Rauhoittukaa!

Onko Hannu koskaan väittänyt klubin olleen huijausta? Ei ole! Rahat ovat tallessa ja toiminta jatkuu, kun totuus viranomaisrikollisuudesta saadaan julki!

Kun mitään pitäviä todisteita ei ole, niin jäsenistöä usutetaan toistensa kimppuun ja sitä kautta valheelliselle "oikeudenkäynnille" pyritään saamaan uskottavuutta.

Älkää uskoko valheidenlietsojien väitteitä vaan odottakaa rauhallisina toimintaoohjeita omasta ylälinjasta. Totuus tulee lopulta julki ja kaikki tulevat saamaan rahansa. Ja muistakaa: Hannun taistelu on koko jäsenistön taistelu! Tässä ovat niin suuret voimat taustalla, ettette uskokkaan!
14155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kaiken lisäksi uutta toimintaa on tulossa, eikä niitä kannata Suomen viranomaisten hampaisiin jättää, vaan viedä toiminta muihin maihin. Nyt ollaan oikeassa junassa, konsultti on jälleen vapaalla ja suunnittelee meille uuden graalian maljan joka tuo meille kaikki tappiomme takaisin vaikka viranoomaisrikolliset yrittävätkin estää.

Ainoana huolena pidän sitä etten ymmärrä uudesta toimintamallista yhtään mitään muuta kuin sen, että minun pitää tyrkyttää taas sitä ainakin 20 kaverilleni että saisin siitä itse mitään hyötyä. Niin, ja tietysti niiden kavereideni pitäisi kuluttaa joka kuukausi rahaa siihen uuteen yritykseen, ja tuosta rahankulutuksesta muodostuu ilmeisesti se tuottoni. Kuulostaa hyvältä, enää pitää vaan löytää jostain sellaisia rikkaampia ystäviä joilla on hieman ylimääräistä rahaa ja pelihaluja. Sillä eihän se nyt ole paljoakaan pyydetty jos nyt kaverin suosittelemaan hommaan mukaan lähtee, ja kuluttaa siihen tonnin kuussa.

Toki välillä mietin että miten tuo eroaa normaalista työnteosta, jos itse pitää hommata asiakkaat jotka kuluttavat rahaa firmaan, ja josta se tulo minulle muodostuisi. Kuulostaa kovasti myyntityöltä. No, mutta en minä näistä mitään muuta ymmärrä, muuta kuin että on mukavaa olla oikeassa junassa isojen poikien hiekkalaatikolla, kohta ulkomaisessa toiminnassa ...!! Eikä eliitti rapparit voi tällä kertaa mitään, kun on poistettu nyt se mahdollisuus että viranomais rikolliset voisivat heittää kapuloita jämäkän, suoraselkäisen firman rattaisiin. On ylpeää olla klubilainen näinä aikoina !!...

Äänestä

Olenkin alkanut säästää Graaliaan, joka kuukausi 1000euroa
se tekee vuodessa 12000 tonnia, kuulin, että hannu on tässä mukana

Äänestä
  • Olen vähän kateellinen tuosta että pystyt keräämään kuukausittain Graaliaan noinkin paljon rahaa. Haluaisin itse sijoittaa sinne mahdollisimman paljon vaikka ilkeät huhut kertovatkin ettei se enää pitkään hengissä pysyisi, mutta minä uskon vakaasti että yritys näkee vielä ensi kuukaudenkin, ehkä. Ja niinhän sitä sijoitusmarkkinoilla sanotaan että silloinhan sitä kannattaa ostaa kun kurssit on alhaalla, ja minun klubijärkeni mukaan tilanne on nyt sama Graalian kanssa, kun epävakaalta näyttää tulevaisuus ja silloinhan se vasta mitataankin kestääkö perse merivettä. Kun muut rotat hyppivät laivasta niin sijoitetaan me lisää Graaliaan ja ostetaan enemmistö, on muuten aika rempseää ilmoitella jämäkästi tuttaville olevansa valutta-alustan pyörittäjä ... !!! )))): Ylpeää olla klubilainen näinä aikoina !!...

