Sessiot eksän kanssa

Pekka14

Tämä tapahtui jokunen vuosi sitten. Olimme eronneet exän kanssa ja eron yhteydessä oli tapahtunut kaikenlaisia asioita, jotka toisaalta myös puhdistivat ilmaa. Olimme harvakseltaa yhteydessä ja kumpikin varmaan pyrki menemään tahollaan eteenpäin.

Aloimme kuitenkin viestitellä jossain vaiheessa toisillemme enemmänkin ja koska tunsimme toisemme hyvin, viestien sisältö oli usein myös eroottispainotteista. Asuimme yksin tahoillamme ja fyysisiä haluja alkoi luonnollisesti jossain vaiheessa ilmaantua. Tätä eivät edesauttaneet varsin suorasukaiset viestit, joissa kerroimme muun muassa fantasioistamme ja jopa joistakin edellisistä seksikokemuksistamme.

Niinhän siinä sitten kävi, että eräänä iltana autoni nokka kääntyi kohti exäni paikkakuntaa. Edellisestä näkemisestämme olikin kulunut jo aikaa, mutta juttu meillä on aina sujunut hyvin. Vaihdoimme kuulumisia ja pikku hiljaa aihe siirtyi
seksiin. Kumpikaan ei ollut harrastanut seksiä pitkään aikaan ja jonkin ajan kuluttua kävimme toisiimme kiihkeinä kuin eläimet.

Halusin pitkittää koko ihanaa leikkiä ja tyydyttää eksäni mahdollisimman hyvin. Hän otti minulta aluksi suihin, mutta se leikki oli pakko lopettaa pian, etten laukeaisi liian nopeasti. Ehdotin, että antaisin hänelle suuseksiä ja sehän hänelle sopi. Hän kertoi, että olen erinomainen suuseksin antaja ja niinpä aloinkin suudella kuumaa ja turvonnutta tussua. Pistin merkille, että eksäni oli siistinyt jonkin verran karvakolmioitaan ja mielessä kävikin, että onkohan hänellä ollut jotain juttuja muiden kanssa tai mahdollisesti viritteillä jotain. Useinhan puskan siivous voi olla naisella merkki siitä, että on uutta ihastusta ilmassa tai ainakin toiveissa voi olla uusien sutinoiden katsastus.

Nuolin hartaasti eksäni klitorista ja runkkasin samalla hänen kosteikkoaan. Hänellä on varsin tiukka pillu ja kehuin sitä hänelle. Nainen alkoi olla laukemispisteessä, mutta jarruttelin edelleen. Hän pyysi tulemaan jo sisälleen ja sen verran oli minullakin aikaa edellisestä panosta, että loikkasin pikaisesti pukille ja aloin nussia tuota ihanaa kiimaista vittua. Eksä voihki allani ja hieroi klitoristaan. Pyysin häntä kertomaan jotain aiemmista panoistaan ja hän kertoi joitakin meheviä yksityiskohtia edellisistä sessioistaan. Tämä kiihotti minua entisestään ja tunsin kaluni olevan suurempi kuin koskaan ennen. Halusin kuitenkin vielä panna takaapäin ja naiseni kääntyi auliisti kontilleen ja tarjosi eteeni ison perseensä. Hyökkäsin kimppuun ja nussin kovalla temmolla. Kohta eksäni huusi, että häneltä tulee ja samanaikaisesti ruiskuttelin itsekin kortsun täyteen spermaa. Jäimme raukeina makaamaan ja eksäni ehdotti, ettei jäteittäisi näitä hommia, koska ne tuntuvat niin hyviltä. Ajelin illalla kotiin tyytyväisin ja rentoutunein mielin.

0

1224

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

        Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
        Maailman menoa
        74
        2502
      2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

        Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
        Ikävä
        172
        1802
      3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

        Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
        Kotimaiset julkkisjuorut
        74
        1474
      4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

        Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
        Sinkut
        246
        1467
      5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

        Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
        Maailman menoa
        267
        1465
      6. Minkä merkkisellä

        Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
        Ikävä
        85
        1292
      7. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

        Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
        Maailman menoa
        392
        1255
      8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

        Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
        Pyhäjärvi
        343
        1232
      9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

        Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
        Luterilaisuus
        368
        1208
      10. Mitä toivot

        ensi vuodelta? :)
        Ikävä
        128
        1185
      Aihe