LibreOffice

Tein pitkän kirjoituksen tekstinkäsittelyllä, maalasin ja kopioin hiirellä kopioidakseni sen sähköpostilähetykseen.
Huomasin, että puuttui yksi asia ja aioin lisätä sen rivin ( teksti oli edelleen maalattuna ) ja painoin enteriä.
Koko kirjoitus hävisi.
Saan sen kirjoituksen vielä auki, mutta siitä ei pääse palaamaan taaksepäin.

Ja LO:ssa on vois sanoa bugi, että alkuperäisen kirjoituksen aktiivisuuden poistossa häviää myös välitiedostossa oleva kopiointi.

Onko jotain tehtävissä palauttamiseksi? Kopioiko LO johonkin kirjoituksen aikana?
20310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Luultavasti ei ole enää keinoa palauttaa sitä. Kannattaa jatkossa muistaa aina välillä tallentaa kirjoitelma koneelle.

Äänestä

Olisit heti klikannut undo / peruuta niin teksti ei olisi hävinnyt

Teksti pitää myös tallentaa aina väliajoin ja mielelläään vielä erillisiin tiedostoihin niin että ennen kuin tekee mitään suurempia muokkauksia, tallentaa ensin olemassaolevan tekstin ja sen jälkeen tallenna nimellä... ja antaa vielä toisen nimen, jolloin ainakin alkuperäinen säilyy.

Jos sammutit ohjelman välillä, niin mitään ei voi todennäköisesti tehdä. Jos taas ohjelma on ollut koko ajan käynnissä, kokeile ctrl-z tai valikosta undo

Äänestä

Jos kirjoitat Windows-koneella, niin kannattaa LibreOfficen sijaan käyttää Kingsoft Officea, joka näyttä ja toimii aivan kuin MS Office. En tiedä saako sitä linuksille.

Äänestä

Libreoffice on hyvä ohjelma. Sitä on tullut käytettynä muutamia vuosia.

Äänestä
  • No minä olen käyttänyt MS Office 2000, Office XP, Office 2007, OpenOffice ja tällä hetkellä on Kingsoft Office Windowsissa ja Libre Linuksissa. Näitä ennen käytin sellaisia joista et ole todennäköisesti ikinä edes kuullut.

    On makuasia mistä kukakin pitää, mutta pitäisin todennäköisenä että ihmiset jotka ovat kouluissa ja työpaikoilla tottuneet käyttämään MS Officea, pitävät todennäköisesti Kingsoftista koska se tosiaan näyttää käynnistyskuvaketta lukuunottamatta aivan samalta kuin Office 2000/XP ja myös toimii täysin samoin.

    Äänestä

  • asdfasdfasdfsdff kirjoitti:

    No minä olen käyttänyt MS Office 2000, Office XP, Office 2007, OpenOffice ja tällä hetkellä on Kingsoft Office Windowsissa ja Libre Linuksissa. Näitä ennen käytin sellaisia joista et ole todennäköisesti ikinä edes kuullut.

    On makuasia mistä kukakin pitää, mutta pitäisin todennäköisenä että ihmiset jotka ovat kouluissa ja työpaikoilla tottuneet käyttämään MS Officea, pitävät todennäköisesti Kingsoftista koska se tosiaan näyttää käynnistyskuvaketta lukuunottamatta aivan samalta kuin Office 2000/XP ja myös toimii täysin samoin.

    Onko Kingsoft Officessa suomenkilen oikolukua?

    Äänestä

  • Vaihdan heti kirjoitti:

    Onko Kingsoft Officessa suomenkilen oikolukua?

    Ei valitettavasti ole. Jos sitä kaipaa, kannattaa harkita tuota libreä

    Äänestä

Tarkoitatko välitiedostolla leikepöytää?
Joku voisi kutsua bugiksi sitä jos se jäisi leikepöydälle

Äänestä

En tullut sanoneeksi, että näytön tyhjentymisen jälkeen suljin ja tallensin hätäpäissäni kirjoituksen ( löydän sen Nimettömänä ).
Enkä sitäkään, että tein Ubuntulla.

MS Officessa muistaakseni oletuksena tallentaa keskeneräisen kirjoituksen 10 min välein ja on kaivettavissa jälkeenpäin. Mikä ei tietenkään vakoilun kannalta ole hyvä.

Windowsin Leikepöytää tarkoitin. Siellä se käsittelee vain viimeisintä, mutta taitaa tallentaa olikohan 24 viimeisintä kopiointia riippumatta siitä suljetaanko alkuperäinen kirjoitus.

Löytyykö Ubuntusta "Leikepöytää" vastaavaa, josta etsiä?

Äänestä
  • "En tullut sanoneeksi, että näytön tyhjentymisen jälkeen suljin ja tallensin hätäpäissäni kirjoituksen ( löydän sen Nimettömänä )."

    Eli tekstisi on vielä olemassa, mutta tiedoston nimi on nimetön, vai että tallensit tiedoston kun olit tyhjentänyt ruudun (jolloin teksti on kadonnut todennäköisesti pysyvästi)???

    "MS Officessa muistaakseni oletuksena tallentaa keskeneräisen kirjoituksen 10 min välein ja on kaivettavissa jälkeenpäin. Mikä ei tietenkään vakoilun kannalta ole hyvä."

    Eivätköhän ne tallennukset katoa kun ohjelma sammutetaan normaalisti. Jos sen sijaan ohjelma sammuu epänormaalisti vaikkapa sähkökatkon takia, väliaikaistiedostot jäävät koneelle jotta ne voidaan 'pelastaa'.

    "Löytyykö Ubuntusta "Leikepöytää" vastaavaa, josta etsiä? "

    En ainakaan löytänyt omastani. Asensin jonkin glipperin, mutta asennuksesta huolimatta en löydä sitä mistään :)

    Äänestä

  • asdfasdfasdfasdf1 kirjoitti:

    "En tullut sanoneeksi, että näytön tyhjentymisen jälkeen suljin ja tallensin hätäpäissäni kirjoituksen ( löydän sen Nimettömänä )."

    Eli tekstisi on vielä olemassa, mutta tiedoston nimi on nimetön, vai että tallensit tiedoston kun olit tyhjentänyt ruudun (jolloin teksti on kadonnut todennäköisesti pysyvästi)???

    "MS Officessa muistaakseni oletuksena tallentaa keskeneräisen kirjoituksen 10 min välein ja on kaivettavissa jälkeenpäin. Mikä ei tietenkään vakoilun kannalta ole hyvä."

    Eivätköhän ne tallennukset katoa kun ohjelma sammutetaan normaalisti. Jos sen sijaan ohjelma sammuu epänormaalisti vaikkapa sähkökatkon takia, väliaikaistiedostot jäävät koneelle jotta ne voidaan 'pelastaa'.

    "Löytyykö Ubuntusta "Leikepöytää" vastaavaa, josta etsiä? "

    En ainakaan löytänyt omastani. Asensin jonkin glipperin, mutta asennuksesta huolimatta en löydä sitä mistään :)

    "Eli tekstisi on vielä olemassa, mutta tiedoston nimi on nimetön, vai että tallensit tiedoston kun olit tyhjentänyt ruudun (jolloin teksti on kadonnut todennäköisesti pysyvästi)???"
    Tuo hätäpäissä tehty sulkeminen ja muutosten tallennus tekstin häviämisen jälkeen oli nähtävästi se fibaus. Hylkää muutokset olisi ehkä ollut se oikea ja ainakin osa kirjoituksesta olisi palautunut.
    Damn!

    Äänestä

  • Käpy kävi kirjoitti:

    Ei kun ohjelmaa ei olisi missään nimessä saanut sammuttaa, olisi ollut paras vaihtoehto. Silloin ctrl-z olisi palauttanut tekstin. Jos kuitenkin sammutit ohjelman, muutosten hylkäys olisi ollut toiseksi paras vaihtoehto. Nyt ei taida hirveästi olla tehtävissä.

    Äänestä

  • Linuxin työpöydissä on leikepöytä ja valintapuskuri.

    Valintapuskuri toimii niin että maalataan tekstialus. Siirretään kohdistin haluttuun paikkaan ja painetaan hiiren keskinappia.

    Leikepöytä toimii kuten Windowsissakin. Leikepöytä ei säilö kuin yhden kaappauksen kerrallaan. Mikäli haluaa myös vanhemmat leikepöydän sisällöt näkyviin niin pitää asentaa esimerkiksi Glipper ohjelman.

    Äänestä

Windowsissa ei ole 24 kappaleen leikepöytää, kyse on nimenomaan ms officen laajennuksesta. Toki windowsiinkin voi saada ja saa jonkin lisukeen.

Äänestä

Onhan tuossa viimeinen oljenkorsi skannata kiintolevyä, jos tiedosto on tallennettu eri paikkaan, jos linux tarjoaa mahdollisuuden

Äänestä

Hei "asdfasdfasdfsdff", mikä on kokemuksesi Kingsoft Office Windowsin raskaudesta? Olisiko se kompaktimpi ja nopeampi vaihtoehto MS Office 2010:lle miniläppäriin?

Äänestä

"No minä olen käyttänyt MS Office 2000, Office XP, Office 2007, OpenOffice ja tällä hetkellä on Kingsoft Office Windowsissa ja Libre Linuksissa. Näitä ennen käytin sellaisia joista et ole todennäköisesti ikinä edes kuullut."

Minäpä olen eniten elämässäni kirjoittanut TEKO - kirjoitusohjelmalla. Sitä käytettiin silloin 80/90-lukujen vaihteessa ja jälkeen. Se oli kyllä hyvä ja monipuolinen ohjelma kirjoitella. Piti vaan muistaa aika litania eri merkkejä ja toimintoja, jotka löytyivät eri näppäinten ja näppäinyhdietelmien takaa. Kehitti kyllä muistia. Jaa'a, oli se kyllä huoletonta aikaa, ei tarvinnut vaivata päätään windws-ohjelmilla. Ensimmäiset versiot tekivät vasta tuloaan.
Niin, että onkos TEKOa tullut käytettyä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Käpy kävi kirjoitti:

Tein pitkän kirjoituksen tekstinkäsittelyllä, maalasin ja kopioin hiirellä kopioidakseni sen sähköpostilähetykseen.
Huomasin, että puuttui yksi asia ja aioin lisätä sen rivin ( teksti oli edelleen maalattuna ) ja painoin enteriä.
Koko kirjoitus hävisi.
Saan sen kirjoituksen vielä auki, mutta siitä ei pääse palaamaan taaksepäin.

Ja LO:ssa on vois sanoa bugi, että alkuperäisen kirjoituksen aktiivisuuden poistossa häviää myös välitiedostossa oleva kopiointi.

Onko jotain tehtävissä palauttamiseksi? Kopioiko LO johonkin kirjoituksen aikana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu