Netti kiusaaminen

Arman Alizad juonsi ohjelman kiusaamisesta ja kiusatuksi tulemisesta. Joku haastateltava toi esille myös netissä kiusaamista tapahtuu. Oletko tullut kiusatuksi vai oletko ollut kiusaaja. Ihmettelen koska palstalaisten ikä haitari venyy - 70 .
Uskon kuitenkin, nälväilyt, nokkimiset ovat olleet tämänkin palstan ilmiö.
Ihmetystä herättää koska ikää on ja jokainen sen tietää, tehdessään toiselle kiusaa, joskus sitä tulee kiusaajakin kengitetyksi.
21250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan.

Asiallinen ja normaali käytös palkitaan samanlaisella.

Täällä ei aina huomata, tai olla huomaavinaan omien sanojen piikkejä, tai sitten kaikilla ei toimi aina itsekritiikki.

Äänestä
  • Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

    Kannattaa ensin kuunnella tuo Arman Alizadin ohjelma vakavista kiusauksesta johtuvista haitoista ja ongelmista, joita koulukiusatulle pojalle aiheutui.
    Koulun vaihtokaan ei auttanut kun koulut olivat lähekkäin. Ellei tarmokas ja päättäväinen äiti olisi tuonut kouluun ja kouluviranomaisille hätäänsä esille. ehkä huonosti olisi käynyt.

    Täällä ei aina huomata, tai olla huomaavinaan omien sanojen piikkejä, tai sitten kaikilla ei toimi aina itsekritiikki.

    Jeesustelua ja hurskasteluhan tuollainen asenne on vuosia kestäneestä piinasta, jota samanikäiset koululaiset tuottivat uhrilleen.

    Äänestä

  • capt. cöpenick kirjoitti:

    Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

    Kannattaa ensin kuunnella tuo Arman Alizadin ohjelma vakavista kiusauksesta johtuvista haitoista ja ongelmista, joita koulukiusatulle pojalle aiheutui.
    Koulun vaihtokaan ei auttanut kun koulut olivat lähekkäin. Ellei tarmokas ja päättäväinen äiti olisi tuonut kouluun ja kouluviranomaisille hätäänsä esille. ehkä huonosti olisi käynyt.

    Täällä ei aina huomata, tai olla huomaavinaan omien sanojen piikkejä, tai sitten kaikilla ei toimi aina itsekritiikki.

    Jeesustelua ja hurskasteluhan tuollainen asenne on vuosia kestäneestä piinasta, jota samanikäiset koululaiset tuottivat uhrilleen.

    Minä puhuin palstasta, eikä minun koulukiusattuna tarvi heitä muita kuunnella.
    Muistissa on itselläkin kaikki paha, eikä se tässä elämässä unohdu.
    Ei keltään kiusatulta.

    Sori, jos kirjoitin niin, ettei asia auennut oikein.

    Äänestä

  • "Asiallinen ja normaali käytös palkitaan samanlaisella."

    Ei se noin mene. Aina on joukossa kieroutuneita, jotka haluavat olla suuna päänä palstalla ja aina mollaavat osaavampaa ja tietävämpää. Enkä tällä tarkoita näitä ikäryhmäpalstoja vaan paria muuta.

    Äänestä

´Kukahan´ taas kerran yrittää vääntää esille miljoona kertaa palstalla raivoisiakin ´keskusteluja´ aiheuttaneen asian. Eikö vieläkään ko. asianomainen pysty ´´kokemaansa traumaa´ unohtamaan. Enpä jatka enempää, ja toivon ettei älytöntä asiaa taas kerran otettaisi riideltäväksi. Ei siitä tule hullua hurskaammaksi.
Poistettavaksi kehittyy kuitenkin, no jos ´uhri´ itse jatkaa, itselleen rooliosia jaellen, sillehän ei voi mitään.

Äänestä
  • Pyramidille: Eiköhän ole niin, että koulukiusauksen jatkeena on monesti työelämän ongelmat samalla kaavalla. Eli ne traumaattiset kokemukset saattavat hyvinkin cumuloitua vielä seniori-iälläkin.

    Äänestä

  • UPDATE_10411316 kirjoitti:

    Pyramidille: Eiköhän ole niin, että koulukiusauksen jatkeena on monesti työelämän ongelmat samalla kaavalla. Eli ne traumaattiset kokemukset saattavat hyvinkin cumuloitua vielä seniori-iälläkin.

    Olisiko kiusatuksi tulemisen jatkumo tämä:

    https://www.youtube.com/watch?v=BiupwTUCcnQ

    Olen usein ajatellut Juha Vainion sanoituksen sisältöä, joka antaa aiheen ajatella, "älä lyö lyödyn mieltä, polje sorretun sydäntä".
    Tätäkin aluetta olen työssäni kohdannut kyyneleisin mielin.

    Äänestä

  • Lorena* kirjoitti:

    Olisiko kiusatuksi tulemisen jatkumo tämä:

    https://www.youtube.com/watch?v=BiupwTUCcnQ

    Olen usein ajatellut Juha Vainion sanoituksen sisältöä, joka antaa aiheen ajatella, "älä lyö lyödyn mieltä, polje sorretun sydäntä".
    Tätäkin aluetta olen työssäni kohdannut kyyneleisin mielin.

    Kuulehan Lorena, et taida oikein ymmärtää, että minäkin olen jo aika ´loppuun lyöty´, asiaa jos miten päin yrittänyt selvittää, hyvälläkin, mielestäni. Kaikki tuntuu turhalta, ei tällainen ole enää palstan asia, me kaikkoamme täältä kaikki.
    Otapa sinä kiusaajaan yhteyttä ja ole auttaja, jos siihen tunnet pystyväsi.

    Äänestä

Hyvä tyyppi tuo iranilaissyntyinen Arman Alizad. Reprtaaseja maailmalta tehnyt rohkea kaveri. Pahamaineisissa rikollisjengeissä apupoikana toiminut.
Aasian köyhimpien alueiden jätekasoilla lasten kanssa muutaman bahtin tonkinut ja Intiassa ollut polttamassa vainajia perinteisin tavoin sikäläisissä kokoissa.

Arman opetteli Suomessa ammattiräätäliksi niin että lahjakas kaveri on kysymyksessä. Suomenkieli on selkeää ja sujuvaa kun tuli Suomeen 9v. vanhana vanhempiensa mukana.

Äänestä

Sama aloitus siis kopio plus 60-palstalle. Onko sääntöjen mukaista?

Äänestä
  • Häiritseekö kamalasti, jos nekin haluavat puhua samasta aiheesta? Ei se aloitus samanlainen ole, kävin vilkaisemassa. Sinun kommenttis siellä sitä vastoin on kopio tästä muuten, paitsi kutosen paikalla on seiska. Onko sääntöjen mukaista?

    Äänestä

Aivan oikea aloitus kiusaamisesta.
Kiusaamista hervottomien heittojen muodossa palstalla havaitsee tämän tästä. Siitä näkee miten huono itsetunto loan heittäjällä on, kun pääomasta tulee puutosta, mennään alueelle sanoin jotka ilmaisevat kirjoittajan motiivin.

Sanoilla kiusaamisella kiusaaja pyrkii alistamaan kiusattavan, halveksii mielipidettä, ulkonaista habitusta, etsii etsimällä aiheita kiusattavasta.

Toinen kiusaamispuoli on käsillä ja jaloilla puhuminen, kun pääomat kiusaajalta loppuvat silloin aloitetaan käsillä puhuminen. Molempien tapojen tarkoituksena on alistaminen, itsetunnon tuhoaminen kiusattavalta.

Valitettavasti usein kohteena on uhrin erilaisuus, kansalaisuus, sosiaalisuus lahjakas moitteettomasti käyttäytyvä henkilö.

On selvää, tässä iässä jokaisella kirjoittajalla on elämänkokemusta ja näkemystä varsin paljon. Toisten kirjoittajien ajatuksista saa uuden näkökulman moniin päiväntärkeisiin tapahtumiin.

Mielenkiintoinen asia on ollut kalakotkaksien pesimätouhut, seurata kotkien elämää honeymoon kaudesta poikasten talvilennoille lähtöön saakka. Talvi sitten meneekin uutta kevättä odotellessa!
Vaikka olisi kuinka neutraali aihe aina löytyy tapaus joka mollaa aiheen asiaan kuulumattomaksi. Tässäkin heikko itsetunto vilahtaa esille. Pahan ilman lintuna on vaikea elää kun kaikki on pielessä!!!!

Äänestä
  • Lukekaa toisiakin ketjuja, sillä ei kiukutella toisille.

    Meidän on tunnustettava olemme tullee lapseksi jällee,.

    Äänestä

Sellaistakin ja astetta järeämpää netinkäyttöön liittyvää kiusaamista on olemassa. Moderaattori oikeuksilla varustettu ihminen pystyy kaappaamaan sivusi ja estää niin halutessaan koneesi käyttöä.
Voit kirjoittaa viestisi, mutta se ei lähde koska sadistinen kiusaaja tuntee mielihyvää voidessaan hallita kotikonettasi.
Se tuntee mielihyvää, pyrkimyksenään aiheuttaa kohteelleen harmia, mielestään hallita näin toivottavasti kohteensa psyykeäkin.
Minulla on tälläinen nettiterroristi lähinaapurissani. Poliisi katsoo, ettei heillä resurssit riitä tälläiseen puuttumiseen.

Äänestä

Tämmösestä keskustelusta nauttivat syrjästä, kiusaajat.

Olen sen verran kokenut kyseessä olevaa etten tämän enempää mielipiteilläni vaivaa ketään.

Äänestä
  • nikitönnä.

    Äänestä

KOULUKIUsaaminen vaan jatkuu, kun selvitvät eduskunnankin miehet,jopa sokeaa koulukaveria kiusannut STUP.

Elää kokeneena hän yrittää korjata tilannetta nyt50v..

Äänestä

Stubb onkin mies paikallaan, kuinka moni kiusaaja tunnustaa avoimesti mediassa
kiusaamisensa eipä tai löytyä.

Minusta aika avuton ketjun nosto tuollaisella tekstillä.

Esittäisikö mikkoretkukin anteksipyynnön kiusatuilleen vaikka tällä palstalla.

Äänestä

Ei aito nettikiusaaja anteeksi pyytele, luonnehäiriöinen kun on.

Äänestä

Nettikiusaamisesta ei tarvitse vaieta anonyymisti nimimerkin taakse. Nettikiusaaja halusi häätää köyhä naapurinsa pois alueelta, jolle tuli kiusattuaan myöhemmin asumaan.
Käynnisti jopa Yleisradion maakuntaradion ohjelmaan savustamisohjelman. Siinä päivittäisillä tietoiskulööpeillä haluttiin saada paikallinen kansanliike "häirikön" karkoittamiseksi pois kodistaan.
Tämä tapahtui presidentti Ahtisaarenkauden lopulla. Sen jälkeen alkoi netissä naapurinsa leimaaminen mielisairaaksi, narsistiksi, psykopaatiksi jne.

Vasta 11.1 2011 tunnistin tämän savustajan lähinaapurikseni. Kun lakkasin tervehtimästä tätä epänaapuria, hän murehti sitä vielä tänä vuonnakin.

Syynä eriarvoistamiseen harrastamani reikimeditaatio, jonka kd-uskovaisena uskoo olevan jostain mielikuvituspersoonasta (saatana).

Pahisnaapurini syyllistyi selvään nettivarkauteen poistaessaan kotikoneeltani maksetut kotisivuni. Myös moderaattorille tämä on mahdollista.
Poliisi (myös nettipoliisi) pesee tapauksesta kätensä vedoten aika ja resurssipulaansa. Ei tälläisia asioita tarvitse salata ja sisällään pitää.

Toivo Lång
Inkeroinen

Äänestä

Olin koulussa isokonen, tästäkö syystä olin erään koululaisen silmätikkuna ja kiusattuna.Olen antanut anteeksi, mutta kun kymmenien vuosien jälkeen näin hänet riutuneena pyörätuolissa, meinasi sydänalasta vihlasta, että jos nyt sanon pahasti, Mutta sain pidettyä itseni kurissa. Mitäpä se enää hyödyttää, saisin vaan pahanmielen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


justiine kirjoitti:

Arman Alizad juonsi ohjelman kiusaamisesta ja kiusatuksi tulemisesta. Joku haastateltava toi esille myös netissä kiusaamista tapahtuu. Oletko tullut kiusatuksi vai oletko ollut kiusaaja. Ihmettelen koska palstalaisten ikä haitari venyy - 70 .
Uskon kuitenkin, nälväilyt, nokkimiset ovat olleet tämänkin palstan ilmiö.
Ihmetystä herättää koska ikää on ja jokainen sen tietää, tehdessään toiselle kiusaa, joskus sitä tulee kiusaajakin kengitetyksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu