja jos sinut kutsutaan jonkun omalle kanavalle, niin vasta sitten voit sinne mennä. Muuten sinut potkitaan pihalle hyvin nopeasti, kuten sinut potkitaan toisen kodistakin, jos menet sinne kutsumatta vaan ovesta sisään.
Eikö niitä kanavia sitten pysty suojaamaan mitenkään, niin etteivät ulkopuoliset törmäilisi sinne?
Kyllä minulla on kotini ovi lukossa, mistä syystä olohuoneeseeni ei paukkaa tuntemattomia ihmisiä.
Kyllähän sitä pystyisi laittamaan invite-onlyksi kanavan mutta on liian rasittavaa säätää nikkien ja invitejen kanssa verrattuna siihen että kaveripiiri keskenään sopii kokoontuvansa "#kannulla".
Käytännössä pitää löytää joku avoimeksi mainostettu kanava tai jonkin (itseä kiinnostavan) aihepiirin ympärillä edes nimellisesti pyörivä kanava jos tahtoo irkissä luoda uusia tuttavuuksia.
jos kanava = kotisi, niin otan osaa. Oma kotini on onneksi tarpeeksi tilava, että sinne voi kutsua kavereita ihan IRL. Netti on sitä varten että voi keskustella sellaistenkin kanssa, joita ei huvita face-to-face nähdä.
No voi uusavuttomuus sentään! Laita sitten salasanan taakse se kanava, jos et halua nysvätä invitejen kanssa...
en ikinä ole ymmärtänyt irccaamista. itse kun haluan keskustella ihmisten kanssa lähden puistoon näin kesällä ja katson kivan näkösen porukan ihmisiä sitten esittäydyn ja istuudun seuraan. kerron tarinoita nuoruudestani, kerrankin olin valtion hommissa pohjois suomessa nykyisin asun helsingissa ja sitten siellä noustiin kaikki aamulla klo. 5.00 näin ei enään tapahdu on pilattu koko suomi. en äänestänyt eu vaaleissa oon sitä vastaan ja jos kysyt miksi niin sanonpahan vain että ei huvita tukea brysselin herroja.
menkää ulos keskustelemaan liikennevaloissakin ehtii sanan tai kaksi vaihtaa.
vielä ole koskaan saanut turpaasi kun änkeydyt puistossa vieraaseen kaveriporukkaan ja alat selvittää omia juttujasi joita kukaan ei jaksa kuunnella? Selvästi olet joku junantuoma ;D
Mitä, viitsit nousta vasta kello 5? Laiska pa8ka, minä herään jo klo 3 aamuvuoroon!
Rekkaako ajat?
No just tämän takia. Jos lähtee puistoon keskustelemaan, niin silloin sinne sekaan änkeää joitain epäilyttäviä hyypiöitä jotka alkaa kertomaan kummia juttuja nuoruudestaan.
Ja toisin kuin irkissä, niitä ei saa potkittua huoneesta.
Onx tää de ämirc?
#beginner kanava on ainakin ihan kuollut mesta (IRCNET) siellä itse aloitin irkkaamisen vuonna 1997.
Suosittelen, että käytät shell accountia, proxya tai web clienttiä.
Käytin IRC:ä joskus ihan alkuaikoina ...-95. Ja sillon toi toimi hyvin ja heitinkin paljon läppää mm. Jenkkilän suuntaan. Tuntuisi oudolta, että ihan joka kanavalta heitettäisiin pihalle. Voithan luoda oman keskustelualueen ja kutsua muita sinne?
Jos sä käytät yleistä webclientiä tai proxyä, jonka ne on bannannut?
Kysy ylläpidolta miten banneja on perusteltu. Käytä yhteydenottolomaketta osoitteessa http://irc-galleria.net/feedback
IRCissä ei ole mitään lomakkeita
No ainakin teinelle ja mistään mitään tietämättömille pöntöille IRC = galtsu.
IRC ei ole sama kuin IRC-Galleria
IRC on jäänne netin alkuajalta. Siis todellakin NIIIIN LAAAST SEASON.
Unohda merkkipohjaiseen järjestelmään jämähtäneeet pikkudiktaattorit.
Siellä on todella köyhää settiä koko orkesteri.
Netin *alkuajoilta*? Minkä laskuopin mukaan? :D
Kummalla servulla irkkaat IRCnet Vai Qnet?
Freenodella
Hohhoi. No niin, johan selkis... Freenodelta ei löydy sosiaalisia kanavia, vaan ainoastaan suht tiukasti moderoituja avoimen lähdekoodin projekteille omistettuja tuki/kehityskeskustelukanavia. Siellä jos rupeaa rupattelemaan niitänäitä niin ei ihme että tulee potkuja. Sori, noilla kanavilla nyt vaan on "aihe" jossa pitää pysyä koska muuten hälyä tulee liikaa.
Olen esim. itse joskus kysynyt ##mysql-kanavalla jotain tietokannan ylläpidosta ja siellä on jo hankala saada mitään selvää keskustelusta kun asiaa vilisee niin pirusti koko ajan. Ja kaikki tiukasti kanavan aiheeseen liittyvää.
En oikein osaa sanoa mikä olisi sosialisointiin soveltuva aloittelijakanava IRCnetissä nykyään... #kukka? #suomi? Mutta älä nyt herranjestas mene minnekään freenodelle random-kanavalle, se on sosiaalisesti sama kuin menisit esim. tuntemattoman "ohjelmistofirman" palaveri/asiakaspalvelutilaan tekemään tuttavuutta kaikkien vastaantulijoiden kanssa... :P
Tai no, ilmeisesti löytyykin #defocus: http://freenode.net/pounddefocus.shtml joka on tarkoitettu sosiaaliseen kanssakäyntiin.
Johtuu todennäköisesti siitä, että kyseisen irc-kanavan operaattorit ovat keskenkasvuisia osaamattomia luusereita, jotka haluavat keskustella keskenään (joka on sinänsä ihan oikeutettua), mutta eivät ressukat osaa perustaa sellaista privaattia invite-only kanavaa, jonne pääsevät mukaan vain ennalta halutut henkilöt.
Niinpä he sitten luovat normaalin kanavan jonne kuka tahansa voi liittyä, mutta potkivat pois jos eivät tunne sinua. Vika ei ole sinussa, vaan siinä että kanavan perustaneet / op statuksen saaneet eivät osaa käyttää ircciä.
Ainahan voit perustaa omia kanavia tai sitten liittyä jollekin toiselle kanavalle, jossa on henkisesti kypsempää porukkaa opseina.
Itselleni IRC on pääasiallinen yhteydenpitomuoto työssäni, koska teen etätyötä. Meillä on kokonaan oma IRC serveri salasanasuojattuine kanavineen. Sinne eivät voi ulkopuoliset littyä vahingossa, eikä ketään tarvitse potkia pois.
Suosittelen myös opettelemaan screenin käyttö shellissä, jonka jälkeen voit pitää irc:in auki 24h, vaikket itse olisi koneella. Kaikki sillä aikaa kirjoitettu jää backlogiin, jota voit sitten palattuasi selata. Samoin varaamasti nick pysyy jatkuvasti varattuna, koska itse irc sovellusta ei tarvitse sulkea.
Helppoa, kun sen osaa...
Freenodella nickin voi rekisteröidä, kuten aloitusviestissä mainittiin, joten se pysyy varattuna ihan muutenkin.
Ei kannata irkata. Siitä seuraa vain ongelmia.
http://www.youtube.com/watch?v=MhfI_p-qEyE
Kato pimeessä laitetaan sormi toisen peppuun ja se jonka pepussa se sormi on koittaa arvata kenen se sormi on, voisi toimia.
Äitini on vallan mahtava ihminen sitten kun on oma itsensä ja huoleeton ja murheeton ja saadaan olla yhdessä jne.. Aina sinne joku tunkee ylimääräiseksi joukkoon, sitten juttu ei toimi.
Voihan hän olla kauhistuttava horokin, mistäs sen koskaan tietää.
Tule Quakenettiin siellä on vaikka mitä kanavia
alkuun vaikka hiljanen #juttutuokio jos saisit sinne eloa?
Täällä voi chättäillä ja irkata rauhassa
Ei ole mitään sisäpiiri jengiä ko kanavalla ja löytyy myös tiny chat jossa porukka käy ja ovat kameroissa
http://chat.seksifoorumi.net/
http://tinychat.com/erotiikka
http://tinychat.com/edesauttamus
http://tinychat.com/edesauttajat
Kannattaa vähintään lukea kanavan kuvaus ja säännöt, ennenkuin alkaa mitään kirjoittelemaan. Veikkaisin että olet jotain sääntöä rikkonut, tai muutoin vain puhunut aiheen vierestä.
Miksi kukaan enää harrastaa irkkaamista kun on keksitty Second Life ja muut virtuaalimaailmat?
Myös irc:stä pois ylläpidon toimesta ja syy ei koskaan selvinnyt, yritin sitä kysyä useaan otteeseen mutta vastausta ei koskaan tullut. En suosittele ko. palvelua! Ensin teet kovalla työllä siistin profiilin ja pääset vauhtiin ja sitten eräänä kauniina päivänä pääsysi on estetty sinne, aika veeitun ärsyttävää!!!
moderaattorina joku kateellinen rillisimo tissiposki jota ottaa päähän kun toisilla menee hyvin naisrintamalla, sellainen fiilis itselläni tuli kun sain porttikiellon sinne ilman mitään syytä!
Ihan sama kato, pitäkää paska*nne on niitä muitakin paikkoja, onneksi.
Mä en irkkaa, olen ainoastaan kurkannut