K-H

On aivan turhaa kehua Katria,sillä on paljon sydämellisimpiä ja kauniimman äänen omaavan laulajan tässä maassa. Valitetettavasti tulee mieleen aika,jolloin hän oli hyvin epämiellyttävä ,kun halusi jutella hänelle.Siitä saakka en ole pitänyt hänestä,enkä kuuntele laulujasi.
11362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

sitten niihin muihin...

Äänestä

ja kuulostaa että henki salpaantuu kesken kaiken että tervemenoa vaaan eläkkeelle!!

Äänestä

Samaa mieltä olen, ääni ei ole hääppönen. Väkinäiseltä kuulostavaa kähinää.

Äänestä

Olet aloittajanimimerkki eri nimimerkeillä kertonut tätä samaa mielisipahoittanutta keissiä aiemminkin tällä palstalla. Se oli sinun kokemuksesi joskus muinoin mutta en kaipaa saman toistoa enää. Kaikkea ei ihminen saa mitä haluaa etkä voi tietää mikä toista ihmistä painaa kun yrität tätä lähestyä. Joten kasva jo tämän yli.

Äänestä

miksi hän aina selittää tommin puolesta ikäeroa eikö miehessä ole mitaa puolustaa itseään ,,,

Äänestä

no ei kait se poitsu jaksa tuota mummoa enää j...stää, taitaa niillä olla kulissiliitto.

Äänestä

Kateelliset täällä Katria haukkuu ja mollaa, mitäs itse osaatte? Onko teillä 50 v kestänyt upea ura ja yhä vaan vielä jaksatte jatkaa? Miltä näytätte ja minkälainen oma liittonne on? Epäilen, että olette elämäänne pettyneitä, katkeria, tyhjänpäiväisiä ruikuttajia.

Katri on upea, ihana, henkisesti pitkälle kehittynyt ja aivan mahtavan hyvä laulaja. Uusi levy on täydellinen ja Katri laulaa siinä vielä paremmin kuin aiemmin. Katrin ja Tommin suhde taas on heidän oma asiansa, eikä kuulu teille mitään.

Äänestä
  • omat asiat ovat kunnossa, ei tartte toisia mollata vuodesta toiseen. Pätee ihan oikeassa elämässäkin....

    Äänestä

Henkisesti pitkälle kehittynyt?Mitä se nyt mahtaa tarkoittaa?Miten voi sellaisen vaistota/tietää?Onko jokin mittari tai testi jonka tulos antaa tiedon kuinka pitkälle ihminen on "henkisesti pitkälle kehittynyt"?

Äänestä
  • Silloin on henkisesti kehittynyt kun ei kirjoittele näille palstoille omia p**rujaan.

    Äänestä

Sinäpä sen sanoit, helppo testi. Olen kanssasi ihan samaa mieltä !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aamusi kirjoitti:

On aivan turhaa kehua Katria,sillä on paljon sydämellisimpiä ja kauniimman äänen omaavan laulajan tässä maassa. Valitetettavasti tulee mieleen aika,jolloin hän oli hyvin epämiellyttävä ,kun halusi jutella hänelle.Siitä saakka en ole pitänyt hänestä,enkä kuuntele laulujasi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu