Voisiko joku tietävä kertoa mulle, mikä on aura? Enkä tarkoita mitään lumikolaa tai semmoista, vaan jotain skitsofreniajuttua, jossa ihminen on näkevinään värejä ihmisten ympärillä. Tai sädekehiä tai jotain. Niin että jos joku asiaan perehtynyt voisi"valaista"minua, ettei tule tehtyä vääriä johtopäätöksiä asiasta. Mulle kerrottiin että se on valetta koko juttu, humpuukia ja huuhaata etc. Haluaisin kuulla miten te asiaan perehtyneet itse tämän asian selitätte. Eli siis: Mikä aura on? Mikä sen aiheuttaa? Onko se vaarallista? Näihin jos saisi vastauksen ensi hätään, olisi todella kivaa. Kiitos jo etukäteen!
Aura?
Henrika.
7851
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
toiset tosiaan kertovat näkevänsä niitä ihan silmällä. toiset tuntevat, tai kumpaakin.
energiasta puhutaan siis, kaikkea ympäröi tai siis on osana jonkin sortin energia kenttä. semmoinen osa meitä esim mitä ei perusaisteilla huomaa (tosin kuten sanoin jotkut sanovat huomaavansa). ihmisistä puhuessa auran koon ja värin mukaan heijastuu yleensä ihmisen oma tila.. sairaudet, hyvinvointi, tunteet ym. ei sitä varmaan tieteellisesti ole todistettu koskaan mutta hyvin monet ovat "tietoisia" sen olemassa olosta. skitsofrenialla ei ole sen kanssa mitään tekemistä tosin ehkä skitsofreenikolla on tietyntyyppinen aura jaa-a? mitä aura on siis.. itse sanoisin osa meitä. vaarallistako, ei en keksi miten se voisi olla kenellekkään vaarallista. tavallaan et menetä mitään vaikka pitäisit sitä huuhaana, mutta ainahan on hyvä pohtia että josko kaikki ei ole niin yksinkertaista kuin näyttää aluksi
Tuossa edellisessä viestissä jo tulikin aika hyvin auran perusasiat, eli aura on todellakin energiakenttä, jonka meediot väittävät näkevänsä ihmisen ympärillä. Ilmiötä on tutkittu jo ainakin 1940-luvun alusta asti, mutta aura nousi ilmiönä yleisön tietouteen Neuvostoliittolaisen Semjon Kirljanin kyetessä sähköterapiahoidon aikana kuvaamaan ihmiskehon osia ja havaitessa kehosta lähtevän eräänlaisia sähköpurkauksia.
Sittemmin otetuissa värivalokuvissa kyettiin näkemään värikkäitä purkauksia ja kipinöitä eli "aura" ja menetelmää laajennettiin käsittämään myös muita kohteita, esim. kasveja. Merkittävää on, että näissä ns. kirliankuvissa pystyttiin näkemään esimerkiksi kasvin poisleikattuja osia eräänlaisena haamukuvana.
Yleisen käsityksen mukaan auran paksuus ja sen värit vaihtelee ihmisen terveydentilan mukaan. Värien vaihtelu ja tiettyjen uusien värien ilmaantuminen auraan liitetään myös esimerkiksi Indigo-lapsiteorioihin, vaikka kaikenkaikkiaan kirliankuvauskin ja tätä myötä aura-ilmiö on kokenut pientä inflaatiota varsin perustellun tieteellisen kritiikin iskettyä tekniikkaan ja ilmiöön viime aikoina.
Aura-ilmiö kuulostaa kuitenkin järkevältä ja jää itsesi mietittäväksi uskoako siihen vai ei. Voithan yrittää vaikka testata tätä: esimerkiksi toisistaan pitävien ihmisten aurat sulautuvat kosketettaessa toisiinsa, kun taas toisiaan inhoavien henkilöiden aurat pyrkivät vetäytymään erilleen. Kokeile ja yritä pohtia olisiko esitetty ajatus mielekäs. Lisäksi purkauksia synnyttävien aurapisteiden ja tärkeimpien akupunktiopisteiden välillä vallitsee yhteys. Suorita sama testi käyttäen akupunktiopistekarttaa ja kokeile, voitko tuntea näissä pisteissä herkemmin auran vaihtelun; viimekädessähän aura on siis energiakenttä, joten sähköisen kentän vaihtelut saattaa tuntea.
Lapseni kertoi näkevänsä joskus ihmisten ympärillä valkoista! Mitä siitä oikein pitäisi ajatella? Hän on 7-v poika.
Kirliankuvauksessa:
http://www.yle.fi/mikaeli/arkisto/kulttuuri/kirlia/aaveleht.htm
jokunen kuva:
http://images.google.fi/images?q=kirlian &hl=fi&lr=&ie=UTF-8&sa=N&tab=wi
aura on eräänlainen sähkökenttä ihmisen ympärillä. auraa voi opetella näkemään/katsomaan mm. erilaisten keskittymisharjoitusten avulla. aurat voivat olla erivärisiä tai ne voivat vaihtaa väriään. jokaisella ihmisellä ja kaikella elollisella on aura. auran värejä voi tulkita ja ne kertovat kantajastaan. pienet lapset/vauvat näkevät luonnostaan ihmisten auroja, koska heidän näköaistit ovat herkemmät ja tarkemmat, koska he eivät ole sitä vielä käyttäneet paljoa/ se ei ole 'kulunut'. eräs läheinen ystäväni näkee auroja ja olen itsekin ruvennut opettelemaan niiden katsomista.
Messuilla viikonloppuna oli tarjolla auravalokuvausta, jossa henkilö sai valokuvan aurastaan. Laitteisto oli toteutettu tietokoneavusteikseksi, joten tuli pakostakin mieleen onko kysymyksessä vain tietokoneen luoma aurakuvio normaalin kameralla otettavan henkilökuvan päälle, tarkoitusta varten kehitetyllä generointisoftalla. Vaikka uskonkin auroihin tietyin ehdoin, on mielessä pieni epäilyksen poikanen kaupallista aurakuvausta kohtaan.
Puiden ympärillä voi illalla nähdä sellaisen kentän. Kun katsoo sillee epäsuorasti, niinku puuta niin näkyy sellainen kehä ympärillä. Ajattelin josko se on jotain kaupugin valojen heijastuksesta johtuvaa, mut ei se kyl oikee sellaselta vaikuta.