Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Aamun kosteutta

Aamun kosteutta…

Sunnuntai-aamu. Herään ohikulkevan auton ääneen
ja raotan silmiäni. Huoneeni on valoisa,
kermanvaaleat verhoni antavat sille täyteläisen
sävyn. Osa ikkunoista on peittämättä ja
auringonvalo tulee kirkkaana sänkyni jalkopään
puoleiselle seinälle.
Oloni on lämmin ja raukean levännyt. Makaan
selälläni, ja huomaan potkineeni peiton jossain
vaiheessa yötä pois päältäni. Huoneeni on niin
lämmin etten kaipaa sitä ja auringonvalo
lämmittää sitä yhä enemmän.

Yhtäkkiä säpsähdän, ja käännän pääni nopeasti
ikkunaan mutta huomaan helpotuksekseni että
verhoni peittävät ikkunoitani tarpeeksi,
suojaavat viereisen kerrostalon asukkaiden
katseilta, koska nukun aina alasti. Nautin
lakanoideni hyväilyistä rinnoillani ja
pyllylläni, ja usein käteni vaeltavatkin
jalkojeni väliin ennen kuin käyn nukkumaan. Viime
iltana en niin tehnyt. Heitin vain vaatteeni pois
ja rojahdin todella väsyneenä nukkumaan.

Uni teki hyvää mutta oloni ei ole täysin
tyytyväinen. Makaan sängylläni jalkani hieman
levällään, ja alavartalossani tuntuu vaativaa
kuumotusta ja kihelmöintiä. Olenko nähnyt
kiihottavaa unta ennen heräämistäni vai mistä on
kyse? Nostan itseni käsieni varaan ja katson
itseäni vastakkaisella seinällä olevasta
peilistä. Katson peilistä jalkoväliäni ja huomaan
että terälehteni ovat selvästi auenneet hieman ja
kosteat. Huokaisen, ja hengitykseni muuttuu
syvemmäksi, rintani alkavat kohoilla sen tahdissa
ja laskeudun takaisin makaamaan sängylle.
Vien oikean käteni pillulleni ja alan hieroa
sitä, hitaasti mutta välillä voimakkaasti. Hieron
klitoristani mutta tunnen ettei se riitä, pilluni
haluaa jotain sisälleen ja heti. Työnnän kaksi
sormea sisääni mutta sekään ei tunnu tyydyttävän
himoani. Kierrähdän turhautuneena vatsalleni ja
työnnän pääni tyynyyn, puuskahdan keuhkoni
tyhjiksi ja mietin missä ne miehet silloin oikein
olevat kun haluaisi munaa pilluunsa.

Nostan pääni toisen käteni varaan ja tuijottelen
seinää. Julisteideni puolialastomat miehet eivät
helpota olotilaani lainkaan ja käännyn takaisin
selälleni. Miehiä, miehiä…..Jukka…ei, se on
Oulussa ja seksi entisten poikakavereiden kanssa
ei ole koskaan osoittautunut hyväksi ratkaisuksi
minulle tai kenelle muullekaan tuntemalleni.
Pahus, pitääkö minun taas tyytyä kondomilla
päällystettyyn kurkkuun vai onko minulla edes
sellaista jääkaapissani. Ja sunnuntai, kaupat
kiinni, hurraa. Ei mutta…..jes!

Singahdan sängystäni etsimään kännykkääni ja alan
selata nimiä. Niko, Pekka, Ripa, tässä ! Sami,
se söpö tapaus jolta sain numeron viime
perjantaina Divassa. Silloin oltiin
tyttöporukalla liikkeessä ja sovittiin että
porukka pidetään kasassa illan loppuun saakka.
Mutta nythän sille voisikin soittaa ja….
Hulluko minä olen, tuntematon mies ja minä haluan
sen tänne naimaan minua. Tai eihän se täysin
tuntematon ole, samassa koulussa ollaan…..ja
hitot. Painan nappia, nostan puhelimen korvalleni
ja sydämeni alkaa hakata kiivaasti ja vatsassani
alkaa kiertää perhosia jännityksestä.
Hälyttää, jes…. ”-Sami”. ”-Öö moi. Täällä on
Niina terve, nähtiin silloin viime perjantaina
Divassa muistatko? ” Hitto, miten yksi
yksinkertainen puhelinsoitto voi jännittää näin
paljon? ”-Joo, muistanhan minä, sä olit siinä
tyttöporukassa. Oliko teillä polttarit vai mitkä
bileet ?” ”-Ei kun ihan vaan yhden kaverin
synttärit. Kuule, kiinnostasko sua tulla käymään,
ihan noin muuten vaan….kahvilla tai jotain…?” ”-
No mikä ettei, ei tässä mitään tekemistä nyt
olekaan. Missäs asut?” ”-Koulukadulla, se eka
kerrostalo kaupunkiin päin. Heinonen lukee
summerin kohdalla.” ”-No, nähdään sitten siellä
kohta. Moi.” ”-Moi.” Jesjesjes se tulee
käymään, pompin alastomana huoneessani kunnes
pysähdyn ja: Se tulee siis oikeesti käymään,
apua. Mitä mä teen? Kämppäni on sotkuinen,
vaatteita lattialla ja siellä täällä huonekalujen
päällä, mitä mä oikein nyt teen? Tai miksi sitä
nyt pitäisi mitään tehdä? Jos mä sen sänkyyni
saan niin ei se välitä miltä täällä
näyttää…..aaapua. Miten mä sen sinne sänkyyn
sitten saan, en mä tällaista ole ikinä ennen
tehnyt, baareista olen miehiä tuonut mutta nyt se
luulee tulevansa kahville ja jos mä sanon että
mennään sänkyyn niin se tietysti luulee mua ihan
lutkaksi ja ….
Prrrrrr!! Ovisummeri soi. Mitä hemmettiä, miten
se näin nopeasti tänne pääsi? Kai se sitten asuu
lähellä tai oli lähellä valmiiksi….Prrrrr! ! Kai
minun täytyy päästää se sisään. Kävelen
summerille ja painan sitä pari sekuntia ja etsin
katseellani jotain minkä saisin nopeasti
päälleni. Aamutakki ! Heitän takin päälleni ja
alan noukkia enimpiä vaatteita lattialtani kunnes
ovikelloni soi.

Heitän vaatekasan käsistäni pyykkipinooni ja
kävelen ovelle. Katson ovisilmästä, se on Sami.
Hänellä on farkut, T-paita ja ruskea nahkatakki
yllään, hän näyttää komealta, aivan kuten
muistin. Puolipitkät ruskeat hiukset ja silmät,
vartalo lihaksikas muttei liian. Huokaisen kerran
syvään ja avaan oven. ”-Moi”. ”- Moi, oot sä
justiinsa herännyt vai onko muuten vaan rento
olo” hän sanoo katsellessaan satiinista,
valkoista aamutakkiani. ”-Kyllä mä tässä jonkin
aikaa oon hereillä ollut” vastaan ja pelkään että
takkini helmat eivät riitä peittämään lähes
paljaaksi ajeltua häpyäni. Päästän hänet sisään
ja pääni sisällä ravaa tuhat ajatusta päällekkäin
enkä tiedä lainkaan mitä minun pitäisi sanoa tai
tehdä. ”-Kiva kämppä, yhtä siisti kuin mun” Sami
naurahtaa ja hymyilee valloittavasti, hymyilen
takaisin. ” –Niin haluat sä sitä kahvia” kysyn ja
osoitan keittiötäni. ” – Joo, voisin mä ottaa
ihan mielelläni” saan vastaukseksi hänen
kääntyessä tutkiskelemaan kämppääni katseellaan.

Alan etsiä kahvitarvikkeita ja huomaan ettei
kiihottunut oloni ole mennyt minnekään,
päinvastoin. Hänen lihaksikkaat käsivartensa
vangitsivat katseeni heti hänen riisuttua
takkinsa. Kahvi on tietysti ylähyllyllä ja nousen
jakkaralle ylettyäkseni siihen. ”-Hei onko sulla
tän bändin….ekaa levyä….” Sami kysyy cd:ni
kädessään keittiön ovelta, käännän katseeni
Samiin ja tajuan tauon hänen puheessaan johtuneen
paljaasta pyllystäni jota takkini ei
kurottaessani kahvipurkkia pystynyt peittämään.

Käännän pääni nopeasti takaisin hyllyyn niin kuin
mitään ei olisi tapahtunut ja yritän keksiä
jotain sanottavaa kunnes Sami kerkeää ensin ”-
Tai mä katon jos mä löydän sen itse tuolta sun
pinoista…” Ei tän näin pitänyt mennä, vai
pitikö, apua mitä mä nyt teen? Astun alas
jakkaralta, lasken kahvipurkin kädestäni pöydälle
ja lähden auttamaan Samia löytämään etsimänsä
kunnes Sami palaa jo takaisin keittiöön hieman
törmäten minuun….” –Löysin” hän sanoo levy
kädessään. Seisomme lähekkäin, rintakehämme
melkein koskettavat toisiaan. Kumpikaan ei sano
mitään, katsomme vain toisiamme silmiin ja odotan
jotain tapahtuvaksi. Sitten huomaan hänen
katseestaan samaa halua mikä minussa on ja tartun
kiinni häneen, vedän häntä lähemmäs itseäni.

Cd putoaa Samin kädestä pöydälle, hän vastaa
syleilyyni voimakkailla käsillään ja suutelee
minua. Suutelemme kiihkeästi, kielemme himoavat
toisiaan ja kätemme hyväilevät toistemme selkää.
Sitten hän työntää minut hellästi seinää vasten
ja alkaa hyväillä rintojani käsillään ja saa
minut kiihottumaan yhä lisää. Kuinka hyvältä
voivat miehen kädet tuntuakaan pitkästä aikaa.
Hän nuolee ja imee välillä kaulaani ja palaa
suutelemaan minua, rakastan hänen kieltään ja
pehmeitä huuliaan.

Toinen hänen käsistään liikkuu pitkin kylkeäni
alaspäin jalkojeni väliin löytäen märän pilluni.
Alan voihkia ääneen kun hän hyväilee pilluani
sormillaan ja levitän himosta huohottaen
jalkojani yhä leveämmälle. ”-Kanna mut sängylle”
sanon ja katson häntä syvälle silmiin. Sami
nostaa minut helposti syliinsä ja kantaa minut
yli lattialla olevien vaatteiden ja laskee
hellästi sängylle. Nojaan kyynärpäihini jalat
vierekkäin, takkini peittää juuri ja juuri
pilluni hänen himokkaalta katseeltaan. Hän
kävelee sängyn päätyyn ja jää seisomaan sinne
katsellen minua ja minä häntä.

Olemme hetken paikoillamme, hiljaa ja tunnemme
kuinka välisemme kiihko valtaa täyttää huoneen.
Tuijotamme toisiamme silmiin ja kummankin
hengitys on raskasta, syvää. Kuinka haluankaan
häntä, häntä ja hänen kyrpäänsä, syvälle
pilluuni.
Käyn vain toisen käteni varaan ja alan kuljettaa
toista kättäni olkapäältäni alaspäin, hitaasti
kunnes se saapuu aamutakkini helmalle. Tartun
helmaan ja nostan sitä hitaasti ylöspäin,
navalleni asti. Hänen katseensa seurasi näytelmää
kuin vangittuna. Avaan hitaasti jalkojani ja
levitän ne niin että hän voi hyvin nähdä pilluni.
Hänen katseensa viipyy pillullani mutta palaa
aina välillä silmiini ja minä nautin
suunnattomasti jo hänen pelkästä katseestaan ja
sen himosta.

Hän polvistuu lattialle, laskee ylävartalonsa
sängylle ja koskettaa käsillään reisiäni. Hän
suutelee jalkojani, kuljettaa kieltään pitkin
reittäni mutta vain hetken ja kunnes hän
nuolaisee pilluani. Voihkaisen ja kiimani tuntuu
tekevän minut hulluksi. Hän alkaa nuolla minua,
pitkiä nuolaisuja peräaukoltani klitorikselleni,
välillä keskittyen vain pillun aukkooni tai
klitorikseeni.
Tuntuu että voisin laueta miljoona kertaa, hänen
kielensä kiihottaa minua aivan liikaa ajattelen,
näin puutteessako minä olinkin…. Yhtäkkiä hän
kääntää minut mahalleni, hän laittaa kätensä
pyllylleni ja tunnen kielen peräaukollani ja
yllätyn kuinka hyvältä se tuntuu. Hän nuolee
minua ihanasti, tällaista nautintoa en ole ennen
tuntenutkaan. Välillä hän lopettaa nuolemisen ja
antaa syljen liukastamalle peräaukolleni
nautintoa levittelemällä pakaroitani käsillään,
tai painelemalla ja hieromalla sitä peukalollaan.
Juuri kun kiimaisuuteni alkaa jälleen kasvaa ja
haluan pyytää häntä työntämään sormen pyllyyni
hän kääntää minut jälleen selälleni ja alkaa taas
nuolla pilluani.

Nyt hän työntää sormen sisääni, voihkaisen ja
pian hän työntää jo toisen sormen pilluuni. Kyllä
kannatti tämä mies kahville kutsua, sormet
pillussa ja kieli klitoriksella…..huohotan ja
voihkin hänen taitavassa käsittelyssään kunnes
vetäydyn hieman hänestä poispäin ja katson häntä
silmiin. Nyt on minun vuoroni maistaa häntä.
Tartun hänen T-paitaansa ja vedän sen hänen
päältään. Hänen ylävartalonsa on kiinteä ja
todella hyvännäköinen, ei tippaakaan rasvaa
väärässä paikassa. Otan hänen kädestään kiinni,
vedän häntä lähemmäs ja Sami nousee sängylle.
Sormeni alkavat napittaa hänen farkkujaan auki ja
hymyilen viettelevästi. Heitän farkut lattialle,
hän on polvillaan sängylläni ja hänen
alushousujensa etumus pullottaa mahtavasti. Alan
hyväillä häntä hitaasti kädelläni alushousujen
päältä suudellessani häntä ja Sami vie kätensä
rinnoilleni. Hän ottaa aamutakkini vyön käteensä,
avaa sen solmun riisuen takkini paljastaen
rintani ja koko vartaloni, nyt hän näkee minut
täysin alasti edessään ja tieto siitä vain lisää
kiimaani.

Sami kaataa minut selälleni sängylle ja alkaa
nuolla ja hyväillä rintojani. Nännini ovat
pystyssä ja Samin kieli niillä tuntuu
taivaalliselta. En malta enää, haluan nähdä ja
tuntea hänen alastoman vartalonsa omaani vasten
ja nousen istumaan jalkojeni päälle. ”- Nouse
polvillesi”. Sami nousee ja vien käteni hänen
alushousujensa saumalle. Lasken hänen housunsa
hitaasti ja nautin suuresti näkemästäni. Hänen
kalunsa on niin kaunis, ympärileikattu, kooltaan
aavistuksen verran suurempi kuin aikaisemmilla
kumppaneillani ja seisoo himokkaasti suorana,
vaativana minua kohti.

Tartun hänen kaluunsa ja alan liikuttaa kättäni
hitaasti. Sami alkaa voihkia hiljaa, ja se saa
hymyn kasvoillani leviämään entisestään. Vedän
hänet sängyn reunalle ja menen itse polvilleni
lattialle hänen eteensä. Otan hänen kalunsa taas
käteeni ja alan nuolla sitä hitaasti katsoen
häntä koko ajan silmiin.
Sami hyväilee niskaani ja hiuksiani ja otan hänen
kalunsa syvälle suuhuni alkaen imeä sitä saaden
aikaan voimakkaan voihkaisun. Huuleni hyväilevät
hänen kaluaan hitaasti edestakaisin ja minä
nautin kun saan antaa himolleni vallan,
nuolemalla sitä mitä haluan niin paljon, olen
niin kiimainen että melkein kuolaan, pilluni
ainakin tekee niin, tunnen kuinka se on aivan
litimärkä ja odottaa innokkaasti kyrpää sisälleen
tyydyttämään sen kiimaa. Aloin kiihdyttää
tahtiani ja lopulta nuolin ja imin hänen ihanaa
kaluaan kiihkeämmin kuin koskaan ja nautin joka
sekunnista. Himokkaat huuleni ympäröivät hänen
kyrpänsä ja kieleni hyväili jokaisella
suuhunottoliikkeellä hänen kalunsa alapuolta.

Viimein lopetin ja annoin hänelle pitkän
nuolaisun kyrvän juuresta sen päähän saakka.
Nousin seisomaan hänen eteensä ja hän tarttui
minua lanteilta.
”-Pane mua” sanoin, ja samalla hetkellä en
tahtonut uskoa että nuo sanat olivat päässeet
suustani. Jokin minussa tai tässä hetkessä oli
tällä kertaa jotain niin voimakasta että en
voinut hillitä itseäni. Koskaan en ollut
avoimesti myöntänyt miehelle himoani, sitä valtaa
en koskaan ollut halunnut miehelle antaa. Mutta
nyt ainoa ajatus joka päähäni mahtui oli saada
kyrpää pilluuni joka täyttäisi minut ja saisi
koko vartaloni kiemurtelemaan nautinnosta.

Sami kiersi kädet ympärilleni ja veti minut
sängylle selälleni ja minä levitin jalkani
innokkaasti. Sami oli juuri asettumassa hyvään
asentoon työntyäkseen minuun kunnes pysähtyi ja
sanoi ”-Onx sulla kortsuja täällä?” Helvetti,
sehän tästä olisi vielä puuttunut että sen
olisimme unohtaneet ja olisin tullut raskaaksi.
Läheltä piti kun olin niin kiimainen. ”-Joo, on”
sanoin ja otin nopeasti kortsupaketin yöpöytäni
laatikosta. Otin kortsun näppärästi ulos
pakkauksestaan ja aloin laittaa sitä Samin
mahtavan kalun päälle. Se tuntui uskomattoman
kovalta kädessäni ja en malttanut odottaa että
tuntisin sen syvällä pillussani.

”-Noin”, sanoin saatuani kortsun paikoilleen ja
nostin lantiotani ylemmäs tarjotakseni pilluani
hänen kyrvälleen mahdollisimman hyvin. Sami
laittoi kalunsa pillulleni ja työnsi sen yhdellä
hitaalla työnnöllä pohjaan saakka. Kalu liukui
helposti kiimasta märkään pilluuni mutta ei
täysin seuraksitta. Minua ei sattunut mutta minun
täytyi pyytää Samia olemaan hetki paikallaan ja
haukkoa henkeäni koska tunne oli niin valtava,
yhtäkkiä pilluni olikin täynnä tuota miehen
mahtavaa parrua ja täyttymyksen tunne vei
hetkeksi ajan –ja paikantajuni.

Oloni parantui nopeasti ja hymyilin Samille ja
hän alkoi liikkua sisälläni. Suutelimme ja hänen
kätensä hyväilivät rintojani, välillä hän nuoli
niitä ja minä en voinut muuta kuin voihkia
onnesta. Hän pani minua lujaa, sänky heilui ja
natisi, hänen kiveksensä läiskähtelivät
peräaukkoani ja pakaroitani vasten ja minä nautin
jokaisesta kyrvän työnnöstä pillussani, juuri
tätä kaipaisin ja halusin, kyrpää oikein
kunnolla, pitkään.

Hän oli nussinut minua ehkä vasta minuutin mutta
tunsin jo kuinka orgasmini lähestyi, olin ollut
niin kiihottunut jo niin pitkään, silmissäni
säkenöi, lantioni liike hänen lantiotaan vasten
kiihtyi entisestään ja pilluni alkoi sykkiä niin
voimakkaasti että Sami voihkaisi kun pilluni
puristeli hänen kaluaan orgasmin kourissa. Huusin
varmaan niin lujaa kun tulin että viereisenkin
kerrostalon asukkaat varmaan kuulivat. ”-Taisit
laueta” Sami sanoi ja minä en pystynyt kuin
nyökkäämään silmät kiinni hymyillen onnellisesti.
Silloin Sami laittoi kädet selkäni alle, nosti
minut syliinsä ja kierähti itse selälleen alleni.
Haukoin vielä henkeäni ja katselin tuota
seksikästä miestä jonka ihana, kova kulli tuntui
mahtavalta pillussani. Hän hyväili käsillään
pakaroitani ja rintojani ja minä aloin ratsastaa
hänen kalullaan. Tuntui ihanalta määrätä rytmi
jolla hänen kalunsa kiihotti pilluani ja kuinka
syvälle se tuli, tätä voisin jatkaa loputtomiin,
ajattelin.

”-Mä haluan sua takaapäin” Sami sanoi ja vastasin
haluavani sitä myös. Nousin hänen päältään ja
kävin sängylle kontalleni ja työnsin pyllyäni
häntä kohti haluten innokkaasti hänen kyrpäänsä.
Sami asettui taakseni ja työnsi kaluni sisääni,
se liukui sinne helposti ja aloitti kiimaisen
naimisen. Hän nussi minua valtavalla himolla,
huoneen täytti märän pilluni litinä ja hänen
lantionsa läiskähtely pakaroitani vasten,
voihkimme kummatkin lujaa, vitut naapureista
ajattelin työntelin pyllyäni Samia vasten, hänen
kätensä olivat lujasti lanteillani ja hänen
kyrpänsä tuntui yhä isommalta.

Minulta alkoi tulla taas ja niin myös Samilta,
ääntelymme ja tahtimme kiihtyi yhä nopeammaksi
kunnes ääntelymme muuttui suoraksi huudoksi ja
laukesimme yhtä aikaa, kaatuen sängylle raukeina.
Makasimme hetken päällekkäin tasaten
hengitystämme ennen kuin Sami vetäytyi minusta ja
otti kondomin pois. Otin peiton lattialta ja
vedin sen päällemme. Suutelimme ja kävin
makaamaan hänen kainaloonsa. Olimme molemmat
hikisiä ja näytimme kuin maaliin tulleilta
maratoonareilta. ”-No, saako sitä kahvia vai ei”
Sami kysyi hymyillen. ”-Jos ensin tulet suihkuun
mun kanssa”. ”-Loistava idea”. Ulkona paistoi
yhä aurinko täydeltä terältä. Olisivatpa kaikki
sunnutai-aamut tällaisia.
104237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

...ollu jo jossain, täällä, jossain muualla,
muistaisinpa missä!!!

Äänestä
  • Mä laitoin tän stoorini vähän aika sitten myös
    articin sivuille kun en edes tiennyt näistä
    sivuista. Nää vaikuttaa itse asiassa paljon
    paremmilta kuin artic. Ja sehän lopettaa kuun
    lopussa.

    Äänestä

Tässä oli tunnelmaa. En tiedä, olenko mieheksi
erilainen, mutta kyllä tuo alun "leppoisuus"
antaa mielikuvitukselle siivet, hyvin johdateltu.
Loppuun olisi kaivannut jotain "softaa",
varsinkin naiselta. Me miehethän usein unohdamme
jopa suukon ja kiitoksen riemuhetken päätteeksi,
käännämme vain kylkeä ja se oli siinä. Tuota
suihkujuttua olisi voinut jatkaa pari lausetta,
olisi jäänyt muutakin kuin hätäsen panon maku.

hyvä juttu

Äänestä
  • Tosi hyvä ja soljuvasti kerrottu,
    mielikuvituksellinen.

    Äänestä

Tykkäsin kovasti, sujuvaa yksityiskohtaista
kerrontaa ja sait minut hymyilemään kun kuvailit
sinkun elämää. Hienoa että saatiin sinut tänne
sieltä articista kirjoittamaan meidän kaikkien
iloksi

Äänestä

Ihan ok novelli.. Jotenkin tuli vaan jossain
kohtaa lievä tympääntyminen tohon pillu-kyrpä -
toistoon.. Olisit ehkä voinut miettiä jotain
korvaavia sanoja noille. Esim häpy ja kalu. Tai
jotain. Noi toistot paistoi aika pahasti
silmään.. Pillu sitä kyrpä tätä, koko ajan.
Mut muuten hyvin kirjoitettu ja kiva novelli! =)

Äänestä

kertomus. *taputtaa...* Oikein hävettää lukea
tällaista työpaikalla, joutuu piiloutumaan
työpöydän alle jotta muut eivät huomaisi
stondista. Kyllä tyttöystävä saa taas kyytiä kun
pääsen kotiin....
Kiitos piristyksestä ;)

Äänestä

aivan ihana rupes haluttaan... harmi ku
jätkäkaveri ei tuu meille tänään... kirjota
enemmän näitä!!!!!!!!!!

Äänestä

aivan selkeesti jonkun teini-pojan kirjoittama
kuvitelma...surkee...olisit edes kirjoittanut
rehellisesti poikana etkä yrittänyt esittää tyttöä

Äänestä

On varmaan paras juttu mitä oon lukenu ...
Kiitos !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niina kirjoitti:

Aamun kosteutta…

Sunnuntai-aamu. Herään ohikulkevan auton ääneen
ja raotan silmiäni. Huoneeni on valoisa,
kermanvaaleat verhoni antavat sille täyteläisen
sävyn. Osa ikkunoista on peittämättä ja
auringonvalo tulee kirkkaana sänkyni jalkopään
puoleiselle seinälle.
Oloni on lämmin ja raukean levännyt. Makaan
selälläni, ja huomaan potkineeni peiton jossain
vaiheessa yötä pois päältäni. Huoneeni on niin
lämmin etten kaipaa sitä ja auringonvalo
lämmittää sitä yhä enemmän.

Yhtäkkiä säpsähdän, ja käännän pääni nopeasti
ikkunaan mutta huomaan helpotuksekseni että
verhoni peittävät ikkunoitani tarpeeksi,
suojaavat viereisen kerrostalon asukkaiden
katseilta, koska nukun aina alasti. Nautin
lakanoideni hyväilyistä rinnoillani ja
pyllylläni, ja usein käteni vaeltavatkin
jalkojeni väliin ennen kuin käyn nukkumaan. Viime
iltana en niin tehnyt. Heitin vain vaatteeni pois
ja rojahdin todella väsyneenä nukkumaan.

Uni teki hyvää mutta oloni ei ole täysin
tyytyväinen. Makaan sängylläni jalkani hieman
levällään, ja alavartalossani tuntuu vaativaa
kuumotusta ja kihelmöintiä. Olenko nähnyt
kiihottavaa unta ennen heräämistäni vai mistä on
kyse? Nostan itseni käsieni varaan ja katson
itseäni vastakkaisella seinällä olevasta
peilistä. Katson peilistä jalkoväliäni ja huomaan
että terälehteni ovat selvästi auenneet hieman ja
kosteat. Huokaisen, ja hengitykseni muuttuu
syvemmäksi, rintani alkavat kohoilla sen tahdissa
ja laskeudun takaisin makaamaan sängylle.
Vien oikean käteni pillulleni ja alan hieroa
sitä, hitaasti mutta välillä voimakkaasti. Hieron
klitoristani mutta tunnen ettei se riitä, pilluni
haluaa jotain sisälleen ja heti. Työnnän kaksi
sormea sisääni mutta sekään ei tunnu tyydyttävän
himoani. Kierrähdän turhautuneena vatsalleni ja
työnnän pääni tyynyyn, puuskahdan keuhkoni
tyhjiksi ja mietin missä ne miehet silloin oikein
olevat kun haluaisi munaa pilluunsa.

Nostan pääni toisen käteni varaan ja tuijottelen
seinää. Julisteideni puolialastomat miehet eivät
helpota olotilaani lainkaan ja käännyn takaisin
selälleni. Miehiä, miehiä…..Jukka…ei, se on
Oulussa ja seksi entisten poikakavereiden kanssa
ei ole koskaan osoittautunut hyväksi ratkaisuksi
minulle tai kenelle muullekaan tuntemalleni.
Pahus, pitääkö minun taas tyytyä kondomilla
päällystettyyn kurkkuun vai onko minulla edes
sellaista jääkaapissani. Ja sunnuntai, kaupat
kiinni, hurraa. Ei mutta…..jes!

Singahdan sängystäni etsimään kännykkääni ja alan
selata nimiä. Niko, Pekka, Ripa, tässä ! Sami,
se söpö tapaus jolta sain numeron viime
perjantaina Divassa. Silloin oltiin
tyttöporukalla liikkeessä ja sovittiin että
porukka pidetään kasassa illan loppuun saakka.
Mutta nythän sille voisikin soittaa ja….
Hulluko minä olen, tuntematon mies ja minä haluan
sen tänne naimaan minua. Tai eihän se täysin
tuntematon ole, samassa koulussa ollaan…..ja
hitot. Painan nappia, nostan puhelimen korvalleni
ja sydämeni alkaa hakata kiivaasti ja vatsassani
alkaa kiertää perhosia jännityksestä.
Hälyttää, jes…. ”-Sami”. ”-Öö moi. Täällä on
Niina terve, nähtiin silloin viime perjantaina
Divassa muistatko? ” Hitto, miten yksi
yksinkertainen puhelinsoitto voi jännittää näin
paljon? ”-Joo, muistanhan minä, sä olit siinä
tyttöporukassa. Oliko teillä polttarit vai mitkä
bileet ?” ”-Ei kun ihan vaan yhden kaverin
synttärit. Kuule, kiinnostasko sua tulla käymään,
ihan noin muuten vaan….kahvilla tai jotain…?” ”-
No mikä ettei, ei tässä mitään tekemistä nyt
olekaan. Missäs asut?” ”-Koulukadulla, se eka
kerrostalo kaupunkiin päin. Heinonen lukee
summerin kohdalla.” ”-No, nähdään sitten siellä
kohta. Moi.” ”-Moi.” Jesjesjes se tulee
käymään, pompin alastomana huoneessani kunnes
pysähdyn ja: Se tulee siis oikeesti käymään,
apua. Mitä mä teen? Kämppäni on sotkuinen,
vaatteita lattialla ja siellä täällä huonekalujen
päällä, mitä mä oikein nyt teen? Tai miksi sitä
nyt pitäisi mitään tehdä? Jos mä sen sänkyyni
saan niin ei se välitä miltä täällä
näyttää…..aaapua. Miten mä sen sinne sänkyyn
sitten saan, en mä tällaista ole ikinä ennen
tehnyt, baareista olen miehiä tuonut mutta nyt se
luulee tulevansa kahville ja jos mä sanon että
mennään sänkyyn niin se tietysti luulee mua ihan
lutkaksi ja ….
Prrrrrr!! Ovisummeri soi. Mitä hemmettiä, miten
se näin nopeasti tänne pääsi? Kai se sitten asuu
lähellä tai oli lähellä valmiiksi….Prrrrr! ! Kai
minun täytyy päästää se sisään. Kävelen
summerille ja painan sitä pari sekuntia ja etsin
katseellani jotain minkä saisin nopeasti
päälleni. Aamutakki ! Heitän takin päälleni ja
alan noukkia enimpiä vaatteita lattialtani kunnes
ovikelloni soi.

Heitän vaatekasan käsistäni pyykkipinooni ja
kävelen ovelle. Katson ovisilmästä, se on Sami.
Hänellä on farkut, T-paita ja ruskea nahkatakki
yllään, hän näyttää komealta, aivan kuten
muistin. Puolipitkät ruskeat hiukset ja silmät,
vartalo lihaksikas muttei liian. Huokaisen kerran
syvään ja avaan oven. ”-Moi”. ”- Moi, oot sä
justiinsa herännyt vai onko muuten vaan rento
olo” hän sanoo katsellessaan satiinista,
valkoista aamutakkiani. ”-Kyllä mä tässä jonkin
aikaa oon hereillä ollut” vastaan ja pelkään että
takkini helmat eivät riitä peittämään lähes
paljaaksi ajeltua häpyäni. Päästän hänet sisään
ja pääni sisällä ravaa tuhat ajatusta päällekkäin
enkä tiedä lainkaan mitä minun pitäisi sanoa tai
tehdä. ”-Kiva kämppä, yhtä siisti kuin mun” Sami
naurahtaa ja hymyilee valloittavasti, hymyilen
takaisin. ” –Niin haluat sä sitä kahvia” kysyn ja
osoitan keittiötäni. ” – Joo, voisin mä ottaa
ihan mielelläni” saan vastaukseksi hänen
kääntyessä tutkiskelemaan kämppääni katseellaan.

Alan etsiä kahvitarvikkeita ja huomaan ettei
kiihottunut oloni ole mennyt minnekään,
päinvastoin. Hänen lihaksikkaat käsivartensa
vangitsivat katseeni heti hänen riisuttua
takkinsa. Kahvi on tietysti ylähyllyllä ja nousen
jakkaralle ylettyäkseni siihen. ”-Hei onko sulla
tän bändin….ekaa levyä….” Sami kysyy cd:ni
kädessään keittiön ovelta, käännän katseeni
Samiin ja tajuan tauon hänen puheessaan johtuneen
paljaasta pyllystäni jota takkini ei
kurottaessani kahvipurkkia pystynyt peittämään.

Käännän pääni nopeasti takaisin hyllyyn niin kuin
mitään ei olisi tapahtunut ja yritän keksiä
jotain sanottavaa kunnes Sami kerkeää ensin ”-
Tai mä katon jos mä löydän sen itse tuolta sun
pinoista…” Ei tän näin pitänyt mennä, vai
pitikö, apua mitä mä nyt teen? Astun alas
jakkaralta, lasken kahvipurkin kädestäni pöydälle
ja lähden auttamaan Samia löytämään etsimänsä
kunnes Sami palaa jo takaisin keittiöön hieman
törmäten minuun….” –Löysin” hän sanoo levy
kädessään. Seisomme lähekkäin, rintakehämme
melkein koskettavat toisiaan. Kumpikaan ei sano
mitään, katsomme vain toisiamme silmiin ja odotan
jotain tapahtuvaksi. Sitten huomaan hänen
katseestaan samaa halua mikä minussa on ja tartun
kiinni häneen, vedän häntä lähemmäs itseäni.

Cd putoaa Samin kädestä pöydälle, hän vastaa
syleilyyni voimakkailla käsillään ja suutelee
minua. Suutelemme kiihkeästi, kielemme himoavat
toisiaan ja kätemme hyväilevät toistemme selkää.
Sitten hän työntää minut hellästi seinää vasten
ja alkaa hyväillä rintojani käsillään ja saa
minut kiihottumaan yhä lisää. Kuinka hyvältä
voivat miehen kädet tuntuakaan pitkästä aikaa.
Hän nuolee ja imee välillä kaulaani ja palaa
suutelemaan minua, rakastan hänen kieltään ja
pehmeitä huuliaan.

Toinen hänen käsistään liikkuu pitkin kylkeäni
alaspäin jalkojeni väliin löytäen märän pilluni.
Alan voihkia ääneen kun hän hyväilee pilluani
sormillaan ja levitän himosta huohottaen
jalkojani yhä leveämmälle. ”-Kanna mut sängylle”
sanon ja katson häntä syvälle silmiin. Sami
nostaa minut helposti syliinsä ja kantaa minut
yli lattialla olevien vaatteiden ja laskee
hellästi sängylle. Nojaan kyynärpäihini jalat
vierekkäin, takkini peittää juuri ja juuri
pilluni hänen himokkaalta katseeltaan. Hän
kävelee sängyn päätyyn ja jää seisomaan sinne
katsellen minua ja minä häntä.

