Ikä ( lukaiskaa )

Lapsi kun ei voi olla vastuussa siitä koirasta. piste.

Sitten kun asuu omassa asunnossaan, ei siis vuokra luukussa.

aloitellut koirauraansa jo kymmenen vanhana. Mutta se taitaa olla harvinaista että sellaista vastuuntuntoa löytyy. Kolmetoista voisi olla oikea ikä saada "oma" koira. Silloin on jo habaa sen verran ettei kaikkein pienimmätkin haukkuset vie kuin pässiä narussa. On siinä toki riskinsä silti kun tulee ne poika- ja tyttöystävät kuvioihin. Sen yli jotkut pääsee ja koira ja koulut hoituu hyvin siinä sivussa, jotkut taas eivät ja sesse jää vanhempien riemuksi tai riesaksi. Kovin on yksilöllistä, joidenkin kohdalla tuo "oma asunto"-nimimerkin mainitsema raja saattaisi olla hyväksi. Itsekin sain ekan koirani vasta lähes viisikymppisenä. ;D

Vanhemmilla on ensisijainen vastuu, sillä elävät eläimet eivät ole lasten leluja.

15-vuotias, monta vuotta koiraa kinuttuaan, edelleen on kiinnostunut eläintenhoidosta, eikä humppaa muiden ipanoiden kanssa, voi olla valmis sitoutumaan koiraan. Silti ensisijainen vastuu on vanhempien.

Ihan naurettavia selityksiä "10-vuotias aloitti koirauransa", milloin minkäkin, välillä jopa muka isojen koirien omistajana. Kuuden vanhana ilmeisesti mennyt töihin, ostaakseen koiran, eläinlääkäripalvelut, ruuat, varusteet...

mutta vanhemmat ottavat koiran, vaikka se olisikin "lapsen". Kaikkien pitää haluta koira taloon ja sen tuomat riemut sekä ei niin riemukkaat asiat. Ensimmäiset pari vuotta on myös hyvinkin raskasta aikaa. Varauduttava ottamaan ehkäpä matot pois (pääsee helpommalla), tuhoaa kenties kotia, asusteita, kenkiä jne. Opetushan alkaa heti, osataanko. Lisäksi on hyvä jo etukäteen valmistaa koti pennun saapumiseen. Ihan kaiken tavoin, kerätä se toiminta tonni, mitä tahansa voi sattua ja vakuutus ei korvaa kaikkea. Kun itse otin toisen koiran pari vuotta sitten, en todellakaan muistanut kuinka paljon aikaa, vaivaa jne. se vaatii. Olen silti nauttinut kasvuiästä, vaikka aamuisin löytyikin kaikki polttopuut ympäri huushollia ja olohuoneen ruokapöydän matto toimitti ruohikon virkaa. Oli makoisa pissapaikka. Muutamat kengät meni, pari-kolme mattoa pureskeltiin, silmälasit ym. mukavaa. SILTIKIN mielestäni kannatti, koska olen koira-ihminen ja en voinut kuin nauraa näille tempauksille. Tosin vanhempi koira kyllä oli enemmän kauhuissaan tuhoista kuin emäntä ja isäntä. Sitten koiran opastaminen ja hihnassa kulkeminen, sekä luokse tulot vaativat pitkää pinnaa. Nyt mennään jo hyvin, vaikka tosin tämä vanhempi on kadottanut korvansa ja menee minne haluaa ja haahuilee siellä täällä. Ei sentään karkuun lähde ja tulee kauniisti sivulle kun kerkeää. Ihan omia polkujaan on alkanut kulkemaan. Aamulla kun pitäisi ulos lähteä, niin saa mennä laittamaan pannan kaulaan ja suorastaan raahata ulos. Neidin kun pitäisi saada nukkua pitkään. Nyt pitää kyllä myöntää, että siltikin ikävä on jo niitä pentuaikoja, mutta on sekin mukavaa, kun lattiat ovat puhtaana, klapit pysyvät telineessä ja voi jo alkaa nauttimaan pitkistä lenkeistä ja leikeistä. Ongelmiakin vielä riittää, mutta ehkä jonain päivänä päästään ei nyt täydellisyyteen, vaan jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen, sillä se riittää minulle. Jos nyt "lapselle" koira hommataan, niin mikäs siinä kunhan kaikki perheessä sen haluavat.