Vain gradu

Minä olen jo puoli vuotta tehnyt gradua. Välillä oli suuriakin ongelmia. Homma ei edennyt ja tuli jo vähän uskon puute, että tuleekohan tästä valmista ikinä. Siitä sitten kerroin ystävilleni. Suurin osa jo gradunsa tehneistä vähätteli, että se on vain gradu. Kunhan saat sitä ja tätä tehtyä, niin huomaat, ettei sillä ole mitään merkitystä.

Onko tosiaan niin, ettei sillä gradulla ja sillä, että on joskus saanut maisterin tutkinnon suoritettua, ole mitään merkitystä siinä vaiheessa kun esim. valmistelee väitöskirjaansa? Minä raukka kun luulin, että se maisterin tutkinto olisi välttämätön välivaihe, jos aikoo tohtorin tutkinnon suorittaa.
72046
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

No onhan sillä jotain väliä. Tosin useimmissa paikoissa jo c:n arvosanalla voi hakea opinto-oikeutta jatko-opintoihin. Minä sain tänää juuri s-postia graduohjaajaltani, joka viestinsä lopussa kyseli että kyllähän minä sitten jatkan gradun jälkeenkin.

Joo.

No, opinnot ovat menneet paremmin kuin hyvin, mutta gradu tuottaa yllättävää tuskaa eikä tuollainen siksi tunnu hirveän hyvältä.

Äänestä

Minulle gradu oli hirveän iso asia, ja panostin kyllä siihen enemmän kuin koskaan mihinkään. Koko ajan ajattelin silti, että "tämä on vain gradu". Lähinnä ajattelin elämää yleensä ja sitä, että loppujen lopuksi gradu on aika pieni juttu, vaikka opintojen osalta iso. Ehkä kaverisikin tarkoitti sitä... Eli että ei sen takia kauheasti kannata stressata, vaikka panostaa tietty kannattaakin jos jatkaa haluaa. Luulen että gradu on vähän niinkuin yo-kirjoitukset: nekin oli silloin aikanaan iso juttu, mutta nyt niitä ei enää sillä tavalla ajattele. Itse palautin vasta graduni, ja tietty sen osuus on vielä iso, mutta pienenee koko ajan. Eli kunhan jossain vaiheessa on vaikka aloittamassa sitä väitöskirjaa, niin tuskinpa se gradu siinä vaiheessa enää tuntuu isolta, kun se seuraava työ on taas isompi. Niin kai se elämä menee - askeleet on otettava yksi kerrallaan.

Itselleni graduprosessi opetti kauheasti uutta monestakin asiasta, eikä vähiten itsestäni. Monenlaista vaihetta ja tuntemustahan siinä matkalla tulee, mutta aina niistä yli pääsee, kun antaa aikaa itselleen. Lopulta se onkin sitten valmis.

Tsemppiä sinulle!!!

Äänestä
  • Vertauksesi YO-kirjoituksiin ontuu sen verran, että ei varmastikaan kellään tulisi mieleen mennä sanomaan abiturientille, että älä stressaa, nehän ovat vain ylioppilaskirjoitukset.

    Sama se on gradun kanssa. Sitten kun sen on saanut tehtyä, ve on "vain", mutta kun se on työn alla, se saattaa täyttää jopa lähes koko elämän. Tosin minulla se on "vain" puolet elämästä. Toinen puoli on koti ja perhe.

    Äänestä

  • huijattuko? kirjoitti:

    Vertauksesi YO-kirjoituksiin ontuu sen verran, että ei varmastikaan kellään tulisi mieleen mennä sanomaan abiturientille, että älä stressaa, nehän ovat vain ylioppilaskirjoitukset.

    Sama se on gradun kanssa. Sitten kun sen on saanut tehtyä, ve on "vain", mutta kun se on työn alla, se saattaa täyttää jopa lähes koko elämän. Tosin minulla se on "vain" puolet elämästä. Toinen puoli on koti ja perhe.

    Juu, kyllä minulle kirjoitusten aikaan niin sanottiin, kun harmittelin pieleen mennyttä kuuntelua. Älä välitä mitä sinulle sanotaan, tsemppaa vaan eteenpäin ja homman tehtyäsi voit sitten arvioida tilannetta uudestaan. Onhan se iso juttu, en minä sitä kiellä, 1,5 vuotta omaani tein ja välillä oli hermot mennä oikein tosissaan. Nyt olen tekemässä sivugradua, vaikka en ensimmäistä aloittaessani koskaan olisi voinut kuvitella edes sitä saavani valmiiksi, saati että toista olisin edes harkinnut.

    Äänestä

Hei,

sain graduni valmiiksi kesällä ja olen nyt jatko-opiskelijana yliopistolla. Usko pois, se on _vaan_ gradu! Kukaan ei ole kysellyt arvosanaa, ketään se ei kiinnosta (väitöskirjan ohjaaja toki sen tietää, kun oli yksi tarkastajista). Kirjoitin gradua noin neljä kuukautta, noin neljä päivää viikossa ja noin neljä tuntia päivässä.

Jatko-opintoja varten täytyy saada vähintään C (yleisin arvosana ainakin meidän laitoksella), itse sain E:n.

Äänestä

Kukaan ei ole multa koskaan työmarkkinoilla kysellyt gradusta juurikaan mitään.Pääasia, että se on tehtynä, koska muutenhan et saa tuota maisterin arvoisaa nimikettä....Itsekin panostin aivan liikaa.Nyt toista gradua väsätessä ei ole sen suurempia intressejä, kunhan vain tulee tehtyä.C:n nyt saa, jos ei pahempia puutteita työssä ole.Ja B:lläkin on päästy jatko-opiskelijaksi-varma tieto.

Äänestä

Vain gradu, niin toki, mutta hyvin onnistunut gradu ajankohtaisesta aiheesta voi avata uskomattomia mahdollisuuksia. Itselleni hyvin menneen gradun jälkeen tarjottiin (=soitettiin kotiin) jatko-opintopaikkaa ja rahoitusta 4 vuodeksi. Jatko-opintojen aihe ei ollut jatkoa gradulle, mutta hyvä gradu vakuuttaa muut nimenomaan siitä, että olet kykenevä tekemään tieteellistä tutkimusta itsenäisesti.

Eli jos vaan energiaa riittää niin ei sitä gradua täysin hutaistenkaan kannata tehdä - siinä on kuitenkin oiva mahdollisuus tehdä vaikutus alansa ihmisiin jo opiskelijana.

Jaksamista ja menestystä gradusi kanssa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huijattuko? kirjoitti:

Minä olen jo puoli vuotta tehnyt gradua. Välillä oli suuriakin ongelmia. Homma ei edennyt ja tuli jo vähän uskon puute, että tuleekohan tästä valmista ikinä. Siitä sitten kerroin ystävilleni. Suurin osa jo gradunsa tehneistä vähätteli, että se on vain gradu. Kunhan saat sitä ja tätä tehtyä, niin huomaat, ettei sillä ole mitään merkitystä.

Onko tosiaan niin, ettei sillä gradulla ja sillä, että on joskus saanut maisterin tutkinnon suoritettua, ole mitään merkitystä siinä vaiheessa kun esim. valmistelee väitöskirjaansa? Minä raukka kun luulin, että se maisterin tutkinto olisi välttämätön välivaihe, jos aikoo tohtorin tutkinnon suorittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu