(tahdon kertoa tämän mun ihanimman kokemukseni
nyt kaikille. Eniten kyllä tahdon nähdä mitä
minun Miuni sanoo tästä… lähetän tämän osoitteen
linkkinä nyt heti perään hänelle, hihii…
Ja zori, jos on liian pitkä, mut en enempää
viittinyt lyhennellä kun on kerran totta)
Vatsassani lentelevät perhoset lisääntyivät
tapaamisen lähestyessä. Odotin nyt tätä ihanaa
tyttöä, jonka kanssa olin aikaisemmin tavannut
vain kerran ja sen jälkeen vaihdellut vain
maileja ja öisiä söpöjä tekstiviestejä.
Edellisenä iltana olimme vaihtaneet jo pari
lausetta puhelimessa. Olin siis äärettömän
ihastunut tähän internettyttööni ja vaikka
vatsassani lenteli nyt jo miljoona perhosta oli
pieni pelko että jos emme sittenkään sovi yhteen…
Mutta kun näin tämän suloisen tytön kävelevän
hennoilla askelillaan minua kohti hävisivät
kaikki epäluuloiset ajatukset päästäni,
itseasiassa pästäni hävisi kaikki ajatukset…
Tiputin reppuni maahan ojensin käteni ja riensin
halimaan tuota ihanuutta. Hänen kosketuksensa
tuntui suoraan sydämessäni.
Kun irtauduimme toisistamme katsoin häntä
tarkkaan, sillä halusin palauttaa mieleeni hänen
piirteensä. Siinä edessäni hän seisoi . Hymyili
lämpimästi ja aidoimmin kuin olen koskaan
kenenkään nähnyt. Katsoimme toisiamme jonkun
aikaa. Jäin todella jumiin niihin silmiin.
Sellaiset hassun söpöt ja iloiset. Ne loivat
hänen kasvoilleen hämmästyneen ilmeen.
Kun istuimme vastatusten kahvilassa en voinut
olla ihastelematta tuota siroa vartaloa mikä
paljastui eteeni paksun talvitakin alta. En
oikein tiennyt mihin olisin katsonut, sillä jos
katsoin hänen silmiinsä en voinut olla
hymyilemättä (onneksi ei hänkään) ja jos en
katsonut hänen silmiinsä lähti minun katseeni
vaeltamaan hänen vartalollaan. Pitkin tuota sileä
ihoista ja ohutta kaulaa, ryhdikkäille
olkapäille, pienille, ihanille rinnoille. Aina
hänen pitkiin ja kauniisiin kätösiin saakka. Oli
miltei mahdottomuus olla ottamatta hänen kättänsä
minun käteeni. En kumminkaan uskaltanu sitä heti
tehdä etten vaan pelottaisi pois. Vielä
vaikeammaksi sen teki ulkona oleva kylmyys.
Olisin tahtonu niin lämmittää…
Matka yöpaikkaamme oli parin kilometrin mittainen
ja yhtä pitkälle tuntui meidän etäisyytemme
vaikka kävelimme ihan vieri vieressä. Mutta kun
olisin NIIN tahtonut heti pitää häntä sylissäni.
Pääsimme vihdoin perille sanoimme moit paikan
asukkaille ja menimme huoneeseen mikä oli meille
varattu.
Siellä antauduimme piiitkään haliin mistä ei
loppua meinannut tulla lainkaa. Se tuntui niin
taivaalliselta!
Menimme väsyneenä sängylle makaamaan ja
höpöttelemään kaikista jutuista. Oli kummallisen
helppoa puhua hänen kanssaan. Täysin toisin kuin
yleensä uusien ihmisten kanssa minulla.
En voinut enään hillitä niitä kätösiäni vaan
annoin niille vallan aloittaa koskettelun.
Silitin poskea. Siltin kaulaa. Silitin niskaa.
Hän kutitti minun niskaani, minun selkääni. Me
vaan hymyilimme samaa hymyä. Tuntui niin oikealle…
Tuntui kun olisin ollut hän hetken verran kun
katsoin syvälle hänen silmiinsä. Tuntui kuin
olisin katsonut ja koskettanut itseäni. Tuntui
kummalliselta… tuntui täydelliseltä…
Suutelin lämpimiä suukkoja hänen viileälle
kaulalleen, Piirtelin pikkuisia sydämiä hänen
jäntevään niskaan sormenpäälläni. Hänen silmänsä
sulkeutuivat ja minä jatkoin häneen
tutustumistani. Suukotin korvantaustaa, suukotin
niskaa. Samalla annoin käteni vaeltaa pitkin
hänen kylkiään, seuraten kylkiluiden ääriviivoja,
jotka erottuivat selvästi hänen paitansa läpi.
Hänen paitansa oli noussut hieman ylemmäs
paljastaen hiukan sileää ihoa hänen masussaan ja
alaselässään. Vähitellen annoin käteni yletä
hänen paitansa alla ja kohta jo sormeni
seurasivat hänen rintaliivien ääriviivoja.
Kuulin hänen hengityksen olevan hiukan kiihtynyt
ja tunsin sydämen lyöntien tihenevän. Siirsin
käteni selän puolelle hakasien kohdalle. Se
aukaisu yhdellä kädellä ei mennytkään niin
sulavasti vaan jäin hiukan jumiin siihen
availuun. Mutta niin pienestä ei meidän väillämme
leijuva tunnelma rikkoituisi. Naurahdimme vain.
Riisuimme toisiltamme ylävartalot paljaiksi.
Hänen rintansa olivat juuri kun olin ne
kuvitellut. Pienet, pehmeät ja uskomattoman
kauniit. Hitaasti liikuttelin käsiäni hänen
rinnoillaan päämääränä nuo ihanat nännit, jotka
jo terhakkaasti odottivat kosketustani.
Jo ensimmäinen hipaisuni päästi syvän huokaisun
hänen huuliltaan. Kun kieleni kärki teki
samanlaisen hipaisun nousi hänen rintakehänsä
syvään ja nopeaan hengenvetoon. Kosketin enemmän.
Otin nännin suuhuni samalla pyörittelin toista
sormieni välissä.
Nousin hänen päälleen käsieni varaan. Tahdoin
tuntea hänen täyteläiset huulensa omillani. Ensin
vain hellä hipaisu. Vähitellen kielemme tutkivat
toisiaan. Kielenkärkemme kutittelivat vuorotellen
huuliamme. Välillä tunsin hänen lävistyksensä
vasten kieltäni. Välillä pieniä näykkäisyjä.
Vastahakoisesti irtauduin hänen suudelmistaan,
mutta vain siksi kun tahdoin hänen tuntevan
enemmän minun kosketustani.
Vedin kielelläni kosteaa vanaa pitkin kaulaa
rintakehään saakka. Pysäytin matkani taas noille
jumalaisille rinnoille kunnes hänen kätensä
alkoivat jo hurjasti liikehtiä hiusteni seassa.
Mmm… hänen masunsa. Rakastan hänen masuaan.
Piirtelin sormenpäälläni sydämiä hänen napansa
ympärille. Vein kieltäni hänen napakorunsa
ympärillä.
Avasin vyön nopeasti ja vedin hänen farkkunsa
pois.
Olin kuin huumeessa, kuljin vain vaistojeni
varassa. Vein kieltä pitkin sinisten alushousujen
reunaa. Ohi reunan kohti sitä pyhimpää...
Kosketin vain hiukan läpi kankaan kun siirryin
sisäreisille. Jätin pieniä pusuja ihoon
matkallani toiselle reidelle. Välillä taas
kosketin märällä kielellä.
Avasin silmäni ja katsoin häneen sieltä alhaalta
ja näin pään kääntyilevän puolelta toiselle.
Sitten vedin pois hänen alushousunsa.
Mmm… hänen häpynsä… kauniit silkkiset häpyhuulet.
