Haluan muuttaa pois kotoa!!!

maalaistypy123987

Olen 16-vuotias tyttö. Täytän loppu vuodesta 17-vuotta. Asun vielä vanhempien luona. Me asutaan tosi pienellä paikkakunnalla eikä minulla ole täällä yhtään kavereita. Olen tosi masentunut koska mua ahistaa asua maalla koska täällä ei ole mitään tekemistä. Myös minun lääkärini oli sitä mieltä että ois mun psyykkeelle hyvää muuttaa kaupunkiin eikä jäädä homehtumaan maalle. Pidän juuri nyt välivuotta, pääsin peruskoulusta viime keväänä. Hain yhteishaussa kotikuntani lukioon vanhempieni mieliksi. nyt minua kuitenkin ahdistaa jatkuvasti se etten hakenut muualle lukioon.
Olen ajatellut että haen täydennyshaussa jonnekin muualle lukioon. Ihan sama mitä vanhemmat sanoo. Olen niin masentunut asumaan maalla että räjähdän kohta. Ongelmana on kuitenkin se että jos ja kun muutan syksyllä jonnekin miten tuun pärjäämään? Olemme tosi köyhiä eikä vanhemmat avusta mua ollenkaan niin he ovat sanoneet mulle kun ehdotin omille muuttoa. Koska täytän 17-vuotta vasta loppuvuodesta niin en saa useampaan kuukauteen opintotukea. Asumislisää saisin mutta sillä ei pitkällä pötki. Mitä muita tukeja mun ois mahollista saada ennen kuin täytän 17-vuotta?
Minua myös ahistaa tosi paljon meidän perhe. Eli ei ainoastaan tämä pieni paikkakunta. Mun perhe on tosi uskonnollinen kun taas itse olen äskettäin eronnut yhteisöstä johon muu perheeni kuuluu. Vanhempien kanssa välit kiristyvät aika helposti. Tunnen myös että en saa elää kotona niin kuin itse haluan koska aina meillä soi hengelliset laulut ja ollaan patistamassa yhteisön tilaisuuksiin. En jaksa enää tätä!!!!

1

427

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voi sinua

      Voi sinua! Tuossa iässä on kova hinku yksin asumaan, kuuluu asiaan. Ihan hyvä, että vanhempasi eivät pysty eivätkä halua tukea kotoa muutoasi. Sinänsä olisi ihan terveellistä asustaa vaikka kuukausi omillaan. Jääkaappi ei täyty itsekseen eikä tiskipöytä tyhjene itsekseen eivätkä pyykit mene omia aikojaan vaatekaappiin puhtaina ja kuivina ja viikattuina. Siitä saa hieman esimakua siitä, millaista yksin asuminen on. Asumistuki ja opintotuki eivät riitä elämiseen, myös lainaa pitää ottaa. Mitään muita tukia ei alaikäiselle ole tarjolla.

      Kyllä nyt kannattaa vaan nauttia kodin täysihoidosta lukion ajan. Sen jälkeen pitää kuitenkin muuttaa omilleen jos haluat opiskella. Lukiosta tai muusta koulusta saat kyllä kavereita.

      Hyvä kun sinulla on lääkäri, jonka kanssa voit keskustella asioista. Tosin ihmettelen, jos hän oikeasti suosittelee sinulle kotoa muuttoa tuossa iässä.

      Elämä on välillä vaikeata , on ylämäkiä ja alamäkiä, joskus tasamaatakin. Toivon onnea elämällesi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      184
      5055
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1701
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1605
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      126
      1490
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1393
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1100
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1074
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      299
      957
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      191
      926
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      770
    Aihe