Olemme hetken paikoillamme, hiljaa ja tunnemme
kuinka välisemme kiihko valtaa täyttää huoneen.
Tuijotamme toisiamme silmiin ja kummankin
hengitys on raskasta, syvää. Kuinka haluankaan
häntä, häntä ja hänen kyrpäänsä, syvälle
pilluuni.
Käyn vain toisen käteni varaan ja alan kuljettaa
toista kättäni olkapäältäni alaspäin, hitaasti
kunnes se saapuu aamutakkini helmalle. Tartun
helmaan ja nostan sitä hitaasti ylöspäin,
navalleni asti. Hänen katseensa seurasi näytelmää
kuin vangittuna. Avaan hitaasti jalkojani ja
levitän ne niin että hän voi hyvin nähdä pilluni.
Hänen katseensa viipyy pillullani mutta palaa
aina välillä silmiini ja minä nautin
suunnattomasti jo hänen pelkästä katseestaan ja
sen himosta.

Hän polvistuu lattialle, laskee ylävartalonsa
sängylle ja koskettaa käsillään reisiäni. Hän
suutelee jalkojani, kuljettaa kieltään pitkin
reittäni mutta vain hetken ja kunnes hän
nuolaisee pilluani. Voihkaisen ja kiimani tuntuu
tekevän minut hulluksi. Hän alkaa nuolla minua,
pitkiä nuolaisuja peräaukoltani klitorikselleni,
välillä keskittyen vain pillun aukkooni tai
klitorikseeni.
Tuntuu että voisin laueta miljoona kertaa, hänen
kielensä kiihottaa minua aivan liikaa ajattelen,
näin puutteessako minä olinkin…. Yhtäkkiä hän
kääntää minut mahalleni, hän laittaa kätensä
pyllylleni ja tunnen kielen peräaukollani ja
yllätyn kuinka hyvältä se tuntuu. Hän nuolee
minua ihanasti, tällaista nautintoa en ole ennen
tuntenutkaan. Välillä hän lopettaa nuolemisen ja
antaa syljen liukastamalle peräaukolleni
nautintoa levittelemällä pakaroitani käsillään,
tai painelemalla ja hieromalla sitä peukalollaan.
Juuri kun kiimaisuuteni alkaa jälleen kasvaa ja
haluan pyytää häntä työntämään sormen pyllyyni
hän kääntää minut jälleen selälleni ja alkaa taas
nuolla pilluani.

Nyt hän työntää sormen sisääni, voihkaisen ja
pian hän työntää jo toisen sormen pilluuni. Kyllä
kannatti tämä mies kahville kutsua, sormet
pillussa ja kieli klitoriksella…..huohotan ja
voihkin hänen taitavassa käsittelyssään kunnes
vetäydyn hieman hänestä poispäin ja katson häntä
silmiin. Nyt on minun vuoroni maistaa häntä.
Tartun hänen T-paitaansa ja vedän sen hänen
päältään. Hänen ylävartalonsa on kiinteä ja
todella hyvännäköinen, ei tippaakaan rasvaa
väärässä paikassa. Otan hänen kädestään kiinni,
vedän häntä lähemmäs ja Sami nousee sängylle.
Sormeni alkavat napittaa hänen farkkujaan auki ja
hymyilen viettelevästi. Heitän farkut lattialle,
hän on polvillaan sängylläni ja hänen
alushousujensa etumus pullottaa mahtavasti. Alan
hyväillä häntä hitaasti kädelläni alushousujen
päältä suudellessani häntä ja Sami vie kätensä
rinnoilleni. Hän ottaa aamutakkini vyön käteensä,
avaa sen solmun riisuen takkini paljastaen
rintani ja koko vartaloni, nyt hän näkee minut
täysin alasti edessään ja tieto siitä vain lisää
kiimaani.

Sami kaataa minut selälleni sängylle ja alkaa
nuolla ja hyväillä rintojani. Nännini ovat
pystyssä ja Samin kieli niillä tuntuu
taivaalliselta. En malta enää, haluan nähdä ja
tuntea hänen alastoman vartalonsa omaani vasten
ja nousen istumaan jalkojeni päälle. ”- Nouse
polvillesi”. Sami nousee ja vien käteni hänen
alushousujensa saumalle. Lasken hänen housunsa
hitaasti ja nautin suuresti näkemästäni. Hänen
kalunsa on niin kaunis, ympärileikattu, kooltaan
aavistuksen verran suurempi kuin aikaisemmilla
kumppaneillani ja seisoo himokkaasti suorana,
vaativana minua kohti.

Tartun hänen kaluunsa ja alan liikuttaa kättäni
hitaasti. Sami alkaa voihkia hiljaa, ja se saa
hymyn kasvoillani leviämään entisestään. Vedän
hänet sängyn reunalle ja menen itse polvilleni
lattialle hänen eteensä. Otan hänen kalunsa taas
käteeni ja alan nuolla sitä hitaasti katsoen
häntä koko ajan silmiin.
Sami hyväilee niskaani ja hiuksiani ja otan hänen
kalunsa syvälle suuhuni alkaen imeä sitä saaden
aikaan voimakkaan voihkaisun. Huuleni hyväilevät
hänen kaluaan hitaasti edestakaisin ja minä
nautin kun saan antaa himolleni vallan,
nuolemalla sitä mitä haluan niin paljon, olen
niin kiimainen että melkein kuolaan, pilluni
ainakin tekee niin, tunnen kuinka se on aivan
litimärkä ja odottaa innokkaasti kyrpää sisälleen
tyydyttämään sen kiimaa. Aloin kiihdyttää
tahtiani ja lopulta nuolin ja imin hänen ihanaa
kaluaan kiihkeämmin kuin koskaan ja nautin joka
sekunnista. Himokkaat huuleni ympäröivät hänen
kyrpänsä ja kieleni hyväili jokaisella
suuhunottoliikkeellä hänen kalunsa alapuolta.

Viimein lopetin ja annoin hänelle pitkän
nuolaisun kyrvän juuresta sen päähän saakka.
Nousin seisomaan hänen eteensä ja hän tarttui
minua lanteilta.
”-Pane mua” sanoin, ja samalla hetkellä en
tahtonut uskoa että nuo sanat olivat päässeet
suustani. Jokin minussa tai tässä hetkessä oli
tällä kertaa jotain niin voimakasta että en
voinut hillitä itseäni. Koskaan en ollut
avoimesti myöntänyt miehelle himoani, sitä valtaa
en koskaan ollut halunnut miehelle antaa. Mutta
nyt ainoa ajatus joka päähäni mahtui oli saada
kyrpää pilluuni joka täyttäisi minut ja saisi
koko vartaloni kiemurtelemaan nautinnosta.

Sami kiersi kädet ympärilleni ja veti minut
sängylle selälleni ja minä levitin jalkani
innokkaasti. Sami oli juuri asettumassa hyvään
asentoon työntyäkseen minuun kunnes pysähtyi ja
sanoi ”-Onx sulla kortsuja täällä?” Helvetti,
sehän tästä olisi vielä puuttunut että sen
olisimme unohtaneet ja olisin tullut raskaaksi.
Läheltä piti kun olin niin kiimainen. ”-Joo, on”
sanoin ja otin nopeasti kortsupaketin yöpöytäni
laatikosta. Otin kortsun näppärästi ulos
pakkauksestaan ja aloin laittaa sitä Samin
mahtavan kalun päälle. Se tuntui uskomattoman
kovalta kädessäni ja en malttanut odottaa että
tuntisin sen syvällä pillussani.

”-Noin”, sanoin saatuani kortsun paikoilleen ja
nostin lantiotani ylemmäs tarjotakseni pilluani
hänen kyrvälleen mahdollisimman hyvin. Sami
laittoi kalunsa pillulleni ja työnsi sen yhdellä
hitaalla työnnöllä pohjaan saakka. Kalu liukui
helposti kiimasta märkään pilluuni mutta ei
täysin seuraksitta. Minua ei sattunut mutta minun
täytyi pyytää Samia olemaan hetki paikallaan ja
haukkoa henkeäni koska tunne oli niin valtava,
yhtäkkiä pilluni olikin täynnä tuota miehen
mahtavaa parrua ja täyttymyksen tunne vei
hetkeksi ajan –ja paikantajuni.

Oloni parantui nopeasti ja hymyilin Samille ja
hän alkoi liikkua sisälläni. Suutelimme ja hänen
kätensä hyväilivät rintojani, välillä hän nuoli
niitä ja minä en voinut muuta kuin voihkia
onnesta. Hän pani minua lujaa, sänky heilui ja
natisi, hänen kiveksensä läiskähtelivät
peräaukkoani ja pakaroitani vasten ja minä nautin
jokaisesta kyrvän työnnöstä pillussani, juuri
tätä kaipaisin ja halusin, kyrpää oikein
kunnolla, pitkään.

Hän oli nussinut minua ehkä vasta minuutin mutta
tunsin jo kuinka orgasmini lähestyi, olin ollut
niin kiihottunut jo niin pitkään, silmissäni
säkenöi, lantioni liike hänen lantiotaan vasten
kiihtyi entisestään ja pilluni alkoi sykkiä niin
voimakkaasti että Sami voihkaisi kun pilluni
puristeli hänen kaluaan orgasmin kourissa. Huusin
varmaan niin lujaa kun tulin että viereisenkin
kerrostalon asukkaat varmaan kuulivat. ”-Taisit
laueta” Sami sanoi ja minä en pystynyt kuin
nyökkäämään silmät kiinni hymyillen onnellisesti.
Silloin Sami laittoi kädet selkäni alle, nosti
minut syliinsä ja kierähti itse selälleen alleni.
Haukoin vielä henkeäni ja katselin tuota
seksikästä miestä jonka ihana, kova kulli tuntui
mahtavalta pillussani. Hän hyväili käsillään
pakaroitani ja rintojani ja minä aloin ratsastaa
hänen kalullaan. Tuntui ihanalta määrätä rytmi
jolla hänen kalunsa kiihotti pilluani ja kuinka
syvälle se tuli, tätä voisin jatkaa loputtomiin,
ajattelin.

”-Mä haluan sua takaapäin” Sami sanoi ja vastasin
haluavani sitä myös. Nousin hänen päältään ja
kävin sängylle kontalleni ja työnsin pyllyäni
häntä kohti haluten innokkaasti hänen kyrpäänsä.
Sami asettui taakseni ja työnsi kaluni sisääni,
se liukui sinne helposti ja aloitti kiimaisen
naimisen. Hän nussi minua valtavalla himolla,
huoneen täytti märän pilluni litinä ja hänen
lantionsa läiskähtely pakaroitani vasten,
voihkimme kummatkin lujaa, vitut naapureista
ajattelin työntelin pyllyäni Samia vasten, hänen
kätensä olivat lujasti lanteillani ja hänen
kyrpänsä tuntui yhä isommalta.

Minulta alkoi tulla taas ja niin myös Samilta,
ääntelymme ja tahtimme kiihtyi yhä nopeammaksi
kunnes ääntelymme muuttui suoraksi huudoksi ja
laukesimme yhtä aikaa, kaatuen sängylle raukeina.
Makasimme hetken päällekkäin tasaten
hengitystämme ennen kuin Sami vetäytyi minusta ja
otti kondomin pois. Otin peiton lattialta ja
vedin sen päällemme. Suutelimme ja kävin
makaamaan hänen kainaloonsa. Olimme molemmat
hikisiä ja näytimme kuin maaliin tulleilta
maratoonareilta. ”-No, saako sitä kahvia vai ei”
Sami kysyi hymyillen. ”-Jos ensin tulet suihkuun
mun kanssa”. ”-Loistava idea”. Ulkona paistoi
yhä aurinko täydeltä terältä. Olisivatpa kaikki
sunnutai-aamut tällaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu