Tytär ja isä -.-''

neuvoton tyttö

Olen 17 vuotias tyttö p-savosta ja olen harrastanut metsästystä jo jonkin aikaa. Isäni kanssa olemme käyneet lintumetsällä (oikeastaan enimmäkseen latvalinnustusta...) ja haluasin kovasti kokeilla jousimetsästystä mutta isäni on että "eei semmosta..meillä on pyssyjä millä ampua..". Haluaisin kovasti kokeilla ja aloittaa mutta luulen että se olisi isälleni liian haasteellista.. Olen lukenut muutamia jousimetsästys-kirjoja mutta voisinkohan mitenkään saada isäni kääntämään päänsä ja miten?

19

542

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuskin onnistuu

      Jos sinä et asiaa tiedä, niin ei kukaan ulkopuolinen ainakaan, kun ei isääsi tunneta.
      Itse harrastan jousimetsästystä, juuri ja vain sen haasteellisuuden takia. Ammun ajokoiralleni jänikset ajosta jousella, se kun on lievästi sanottuna haastava laji.
      Taljalla juoksuun ammuttaessa, se osuma on enempi onnea, kuin taitoa.
      Minulla on kaveri, joka käyttää jousta aina syksyisin lintujen pyynnissä. Kyllä hän muutaman linnun on saanut, mutta ei nyt sentään joka vuosi.
      Eli jousta ei kannata perustella ainakaan saaliin määrällä.
      Minä olen jousta käyttänyt nyt 6 vuotta, ei yhtään helpota vieläkään.
      Jousimetsästys on kyllä hauskaa, mutta se on lähinnä varttuneille metsästäjille, silloin kun saaliilla ei enää ole suurta merkitystä, kun ruutiaseella saaliin saaminen ei enää anna mielihyvää.

    • Suojele luontoa

      Olet kasvamassa aikuiseksi, joka huolehtii itsestään ja ympäristöstään. Lopeta siis luonnon hävittäminen ja eläinten murhaaminen sairaan huvisi takia. Eivät eläimet ole leikkikalujasi, jotka saat särkeä hupisi vuoksi.

      Hanki kamera ja opi ymmärtämään luonnon kauneus. Suojele metsää ja sen eläimiä. Pyydä isäsikin kestävän ja eettisen toiminnan piiriin. Saatte hyvän mielen ja aikuisille sopivan harrastuksen.

      • neuvoton tyttö

        Minä metsästän mutta myös kuvaan. Minä välitän luonnosta mutta mielestäni metsästäminen ei ole "sairasta murhaamista".. ovatko sitten teurastajat jotka teurastavat tuotantoeläimiä sitten niitä "täysjärkisiä"? Mielestäni he eivät paljon mieti eläintä vaan tekevät sen vain työnä josta saavat elantoaan. Mutta metsästäjät metsästävät kunnioittean. En näe metsästämisessä mitään pahaa sillä samanlailla petoeläimetkin tuolla saalistavat itselleen ruokaa. Se on elämän kiertokulkua. Kunnioitan toki sinunkin mielipidettäsi ja saat ajatella miten haluat mutta toivon että yrittäisit miettiä asioita monelta eri kantilta.

      • Perusasioita
        neuvoton tyttö kirjoitti:

        Huvimetsästäjän ja teurastajan ero on siinä, että jälkimmäinen tekee työtään mutta edellinen huvittaa itseään tappamalla luonnonvaraisia eläimiä. Teurastaja ei jätä haavakoita vaan tappaa eläimet armeliaasti ja nopeasti. Huvimetsästäjä jättää valtavan ekologisen jalanjäljen ja lisäksi tuhoaa luontoa.

        Eläin saalistaa syödäkseen ja elättääkseen poikasiaan mutta huvimetsästäjä tappaa harrastaakseen tappamista ja eläinten tuhoamista. Eläin on luonnon osa, huvimetsästäjä on riivattu häirikkö luonnossa ja yhteiskunnassa.

      • elä ruppee tommosia
        Perusasioita kirjoitti:

        No tiedätkö mikä on metsästäjän ja huvimetsästäjän ero?

      • Suuri ero
        elä ruppee tommosia kirjoitti:

        No tiedätkö mikä on metsästäjän ja huvimetsästäjän ero?

        Metsästäjä on Suomessa ammatti. Näitä historiallisia henkilöitä eli muinoin aikana, jolloin metsästys oli tarpeellista toimeentulon kannalta. Metsästys oli työtä.

        Nykyiset "metsästäjät" ovat tappamista harrastavia huvimetsästäjiä. Ero oikeaan metsästäjään ei voisi olla suurempi. Huvimetsästäjä kuluttaa perverssiin harrastukseensa taloudellisesti enemmän kuin siitä saa. Lisäksi kuoleva luonto ei kestä sitä leikkikenttänään pitävien harrastajien tappamista. Huvimetsästys on moraalitonta eli pahaa toimintaa. Huvimetsästys jouduttaa luonnon kuolemaa eli mm. biodiversiteetin tuhoutumista. Luonnon tuhoutuessa ihminenkin kuolee. Huvimetsästys kohdistuu siten sekä luontoa että ihmistä vastaan.

      • lihaa luonnosta
        Suuri ero kirjoitti:

        Suuri ero, tietenkin vaikkapa saalishirvi tulee tappaa, olisihan melko brutaalia aloittaa sen syönti, kun hirvi elää. Näin mm. sudet tekevät.

      • 45v:n kokemuksella
        Suuri ero kirjoitti:

        Metsästäjä on Suomessa ammatti. Näitä historiallisia henkilöitä eli muinoin aikana, jolloin metsästys oli tarpeellista toimeentulon kannalta. Metsästys oli työtä.

        Nykyiset "metsästäjät" ovat tappamista harrastavia huvimetsästäjiä. Ero oikeaan metsästäjään ei voisi olla suurempi. Huvimetsästäjä kuluttaa perverssiin harrastukseensa taloudellisesti enemmän kuin siitä saa. Lisäksi kuoleva luonto ei kestä sitä leikkikenttänään pitävien harrastajien tappamista. Huvimetsästys on moraalitonta eli pahaa toimintaa. Huvimetsästys jouduttaa luonnon kuolemaa eli mm. biodiversiteetin tuhoutumista. Luonnon tuhoutuessa ihminenkin kuolee. Huvimetsästys kohdistuu siten sekä luontoa että ihmistä vastaan.

        Olet säälittävä putkiaivo!
        Kaiken minkä ihminen syö on kuoltava!!
        Kanalla on elämä, possulla on elämä, kalalla on elämä,
        porkkanallakin on elämä jne jne
        Vain tekopyhät putkiaivot kuvittelevat että valvottu ja lailinen metsästys voisi jotenkin
        "tuhota" luonnon!! Voi pyhä yksinkertasuus!
        Syö tästälähin kiviä ja soraa niin osoitat eläväsi juttujesi mukaan! Kivillä ja soralla ei nykyisen tiedon mukaan ole elämää jonka syödessäsi lopettaisit!
        Hyvää ruokahalua!

        Itse kunnioitan metsästäjänä luontoa ja sen eläimiä enkä suostu syömään
        vankeudessa kasvatettua lihaa kuin siloin kun muuta ei ole saatavissa.

        On se niin naurettavaa kun metsästyksestä höykäsen pöläystä ymmärtämätön henkilö uhkuu tuollaista asiantuntemusta, asiantuntemusta jollaista harvoin löytää edes vuoskymmeniä asiaa harrasteneiden joukosta!
        Aiheutit tukahduttavan ja säälinsekaisen naurunpuuskan!

      • Järki käteen...
        45v:n kokemuksella kirjoitti:

        45 vuoden kokemuksella huvimetsästänyt hemmo jäi kiinni housut kintuissa. Hän pystyy vain sättimään, mutta ei kykene esittämään mitään argumenttia sairaan hupinsa puolusteluksi.

        Luonnonvaraisten eläinten tappaminen ja "syöminen" on tietysti hupimetsästäjien maneeri, mutta ei se osoita luonnon kunnioittamista, päin vastoin. Huvimetsästys tuhoaa luontoa ja aiheuttaa eläimille tarpeetonta kärsimystä. Eläinten ahdistelu, rääkkäys ja tappaminen huvin ja harrastuksen merkeissä on halveksittavaa ja häpeällistä puuhastelua.

        Luonnonvaraisten eläinten ahdistelu, rääkkääminen ja tappaminen on epätaloudellisempi ja moraalittomampi sekä ekologisesti kestämättömämpi menettely kuin "navettalihan" syönti. Mikään lihan tehotuotanto ei oikeuta huvimetsästystä. Huvimetsästäjät eivät kuitenkaan ymmärrä tätä alkeellista logiikkaa.

      • Jagdpanther
        Suuri ero kirjoitti:

        Metsästäjä on Suomessa ammatti. Näitä historiallisia henkilöitä eli muinoin aikana, jolloin metsästys oli tarpeellista toimeentulon kannalta. Metsästys oli työtä.

        Nykyiset "metsästäjät" ovat tappamista harrastavia huvimetsästäjiä. Ero oikeaan metsästäjään ei voisi olla suurempi. Huvimetsästäjä kuluttaa perverssiin harrastukseensa taloudellisesti enemmän kuin siitä saa. Lisäksi kuoleva luonto ei kestä sitä leikkikenttänään pitävien harrastajien tappamista. Huvimetsästys on moraalitonta eli pahaa toimintaa. Huvimetsästys jouduttaa luonnon kuolemaa eli mm. biodiversiteetin tuhoutumista. Luonnon tuhoutuessa ihminenkin kuolee. Huvimetsästys kohdistuu siten sekä luontoa että ihmistä vastaan.

        Voi jumaliste... Perusteleppa miten nykymuotoinen metsästys vaikuttaa millään tavalla mihinkään? Ja koskeeko mielipiteesi hirvenmetsästystäkin? Siinä saa taloudellisesti enemmän ku menettää ;)

      • 45v:n kokemuksella
        Järki käteen... kirjoitti:

        45 vuoden kokemuksella huvimetsästänyt hemmo jäi kiinni housut kintuissa. Hän pystyy vain sättimään, mutta ei kykene esittämään mitään argumenttia sairaan hupinsa puolusteluksi.

        Luonnonvaraisten eläinten tappaminen ja "syöminen" on tietysti hupimetsästäjien maneeri, mutta ei se osoita luonnon kunnioittamista, päin vastoin. Huvimetsästys tuhoaa luontoa ja aiheuttaa eläimille tarpeetonta kärsimystä. Eläinten ahdistelu, rääkkäys ja tappaminen huvin ja harrastuksen merkeissä on halveksittavaa ja häpeällistä puuhastelua.

        Luonnonvaraisten eläinten ahdistelu, rääkkääminen ja tappaminen on epätaloudellisempi ja moraalittomampi sekä ekologisesti kestämättömämpi menettely kuin "navettalihan" syönti. Mikään lihan tehotuotanto ei oikeuta huvimetsästystä. Huvimetsästäjät eivät kuitenkaan ymmärrä tätä alkeellista logiikkaa.

        Taisi märkäkorvalle tulla housut kintuissa muutakin kuin järki "käteen"!
        Jos ihminen haluaa oikeesti munata itsensä niin se aukoo päätään asioissa joista se ei tiedä mitään!
        Muistutat aika paljon sitä pikkupoikaa joka palasi kotiin eka koulupäivän jälkeen ja sanoi isälleen ylpeänä; "Iskä, kysy nyt minulta - minä tiedän kaiken"!
        Metsästyksestä mitään tietämätön kirjoitelmasi jääköön muilta osin omaan arvoonsa.
        Jos kuitenkin oppisit jotain niin käyttäisit samassa keskustelussa koko ajan samaa
        nikkiä niin sekin olisi jo jotain miehekästä!

      • Katoava kahjoperinne

        Et kykene esittämään sairaan harrastuksesi puolusteluksi mitään järjellistä tai eettistä argumenttia. Tyhjäpäisyyden ohella solvauksetkaan eivät tee örvellystäsi yhtään paremmaksi.

        Mitenkäs muuten voisikaan huvittaa itseään harrastamalla luonnonvaraisten eläinten ahdistelua ja tappamista.

