Rasismiako?

Erehdynkö väärin

Televisiossa oli ihan asiallinen ohjelma jossa jotkut romaninuoret olivat kokeneet mielestään aiheetonta syrjintää. Heidän kohdallaan asia varmasti olikin näin. Mutta ymmärtänette mistä ongelmanne johtuvat? Meissä valkolaisissa on hyvin ala-arvoista porukkaa ja aiemmin minulla ei ole ollut ongelmia muiden kuin "omien" kanssa kun ne esim. tuppaa viinapäissään käymään kimppuun ihan syyttä.

Se mitä sanotte syrjinnäksi johtuu siitä että epärehelliset keinonne ovat vielä ala-arvoisempia kuin meidän valkolaisten. Menette vanhusten koteihin varastamaan, huumaatte ihmisiä, viette rahat ja jätätte pakkaseen yms. Ja kuvittelette että teitä pelätään eikä uskalleta reagoida. Teitä ei nimittäin ole mitään syytä enää pelätä, nyt on maailma toinen kuin ennen.

Eli siis ratkaisu on teidän käsissänne. Teitä on niin vähän että tiedätte kyllä ketkä vanhuksia ryöstävät mutta ette kerro poliisille. Annatte enemmin lapsienne kärsiä yms.

Siis se että ei hyväksy teidän rikoksianne ei ole rasismia. Rasismia olisi se että kohtelu olisi nykyisenkaltaista vaikka eläisitte laillisemmin. (Kuka tässä nyt ihan laillisesti elää?). Alakoulussa luokallani oli aikanaan romanitytttö (siihen aikaan romani sanaa ei käytetty) ja hän oli tosi valoisa ja ihastuttava. Mutta ei ole enää (toki ikäsyistäkään mutta tarkoitan kuvainnollisesti). Kun ihminen joutuu rikoksen kohteeksi koko rikokseen liittyvä yhteisö sulkeutuu ns. negatiivisen ajattelun kehään ja siitä johtuu se mitä kutsutte rasismiksi tai syrjinnäksi

Korostan että tuota kehää ei voi muuttaa, se on syvällä aivoissa. Ratkaisu on teidän. Uskallan väittää että väkivalta teitä kohtaan lisääntynee jatkossa ja sen on teidän oma valintanne.

Haluaisin nyt kuulla missä kohtaan olen väärässä jos joku sitä mieltä on? Rasisti en ole.

14

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiinnostais tietää

      Mikä ohjelma oli kyseessä?

      • Erehdynkö väärin

        Se oli joku ajankohtaisohjelma jonka yhtenä aiheena ilmeisesti ohjelman kokonaisteemaan liittyvänä romanihaastattelut olivat. En muista tarkkaan. Mutta esim. jos kaupoissa tarkkaillaan on sekin ihan perusteltua. Eräs tuttavani on kaupassa töissä ja tosiasia on että lähes poikkeuksetta NÄMÄ KYSEISET romanit varastavat jos ei seurata. Illalla muutama naiskassa on aika voimaton koska he ehtivät autoon ja pois vaikka poliisin soittaisikin. Vartijapalvelu on sekin matkan päässä. Seuraaminen on sitten sitä rasismia heidän mielestään.


      • rfgbnjkl
        Erehdynkö väärin kirjoitti:

        Se oli joku ajankohtaisohjelma jonka yhtenä aiheena ilmeisesti ohjelman kokonaisteemaan liittyvänä romanihaastattelut olivat. En muista tarkkaan. Mutta esim. jos kaupoissa tarkkaillaan on sekin ihan perusteltua. Eräs tuttavani on kaupassa töissä ja tosiasia on että lähes poikkeuksetta NÄMÄ KYSEISET romanit varastavat jos ei seurata. Illalla muutama naiskassa on aika voimaton koska he ehtivät autoon ja pois vaikka poliisin soittaisikin. Vartijapalvelu on sekin matkan päässä. Seuraaminen on sitten sitä rasismia heidän mielestään.

        sinulle "erehdynkö väärin". Olin käymässä lähikaupassa, jossa uusi vartija/myymäläetsivä. Kaveri seuras minua koko ajan, minkä kaupassa olin. Ttuja valtaväestöön kuuluvia henkilöiä oli myös samaan aikaan kyseisessä kaupassa ja kun vartija siis tutki minut kassalla, ulos päästyäni nämä tyypit tuli luokseni ja sani" tuu useemminki meidän kans samaan kauppaan, saadaan viedä ihan kaikkee, eikä vahti seuraa yhtään" . yksi tapaus siis, missä se euraaminen voi mennä hiukan "yli hilseen".


    • dfu

      jutun kirjoitajalle minun tyttö oli pitkään kaupan kassalla töissä aika usein joutui puutumaan valtaväestön tekemiin kömmähyksiin .aika kivasti tarinaa heität .jos joku tekee väärin ei voi samaistaa .joka ihmisellä on oikeus olla itse sitä mitä on .olisi mitä rotua hyvänsä .miksi pitää hyväksyä samaistaminen muiden väärin tekoihin .tätä pitäisi ihmisten miettiä paremmin .ei tuomita ihmistä etukäteen .

    • dfu

      jatkan tämän vielä .kiitos varoituksesta.olisiko mustalaisten ruvettava puolustautumaan .voimakeinoin järjestämällä jengejä kun meitä niin vähän vai voisimmeko vedota valtaväestöön kun kuitenkin tekin kait ihmisiä ainäkin näytätte siltä .miten on pahalta näytää koko asia kun ajatelee.

      • Tiedän ketä olette

        Sekoitat nyt kaksi asiaa joko tahallaan tai tietämättäsi. Minähän totesin (jos luit) että meissä on ala-arvoista sakkia ja kyse oli siitä miksi joudutte kokemaan perusteetonta syrjintää. Enhän minä koko yhteiskunnan ongelmakenttää käsittele vaan tämän keskusteluryhmän mukaista asiaa. Ja minusta se kaupoista varastelu on pikkuasia, se ei aiheuta esittämääni ilmiötä. (Viimeksi perjantaina eräs meikäläinen yritti pölliä kaljaa K-kaupasta).

        En teinä ryhtyisi lietsomaan psykologista rotusotaa, sen te häviätte ihan varmasti. Oikeastaan yritin auttaa kertomalla miten elämänne helpottuisi mutta jos se ei kiinnosta niin miksi tulla televisioon ihmettelemään syrjinnän syitä.


      • 14**************
        Tiedän ketä olette kirjoitti:

        Sekoitat nyt kaksi asiaa joko tahallaan tai tietämättäsi. Minähän totesin (jos luit) että meissä on ala-arvoista sakkia ja kyse oli siitä miksi joudutte kokemaan perusteetonta syrjintää. Enhän minä koko yhteiskunnan ongelmakenttää käsittele vaan tämän keskusteluryhmän mukaista asiaa. Ja minusta se kaupoista varastelu on pikkuasia, se ei aiheuta esittämääni ilmiötä. (Viimeksi perjantaina eräs meikäläinen yritti pölliä kaljaa K-kaupasta).

        En teinä ryhtyisi lietsomaan psykologista rotusotaa, sen te häviätte ihan varmasti. Oikeastaan yritin auttaa kertomalla miten elämänne helpottuisi mutta jos se ei kiinnosta niin miksi tulla televisioon ihmettelemään syrjinnän syitä.

        esim, siksi, koska sinäkään et voi sanoa muiden teidän yli 5 miljoonan puolesta asioita, miten ne pitäisi mennä. Ethän sinäkään voi olla noin tyhmä, että kuvittelet yhden vastaavan kaikkien puolesta ja tietää kaikkien olevan samaa mieltä.


    • dfu

      voi sentään .enhän minä lietso mitään rotusotaa kun tiedät ketä olen tulehan kylään .oletko koskaan miettinyt mistä johtuu .teihin kohdistuva asenne mustalaisilla .ei kaikiin vain tuollasiin kuin sinä kiva hyypiöhän sinäkin varmaan olet nenäkkäin .eikö vaan .eiköhän tämä riitäkin tällä erää .äläkä sinä uhkaile noin kauniisti reilu touhu paljon mukavempaa.tervetuloa kylään ,

      • Erehdynkö väärin

        Vielä sen verran että en tiedä kuka SINÄ olet mutta tiedän ketkä ovat erään törkeän ala-arvoisen varkauden tekijöinä (tai toisen niistä joka joutuu "vastuuseen"). Tämä muutti ikäväkseni suhtautumistani teihin. Tätä en missään nimessä olisi halunnut.

        Vieraiden naisten (tulkitsen tekstistä että olet nainen) luona vierailuhan on sopimatonta, jos hiukan keventää tähän loppuun. En muutenkaan vieraile kaikkien luona joiden henkilöllisyyden tunnen.


      • valkolainen

        Saanko minäkin tulla kylään? Otan kahvit ja pullat mieluiten rahana. Kun rupeaa kahvi närästämään, niin jos sen saisi rahana, niin olisi parempi. Yleensä juon aina 20 kuppia. Ja se on semmonen 1,50 € kuppi.


    • moiiiii

      vanhusten ryöstöt nyt menee niihin vakavempiin rikoksiin myös mustalaisten lain ja kulttuuriin mukaan,en jaksa uskoa että joku mustalais yhteisö olisi säätänyt että valtäväesötn vanhuksia saisi ryöstää,tämä kuulostaa täysin muutaman yksilön tehtailemilta teoilta.pelkkä tieto että omista porukoista jotkin tehtailis näitä olisi erittäin hävettävää ja kuvitteleisin että nopeasti yhteisö langettaisi rangaistuksen joka todenäköisesti olisi ainakin karkotu.

    • suututtaa

      valtaväestö niin sairasta taas tänään se tuli selväksi jos parisensataa ihmistä katsoo kun pieni kokoista naista hakatan mitenkään puutumatta asiaan niin aika sairasta paikka oli tuusulan urheilu kenttä 18.30 siis tänään kukaan ei edes soitanut poliisia sairaskyydistä ei ajatustakaan vaan tikkurilasta tuttava kävi hakatun hakemassa pois monen tunnin jälkeen se raukka vain ooteli poliisia paikalle nekään eivät saapuneet paikalle että tällästä kivaa on välinpitämättömyys valtaväestössä tämä on normaalia

      • tässä ratkaisu

        No, pysykää omienne luona ja huolehtikaa ite toisistanne.


    • ertyu

      tiedätkö pässi tai vasikkako olet miksi noin raukka täälä huutelet vai etkö uskalla mielipiteitäsi tuoda oikeassa elämässä julki oletpa sinä ujo nörtti toivottavasti sinulle joku tekee hyvän työn elämässä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1827
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1524
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1213
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1192
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1156
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1139
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe