Nykyään olen erittäin tarkka vuokralaisistani. En missään nimessä vuokraa venäläisille ja miksi vuokraisin. Kaikki ovat rikollisia tai muuten epärehellisiä. Vuokrat jää varmasti maksamatta ja mitään irtisanomisaikaa ei ole. Häivytään asunnosta mitään sanomatta ja korjauskulut maksan omasta pussista.
Ala sitten vaatimaan jotain kun vuokralaiset ovat muuttaneet ulkomaille.
Venäläiset vuokralaiset
3
1526
Vastaukset
- Älä ikinä
usko iltapäivälehtiä.
Ihan samalla tavalla häipyy kotimaisetkin ja saat aina maksaa korjauskulut. Kotimaisia ei vielä aina saa edes ilman voutia lähtemään.
Venäläisissä on se hyvä puoli että mielellään maksavat vuokran käteisenä jopa useammalta kuukaudelta kerrallaan. Jolloin jää verottaja varmasti nuolemaan näppejään. He harvemmin ovat kirjoilla asunnossa tai ylipäätään ilmoittavat itseään asukkaiksi joten voit vähentää vastikkeen verotuksessa tappiona.
Huomaa hyöty.- Verosuunnittelijaja
Sama juttu muiden itäeurooppalaisten kanssa. Siellä porukka on tottunut siihen, että vuokraisäntä käy kerran kuussa keräämässä vuokran ja tsekkaa samalla silmämääräisesti, että kaikki on kunnossa. Hyviä tsekkejä, puolalaisia jne. on ollut omissa asunnoissani ja molemminpuolinen luottamus on ollut kunnossa, kun olen kysellyt joka kuukausi, onko kaikki toiminut kunnolla ja ovatko tyytyväisiä asuntoon.
- kirahvi ja norsu
Verosuunnittelijaja kirjoitti:
Sama juttu muiden itäeurooppalaisten kanssa. Siellä porukka on tottunut siihen, että vuokraisäntä käy kerran kuussa keräämässä vuokran ja tsekkaa samalla silmämääräisesti, että kaikki on kunnossa. Hyviä tsekkejä, puolalaisia jne. on ollut omissa asunnoissani ja molemminpuolinen luottamus on ollut kunnossa, kun olen kysellyt joka kuukausi, onko kaikki toiminut kunnolla ja ovatko tyytyväisiä asuntoon.
Olen yli 20 vuotta pyörittänyt jo yli sataa sopimusta.
Otan aina uusia kansalaisia.
Viim. Kroatia, Afgan, Venäjä, Nepal, Kiina, Indonesia. On ollut jo tunnetuimpien euromaiden.
Jos ei onnistu ja tulee ongelmaa en ikinä ota sen maan kansal. uudestaan. Näin on käynyt ja lähes aina erään mantereen kanssa jota ei ole nyt mainittu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24145300Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy18410834Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369701Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858508Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03200Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282202- 321545
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261490