    Äänestä

  • Näin on. kirjoitti:

    Olen vähän kateellinen tuosta että pystyt keräämään kuukausittain Graaliaan noinkin paljon rahaa. Haluaisin itse sijoittaa sinne mahdollisimman paljon vaikka ilkeät huhut kertovatkin ettei se enää pitkään hengissä pysyisi, mutta minä uskon vakaasti että yritys näkee vielä ensi kuukaudenkin, ehkä. Ja niinhän sitä sijoitusmarkkinoilla sanotaan että silloinhan sitä kannattaa ostaa kun kurssit on alhaalla, ja minun klubijärkeni mukaan tilanne on nyt sama Graalian kanssa, kun epävakaalta näyttää tulevaisuus ja silloinhan se vasta mitataankin kestääkö perse merivettä. Kun muut rotat hyppivät laivasta niin sijoitetaan me lisää Graaliaan ja ostetaan enemmistö, on muuten aika rempseää ilmoitella jämäkästi tuttaville olevansa valutta-alustan pyörittäjä ... !!! )))): Ylpeää olla klubilainen näinä aikoina !!...

    Voi sua vallu.

    Äänestä

minulla irtoaa käteistä kun myyn sijoitusasuntoni ensi kuussa
saan siinä välittäjän mukaan noin 200k olen pitänyt asuntoni vuokralla, mutta noin 6% vuosittainen tuotto ei houkuttele kun Graaliasta saan saman jopa yhtenä päivänä ja pankkiin en luota enkä ropojani sinne vie
olet täysin oikeassa kursseilla on taipumista yli ampua ja nyt on halpaa onhan maailman pörssitkin laskeneet nyt on ostajan markkinat mm Warren Buffet on sijoittanut tätä kaavaa käyttäen ja hän on nyt yksi maailman rikkaimmista ihmisistä

Äänestä
  • Jos hyvin käy niin Buffet tosiaan saattaa sijoittaa myös Graaliaan, itse aion sioittaa myös maanantaina kympitonnin mam-robottien sijoitettavaksi, kuusi robottia tahkoo parhaillaan roimia voittoja, paras näyttää rikkovan kohta 100% tuottorajan, ja tämä muutamassa kuukaudessa. Nyt pitäisi vaan saada tietoa mikä on Hannun rooli tulevaisuudessa Graaliassa, laitan 50t€ heti kiinni jos Graalia ottaa Hannun uuden valmistumassa olevan robotin valikoimaansa.

    Äänestä

minä taas otan eron vanhasta akastani ja täten saan puolet omaisuudesta
jonka sijoitan vilpittömin mielin Graaliaan. Tämä siksi, koska lihava,ruma akkani
ei halua sijoittaa Graaliaan joten eron kautta perkl rikkauksiin!

Äänestä

Todella jämäkkää ja rohkeaa, arvostettavaa puhetta. Laittaisin itsekin heti lisää jos saisin tietää Hannun osuuden Graaliassa. Toisaalta, jo pelkkä tieto kone ja ylivaluuttamestarin paluusta siviiliin ja ropotin ruoriin sai kyyneleen silmiin, lämpimä tunne tulvahti ja siirsin heti tililtäni 342,28 euroa Graalian tilille. .. !!! En ole vielä saanut hallitukselta vahvistusta mutta uskon että lisenssit tulevat tänään sähköpostiin, viimeistään huomenna !!! .... )))):; !!! Huomasin naapurin ilmeestä eilen ja tänään että se oli kateellinen, uskon että osakkeiden osto heijastui heti ulkotilaani ja arvostus lisääntyi naapurilta ! ?! ... Perse kun kestää merivettä :::!!!

Minulla ei ole ihan tuollaisia sijoitusrealisointimahdollisuuksia kuin sinulla, mutta jämäkät lisenssit saatan jossakin vaiheessa realisoida, ainakin osaksi, ehkä !!:. Nyt kun ylivaluuttamestari saapui siviiliin, kuulin että lisenssien ja osakkeiden hinnat pompsahtivat kattoon, en ole kyllä ahne ja minulle riittää pienempikin voitto. Minulle riittäisi jos vaikka lisenssien arvo pysyisi samanakin, niinkuin bitcoinissa. !!

Eipä mene enää pitkään kun voi ylpistyä taas hieman, kun sijoitukset alkavat tuottaa. Uskon sen tapahtuvan ihan näinä päivinä, nyt ollaan oikeassa junassa!

On ylypiää olla klubilainen näinä päivinä .....!!!!

Äänestä
  • Minä siirsin 400%, paljonkohan se tuottaa?

    Äänestä

  • skylimitltd kirjoitti:

    Minä siirsin 400%, paljonkohan se tuottaa?

    tuottaa paljoakaan kun tuntuu siltä että hannu jättää laivan eikä ota roolia yrityksissä enää ollenkaan. olo tuntuu vähän petetyltä kun luulin että wish wincapitan ja graalian aikaan saan takaisin kompensoitua tappioitani wincapitasta kuten hannu lupasikin, mutta mitään muuta ei ole tullut kuin sellaisia virityksiä mitkä eivät tuota jäsenille mitään. on vain puhuttu siitä kuinka yritys koetetaan saada tuottavaksi jne, mutta jäsenet eivät tunnu ymmärtävän sitä että sillä ei ole jäsenille mitään apua vaikka yritys toimisikin plussalla. yrityshän siitä silloin hyötyy, no joku voisi sitten sanoa että yritys on sanonut jakavansa osan voitostaan jäsenille takaisin, niin siihen voisi sitten heittää vastakysymyksen että kuinka pitkään luulet joutuvasi maksamaan itsellesi palkkaa omista rahoistasi, että saisit riittävästi rahaa voidaksesi maksaa asuntolainasi loppuun? voi elämä.

    Äänestä

  • ei taia kirjoitti:

    Ikävä kyllä juuri noinhan se on mennyt. Puheet ovat puheita.

    Lopettakaa nyt hyvät ihmiset se hölmöily niiden graalioiden kanssa.

    Äänestä

Uutta robottia pukkaa

Seinäjoen käräjien tauolla Tamppari ei enää halunnut muistella WISH WinCapitan poistumista markkinoilta. Sen sijaan hän myönsi olevansa osakkaana uudemmassa Graalia Finland Oy:ssä, joka tavallaan jatkaa capitalaisten perintöä valuuttabisneksessä. Graalia käyttää Hannu Kailajärven kehittämää valuuttakauppaohjelmistoa. Osoituksena tästä Tampparin asiamies Ilkka Pitkänen oli lähettänyt käräjäoikeuteen pylväsdiagrammin, joka kuvaa Kailajärven kehittämän menetelmän tuloksellisuutta joulukuulta 2012 tammikuulle 2013.

Eilen piti alunperin käsitellä myös toisen, Seinäjoen verotilastoissa korkealle kivunneen WinCapitalaisen petosjuttua, mutta syyttäjä luopui rikossyytteistä kolme päivää sitten. Tämä toinen capitalainen oli netonnut syyttäjän laskelmien mukaan klubista 836 624 euroa. Häntäkin tosin uhkaa vielä rikoshyödyn menettäminen valtiolle.

Pauli Tamppariin verrattavien ylätason sponsorien rikosjutttuja on vireillä maakuntien käräjäoikeuksissa parikymmentä. Rikoshyötyä peritään takaisin noin 600 jäseneltä. Poliisi-tv seuraa jatkossakin, saavatko WinCapitaan rahansa menettäneet oikeutta, ja joutuvatko toisten rahoilla porskuttaneet ylätason capitalaiset luopumaan epärehellisellä pelillä hankitusta omaisuudestaan.

http://yle.fi/ohjelmat/kortit/poliisi-tv/jaksot/94201403000.html

Äänestä
  • Seuratkaa sitten myös eu ja eit;n oikeudenkäyntejä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Konnevesi kirjoitti:

Onko Hannu koskaan väittänyt klubin olleen huijausta? Ei ole! Rahat ovat tallessa ja toiminta jatkuu, kun totuus viranomaisrikollisuudesta saadaan julki!

Kun mitään pitäviä todisteita ei ole, niin jäsenistöä usutetaan toistensa kimppuun ja sitä kautta valheelliselle "oikeudenkäynnille" pyritään saamaan uskottavuutta.

Älkää uskoko valheidenlietsojien väitteitä vaan odottakaa rauhallisina toimintaoohjeita omasta ylälinjasta. Totuus tulee lopulta julki ja kaikki tulevat saamaan rahansa. Ja muistakaa: Hannun taistelu on koko jäsenistön taistelu! Tässä ovat niin suuret voimat taustalla, ettette uskokkaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu