Mun kädet olivat jo ihan väsyneet. Koko päivä oli
taas kulunut nostellessa raskaita laatikoita ja
purkaessa niitä hyllyille. Pomo oli tosi
paskamainen, mutta onneksi se kävi kattomassa
meitä kesätyöläisiä harvoin ja silloinkin vain
vilaukselta. Eikä tätä tarvitsisi kestää enää
kuin viikko!
Työnsin isoa laatikkoa ylähyllylle, mutta tajusin
liian myöhään arvioineeni pituuteni ja voimani
väärin. En mitenkään jaksaisi tyrkätä laatikkoa
hyllylle ja pelkästään käsiä ojentamalla en sinne
yltäisi. Shit! Vilkaisin ympärilleni ja näin
Saran työntävän laatikkoa kauempana. Huusin häntä
avuksi ja Sara virnisti minulle jättäessään
laatikon paikoilleen.
- Mitäs meidän tappi? Kato, jos säkin söisit
kaurapuuroa, niin voisit joskus kasvaa isoksi.
Sara työnsi laatikon hyllylle ja naureskeli
minulle taputtaen päätäni. Naurahdin ja tyrkkäsin
häntä leikilläni olkapäähän.
-No, eiks sun pitäs työntää toi laatikko
paikalleen? Ala mennä siitä!
Sara lampsi laatikon luo ja työnsi sen nurkkaan.
Minä jatkoin laatikoiden nostelemista, onneksi ne
nyt piti laittaa hieman alemmas.
Seuraavana päivänä koko muu henkilökunta oli
kutsuttu juhlistamaan kesäloman alkua, joten
ainoastaan kesätyöläiset raatoivat viileässä
varastossa. Kaikki olivat kyllä muistaneet käydä
piruilemassa meille ovelta, että muistaisimme
tehdä rivakasti töitä.
Pakkasin tavaroita pahvilaatikoihin, suljin
laatikot sitten teipeillä ja nostin hyllyille.
Tätä samaa olisi luvassa koko helkkarin päivä.
Kurkotin hyllylle ja tunnustelin kädelläni, että
hyllyllä ei olisi mitään ja voisin alkaa
nostelemaan laatikoita. Yhtä-äkkiä tunsin kädet
lanteillani ja kantapääni tipahtivat lattiaan
hyvin nopeasti. Käännähdin ympäri ja näin
edessäni Saran ruskeat silmät.
-Tauon paikka. Hän ilmoitti ja painoi huulensa
huulilleni. Minä astuin askeleen taaksepäin ja
törmäsin takanani olevaan hyllyyn. Sara ei
luovuttanut, vaan tuli jälleen lähemmäs ja veti
minua kiinni itseensä. Olin todella yllättynyt,
mutta toivuttuani ensi shokista vastasin
halukkaasti suudelmaan.
Kielemme leikkivät keskenään ja rintani alkoivat
kiihottua. Eivätkä vain ne. Hyllyt olivat niin
korkeat, että Sara tönäisi minut istumaan
alimmalle. Hän riisui vaatteeni, enkä minä
todellakaan estellyt. Kiihottuneena autoin häntä
kuoriutumaan omistaankin ja aloin suudella hänen
rintojaan. Näykin ja nuolin ja suutelin.
Sara työnsi pääni lopulta pois ja laskeutui
jalkojeni väliin hivelleen ensin sisäreisiäni,
sitten levittäen hitaasti häpyhuuliani ja lopulta
ujuttaen kielensä niiden väliin. Huokaisin ja
työnsin hänen päätään lähemmäs klitoristani.
-Nuole minua, ole kiltti.
Sara nosti katseensa ja katsoi minua
ilkikurisesti silmiin.
-Hmm...mitenköhän olisi? Ei neiti, sä saat antaa
maksun etukäteen.
Sara työnsi minut selälleni hyllylle ja nousi
päälleni. Hän hieroi ensin haarojaan minun
rintoihini ja nousi sitten ylemmäs asettaen
pillunsa kasvojeni eteen. Kurotin varovasti
kieltäni ja aloin hitain vedoin nuolemaan häntä.
Sara liikutti lantiotaan kieltäni vasten ja pyysi
minua laittamaan kieleni hänen sisäänsä. Tein
työtä käskettyä ja Sara alkoi hitaasti ratsastaa
kielelläni. Vauhti kiihtyi ja kiihtyi ja lopulta
tajusin hänen olevan todella lähellä orgasmia.
Pyöritin sormellani hänen klitoristaan ja lopulta
hän laukesi huudahtaen. Hän siityin vatsani
päälle ja suuteli minua suulle.
-Kiitos. Mä korvaan tän joskus, mut nyt pitää
rueta taas töihin, sillä joku voi kohta tulla.
Hieman pettyneenä ja hämmentyneenä keräsin
vaatteeni ja aloin kiskoa niitä päälleni. Mutta
ehkä minunkin vuoroni tulisi joskus...=)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Siisti juttu.Kävispä mulle noin, oon
varastoduunari.
Ihan kiva tarina :) Kerro ihmeessä lisää!
...vähäks rasittavava tyttö! :)
raivostuttvan kiva tarina... mut lisää. Äkkiä!
:)
Tää piristi kummasti päivää... varasto töiden
parissa... ;)