Monia naisia tuntuu askarruttavan, että miksi mies ei kosi. Ja, että mies ei rakasta, ei halua sitoutua, ei mennä naimisiin, jos ei ole kosinut tietyn aika rajan mentyä (pari vuotta?). Ja naisilla on tästä eri teorioita.
Kertokaapa miehet, jotka olette seurustelleet yli 2 vuotta (tai vuoden, mikä nyt naisista on se aika?)ja ette ole kosineet, että miksi ette ole kosineet. Ja rakastatteko avovaimonne/tyttöystäväänne?
Itse en usko, että se olisi niin että jos mies ei kosi niin se on merkki siitä, että hän ei ole tosissaan tai ei rakasta toista tms. Eikä aio koskaan kosia, jos ei ole kosinut vuoden tai kahden seurustelun jälkeen.
Kertokaapa miehet, jotka olette seurustelleet yli 2 vuotta (tai vuoden, mikä nyt naisista on se aika?)ja ette ole kosineet, että miksi ette ole kosineet. Ja rakastatteko avovaimonne/tyttöystäväänne?
Itse en usko, että se olisi niin että jos mies ei kosi niin se on merkki siitä, että hän ei ole tosissaan tai ei rakasta toista tms. Eikä aio koskaan kosia, jos ei ole kosinut vuoden tai kahden seurustelun jälkeen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos mies ei kosi, hän ei ole vielä valmis sitoutumaan ns. lopullisesti. Se taas johtuu siitä, että mies vielä on epävarma suhteen kestävyydestä, eli käytännössä omien tunteiden pysyvyydestä. Rakkauden puute ei ole syynä vaan se, ettei vielä tiedetä, kestääkö rakkaus.
Moikka!
Oon varmaankin jotenkin pihalla nykyajasta, mutta itse varmaan saisin kauhuhepulin jos poikaystäväni kosisi minua ennen kuin ollaan seurusteltu 3-4 vuotta. Minä ainakin olen ajatellut asian niin, että sitten kun ollaan kosittu ja menty kihloihin niin hääpäiväkään ei ole siitä hirvittävän kaukana (vuosi ehkä pari maksimissaan).
Keskustelemme ppoikaystäväni kanssa paljon asioista ja myös tästä on keskusteltu. Molemmilla onneksi on samaan suuntaan ajatukset tuosta kosinnasta/seurustelusta/häistä.
en ois ikinä itekään kai kosinut, jos ei olisi sattuma puutunut peliin. Ollaan menossa naimisiin, mutta usko pois, se ei ratkaidse mitään parisuhteen "onkelmia". Naisesta sre kyl ekjä tuntuu hyvältä ja sit se keskittyy häiden järjestämiseen, mutta ei se papin aamen oikeasti mitään muuta.
Kyllä se kertoo jotakin joiden asenteista, että se sormus vain merkkaa, että on sitoutunut, tosissaan jne. Joku nainen yritti iskeä ja kun sanoin, että sorry mulla on oma kulta kotona niin nainen katto mua kun halpaa makkaraa ja tokas, että hö ei hän sulla ole sormustakaan. Olin kyllä vähän ihmeissäni, että niin mitä sitten…
Minäkin olen ihmetellyt, että miksi jotkut tarvitsevat sen avioliiton voidakseen sitoutua. Itse olen elänyt 4 vuotta avoliitossa, eikä minulla ole mitään ongelmia sitoutua mieheeni. Samoin hän on sitoutunut minuun. En ole paniikissa miettimässä, että miksei hän kosi. Kosikoon sitten, kun/jos tahtoo naimisiin. Se, että hän ei ole kosinut, ei tarkoita sitä, ettemmekö rakastaisi toisiamme ja aikoisi elää yhdessä elämämme loppuun asti.
En mä varsinaisesti kyllä katsele ja odottele, että löytyskö joku parempi. Rehellisesti voin sanoa, että en ole juuri muihin vilkassutkaan! (enkä pettänyt!) En ole ajatellut, että onkohan tää nyt se oikea, oisko jossain kuitenkin parempi ja puuttuuko meidän suhteesta jotain. Mutta jotenkin se vaan mietityttää, että kestääkö tämä. Rakkauden puutteesta ei todellakaan ole kyse. Ei ainakaan omalta osaltani ja eikä varmaan toisenkaan. Mutta kun ei sitä ikinä tiedä, kaikennäköstä voi tulla. Mä nyt vaan oon harkitsevainen. Ja avioliitto on iso askel ja otan sen vakavasti. Mitä pahaa siinä on? En mä halua olla ainakaan mikään Matti Nykänen tai yrittää avioliittojen maailman ennätystä. En mä ole vastaan pikaisesti solmittuja avioliittojakaan. Mutta meikäläinen ei osaa ajatella avioliittoa ainakaan 1-2 vuoden seurustelun jälkeen (tai ainahan sitä ajatella voi, mutta että toteuttaisin ajatuksen) Enkä varsinkaan kuukauden tai kahden!!
Onko se rakkaus ja tunteet huonompilaatuisia vaikkei niin nopeasti edetä? Jotkut on vähän nopeempia käänteissään muutenkin. Mä tiedän 1-2 vuoden yhdessä olon jälkeen naimisiin menneitä ja 5-12 vuoden seurustelun jälkeen naimisiin menneitä. Ja yhtä onnellisia tuntuvat näin ulkopuolisen silmin olevan. Ei kai kaikkien tarvitse mennä kuukauden seurustelun jälkeen kihloihin ja vuoden päästä naimisiin. Eiköhän sitten kun ne hituritkin menevät naimisiin ole kyse aidoista tunteista. Eikä vaan siitä, että ei perk…mä oon jo näin vanha kai tässä tarvii naimisiin mennä ja kun ei oo parempaankaan löytynyt niin kai toikin kelpaa. Tai huomaa, että ei kyllä se sittenkin oli oikea.
Ja miksi jotkut ajattelee, että avoliitosta on niin helppo lähteä? Ehkä sitten jollakkin on, mutta ei varmaan oo toinen juuri mitään merkinnyt (miksi sitten on ollut kauan toisen kanssa, tavan vuoksiko tms.?). Itsellä on takana usean vuoden avoliitto ja jos meille tulisi ero niin se olisi kyllä todella kova paikka. Ei monen vuoden yhdessäoloa voi ihan kevyesti heittää syrjään. Ehkä joku sitten pystyy, mutta en mä ainakaan! Ja en edes aina muista ettemme ole naimisissa. Ja kyllä mä olen ajatellut mennä naimisiin ja juuri sen kanssa jonka kanssa nyt olen. Mutta en ihan vielä. Eikä ne kaikki naimisissa olevat onnellisia ole (ja avoliitossa olevat onnettomia ja rakkaudettomia). Eiköhän se riipu monista asioista.
Ja ei toinen osapuoli ole ainakaan vielä ollut huolissaan, että kun ei olla naimisissa. En mä kyllä sitä tarkoita, että ootan niin kauan kun hän alkaa olla!