Hiukan pehmeää karvoitusta...
suljin taas silmäni ja painoin pääni lähemmäs
tuntien samalla hänen huumaavan tuoksunsa. Yritin
vielä hiukan kiusoitella häntä hipoen vain sieltä
täältä koskematta kumminkaan klitorikseen, mutta
en voinut kauaa pitää itseäni erossa. Tahdoin
koskettaa. Tahdoin antaa. Tahdoin niin paljon…
Ensimmäinen nuolaisuni alkoi aivan välilihalta
saakka. Hitaasti kohti klitorista. Matkalla
maistoin hänen kosteutensa ihanan hiukan
suolaisen maun. Hän tuoksui ja maistuin niin
sanoikuvaamattoman ihanalle.
Nyt keskityin vain pelkkään klittorikseen. Ensin
koko kielelläni ylösalaista liikettä. Välillä
pyöritin kieltäni sen ympärillä. Nostin hänen
jalkansa koukkuun ja levitin niitä enemmän
päästäkseni paremmin nuolemaan.
Jännitin kieleni teräväksi ja etsiydyin taas
oikeaan paikkaan. Jälleen hiukan hitaammalla
temmolla pyörittelin kieltäni jonkun aikaa
samalla hivelin hänen reisiensä pehmeää ihoa
käsilläni.
Halusin antaa hänelle enemmän halusin antaa
hänelle kaiken. Huulieni väliin lukitsin hänen jo
selvästi kiihkosta turvonnen klittansa ja painoin
kieleni sen päälle. Liikutin vain hiukan
edestakaisesti ja aina välillä imin vähän
enemmän.
Hän rupesi päästämään vaimeita mielihyvän ääniä
suustaan kun muutin kosketukseni
määrätietoisemmaksi ja nopeammaksi. Katsoin taas
häntä ja näin hänen vain hymyilevän edelleen.
Lopetin kokonaan, mutta vain siksi aikaa kunnes
sain siirrettyä sormeni hiukan hänen sisälleen.
Painoin pääni taas takaisin ja samalla hitaasti
työnsin sormeni häneen. Hän jo melkein valui
kosteutta kun jatkoin liikutteluani siinä
tiukassa kuumassa vaossa.
Yritin nuolla somieni tahdissa, mutta oli vaikeaa
pitää se tahdikkaana sillä nyt hänen vartalonsa
jo liikkui rajusti edestakaisin. Yritin nopeuttaa
vieläkin kieleni tahtia ja silloin sormet
puristuivat omien ympärille ja hänen lantionsa
alkoi hurjasti tärisemään.
Hengitys muuttui katkonaiseksi, ääntelyt
kovenivat ja sitten hänen selkänsä vääntyi
suurelle kaarelle ja lopuksi vartalo jähmettyi
täysin.
Jatkoin nyt vieläkin kieleni liikeitä, mutta
paljon hellemmin. Hän henkäili hitaasti ja
syvään. Kohta tunsin hänen supistelevan sormieni
ympärillä.
Sitten hitaasti vedin sormeni hänestä ja lopetin
kieleni liikkeet. Nousin hänen päälleen, vastoin
sitä sillkistä ihoa ja makasimme raukeina ja
hymyilevinä siinä somasti päällekkäin. Hengitimme
samaan tahtiin ja vuorotellen huokailimme syvään.
Luulen, että tunsin juuri samaa kuin hänkin. Sitä
samaa raukeutta mitä orgasmin jälkeen tuntee.
Sitä kun tuntee jokaisen punasolun erikseen
virtaavan jokaikisessä verisuonessa. Kun jokainen
ihosolu salamoi ja sydän hymyilee…
Silloin tunsin hänen olevan minun. Minun Miuni…

Vastaukset 3
Vanhimmat
wow... nyt ei voi kuin sulkea silmät ja antaa
hengityksen taas tasaantua ja perhosien
rauhottua... ;)
mmm... elin hetken taas uudestaan, ei ole kukaan
saanu mulle niin ukomatonta oloa kuin tämä ihana
tyttöni...
häntä täällä nyt kovasti syliini kaipailen...
tarina...ihanan herkkä..pidin tästä :)
olipa niin kaunista, on se totta vain nainen
tietää miten.....