Helsinginkadulla pyörivät pillerikaaleet. Pää ön sekaisin pillereistä ja viinasta. Ei kunnioita vanhempia kaaleita. Eikö kotona enää opeteta nuorille miehille käytöstapoja. Surullista on että mukana muutama naispuolisia samantapaisia. Mitä voi enää tehdä?
Hävettää
hagert
271576
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Elä jo muuta sano, saman minähi oon huomannu. Ka mitäpä sille ois tehtävissä.
pyöriikö sielä Helsikin katuilla tuolasii
Joka paikassahan näitä pyörii nykysin jokkut ei vaan osaa kakaroillens tapoja opettaa!! ja erittäin hyvä nimimerkki siulla ap, taitaa olla juurikin tätä sakkia iso osa. täällä tampereella ryöstävät alle 15v kaaleet toisiaan ja kaajeita
vai olisko ollut kuoitenkin niin että jalasjärveltä oli ryöstäjät ja kaajeita tietääkseni ryösti. Jako sitten vaan saaliinsa parin nuoren manselaisen kans
Onkos nyt sitten oikeutettua toimintaa kun kaajeita vain ryösti? Ja sitten nämä jakajat varmaankin täysin syyttömiä myös, vai??
Eilen näin vallilassa muutaman sekopää kaaleen seurueen puiston penkillä kuohuviinistä nautiskelemassa nauraa.. yksi oli jo vähän huonommassa hapessa, suorat housut kurassa, rinsa osittain näkyvillä makoili penkillä kakkasen valkoiset lenkkarit jalassa. eikä kukaan heistä tervehtinyt minua tai mitään, kaikki katsoivat vain maahan paitsi tämä lenkkarimies huuteli perääni jotakin hävytöntä. näin sitä nyky päivän nuoret kaaleet kunnioittavat kulttuuriame ja vanhempia, jos tietäisin mitö sakkia ovat kirjottasin kyllä kaiken näkemästäni tänne nimien kera niin halvenksuttavan näköistä oli!!! Nämä rautatieaseman ja kampin nistit tosin samaa seura kuntaa, eiltä pitäis kieltää romani asujen käyttö kokonaan kun eivät osaa olla!!
Kuka tuollaiset on kasvattanut, jokaisella on äiti ja isä.
Se siinä onkin eihän tuollaasii ole kukaan kasvattanut!! Ei voi kuin ihmetellä maailman menoo.. Ei se maailmaa kaada mutta ainakin minä olen saanut sellaisen kasvatuksen että vanhempia kunnioitetaan eikä heidän aikanaan tai ylensäkään julki paikalla esiinnytä noin. Sitä väliä on sillä mitä sakkia ovat että jos tämän tietäisin ja julkasisin täyden tapahtuma kuvauksen täälä niin ehkä he, tuskin? mutta vanhempansa tai muu sakkinsa sais kakaransa kuriin! En ole nähnyt noin härskiä menoa kuin ikänsä juoneilta puiston asukkailta mitä varmasti näistä toivoistammekin on tulossa. enkä myöskään missään vaiheessa väittänyt että olisivat hagerteja
Eihän romaniväestössä ole juoppoja tai narkkareita niin täällä on monesti väitetty,ei raiskareita lapsiinsekoojia ym! Silti kokoajan on juttua näistä.. Hmmmmmmm
Siis huomautit asiasta ja he alkoovat huuteleen perään sinulle? Jos näin todella on niin nimi julki ja kuria!! Tuollaiset kasvattamattomat penikat jotka rinsa paljaana puistonpenkillä lanaavat pilaavat meidän kaikkien maineen
voi hyvä hagert. eihän tuo maailmaa kaada. nehän siellä puiston penkillä ja mitä sakkiaonko silläkään merkitystä tuosta tuli mieleeni hagertien tavat aika hyviä on heissä suurin osa.olehan rehti ja reipas kirjoitajakin. näkemys minulakin maailman menosta.
