Rotikka oksentaa

kasvain?

Meillä reilu 5v uros rotikka on nyt reilun vuoden ajan silloin tällöin oksennellut "vedet ulos" mutta on ollut niin vaihtelevaa, että ajateltu juoko vain kerralla liikaa..no..

Nyt viimeviikkoina on ruennut enemmän oksentelemaan enkä tiedä johtuuko veden liiallisesta juomisesta edelleen koska mm. tänä aamuna koira oksenti mutta en ole varma oliko juonut vettä.

Oksennus on sellaista veden ja liman sekoitusta. Väritöntä, joskus hieman valkoista vaahtoa seassa.

Nyt on on ollut aamun syömättä kun normaalisti sille maistuu ruoka hyvin.

Onko kukaan törmännyt rotikoissa moiseen?
Ja juu, viedään ELL jos jatkuu/pahenee tai koira ei rupea syömään.

3

165

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pica

      Hei,

      Juomaongelma voi olla harmitontakin, tai se voi johtua kasvaimesta.
      Kannattaa myös miettiä voisivatko koirasi oireet johtua mahalaukunkiertymästä / laajentumasta. Aina koiran ei tarvitse sitä vakavasti sairastaa, joskus lievätkin alkuoireet voivat saada aikaan vedenjuontia. Yleisempiähän mahalaukunkiertymät ovat isoilla syvärintaisilla roduilla, mutta voi tulla muillekkin.

      Lukaiseppa tämä teksti ja seuraile ovatko koirasi oireet samanoloisia.
      http://www.clinics-dobermann.net/dobermann/Dilataatio.htm

      Kysyisin vielä että onko koirane madotukset suoritettu ajallaan ja oletko vaidellut matolääke valmistetta?
      Madot voivat myös saada aikaan juomista. Kurkussa tuntuu kutinaa, koira juo ja sitten neste ei pysykkään sisällä ja koira oksentelee.

    • apkirj.

      Heip. Koira nukkuu suurimman osa aina päivästä :D tehnyt sitä pennusta asti. Eli ei muutoksia käyttäytymisessä.

      Madotukset ok ja onneksi on tapaus, mikä ei ikinä mitään outoa :)

    • rusettirinta

      Meillä noita pulautteluja on ollut toisinaan. Ei ole mitään vaarallista. Vastaavaa tapahtuu ihmisillä (röyhtäisy). Sitten on niitä koiria, jotka oksentavat "tyhjää mahaa" (keltaista vaahtoa), sekään ei tarvitse ell:ää, vaan ruokintakertojen lisäämistä ja pienempiä annoksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2341
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      31
      1192
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      963
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      614
      916
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      790
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      676
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe