Hei! Olen 15-vuotias, kokenut ja yhteistyöhaluinen lastenhoitaja Helsingin alueelta. Toimisin mieluiten Helsingin alueella. Lastenhoitajahommia olen tehnyt sen verran, että muutamassa perheessä on tullut jo käytyä ja tuttujen lastenhoitoa pitempäänkin. Eniten hoidettavia on ollut kerralla 2-3. Minulle on kokemusta siis kertynyt jo jonkin verran. Olen ollut myös mm. päiväkodissa hoitajana. Aikatauluni on melko joustava ja voin tehdä töitä niin viikonloppuisin kuin arki-iltaisinkin. Lomilla voi olla mahdollista kokopäiväiseksikin. Lastenhoitajana olen iloinen, reipas ja leikkimielinen. Pidän lapsista erittäin paljon, ja useat lapset viihtyvät seurassani.
Yhteydenottoasi odotellen [email protected]
Ystävällisin terveisin lastenvahti
Lastenvahti HELSINGISSÄ
Lastenvahtihelsinki
1
138
Vastaukset 1
- Minä taas
Voin kulkea myös lähialueille esim. Vantaalle ja Espooseen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1172426Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401552Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6441028- 106993
- 71962
- 98906
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31696