    • Pumpum

      Antakaahan tyttären metsästää ja syödä tehotuotetun, lihatalon ammattitappajan palkkamurhaaman navettalihan sijaan villieläimen kestävää ja eettistä ekolihaa. Kun Hän sen itse tappaa, saa tietää tarkkaan, missä mennään.

      Todellinen luonnon ja eläinten kunnioittaja itse tappaa syömänsä lihan.

      • Luonnon tuhoaminen

        Huvin vuoksi ja harrastuksen merkeissä murhattu luonnonvarainen eläin on epäeettisintä ja epäekologisinta ruokaa - jos infantiili hupimetsästäjä imeskelee sen suuhunsa.

        Kun autoillaan punaviinit ja design-kasarit paksissa Lappiin ja ammutaan lintuja, niin ekologinen jalanjälki on kammottava. Metsästys tuhoaa sekä välittömästi että välillisesti luontoa, joka kuuluu kaikille. Huvimetsästäjä on riivattu häirikkö.

      • Tuote ja tuote

        Navettalihan kasvattajat ja huvimetsästäjät ovat usein samoja henkilöitä, koska metsästys on sidottu maanomistukseen. Hupaisaa on todeta, kuinka huvimetsästäjät täällä pilkkaavat omia tuotteitaan.

        Täytyy tavaran olla "laadultaan" melkoista, ennekuin tuottaja itse sitä boikotoi ja kehottaa muitakin niin tekemään.

      • nöttkött

        Yli puolet maan omistajista eivät ole alkutuottajia, tai asu omistamillaan alueilla. Huvimetsästäjä on henkilö, joka siirtyy jostain jonnekin huvittelemaan metsästäen. Ei ole metsästäjä, vain huvimetsästäjä-Mestari. Tästä huvimetsästäjäryhmästä eräs kaukopartiomies jo 50 vuoden takaa nauraen totesi:"TÄYSIN VAARATON RIISTALLE" oli niin osuvasti todettu, että ryhmälle on siitä alkaen aina tavatessa naureskeltu. Huvimetsästäjä saattaa vaikkapa kasvattaa fasaaneja, sitten niitä metsästää. Paikalla asuvana on hauska seurailla, kuinka kettu iltaisin vie suussaan fasaaneja poikasilleen. Kanahaukatkin osansa poimivat.

        Kun lihankasvattaja vertaa myymänsä lihan kaupasta ostetun hintaan, hän pilkkaa kaupasta lihan ostaneita, koskapa kasvattajalta lihan saisi moninkertaisesti edullisemmin. Pilkkaa kauppaa/ostajaa, koska ostaja on kyetty narraamaan jonkin tahosta ostamaan kalliilla.

        Aloittajalle, osta kaksi metsästysjousta niin voit toista lainata isällesi.

    • peukkua sinne

      työnnä kuule peukku pyllyysi ja mene sinne suojelijoiden joukkoon takasin, tällä palstalla ei kaivata tuollaista hönöä

    • siganautaeläintä

      Luonnon tuhoaminen nimimerkillä kirjoittanut entinen Huvimetsästäjä-Mestari purkaa yllä tuntojaan ja entisiä syntejään.

      Mitäs läksit luukustasi Lappiin Huvimetsästelemään lintuja!

      Jo olosuhteiden määrääminä, joillekin täytyy riittää ammattitappajan palkkamurhaaman teollisesti tuotetun ja käsitellyn navettalihan.

      • patlite

        Terve,

        Pakko kommentoida kysyä että miten hyvin olette perehtyneet riistan- ja riistakantojen hoitoon? Annan vihjeen: millainen vaikutus hirvenmetsästyksellä on hirvikantoihin ja mihin perustuu myönnetyt kaatoluvat?

        Niin, ja olen itsekin harkinnut kokeilla jousta kauriskannan säätelyssä tiheään asutulla alueella mihin ei ole saatu vielä siirrettyä suurpetoja...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      1059
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      967
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      773
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      62
      679
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      656
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      608
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      131
      591
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      569
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      558
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      537
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      518
    13. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      463
    14. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      46
      458
    15. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      443
    16. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      433
    17. 41
      422
    18. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      420
    19. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      91
      416
    20. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      31
      412
    Aihe