Alan päästä taas vauhtiin :P. Tämä juttuu lähinnä petoeläin kantaan. Tuli tarve kirjoittaa tämä juttu sen jälkeen, kun oli lukenut tuon "Muisto sankarikarhulle, In memoriam" jutun.
Mielestäni petoeläinkantojen pitäisi antaa rauhassa kasvaa ja runsaasti. Silloin ei ihmisen tarvitsisi turvautua niin usein kivääriin, kun Ilvekset, Sudet, Ketut ja Karhut pitäisivät riistaeläinkannat aisoissa. Ja ei kai parin, kolmen tai viiden poron vajaus vie poronhoitajaa vararikkoon. Pedot metsästävät ravinnon takia, ei huvin vuoksi. Ja yleensä, oli mikä villieläin hyvänsä, eläin lähtee karkuun eikä hyökkää.
Miksi siis ei annettaisi petoeläinkantojen kasvaa jonkun verran niin ei tarvitsisi metsästäjien hoitaa petojen työtä, tosin onhan ihminenkin peto, ainakin osin.
Itseasiassa mielestäni Karhu ja Ihminen ovat samankaltaisia. Kumpikin on sekasyöjä. Niin Karhuhan syö muutakin kuin lihaa, esim. marjoja, kuten myöskin ihmiset syövät saalaattia ja tomaattia ja muita rehuja liharuoan kanssa.
Susien. yms. petoeläinten vaarallisuutta mielestäni liioitellaan. Kuten jo aiemmin sanoin, eläimet luikkivat yleensä pakosalle, kuin hyökkäävät. Harvemmin elikot kuitenkin ihmisen kimppuun käyvät, lähinnä sudet ovat syöneet poroja muutaman, mutta ei kai se tosiaan poronhoitajaa vararikkoon kaada jos muutama pää porotokasta häviää vuosittain, niitähän syntyykin vuosittain.
Siis petoeläinkannat aika jyrkkään nousuun, mutta vain hetkeksi, ei niitä kumminkaan liikaa saa olla, eikä liian vähän, mikä nykyyän on tilanne.
no niin
11
718
Vastaukset
- minä
minua ihmetyttää mistä metsästyksen vastustajat o saanu käsityksen et metsästäjät yrittää tappaa kaikki sukupuuttoon.valtaosalle mettämiehistä saalis ei ole pääasia esim.minä en ole ampunut ku kaksi teertä neljään vuoteen ja olen käynyt metsällä kymmeniäkertoja.mut jokaiseen ihmisryhmään kuuluu poikkeustapauksia jotka ei kunnioita lakeja ja sääntöjä mut ei saa yleistää.
- lahery
mitään kirjoittele, voit ottaa hakukoneella sen vanhoja ketjuja ja katso sieltä millaisesta pellehermannista on kysymys.
- 308 win
otappa selvää esim. susista!!! Ne tappaa enemmin ku pystyy syömään! Petojen pyyntiä pitää lisätä ja rajusti!!!
- taukki
Lukekaa vastustajat tarkkaan tämän taukin kirjoitukset.
Saatte tarkan kuvan mikä on teidän keskimääräinen taso.Ei tarvi kuin yksi juttu kukea,niin huomaa että tietoja ei ole.Eikä tule olemaan,metsään kun ei uskalla mennä.
Hesassa kun karhu nähdään,se on iltapäivälehdissä etusivun juttu.Ihmiset eivät uskalla lähteä ulos.Poliisit etsivät karhua.Missä silloin on laherry?Eihän karhu hyökkää. Antaisitte karhujen elää rauhassa hesassakin,miksi ne ajetaan pois, elävänä tai mieluummin kuolleena.
Jos pari hesalaista piskiä häviäsikin,niin mitä se loppujen lopuksi haittaa,eipähän lyhtypylväät ruostu niin äkkiä.Karhujen ruokinta on aloitettava hesassa! - Aharry
kirjoituksesi viimme talvelta.
