TPK

JHL

Suomalainen ja japanilainen yritys päättivät järjestää vuosittain soutukilpailun 8-miehisin joukkuein. Molemmat joukkueet harjoittelivat pitkään ja kovaa. Kun kilpailupäivä tuli, molemmat joukkueet olivat mielestään huippukunnossa, mutta japanilaiset voittivat ylivoimaisesti kilometrillä.

Tappion jälkeen suomalaisten joukossa vallitsi tappiomieliala. Yrityksen korkein johto päätti kuitenkin, että imagosyistä heidän olisi pakko voittaa seuraavan vuoden kisa. He asettivat projektiryhmän ratkaisemaan ongelmaa. Pitkien analyysien jälkeen ryhmä havaitsi, että japanilaisilla oli seitsemän soutajaa ja yksi mies peräsimessä kun taas suomalaisilla oli yksi soutaja ja seitsemän perämiestä.

Tässä kriisitilanteessa johto osoitti huomattavaa toimintakykyä. Päätettiin palkata konsultit tutkimaan oman joukkueen koostumusta. Muutaman kuukauden työn jälkeen asiantuntijat tulivat siihen johtopäätökseen, että joukkueessa oli liian monta ohjaajaa ja liian vähän soutajia.

Asiantuntijoiden raportin perusteella yrityksen johto teki välittömästi muutoksia joukkueeseen. Nyt joukkueessa oli neljä perämiestä, kaksi yliperämiestä, joukkueenjohtaja ja soutaja. Lisäksi soutajan motivoimiseksi kehitettiin bonuspistejärjestelmä.

"Meidän on laajennettava hänen työnkuvaansa ja annettava hänelle enemmän vastuuta."

Seuraavana vuonna japanilaiset voittivat kahdella kilometrillä. Suomalainen joukkue erotti soutajan huonoon työsuoritukseen vedoten, mutta maksoi kuitenkin bonuksen johdolle sen osoittamista ponnisteluista.

Ensi vuotta varten suomalaiset ovat nyt kehittämässä uutta venettä.

6

252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vitsit vähissä

      Missä tässä on vitsi?

      • Vitsi

        Mikä vitsi sen pitäisi olla. Täyttä asiaa ja helvetin hyvä kuvaus Porin kaupungintöistä.


      • no bonus
        Vitsi kirjoitti:

        Mikä vitsi sen pitäisi olla. Täyttä asiaa ja helvetin hyvä kuvaus Porin kaupungintöistä.

        Olis tuonTPK.n voinut kyllä muuttaa palveluliikelaitokseksi ainoa ero on että siellä soutaja ei saa muuta kuin lisää vastuuta ja bonukset jaetaan perämiehille, yliperämiehille ja varsinkin joukkoeen johtajalle.


      • vitsihän se
        Vitsi kirjoitti:

        Mikä vitsi sen pitäisi olla. Täyttä asiaa ja helvetin hyvä kuvaus Porin kaupungintöistä.

        Aamuteeveessä tuosta kerrottiin, se kun äänestettiin parhaaksi suomalaisvitsiksi, tosin haastateltavat totesivat kilpailussa olleen huomattavasti parempiakin ja haukempiakin vitsejä.
        Nyt vain taitaa kiukutella edelleen tuo kaupungin töistä potkut saanut jankkaaja,
        varmastikin syystä saanut potkut, ei syytä epäillä hänen jankkaamisensa jäljiltä täällä muuta


    • Näinhän se on

      Helv... hyvä vitsi, ja vielä ihan totta. Kuinka kauan kaupunkilaisten pitää katsella vitsin mukaista toimintaa, Verorahoillahan sitä pyöritetään.

    • jokesreader

      Kerrankin sai todella hyvät naurut! - Tuo on niin totta! Näitä lisää!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1462
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      923
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      882
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      57
      873
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      806
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      693
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      690
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      654
    9. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      333
      651
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      73
      621
    Aihe