Kun tarkastellaan koulutustasoa, humalahakuisia on eniten matalasti koulutetuissa ja kannabiksen käyttäjiä keskitasoisesti koulutetuissa suomalaisissa.
Suomessa tyhmimmät käyttävät eniten viinaa ja kannabista !
4
152
Vastaukset
- ¥¥¥
Virolaismedia: Nuori suomalaismies löytyi kuolleena Tallinnan satamasta
Julkaistu: 15.4.2014 4:20
Tallinnan satamasta Silja Europa –aluksen liepeiltä löytyi sunnuntaiaamuna nuoren suomalaismiehen ruumis, kirjoittavat virolaiset uutissivustot.
Asiasta ensin kertoi Iltalehti, tämä Ilta-sanomista. - Viina tekee myös
hulluksi ja ilkeäksi, kuten seuraavassa IS kertoo.
(Jos haluatte pilata elämänne, niin sitä sitten!)
"Mies sitoi naisystävänsä ilmastointiteipillä, hakkasi pampulla ja kuristi tajuttomaksi
Julkaistu: 15.4.2014 19:41
Miesystävä tuomittiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa kahden vuoden mittaiseen ehdottomaan vankeuteen avovaimonsa pahoinpitelystä, jonka hän teki kuristamalla kaksin käsin ja hakkaamalla pampulla eri puolille kehoa.
Tuomio pitää sisällään pahoinpitelyn lisäksi kymmenkunta muuta rikosta. Varttitunnin kestäneen pahoinpitelyn aikana avovaimo meni omien sanojensa mukaan tajuttomaksi. Nainen sai kovia iskuja pampusta erityisesti vatsaansa ja reisiinsä. Pahoinpitely ajoittuu viime kesäkuuhun.
Pahoinpitely aikana mies oli sitonut naisen ilmastointiteipillä. Nainen heräsi peloissaan ja kertoi laskeneensa aikaa, kunnes tajusi avomiehensä sammuneen.
Avovaimo oli päässyt irti teipeistä ja kaivoi esiin piilottamansa kännykän, jolla soitti apua paikalle.
Mies myönsi syytteet oikeiksi, myös pahoinpitelysyytteen. Hän kiisti kuristaneensa kahdella kädellä eikä nainen hänen mielestään menettänyt tajuntaansa. Oikeus piti naisen kertomusta luotettavana.
Päijät-Hämeen käräjäoikeuden viime syksynä antamasta ratkaisusta tuomittu valitti Itä-Suomen hovioikeuteen. Hän piti saamaansa rangaistusta liian ankarana. Mies ei ilmestynyt koskaan hovioikeuden käsittelyyn ja käräjäoikeuden ratkaisu jää pysyväksi.
Miehen saama tuomio määrättiin kovennettuna. Hän oli tekoja tehdessään ehdonalaisessa vapaudessa ja osa jäännösrangaistuksensa otettiin tuomiossa huomioon."
IS - Alkossa menetät kai-
ken, rabat menee ja henki. Mut ymmärrä ajoissa!
- Neuvosta kiinni
Hanki kunnon työ, niin huomaat, että elämä alkaa mennä hyvin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1407929Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.313126Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole3822198Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729422841760Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih1471583Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh211421- 1001229
- 151228
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1371152- 181112