Pitkästä aikaa tuli mieleen tonkia ullakolla olevia tavaroita.
Sinne oli kertynyt kymmenien vuosien kuluessa paljon ylimääräistä ja käytöstä poistettua tilpehööriä.
Vanhoja pahvilaatikoita tutkiessani törmäsin erääseen laatikkoon, joka herätti mielessäni kaukaisia muistoja.
Vanhoja koulukirjoja, vihkoja sekä leikkikaluja, joita en edes ole tullut ajatelleeksi näinä kuluvina vuosina.
Kun kaivelin laatikon uumenista näitä vanhoja kapistuksia, niin käteeni osui eräs lapsuudestani tuttu esine.
Vanha unikaverini se siellä oli maata mötkötellyt pimeällä ullakolla yli 50 vuotta!
Se oli aikoinaan ollut mulla petikaverina ja antanut turvaa ja lohdutusta yön pimeinä tunteina.
Nyt se oli hyljättynä pahvilaatikon pohjalla.
Kun siinä herkistyin ja katselin unilelun pieniin nappisilmiin, tuntui kuin nekin olisivat kostuneet riemukkaasta jälleennäkemisestä.
Ja sen kuluneella karvanaamalla oli autuas virnistys.
Pitkän aikaa mä istuskelin siellä laatikoiden keskellä.
Ajattelin mennyttä elämääni.
Paljon oli tapahtunut vanhan ja nykyisyyden välillä.
Kuitenkin pupun näkeminen palautti hetkessä mieleen nuo vuosikymmeniä sitten eletyt päivät.
Miksi ei voisi koskaan päästä takaisin oman lapsuutensa aikaan ja voisi rauhassa nukkua unilelu kainalossa, ilman murheita?
Sinne oli kertynyt kymmenien vuosien kuluessa paljon ylimääräistä ja käytöstä poistettua tilpehööriä.
Vanhoja pahvilaatikoita tutkiessani törmäsin erääseen laatikkoon, joka herätti mielessäni kaukaisia muistoja.
Vanhoja koulukirjoja, vihkoja sekä leikkikaluja, joita en edes ole tullut ajatelleeksi näinä kuluvina vuosina.
Kun kaivelin laatikon uumenista näitä vanhoja kapistuksia, niin käteeni osui eräs lapsuudestani tuttu esine.
Vanha unikaverini se siellä oli maata mötkötellyt pimeällä ullakolla yli 50 vuotta!
Se oli aikoinaan ollut mulla petikaverina ja antanut turvaa ja lohdutusta yön pimeinä tunteina.
Nyt se oli hyljättynä pahvilaatikon pohjalla.
Kun siinä herkistyin ja katselin unilelun pieniin nappisilmiin, tuntui kuin nekin olisivat kostuneet riemukkaasta jälleennäkemisestä.
Ja sen kuluneella karvanaamalla oli autuas virnistys.
Pitkän aikaa mä istuskelin siellä laatikoiden keskellä.
Ajattelin mennyttä elämääni.
Paljon oli tapahtunut vanhan ja nykyisyyden välillä.
Kuitenkin pupun näkeminen palautti hetkessä mieleen nuo vuosikymmeniä sitten eletyt päivät.
Miksi ei voisi koskaan päästä takaisin oman lapsuutensa aikaan ja voisi rauhassa nukkua unilelu kainalossa, ilman murheita?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mahtoko se lapsuus niin kivaa aina olla,ei ainakaan köyhän lapsella .
Sanoisin et nyt kaikkien murheitten jälkeen olen tilantees jos olen oman aikani herra.
Kun iltasin käyn nukkumaan niin tierän et kukaan ei kaipaa mua auttamaan ja suojelemaan.
Voin siis rauhassa kömpiä sinne leviän selän taakse ja nukkua ku lapsi.
Jallu oli rakas sinulle???
Olisikin joku ullakko missä mun vanhat tavarat olis säilynyt, mutta kaikki on purettu aikoja sitten. Nekin mitä aikoinaan säästin mukaani ovat aikojen saatossa kadonneet.
Joskus tosin minäkin kaipaan niitä lapsuusmuistoja ja melkein pääsen kiinni siihen samaan tunnelmaan, mutta se katoaa saman tien. Voin melkein haistaa ja maistaa sekä tuntea kaikki ne lapsuuden ajat.
Joku vanha aku ankkakin saattaa tuoda esille voimakkaita muistoja.
Minulla ei ole mitään vahvoja tunnesiteitä lapsuudenaikaisiin tavaroihin. Ei minulla varmaan mitään unilelua ole koskaan ollutkaan vaan kaverini täkin alla oli nelivuotiaasta saakka joku kirja, etenkin valoisina kesäöinä. Monet muutot ja tavaroiden systemaattinen hävittäminen aina mitä ei kapsäkkeihin ole mahtunut on opettanut luopumaan maallisesta kamasta. Joku pikkujuttu kulkenut mukana, mutta jos alkaisin itkeä kadotettujen muistoesineiden peröään saisinitkeä päivät päästään. Joskus tulee aina mieleen joku kiva tavara jota ei enää ole ja käyn mielessäni läpi mitäkähän sille on tapahtunut: olenko kadottanut sen, myynyt sen, heittänyt menemään vai lahjoittanut pois. Levyjä, kirjoja, koruja jne. on myös varastettu säilöstä.
Vanhoille tavaroille uusiokäyttöä
- joskus löysin oman lapsuusaikaisen paperinukke- juttuni vaatteineen,
kiiltokuva-kirjan, pienen tummaihoisen vauva- ja geishanuken,
-omien lasten tyttären pieni vaaleanpunainen orava-pehmolelu ja pojan
kokoomat pienoislentokoneet
- oranssi teddynalle, jo saumoistaan repeillyt monien lasten haleissa, sahanpurut
haavoista pursuen, sai tältä nalletohtorilta uutta täytettä sisuksiinsa, saumoihin
uudet ompeleet, turkin puhdistusta ja kadonneen silmän päälle mustan lapun
kuin myös tyttären mustavalkoiselle rakkaalle pandakarhulle.
Kaikki tavarat lähti kiertoon ja nallet sai hellät halit uusilta omistajiltaan.
Oikeastaan munkin lapsuuden rakkaimmat aarteet olivat kirjat, omia kirjoja vähän mutta kirjasto tuli aarteineen tutuksi jo kuusivuotiaana.
Maaseudulla kyllä pidettiin mun lapsuudessa lukemista synnillisenä laiskuutena pitkään.
Kuulllostaa tutulta toi laiskuus, mutta ilman ilman synnillistä, meillä ei onneksioltu niin kirkollisia. Mutta kritiikkiä sain osakseni kun vetäydyin jonnekin kamarin nurkkaan kirja kädessäni kun heinäpellollakin olisi tarvittu työväkeä, vaikka olin aika pikkuruinen vielä. "Pilaat silmäsi liialla lukemisella" oli äitini vakiorepliikki. Isä taas jahtasi työhön.
Muuten...omien lasteni lelut herättävät minussa enemmän helliä muistoja myös.
Hetekassa kun nukkui kolme ihmistä, ei sinne enää mitään nalleja mahtunut.
Niin se maailma muuttuu eskoseni. Nyt lapsenlapsen sängyssä nukkuu puolentoista metrin pituinen hevonen joka on samalla tyyny, yksi krokodiili, kolme nallea, muumipeikko, lohikäärme, kani, hauva ja kultakala. Lapsi nukkuu itse isän ja äidin välissä heidän sängyssään ;)
Oli minulla kaksi plastiikkaista kania, mutta kun äiti antoi toisen romaniäidille.
Keljutti, mutta omistushalu ei ole onneksi minunkaan määräävin luonteenpiirteeni.
Monella nukkuu itsen lisäksi sängyssä muulin kokoinen koira. Oli meilläkin ennen, taskuunmahtuva.
ullakon aarteita
Kun pupun mainitsit, oli pakko kirjoittaa.
Minulla on lapsenlapsi (-10 v), joka sai syntyessään lahjaksi pupun. Toki sai monta pupua senkin jälkeen, mutta tämä "rakas" täytyy olla hänen vieressään a i n a iltaisin. Arvaa, kuinka monesti sitä on etsitty "kissojen ja koirien" kanssa, kun pienempänä se tahtoi unohtua milloin mihinkin?
Onneksi äitinsä on ostanut "vara pupun", mutta eihän se ole sama asia? Tämän rakkaansa hän aikoo antaa omille lapsilleen!!
Herätit lapsuusmuistoja minussakin. Muistan, kun heräsin päiväunilta ja kääntyessäni joku vinkaisi? Tätini oli ostanut minulle vinkuvan kumisen nallen, siis sellaisen, joita nykyisin koirille ostetaan. Se oli rakas minulle.
Toinen rakas oli koulussa tekemäni nukke, jolle ostettiin "oikea" pää, siis se kuminen. Helena "hän" oli ja olen pitänyt aina helena nimestä, vaikka siskoni tuomitsikin sen lehmän nimeksi? Typerys!
Lapsuudessa oli kyllä ullakko, jota pengoimme usein...aikuisenakin...voi niitä aikoja? Lapsillani on myös meidän talo, ilman ullakkoa, mutta leikkimökissä on ilmeisesti edelleen heidän koulukirjansa ja lienee niitä vanhoja kirjeitäkin mummilta ja papalta, siis minun vanhemmilta.
Minulle taas kävi niin että löysin kadotetuksi luulemani kirjeet poikaystävältä, armeijanaikaisia. Silloin ei armeijasta päässyt lomille niin usein kuin nyt, mutta kirjeenvaihto oli vilkasta. Yhteensä 19 kirjettä. Luin ne ja kyyneleet tuli silmiini. Ajattelin että entinen poikaystävä varmaan haluaa ne takaisin. Rohkenin ottaa yhteyttä häneen vaikka hän on naimisissa ja aikaa oli kulunut yli 40 vuotta seurustelustamme. Hän halusi tavata minut ja tuli henkilökohtaisesti hakemaan kirjeet. Pyysi vielä vanhoja valokuvia minusta.
Siitä on jo monta vuotta, mutta olemme pitäneet yhteyttä siitä lähtien. Mutta aika on vain mennyt meidän ohi.
Olen lapsikatraan vanhin ja lelut lähti kiertoon nuoremmille. Tallella itsellä on oman mummin tekemä mollamaija, sininen vanerista tehty keinutuoli ja sitten vartta pitkin alas nakuttava tikka, muutama koru . Lisäksi muistona on Otk: n säästölipas. Äiti oli säästänyt äitiyspakkauksen täkin ja viltin, kutomansa nutun ja ensikengät.
Lapsuudesta tuttuja tavaroita olen joskus nähnyt kirpparilla ja ostanut. Kouluvuosilta on muistovihkoja, keräiltyjä filmitähtien kuivia, kahvipakettien keräilykuvia liimattuna keräilykansioihin, purukumipakkausten autokuvia. Äitini oli myös tallettanut kansakoulussa tekemiäni piirustuksia ja aineita. Tallella oli myös ensimmäinen olkalaukku, johon tungin koulukirjat. Sinne äitini oli laittanut tyttösenä ja teinivuosina kirjeenvaihtokavereilta saamani kirjeet. Niitä oli suomalaisten tyttöjen ja poikien lisäksi japanilaiselta ja saksalaiselta pojalta sekä englantilaiselta ja ruotalaiselta tytöltä.
Tässä tärkeimmät aarteet.
Omille lapsille olen säästänyt muistoja ja luulen että kunhan heillekin ikää tulee, niin haluavat ne itselleen.