Jotkut varmaan muistavat elokuvan Ghost Busters-haamujengi. Yhdelle niistä tyypeistä ilmestyi kummitusnainen ja avasi hänen vyönsä sekä sitä rataa. Minä olen kokenut vastaavaa vuodesta 2002. En tarkalleen tiedä mitä tapahtui mutta sinä kesänä olin karaokebaarissa ja istuessani baaripenkillä näin näyn jossa puolituttu kaunis nainen ilmestyi ilmaan kuin pullon henki ja alkoi ...impata heppiäni. Se oli siis subjektiivinen aistiharha mutta vaikutus oli todellinen ja vaivihkaa piti lähteä baarista koska housuissa pullotti. Kävelin 2 kilsaa kotiin ja menin kylmään suihkuun viilenemään. Poltin tupakkaa aivan ketjussa jarruksi ettei jöpöttäisi koko ajan mutta viikosta toiseen nukkuessani uniin tuli joku demoni, jota en nähnyt mutta jonka tunsin jälleen rakastelevan minua tai koitti ottaa minusta siemennestettä. Tätä jatkui vuodesta toiseen ja minua rääkättiin näillä unilla. En harrasta oman käden onnea. En ole koskaan edes piirtänyt paperille "hämähäkkiä" tai "jortikkaa " eli en ole okkultistisesti harrastanut hedelmällisyysmenoja tms. -
Joka päivä bussissa mennessäni kaupungin keskustaan yhden firman rähjäisellä seinällä on ollut sellainen metrinen spraymaalituherrus stondaavasta jortikasta ja asia vaivasi minua. Miksi firman pomo ei kutsunut ketään puhdistamaan seinää. Olisi ainakin antanut parempaa imagoa jos esim. joku graffititaiteilija tulisi maalaamaan jortikan kuvan päälle jotain kunnon taidetta. Minulla oli paljon keijukais-ja haltiatar-julisteita. Koska en osaa maalata kävin silloin tällöin peittämässä jortikankuvan keiju-julisteella tai katana-samuraitytöllä. Ajan ja säiden mukaan ne katosivat seinästä, joskus joku oli vienyt ne julisteet. Mutta edelleen se sama rivo kuva siinä seinällä. Tällaistako haluamme näyttää nuorisolle esimerkkinä??? Kuvan takana tosin on varmaan joku teini joka kärsii häpeätiloista murrosiässä ja kaikessa mikä siihen liittyy. Miksi kirjotin tämän erektiohäiriöpalstalle - Syy on että minun ongelma on päinvastainen mutta siinä pakko olla joku haureuden henki mukana. Olen itse uskossa ollut vuosikaudet. Nämä unet loppuivat väliaikaisesti kaksi kuukautta sitten kun ravintolassa päivämäärällä 13 perjantai klo 13 pöytään 13 käveli brunette nainen. Hän istui vastapäätä, avasi tukkansa ja otti silmälasit pois päästään. Sitten hän sanoi minulle vakavalla äänellä:" Sain profetian että olet tuleva aviomieheni."
Olin hieman ällistynyt mutta kun katsoin häntä silmiin huomasin että nainen oli tosissaan. Sitten tapahtui mitä tapahtui ja lapsi syntyy syyskuussa. Ei kyseessä ollut tietoisesti halu tulla raskaaksi - Nainen jätti minut ja muksu menee adoptioon. Mutta sen haluan sanoa kaikille jotka kärsii erektio-ongelmista, että
usein syynä on vain se, että jotkut naiset katseellaan sytyttävät sinut liekkeihin toiset taas eivät. Vika on siis korvien välissä eikä siihen mitään kalliita viagroja tarvita.
Demonirakastajatar
Ukko Nooa 71
0
141
Luetuimmat keskustelut
- 61291
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671038Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.224833- 63758
- 67755
- 70677
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22646Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?136631Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66599Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32568- 34547
- 53536
- 55528
- 48503
- 38489
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?101487Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40483Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.40473- 30473
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri18440