kenen porukoit asuu vallilan suunnilla sellattii jotka eivät osaa jälkikasvuaan kasvattaa? vanhemmat luultavasti sama laisia rahnuja. siitä sen saapi tietoo voi toki olla kauempaakin tulleet sikailemaan. Jos minun jonkun tutun laps olis tommottiis porukois niin sais tiätää olleens
Oikein sanottu rikita! Kuria tollaset tarttee. Ja nimi julki.
kuria hyvinkin tarvitsevat.mutta kotoa käsin nuorissa vielä toivoa mutta mitä tehdä ikä ihmisille.eikä tämä ole oikea paikka sitä ojenusta antaa nimien kera .joka tuntee.tietää ketä ovat tai näkee ottaa kantaa heti eikä juokse konelle riepotelemaan juttua pahemmaksi ei sanojakaan siitä kunnioitusta saa tai vielä vähemmän jotakin hyvää aikaseksi puutua voi niin monella tavalla ja mielellä tv minä vain tämän näin ymmärrän.
Kuria tarviivat ja parhaiten sen saisi ku vanhemat kaaleet ajais nuo nuoret huonosti käytäytyvät kaaleet poies mutta mihinkä sitä en tiedä. Jotakin on tehtävä kun ei omat välitä tai ei voi heile mitään. Missä meijän kaaleen neuvosto sitä tarvitsis nyt. Ei saa meitin ylväs kansa enää rappeutua
Kaikki kaaleet mukaan tähän työhön!
Nää kaaleitten lapset on iha yhtä hopsikoij ko niie vanhempanski ! Tiiäkkö mä olen valkolainen mut asunu koko elämäni kaaleitten kaa ! Ja siittä oppinu oon , et ei olla mittää sikoja !!
Mikä sitten olisi oikea paikka ja miksi ei täällä? Huomautin heil asiasta minkä jälkeen lenkkari sankarimme alkoi agresiiviseksi. Mitä minä raihnainen melkein 60v mies siinä olisin tehnyt muuta kuin ottanut haukut ja hävyttlmät huutelut vastaan sekä jatkanut maktaani vai ottanut nyrkistä?
Kirjoitukseni tarkootus oli jos näiden sakki tätä lukisi että tietäisivät mitä kakaransa puuhaa sekä herättää muut vanhemat todellisuuteen tämä vapaan kasvatuksen on loputtava tai pian ei ole pk seudulla enää kaaleita on vain tällaisia. Näissä nuorissa mainittemaasi toivoa tuskin enää on mutta muissa nuorissa vielä voi olla, se vaatii kunnon kuria ja tapoja mikä ei tietenkään onnisu jos vanhemmat saman laisia eivät välitä!
mielestäin nää nuoret toivot jotka ei osaa käyttäytyy sais lähettää johki lappiii pienelle paikkakunnalle muutaman vanhemman ja ankaran kurin pitävän jeenon kans sit vasta tultas takas ku on tavat taskussa!! Jos omat kakarani mainituilla tavoilla esiintyis olis varma ettei oo kotio tulemist vähää aikaan ja ympäri korvii tulis aina kun joku sukulainenkin näkis heiät!! Meillä täällä pohjanmaalla ei onneks oo toistaiseksi ainakaan silti tämmöttii ongelmii
niin eihän ylivoiman edessä voi muuta kuin kauniisti mennä pois tilanteesta.oliskohan romani yhdistyksestä ja näistä muista seuroista apua kun ne kovasti kans huolisaan minne kultuuri on häviämässä .niin tässä olisi kovastikin töitä työttömille.tietenkin yhdistys varmaankin maksaisi palkan siitä luulisin näin .
jällen rahnu kaaleen seurue liikuu täälä itä helsingisä päin muutaman kaajeen kans kerjäävät agresiivisesti kauppojen pihoilla jopa meilt kaaleilt!! palio ikä eroo meihin vaan silti kehtaa tulla sepittään asioitaan ja pummaamaan. kyllä on totisesti aikoihin eletty mikä on nyky aikojen vanhemmisa ja heiänkin kasvatukses mennyt päin rinsaa et tuollattii hedelmii kaduille päästävät. sekaisin oli kaikki kuin huonot kellot
Ensinnäkin, teidän maine on mennyt satoja vuosia sitten, näinhän se käy loisille jotka elävät muiden kustannuksella. Toisaalta, mitä muuta on odotettavissa kun te ette päästä lapsianne kouluun ja sivistyksen pariin.