"Lisäkysymys metsästäjille
Kirjoittanut: Laherry 26.1.2004 klo 14.16
Niin sitä vielä, että ajatellaan nyt vaikka että ollaan tornissa ja tähtäimessä on hirvi jonka ampumiselle ei ole mitään esteitä. Niin onko se sitten helppoa vetää siitä liipasimesta, kun tietää, että tuolla tuo yksi taas kohta kuolee. Siis onko käynyt koskaan niin, että vaikka saalis olisi varma niin silti ette pystyneet vetämään liipaisimesta ja hirvi pääsi jatkamaan matkaansa?
Kävipä muuten kerran niin, että kun tuli oltua lakkoja keräämässä kahden tuttavan kanssa, niin siellä suolla n. 50 metrin päässä oli kolme kookasta uroshirveä. Siinä meitä tuijottivat ja me tuijotimme heitä. Koira meni uteliaana lähemmäs hirviä, mutta kutsuimme sen takaisin, koska emme tienneet miten nuo kolme isoa eläintä siihen reagoisivat. Jätimme hirvet rauhaan ja lähdimme hiljaa hipsimään kohti suon laitaa ja metsän läpi omalle autolle. Oli muuten jahtiaika silloin ja silloin tällin kuului laukauksia. Kun lähestyimme autoa, vastaan tuli kaksi kovasti kiroilevaa metsästäjää. Ohimennen kuulin vain kun toinen sanoi: Voi sun perkele, kolme isoa uroshirveä ja jokainen hukattiin... toinen jatkoi: No niin kävi, mutta minkäs sille voi. Mutta kyllä vaan vituttaa... tuttavani ja minä myhäilimme heidän selkänsä takana, emmekä viitsineet kertoa, että ne kolme hirveä olivat ihan n. 150-200 metrin päässä suolla seisoskelemassa kaikessa rauhassa. Että ei ne hirvet näköjään aina jää nalkkiin."- Tämä on tapahtunut
Kun tuo lakkojen poiminta ja hirvenmetsästys ei minusta sovi oikein mitenkään yhteen niinku ajallisesti vai oliko kyse salametsästäjistä ku niillä ei ole noita metsästys aikoja.En muista ainakaan milloin lakat ois kypsyny vasta syyskuun lopulla.
- Laherry
Kyllä muistan, vaikka siitä aikaa onkin. Ihmettelin aluksi, että mitä paskaa sinä Aharry oikein kirjoitat, mutta sitten tajusin, että nuohan ovat minun itseni kirjoittamiani juttua jonkun ajan takaa :P
Nyt kun noita taas lukee, niin huomaan, että noissa jutuissa ei kyllä ole mitään järkeä. Siis kyllä muistan, ja hyvin muistankin taas :) - Laherry
Tämä on tapahtunut kirjoitti:
Kun tuo lakkojen poiminta ja hirvenmetsästys ei minusta sovi oikein mitenkään yhteen niinku ajallisesti vai oliko kyse salametsästäjistä ku niillä ei ole noita metsästys aikoja.En muista ainakaan milloin lakat ois kypsyny vasta syyskuun lopulla.
Tuo kirjoitukseni on osaksi totta ja suurimmaksi osaksi pelkkää paskaa.
Ei. minä en ollut poimimassa lakkoja, vaan niitä oli poimimassa äiti ja sisko koirat mukanaan. Suolla oli 2 tai 3 hirveä, mutta eivät kovin lähellä toisiaan ja kaikenlisäksi äiti ja sisko ottivat koirat talutushihnaan ja vetäytyivät rauhassa autolle, he kun eivät tienneet miten hirvet reagoisivat kahteen koiraan ja ihmiseen.
Mitään metsämiehiä ei ollut, vain pari lintuharrastajaa tuli vastaan. Tapahtumapaikka on todellinen ja olen itsekin siellä käynyt, tosin en juuri tuolloin. - eränkävijä
Laherry kirjoitti:
Kyllä muistan, vaikka siitä aikaa onkin. Ihmettelin aluksi, että mitä paskaa sinä Aharry oikein kirjoitat, mutta sitten tajusin, että nuohan ovat minun itseni kirjoittamiani juttua jonkun ajan takaa :P
Nyt kun noita taas lukee, niin huomaan, että noissa jutuissa ei kyllä ole mitään järkeä. Siis kyllä muistan, ja hyvin muistankin taas :)Siis Laherryn tapoihin kuuluu pitää koiria irti tuolla jängillä, vieläpä lintujen pesintäaikaan. Jos näin toimit olet mitä suurimmalla varmuudella aiheuttanut useamman rauhoitetun linnun pesinnän epäonnistumisen. Hyvin todennäköisesti olet myös toiminnallasi aiheuttanut hitaan ja tuskallisen kuoleman usealle linnunpoikaselle. Aivan varmasti kuitenkin rikot metsästyslakia.
