Kaikki paikkakuntalaiset tietävät nämä arkitehtuuriltaan ja ulkonäöltään synkät, vanhat hoitokoti/parantolarakennukset, joita ollaan nyt ilmeisesti purkamassa.
Minulle tässä lähellä asuvana nämä rakennukset ovat olleet muutamina öinä juuri sen jännityksen täyttäjä, jota olen etsinyt. Ei Etelässä ollut mitään näin jännää.
Kun aamuyöstä hiipailee sisään hylättyyn hoitolarakennukseen ja katselee pitkiä pimeitä käytäviä ja kaikkia ovia käytävien varrella, ei voi välttyä mielikuvitusta kiihottavilta ajatuksilta. Keitä olivat asukkaat ja henkilökunta täällä?
Käyn pienissä huoneissa ja etsin merkkejä eletystä elämästä. Huoneet ovat täynnä kaikkea rojua, pöytiä ja sen sellaista. Pimeässä ei halua mennä niiden joukkoon. Kuljeskelen käytävillä. Rakennuksessa on useita kerroksia. Palaan takaisin portaikkoon ja siirryn ylempään kerrokseen. Rakennukseen tulee sähköt ja valot syttyvät kun painan katkaisijaa.
Olen jännittynyt, myönnän, en peloissani tietenkään. Miksi olisin edes tullut jos pelkäisin hylättyjä taloja yöllä. Kapusin portaita ylimpään kerrokseen ja katselin samanlaisia käytäviä kuin alemmissa kerroksissa. Juuri kun olin aikeissa lähteä koluamaan huoneita läpi, jokin vavisutti koko rakennusta. Ei siis mikään maanjäristys vaan ikäänkuin lekalla olisi lyöty lattiaan jossain lähellä.
Luonnollisesti oletin, että rakennuksessa on joku muukin minun lisäkseni. Huhuilin vastausta saamatta. Siirryin portaikkoa kohti ja huhuilin talossa olijoita, etteivät säikkyisi läsnäoloani. Olihan kello sentään jotain kolmen paikkeilla. Päästyäni portaikkoon kaikki valot olivat poissa. Painoin lähintä katkaisijaa, valot eivät syttyneet.
Olin yksin hylätyssä rakennuksessa, keskellä yötä ja pimeässä. Taloa tärisyttävä kolaus, tömäys tai jokin tapahtui taas. Oletin jonkun tekevän remonttitöitä kellarissa, ääni kuului sieltä, mutta minkä ihmeen takia kukaan olisi siellä töissä siihen aikaan yöstä? Lähdin portaita alaspäin varovasti, koska oli pimeää. Olin toisen kerroksen kohdalla ja tömähdys kuului kolmannen kerran. Jotakin raskasta lyötiin seinään tai lattiaan. Paikallinen nuoriso varmasti. Kun pääsin ulko-oven tasalle poistuin rakennuksesta hyvää vauhtia. Minulla vain ei ollut paukkuja lähteä kellaria penkomaan,
Menin sinne parin päivän päästä, yöllä jälleen, mutta ketään ei näkykyt.
Kiitokset ja kunnian osoitukset Kolpeneentien nuorisolle. Onnistuitte säikyttämään silloin.
Rovaniemi. Kolpeneen purettava hoitokoti
2
199
Vastaukset
- ajoissa sänkyyn
Yöllä nukutaan!
- reimo repelius-sorso
Siitäntävalta ei ole todellista kansanhuvia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka572326Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1231694Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581242
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771191