Heräsin aamulla sateen ropinaan. Oli lauantai,
joten voisin viettää koko päivän sadeasuissa.
Avasin makuuhuoneeni kaapin, joka oli täynnä
sadeasuja. Riisuin itseni alastomaksi ja laitoin
jalkaani siniset sadehousut muovipinta ihoa
vasten. Vetäisin sinisen sadetakin päälle myös
muovipuoli ihoon päin. Tämän jälkeen laitoin
päälle paksut keltaiset olkainhousut. Sen päälle
pitkä musta sadetakki. Jalkaani laitoin mustat
kontiot ja päähän mustan syydvestin. Käteen vielä
pitkät keltaiset pvc-hanskat.
Ihailin asustettani peilin edessä, ennenkuin
astuin ovesta sateeseen. Päätin tehdä lenkin
metsässä, missä saisin kävellä rauhassa. Tunsin
kuinka muovi rupesi liukumaan vasten hikistä
ihoani, ja jalkovälini pullisteli kovasti.
Sadekamppeeni kiiltelivät vesipisaroista ja
sadehousuni lahkeet kahisivat kivasti toisiaan
vasten.
Sitten huomasin kauempana punaisen hahmon.
Piilouduin ison kiven taakse ja kurkistin
varovasti sen takaa. Hahmo oli n. 30 vuotias
nainen. Kaunis, isorintainen ja muutenkin
hyväkroppainen tummatukkainen nainen. Hänellä oli
päällään punaiset sadehousut ja pitkä kiiltävä
musta sadetakki. Jalassaan hänellä oli mustat
polviin ylettyvät korkokumisaappaat. Punainen
syydvesti hänen päässään kruunasi
asukokonaisuuden. Hän istui nurmikolla ja
koskettellen jalkoväliään. Samassa huomasin hänen
siniset kumihanskansa ja mustan dildon!!!
Meinasin laueta jo sillä sekunnilla, mutta
rauhoitin itseni. Katselin kuinka nainen tyydytti
itseänsä kiihtyvällä vauhdilla ja äänteli
seksikkäästi. Yhtäkkiä hän katsoi minua ja
huudahti "Äläs nyt siellä piilossa ole vaan tuu
auttamaan mua." Naamani meni aivan punaiseksi
mutta uskaltauduin kuitenkin menemään hänen
luoksensa.
Hän sanoi nimekseen Mari ja kysyi kuinka kauan
olin häntä katsellut. Sanoin juuri nähneeni
hänet. Hän kehuskeli asiallista varustustani ja
huomattuaan pullistuman jalkovälissäni, nauroi
että näköjään minäkin olen kiihottuneessa
tilassa. Hän kertoi tykkäävänsä sadeasuista ja
muista kumi- ja muoviasusteista. Sopivaa
seksikumppania ei vaan ollut löytynyt. Sanoin
itsekin olevani sadeasufani, jolla oli sama
ongelma.
Mari nousi seisomaan ja lähestyi minua. Hän
rupesi hieromaan etumustani kumisella kädellään.
Samalla hän antoi syvän kielisuudelman. Hieroin
hänen rintojaan ja samalla kosketin hänen
jalkoväliään. Hänellä oli aukko sadehousujen
haaroissa ja kumiset käteni kostuivat hänen
pillunsa nesteistä. Mari meni nurmikolle
makaamaan ja seurasin häntä perässä. Suutelimme
kiihkeästi toisiamme samalla pyörien märällä
nurmikolla. Sadeasut kahisivat ihanasti toisiaan
vasten ja hengityksemme nopeutuivat kiihkomme
lomassa. Sadeasumme olivat aivan märät ja
seksikkäästi hieman mutaiset.
Mari painoi minut selälleni ja nousi istumaan
polvillensa naamani eteen. Hän painoi pillunsa
suuni eteen ja rupesin heti nuolemaan hänen
suloaan. Naamani oli hetkessä aivan märkä ja
kullini pullotti housuissa uskomattoman isona.
Otin dildon Marin kädestä ja toisella kädellä
etsin hänen peräaukkoaan. Sadehousuissa oli
viilto myos takana ja painoin dildon varovasti
Marin taka-aukkoon. Se upposi sinne helposti ja
rupesin liikuttelemaan sitä edestakaisin
varovasti. Mari huudahti kimeästi hänen saadessa
ison orgasmin.
Mari katsahti alaspäin ja tokaisi "eiköhän ole
aika ottaa esille taikasauvasi!". Etsin nopeasti
terävän kiven ja tein housuihini viillot. Kyllä
uusia housuja saisi aina tilalle. Vihdoinkin oli
tilaisuus rakastella sadeasu päällä ja niin aioin
myös tehdä.
Siiryimme 69-asentoon. Mari nuoli terskaani,
ennenkuin upotti munani kokonaan suuhunsa.
Meinasin laueta jo sillä sekuntilla. Itse jätin
dildon Marin anukseen ja työnsin sormeni Marin
pilluun. Rupesin hyväilemään hänen klitoristaan.
Kumihanskani ja rinnukseni olivat aivan Marin
eritteissä. Sadeasut narskuivat ja sain valtavan
orgasmin. Tunsin kuinka siemennesteeni
suihkusivat vauhdilla ulos. Mari piti edelleen
munaani suussaan ja hän sai koko lastin suuhunsa.
Hän käännähti ympäri ja näin kuinka hän leikki
spermallani. Hän pyöritti spermaa suussansa
kunnes sylkäisi sen kumihanskallensa ja levitti
sitä mustan sadetakkinsa rinnukselle. Hän hieroi
sadetakkiaan rintojensa kohdalta, joka oli nyt
aivan valkoinen spermastani. Hän istahti
vatsalleni ja painoi peräaukossaan olevaa dildoa.
Samassa huomasin kuinka jotain lämmintä valui
rinnuksilleni. Mari pissasi päälleni!!!! Pissa
valui hänen housuistaan päälleni samalla kun hän
sai toisen orgasmin.
Mari tokaisi "Tuntuipas hyvältä!". En saanut
sanottua sanaakaan, vaan ihailin tätä kaunista
naista mustassa kiiltävässä sadetakissa. Hänen
täytyi olla elämäni nainen.....

Vastaukset 1
Vanhimmat
Se oli tosi hyvä!
Itse en ole ollut kiinnostunut kumin ja nahkan
käytöstä seksitouhuissa, mutta voishan sitä
tietysti joskus kokeilla.