Paljon asiaa hypnoosista

Avoimmuutta!

10

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei kiinnosta.

      Tieteellinen hypnoosia antaa väärää tietoa hypnoosin mahdollisuuksista. He ajavat myös puoskarilakia Suomeen ja näin yrittävät omia hypnoosin itselleen.

      • rautalangasta väännä

        No kerro toki sinä että mitä tämä väärä tieto on, ja mikä on sitten taas oikeaa tietoa?


    • Miettikää jokainen

      Esim. se, että hypnoosi pitäisi rajata vain terv. henkilöstölle.
      Hypnoosia voi käyttää paljon muuhunkin, kuin sairauksien hoitoon.
      Tieteellinen yrittää jääräpäisesti saada hypnoosia vain itselleen.
      Heille kaikki muu on aivan toissijaista. Joskus jopa surkuhupaista touhua, kuten olemme lehdistä lukeneet.

      • rautalankainen

        Hassutteluksikin tarkoitetulla hypnoosilla voi vahingossa traumatisoida ihmisiä, ja oma lukunsa ovat ne jotka yrittävät auttaa ja saavat sotkua aikaan. Jotkut puoskarien uhrit saavat itsemurha-ajatuksia joita ei ollut ennen puoskarointia. Se ei ole omimista, että ollaan huolissaan kun maallikkopiireissä liikutaan alueella, jota ei ymmärretä tarpeeksi.


    • Kateutta kaikenlaist

      Urheiluvalmennuksessa ei tarvita sairaanhoitajahypnologeja esim. ja monessa muussa.
      Ja nämä lavahypnoosin vaaroista vouhottaminen on juuri tyypillistä tieteelliselle.
      Kateus kun on kamala asia ja saa aikaan surkuhupaisia ja täysin höpöjä mielipiteitä.

      • Alas pelkurit

        Mikset uskalla koskaan kertoa tuota naamallasi, nimelläsi ja vastuullasi? Niin kuin miehet tekevät.

        Ja asiansa osaavat naisetkin sen puoleen.


      • lautarankainen

        Kyse ei ole siitä, että jokunen toimija, joka ei ole lääketiedettä/psykologiaa opiskellut, sattuu tekemään hommansa kaikesta huolimatta hyvin ja tätä kadehdittaisiin, vaan siitä, että joukko maallikkoja tekee hommansa ihan pirun huonosti ja vaarallisesti.

        Nämä maallikkopuoskarit tuottavat lisää asiakkaita oikeille lääkäreille, psykiatreille ja psykologeille. Eikö heidän pitäisi hieroa tyytyväisinä käsiään ja olla hiljaa, jos tavoittelisivat vain omaa etuaan?


    • T.T.

      Tämä on kaikken tiedossa. Tieteellinen on iät ja ajat yrittäneet hypnoosia itselleen ja joskus keinot ei ole olleet kovin mairittelevia.
      Ei tässä mitään uutta ole.

    • Mielikuvitus?

      Laitettu oikein linkki äthän:

      "Informaatioyhteiskunta on faktoille ongelmallinen elinympäristö. Verkkoon on ”vaihtelevin motiivein syötetty huikea määrä väärää ja valheellista tietoa, ja lisäksi verkkokeskustelut eriytyvät usein samanmielisten tai tosiasioista tietämättömien keskinäiseksi fantisoinniksi” (21). Lauerma avaa verkkokeskustelujen luonnetta käyttäen esimerkkinä omia kokemuksiaan: ”Todistamiseni motiiveista esitettiin kaikki muut mahdolliset oletukset, kuin se, että todistin vakuutuksen edellyttämällä tavalla lakia rikkomatta ja lisäksi asiantuntemukseni rajoissa ja faktoihin nojaten” (24)."

      Ei ole montaa Lauerman arvostelijaa ollut, joten samanmieliset taitavat olla mielikuvitusta.

      "Akateeminen oppiarvo enempää kuin ammatillinen kokemuskaan ei sinänsä ole tae asiantuntijuudesta, joka edellyttää lisäksi muun muassa puolueettomuutta, kiihkottomuutta, vastakkaisen näkökulman huomioon ottamista, itsekritiikkiä ja omien motiivien tarkastelua ja oman erityispätevyyden rajoitusten ymmärtämistä (34). ”Asiantuntijatkin erehtyvät usein, jos he päätyvät perinteisen roolinsa sijasta vaikkapa ennustelemaan tulevaisuutta” (38)."

      Jospa herra kirjailija muistaisi tämän itse? Jos asiantuntija perinteisen roolinsa sijasta päätyy vaikkapa esiintymään kansanparannuksen ja jäsenkorjauksen asiantuntijana? Ehkä kritiikki olikin asiallista?

      "Kolmanneksi, joukossa tyhmyys tiivistyy: ”Erikoisia ryhmäregression eli rumasti sanottuna ryhmässä tyhmistymisen muotoja on kuvattu muun muassa maallikkohypnoosin ja kansanparannuksen yhteydessä” (215). Erinäisten huuhaa –alakulttuurien pariin oma-aloitteisesti hakeutuvat yksilöt ovat ilmeisesti helpommin huijattavissa kuin vaikkapa historian harrastajat: ”On karu ja selkeästi todettava tosiasia, että usko noituuteen ei ole kovin harvinaista korkeasti koulutettujenkaan kansalaisten, etenkään naisten keskuudessa 2000-luvun Suomessa” (221). "

      Kertoopa Lauerma suoraan jäsenkorjauskurssin naisista.

      Lainaukset täältä http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=3481

      • 20+5

        Kyllähän tämäkin sivusto pursuilee Lauermaa arvostelevia ketjuja. Toisaalta myös häntä puolustavia, mutta ei se arvostelu nyt ihan hatusta vedetty juttu ole.

        Korkeakoulutettujen naisten kiinnostus huuhailuun on havaittu yllättävän korkeaksi muissakin yhteyksissä. Tiedä sitten miksi juuri heidän, mutta se ei tarkoita, etteikö tätä ilmiötä hyväksikäyttävää rikollista toimintaa pitäisi saada kuriin.

        Ja toisaalta varoitellaanhan ihmisiä siitäkin, että ei kannata liikkua yksin pimeillä kujilla viikonloppuöisin, se kun voi olla vaarallista niin naisille kuin miehillekin - ja jos joku sinne kumminkin menee ja turparallin tai muuta väkivaltaa kohtaa, niin se joka toisen päälle käy, on itsestään selvästi se rikollinen joka tuomitaan (jos saadaan kiinni). Silti joku jossain varmasti kysyy, että miksi ihmeessä uhri sitten meni sinne kujalle keskenään palloilemaan ja altistamaan itsensä moiselle. Nii-in...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      110
      9789
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      77
      4982
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      69
      4782
    4. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      6
      3251
    5. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      9
      2461
    6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      106
      1696
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1506
    8. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      54
      1471
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      59
      1424
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      65
      1341
    Aihe