kuinka kertoa vanhemmille..

ainössö

Olen 17 vuotias tyttö ja olen asunut pian vuoden omillani, tämä ainakin viimeinen puoli vuotta on ollut todella tuskaisaa. Olen kaivannut paljon kotiin, jotenkin tämä yksin asuminen ei vain tunnu ollenkaan vielä omalta jutultani. Kaipaan niitä iltoja, kun istuskellaan sohvalla koko perhe ja katsotaan televisiota ja sitä äitin tekemää ruokaa :) Muuenkin viettäisin vapaa aikani paljon mieluummin kotona, kuin täällä.
No, kesäksi muutan joka tapauksessa takaisin kotiin ja kesän jälkeen olisi taas tarkoitus muuttaa johonkin kämppään, tai niin vanhemmat sanoo, koska ne luulee, että tahdon asua muualla. Uskon, ettei vanhemmillani olisi mitään sitä vastaa, että asuisin jälleen kotona ja kävisin koulua kotoota, kyllähän bussit kulkee, mutta jotenkin en vaan sanoo suoraan sanottua vanhemmilleni, etten tahdo enään kesän jälkeen muuttaa, ainakaan heti. Oon yrittänyt kierellen näille kertoa, että jos en löydä kämppää, niin pääsnehän buosseilla kulkemaan, mutta ei nämä vissiin tajua :D Nyt oon sitten päättänyt, että sanon suoraan, niinhän se on helpoin, mutta jotenkin en löydä oikeita sanoja kertomaan ja tunnen olevani jotenkin ''nössö'', kun tahdon takaisin kotiin..

5

360

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • GOFORIT

      Olen 19-vuotias naisenalku ja asun vieläkin kotona melko suuren perheeni kanssa. :)

      Muuta vain takaisin, olen varma että se kannattaa jos se tuo sinulle turvaa sekä tasapainoa. Ne ovat tärkeimmät asiat elämässä. Ja myös se, että sinä kaipaat heitä, kertoo että sinulla on hyvä koti ja vanhemmat, ehkä muutitkin turhan aikaisin pois?

      Mikä heillä sitä vastaankaan voisi olla, jos kerran teillä on hyvät välit ja myös uskoisin ettei sinun omille porukoille tarvitse mitään perustella sen koommin. Kysyt vain, että voisitko tulla takaisin. :) Itse en haluaisi lähteä vieläkään, koska ei ole työpaikkaa vielä ja heille on täysin ok että olen tässä heidän kanssaan.

      Voisit tehdä kotitöitä ja askareita heidän hyväkseen ja hekin saisivat päivittäistä apua niihin. :) Mitä menetät kun voit muuttaa koska tahansa pois?

    • ainössö

      Kiitos paljon kommentistasi ! :) Tosiaan, enpähän minä siinä mitään menetä ja ehkä on ajateltava sitä, miten minusta on hyvä olla. Muutto tosiaan taisi olla turhan aikaista, mutta ajateltiin siinä sitä, kuinka raskaaksi kävisi jos käyn koulua kotoota, kilometrejä yhteen suuntaan kertyy kumminkin se 50km.. Mutta olen varma, että vaikka kulku kävisikin raskaaksi, siihen tottuisi ja tekisin sen sen takia, että saan olla kotona muiden kanssa. :)

      • Tosiasia kuitenkin on, että 2 vuotta on kaksi vuotta. Et ole enää se sama, joka muutti omiin oloihinsa.
        Sinä olet tottunut määrätyn laisiin rutiineihin omissa oloissasi. Kotiin palaaminen on kaikille vaikea paikka, niin itsellesi kuin muillekin perheessä. Yht ´äkkiä heidänkin pitää ottaa yksi ihminen lisää huomioon kaikessa. Ruokaa pitää tehdä enemmän, ostokset lisääntyvät, epäjärjestys kasvaa, oletko valmis tekemään osasi taloudessa?

        Etkö voi tehdä kompromissia ja olla kotosalla vain osan aikaa, lomat ja viikonloput ja ehkä viikolla sellaisena päivänä, jolloin on vähemmän koulutunteja? Tai niinkö teetkin?

        Se on hyvä ratkaisu ja pehmentää eron vaikeuksia.


    • mammawaan

      Hei. Juuri naapurini paheksuvasti ihmetteli kun erään perheen aikuinen lapsi asuu kotona, johon mielessäni totesin, että nää asiat on perhekohtaisia.
      Omalla kohdallani olisin halunnut jäädä kotiin pitemmäksi aikaa, mutta äitini viittoi oven suuntaan. Siinä sitten itsenäistymään ja täys raakile olin. Nyt tietää miltä se tuntuu, että omille lapsille suon mahdollisuuden kotona oloon oli syy mikä hyvänsä.
      Äiti aistii sen kyllä miten lapsi pärjää,

      • Fallice

        Itselläni jo 21 vuotias tytär, jonka pistin muuttamaan kotoa heti hänen täytettyään 18. Koulut, ammatti valmiina. Tosin odotti lasta. Tällöin vaan omilleen asumaan. Se ettekö pidä tyttären tyttärestä, söpö pikku tyttö. Käyvät viikottain kylässä, ovat ehkä vihaisia siitä ettei kotiin voinut jäädä lapsen sekä lapsen isän kanssa passattavaksi tai lasten hoitajaksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      24
      5780
    2. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      162
      4182
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      14
      3757
    4. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      68
      3133
    5. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      45
      3093
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      90
      2997
    7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      30
      2775
    8. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      157
      2696
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      20
      1825
    10. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      123
      1727
    Aihe