Päästäkää lapsenne kouluun ja lopettakaa tuo naurettava mustalaishöpötys, voisitte joku päivä päästä sieltä puustakin alas.
tääläki sun juttuja :DD "mustalaiset" onko tylsää? oon nauranu sun muille jutuille ja löysin uuen täältä vielä :D. oon kaaleita ja mulla on kolome lasta ja kaikki koulussa, ite käyn töissäkii, meleko korkiassa virassaki vielä. sähän näytät elävän meijän kaaleitten siivellä ku oot noi kiinnostunu, käyksä töissä ku noi aktiivisesti kirjottelet :D? jos kaaleet on loisia eli tajuaa että jos on mahollisuus että voi ite ottaa ilon irti elämästä jos muut on nii hölömöjöä että antaa siihe mahollisuuen ni valkolaiset on sitte hyttysiä, jokka inisee kokoaja vieressä ku yrittää päästä imemää verta, valkolaisten tapauksessa korjata huonoa ittetuntoa :DDDDD! Hyvää pääsiäistä sullekki, tiistaina tämäki kaalo menee taas töihi :D!
Ai ei ole 50 vuoteen tullut vastaan mustalaista sun työssäsi. Mitä itse mahdatkaan tehdä työksesi mikäli edes töissä olet. Mustalaisia on joka puolella tavallisissa töissä sekä myös korkeammissa tehtävissä. Heillä ei ikävä kyllä lue otsassa "mustalainen" mikä helpottaisi kaltaistesi rasistien elämää, mutta katsopa peiliin..sinulla on otsassa teksti "sivistymätön moukka".. loistaa tänne asti.
Esimerkiksi Heikki Lampela (asian ajaja), Harri Bollström (Ylen pääluottamus mies) ja hänen veljensä Henkka joka sai mm. presidentiltä työnritari arvomerkin työskennellessään valtion arkistossa ja työskentelee edelleen siellä. Sitten tavanomaisista palvelu ammateista mainittakoon, että löytyy ainakin pari lääkäriä ja poliisia. Kukaan ei tosin mainosta olevansa mielellään romani, sillä se herättää monessa muutoin ikäviä asenteita, itse sanon olevani aina ulkomaalainen, jos koen sen olevan kansallisuutta kyselevän ihmisen mieluisampi vaihtoehto. On paljon romaneja valtaväestön parissa jotka eivät uskalla myöntää taustaansa syrjinnän pelon vuoksi kuten itse niihin lukeudun. Olen selittänyt tummuuttani aina tekaistulla sukutarinalla " puoliksi lattari "
Aika monet näistä on kuitenkin puolikkaita, joita mielellään esitellään tarjolle, kun tulee jostain tällaisesta kyse. Mutta muuten heitä sitten hyleksitään, haukutaan puolikkaiksi eikä pidetä aitona mustalaisena. Kuka se suurin rasisti onkaan?
Kävin sairaalassa ja minua siellä autteli nuori harjoittelija poika, joka oli romani, mutta tiedän hänenkin tapauksensa, eli on puoliromani. Siitä tiedän, kun asui lapsena meidän naapurustossa.
Tuommosiin huonosti käyttäytyviin elukoihi törmää koko ajan enemmän. Menkää itteenne ja miettikää, miks valkolaiset vihaa teitä. Ja oikeasti tehkää se, ei tarvita mitään tuu ees päi sanomaaaaa tai rasismi mölinää. Kunnon romaneja on vaikka muuta väitettäs mutta kun ette saa pidettyä sakkianne kurissa niin kaikki leimaantuu. Seurakunnassakin on hienoihin ihmisiin tutustunut.
Me mustalausetkin olemme yksilöitä, ihan niikuin te valkolaisetkin, Tarviiko tämän enenpää sanoa. Vai oletko sinä valkolainen vastuussa kaikkijen valkolaisten rikoksista ja mokista