Onnexi olkoon, jatka vain sitä hurskasteluasi... - Laherry
eränkävijä kirjoitti:
Siis Laherryn tapoihin kuuluu pitää koiria irti tuolla jängillä, vieläpä lintujen pesintäaikaan. Jos näin toimit olet mitä suurimmalla varmuudella aiheuttanut useamman rauhoitetun linnun pesinnän epäonnistumisen. Hyvin todennäköisesti olet myös toiminnallasi aiheuttanut hitaan ja tuskallisen kuoleman usealle linnunpoikaselle. Aivan varmasti kuitenkin rikot metsästyslakia.
Onnexi olkoon, jatka vain sitä hurskasteluasi...Oli vuodenaika mikä tahansa, niin kyllä meidän perheessä metsässä käydään ulkoilemassa ja jos koira on mukana, niin se saa sitten juosta vapaana. Tarkoituksenamme ei ole pelotella yhtäkään metsässä olevaa eläintä vaan nauttia puhtaasta ulkoilmasta. Meidän koirat eivät ole lintukoiria, eikä muitakaan metsästyskoirarotuja, vaan Belgian paimenkoiria.
Minä en pidä, eikä koiratkaan pidä meteliä metsässä kulkiessa, mitä nyt jutellaan esimerkiksi siitä, jos vaikka sattuu silmiin osumaan metso tai vaikkapa kauris hyvällä tuurilla ja koira pyytää välillä heittämään keppiä (talvisin lumipalloa).
Ja jos josssain huomaamme linnunpesän tai vaikka ketunkolon, niin joko kierrämme sen kaukaa tai vaihdamme kokonaan suuntaa. Sitäpaitsi, missään laissa ei ole kiellettyä pitää koiraa irti metsässä, kaukana ihmisasutuksesta. - bongari
Laherry kirjoitti:
Oli vuodenaika mikä tahansa, niin kyllä meidän perheessä metsässä käydään ulkoilemassa ja jos koira on mukana, niin se saa sitten juosta vapaana. Tarkoituksenamme ei ole pelotella yhtäkään metsässä olevaa eläintä vaan nauttia puhtaasta ulkoilmasta. Meidän koirat eivät ole lintukoiria, eikä muitakaan metsästyskoirarotuja, vaan Belgian paimenkoiria.
Minä en pidä, eikä koiratkaan pidä meteliä metsässä kulkiessa, mitä nyt jutellaan esimerkiksi siitä, jos vaikka sattuu silmiin osumaan metso tai vaikkapa kauris hyvällä tuurilla ja koira pyytää välillä heittämään keppiä (talvisin lumipalloa).
Ja jos josssain huomaamme linnunpesän tai vaikka ketunkolon, niin joko kierrämme sen kaukaa tai vaihdamme kokonaan suuntaa. Sitäpaitsi, missään laissa ei ole kiellettyä pitää koiraa irti metsässä, kaukana ihmisasutuksesta.Jaa että meinasitta kiertää linnunpesän kun näette sen. Kerroppa minulle mimmonen on vaikkapa suosirrin pesä, ja miten meinaat huomata sen ajoissa?
Jos luulet ettei belgianpaimenkoira, tai yleensäkkään mikään palvelus/soffakoira ole kiinnostunut tipujen pesien ronkkimisesta olet väärässä. Et edes kerkiä kissaa sanoa, kun koirasi on tuhonut pesän.
Kuten sanottu: Jatka vain sitä hurskasteluasi, mutta tiedä ettei kukaan näistä paheksumistasi metsästäjistä ole samanlainen kävelevä ekokatastrofi kuin sinä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417865Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362145Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2252048- 1431630
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251187Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951055Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65824Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6705Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.50679