Buginen perhe

Mulla on jo pitkään aikaan ollut ongelma yhden perheen kanssa, jolla olen pelannut jo 6 sukupolvea. Peli toimii moitteettomasti nykimättä, kun se onpausella ta osto/rakennustilassa, mutta kun aika kuluu, se nykii tai pysähtyy kokonaan, enkä voi tehdä enää mitään. Kaikki muut tallennukset toimivat. Jos kellään olisi ratkaisua ongelmaan (muuta kuin uuteen kaupunkiin muuttaminen)
255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ööh jos olet ladannut muokattua ja vierasta sisältöä, syy saattaa olla siinä. muuta ei tule mieleen sorry

Äänestä

Kuten tuossa jo mainittiin, huono ladattu tai modi voi olla yksi syy.

Kuusi sukupolvea yhdessä naapurustossa on jo pitkä aika ja kannattaisi todella harkita muuttoa toiseen naapurustoon. Muutto tuoreuttaa niin simi-, perhe- kuin maailmatiedostotkin. Kun yhdellä ja samalla naapurustolla pelataan tarpeeksi kauan, niin maailmatiedostot alkavat vähitellen "murentua", eli ilmestyy bugeja ja peli saattaa alkaa käyttäytyä odottamattomilla tavoilla.

Myös reititysvirhe voi olla yksi syy, eli naapurustossa voi olla yksi tai useampi simi jumissa jossakin.

Kannattaa myös muistaa, että jos omistaa heikohkon koneen, niin silloin oireilu tapahtuu juuri pelitilassa mutta ei niinkään osto tai rakennustilassa. Tämä johtuu siitä, että osto- ja rakennustilassa ei kovinta rasitusta tapahdu, koska naapurusto on seisahduksissa.

Twallanin Overwatch ja Error Trap modit siivoavat ja nopeuttavat peliä sekä korjaavat pelivirheitä. Ne on yksi vaihtoehto mitä voi kokeilla.
http://nraas.wikispaces.com/

Mikäli pelissä on muistojenluonti päällä, aiheuttaa se myös se usein lagaamista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bumbum kirjoitti:

Mulla on jo pitkään aikaan ollut ongelma yhden perheen kanssa, jolla olen pelannut jo 6 sukupolvea. Peli toimii moitteettomasti nykimättä, kun se onpausella ta osto/rakennustilassa, mutta kun aika kuluu, se nykii tai pysähtyy kokonaan, enkä voi tehdä enää mitään. Kaikki muut tallennukset toimivat. Jos kellään olisi ratkaisua ongelmaan (muuta kuin uuteen kaupunkiin muuttaminen)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu