Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Yö altaalla

Avasin koti-oveni ja laskin pienen lentolaukkuni lattialle. Kello eteisen seinällä näytti 02:18. Astuin ulos mustista yksinkertaisista korkokengistäni ja riisuin päällysvaatteet naulakkoon. Olin kotiutunut pitkältä lentorupeamalta ja vuorokausirytmini kävi Aasian eikä Suomen mukaan.. Päätin tehdä sen, minkä usein työputken jälkeen, hain vaatekaapista bikinit ja kylpyhuoneen kaapista pyyhkeen. Riisuin vaatteet ja pukeudun valkoiseen kylpytakkiin. Kylpytakissa oli Intecontinental Hotels- logo rintamuksessa, olin kerran epähuomiossa pakannut hotellin kylpytakinkin kiireessä matkalaukkuun ja huomasin vasta kotona, että olin syyllistynyt varkauteen.
Suuntasin kulkuni hissiin ja painoin pohjakerroksen nappulaa. Sauna- ja uima-allas olivat varsinaisesti kiinni yöaikaan, mutta tuskin kukaan edes tiesi että käytin allasta silloin tällöin myös yöllä. Peseydyin suihkussa ja hieroin hetken lämpimän veden alla jumissa olevia hartioitani. Sujautin siniset bikinit päälleni ja kävelin altaalle. Allashuoneen ilma oli lämmin ja vesi tuntui turhan viileältä, mutta pikkuhiljaa kävelin syvemmälle ja ryhdyin uimaan soikeaa allasta ympäri. Laitoin altaan toisessa päässä olevan poreammeosan päälle, jotta veteen syntyi hieman virtausta ja uintiin sai lisää vastusta. Uin noin 10 minuuttia ja harkitsin lähdenkö pois vai makoilenko hetken aurinkotuolissa ja otan uuden uintipyrähdyksen. Allashuone oli uusittu jokunen vuosi sitten ja viihtyvyyteen oli panostettu kunnolla. Huoneessa oli isoja tekopalmuja, mukava valaistus ja huoneeseen oli ostettu pähkinän värisestä puusta tehtyjä miellyttäviä aurinkotuoleja. Sammutin porealtaan ja asettauduin tuoliin ja nautin raukeasta olosta.
Havahduin siihen, että kuulin suihkutilasta ääniä, samassa kaksi naista ilmestyi altaalle. Toinen näytti tutulta, taisi asua samassa kerroksessa kanssani. Naiset kikattelivat ja siirtyivät alusvaatteet päällänsä altaalle päin. Päättelin, että uintireissu taisi olla baarireissun päätteksi tehtävä juttu, ajankohdastakin päätellen. Naiset eivät huomanneet minua, koska aurinkotuoli jäi tolpan ja tekopalmun taakse. Olin jo nousemassa tai ainakin hihkaisemassa jotain, jotta naiset huomaavat etteivät ole kaksin. Samassa kuitenkin jähmetyin paikalleni kun huomasin, että naiset eivät olleetkaan pelkästään kavereita. Tummahiuksinen naapurini kääntyi ristiveristä lyhyttä, todella urheilullisen vartalon omaavaa naista päin ja suuteli häntä pitkään. Ihoni meni kananlihalle. Tajusin että nyt olisi viimeistään pakko lähteä ettei aiheutuisi noloa tilannetta.
11707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hupsis, onnistuin laittamaan kahteen kertaan tarinan alun tänne. Loppuosa tarinasta on ylempänä olevassa "keskustelussa".

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Babbaduuda kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu