Ikä ( lukaiskaa )

Mietteliäs .

Minkä ikäiselle lapselle/nuorelle voisi mielestänne ostaa koiran, jos lapsi olisi vastuullinen ja osaisi homman koska kotona olisi joskus ollut jo aiemmin koira ?

5

202

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oma asunto

      Lapsi kun ei voi olla vastuussa siitä koirasta. piste.

      Sitten kun asuu omassa asunnossaan, ei siis vuokra luukussa.

    • Moni on

      aloitellut koirauraansa jo kymmenen vanhana. Mutta se taitaa olla harvinaista että sellaista vastuuntuntoa löytyy. Kolmetoista voisi olla oikea ikä saada "oma" koira. Silloin on jo habaa sen verran ettei kaikkein pienimmätkin haukkuset vie kuin pässiä narussa. On siinä toki riskinsä silti kun tulee ne poika- ja tyttöystävät kuvioihin. Sen yli jotkut pääsee ja koira ja koulut hoituu hyvin siinä sivussa, jotkut taas eivät ja sesse jää vanhempien riemuksi tai riesaksi. Kovin on yksilöllistä, joidenkin kohdalla tuo "oma asunto"-nimimerkin mainitsema raja saattaisi olla hyväksi. Itsekin sain ekan koirani vasta lähes viisikymppisenä. ;D

    • Vanhemmilla on ensisijainen vastuu, sillä elävät eläimet eivät ole lasten leluja.

      15-vuotias, monta vuotta koiraa kinuttuaan, edelleen on kiinnostunut eläintenhoidosta, eikä humppaa muiden ipanoiden kanssa, voi olla valmis sitoutumaan koiraan. Silti ensisijainen vastuu on vanhempien.

      Ihan naurettavia selityksiä "10-vuotias aloitti koirauransa", milloin minkäkin, välillä jopa muka isojen koirien omistajana. Kuuden vanhana ilmeisesti mennyt töihin, ostaakseen koiran, eläinlääkäripalvelut, ruuat, varusteet...

      • Ei olla

        päästy euroopan sivistyneisyydessäkään vielä eroon lapsityövoimasta. Katsohan tämä ohjelma: http://areena.yle.fi/tv/2191707

        Eikä kannata uskotella itselleen etteikö sitä suomessakin olisi ja tapahtuisi.

        Ei kaikki ole kuin sinä, kultalusikka suussa syntyneitä ja pää perseessä eläneitä.


    • Kyllähän tuo käy,

      mutta vanhemmat ottavat koiran, vaikka se olisikin "lapsen". Kaikkien pitää haluta koira taloon ja sen tuomat riemut sekä ei niin riemukkaat asiat. Ensimmäiset pari vuotta on myös hyvinkin raskasta aikaa. Varauduttava ottamaan ehkäpä matot pois (pääsee helpommalla), tuhoaa kenties kotia, asusteita, kenkiä jne. Opetushan alkaa heti, osataanko. Lisäksi on hyvä jo etukäteen valmistaa koti pennun saapumiseen. Ihan kaiken tavoin, kerätä se toiminta tonni, mitä tahansa voi sattua ja vakuutus ei korvaa kaikkea. Kun itse otin toisen koiran pari vuotta sitten, en todellakaan muistanut kuinka paljon aikaa, vaivaa jne. se vaatii. Olen silti nauttinut kasvuiästä, vaikka aamuisin löytyikin kaikki polttopuut ympäri huushollia ja olohuoneen ruokapöydän matto toimitti ruohikon virkaa. Oli makoisa pissapaikka. Muutamat kengät meni, pari-kolme mattoa pureskeltiin, silmälasit ym. mukavaa. SILTIKIN mielestäni kannatti, koska olen koira-ihminen ja en voinut kuin nauraa näille tempauksille. Tosin vanhempi koira kyllä oli enemmän kauhuissaan tuhoista kuin emäntä ja isäntä. Sitten koiran opastaminen ja hihnassa kulkeminen, sekä luokse tulot vaativat pitkää pinnaa. Nyt mennään jo hyvin, vaikka tosin tämä vanhempi on kadottanut korvansa ja menee minne haluaa ja haahuilee siellä täällä. Ei sentään karkuun lähde ja tulee kauniisti sivulle kun kerkeää. Ihan omia polkujaan on alkanut kulkemaan. Aamulla kun pitäisi ulos lähteä, niin saa mennä laittamaan pannan kaulaan ja suorastaan raahata ulos. Neidin kun pitäisi saada nukkua pitkään. Nyt pitää kyllä myöntää, että siltikin ikävä on jo niitä pentuaikoja, mutta on sekin mukavaa, kun lattiat ovat puhtaana, klapit pysyvät telineessä ja voi jo alkaa nauttimaan pitkistä lenkeistä ja leikeistä. Ongelmiakin vielä riittää, mutta ehkä jonain päivänä päästään ei nyt täydellisyyteen, vaan jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen, sillä se riittää minulle. Jos nyt "lapselle" koira hommataan, niin mikäs siinä kunhan kaikki perheessä sen haluavat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      37
      2726
    2. Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

      Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.
      Ikävä
      89
      1174
    3. Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia

      Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.
      Maailman menoa
      127
      979
    4. Oliko mies vetäytyminen

      Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.
      Ikävä
      60
      950
    5. Mitä söitte Hänen kanssaan yhdessä viimeksi?

      Tällainen vihjeketju:)
      Ikävä
      66
      907
    6. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      76
      858
    7. Oon tässä pohtinut että se nainen

      Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle
      Ikävä
      70
      805
    8. EU:lta tyly ratkaisu Temulle

      On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta
      Maailman menoa
      99
      802
    9. Nainen on ihana

      ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?
      Ikävä
      25
      718
    10. Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä

      Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi
      Ähtäri
      30
      684
    Aihe