yritykset työllistävät n 1 500 000 ihmistä
maatalous työllistää n 70 000
yritystuki on n 0,6 miljardia vuodessa
maataloustuki on n.3 miljardia vuodessa
pakollinen pellervolainen näkemys:
Maa- ja puutarhatalous sekä elintarviketeollisuus työllistivät vuonna 2011 yhteensä noin 128 000 henkilöä Suomessa, kertoo Tilastokeskuksen kansantalouden tilinpito.
Tää onkin jo sitten ihan sitä itteään, pellervolaiselle haisevaa luonnontuotetta:
Kun ruokaketjuun lasketaan mukaan myös (viini,elektroniikka jne)tukku- ja (muut vs elintarvikkeiden osuus?)päivittäistavarakaupan sekä yksityisten ja julkisten (pellervolaisissa päiväunissa ravintolat elävät vain kotimaisista tuotteista) ravintolapalvelujen henkilöstö, ruoan ja juoman työllistävä vaikutus nousi yhteensä noin 266 000 henkilöön.
___
Elintarviketeollisuudesta ei tietenkään lasketa ulos tuontiraaka-aineiden (20%) jalostamisen työvoimaa eikä ulkomailla työskenteleviä.
Lisäksi tuontielintarvikkeita n 20% eli syödyn ruoan raaka-aineesta korkeintaan 2/3 kotimaista.
Karkeasti arvioiden n 150-170 000 työskentelisi joka tapauksessa ko. toimialoilla ilman ainoaakaan kotimaista tukivetoista viljelijää & kotimaista raaka-ainetta
Ruoantuotannon ja -valmistuksen osuus Suomen bruttokansantuotteesta oli 3,8 % vuonna 2011

Vastaukset 14
Vanhimmat
En alennu kommentoimaan .
noh ei se mitään kun tuo argumentointisi on mitä on...lähinnä säälittävää
Jo koko ketjun aloitus on samaa säälittävää, kuin tähänkin asti. Suurin osa Yritysten piilo/valtion piilo tuista on unohtuneet???? MIKSI?? Näistä, vain mainitakaseni, osinkoverotus, sähkövero, ilmanen koulutus/työvoimatoimistojen maksama ilmainen työvoima,,,,,,,,,,,ja lista jatkuu loputtomiin.
niin mihin viittaat?
Rahalla saa, eikö selvene??????
Osuvaa analyysiä nimimerkiltä "pieni vai suuri".
Muutama kommentti, jos sallit.
"Elintarviketeollisuudesta ei tietenkään lasketa ulos tuontiraaka-aineiden (20%) jalostamisen työvoimaa eikä ulkomailla työskenteleviä."
- tämä on tärkeä havainto, joka on itseltäni jäänyt aikaisemmin huomaamatta.
Tuo arvio 20 % saattaa olla ala-kanttiin. Elintarviketeollisuudesta olisi myös
laskettava ulos niin viinan kuin mietojen alkoholijuomien ekä rehujen valmistukseen tarvittava
työvoima.
"Lisäksi tuontielintarvikkeita n 20% eli syödyn ruoan raaka-aineesta korkeintaan 2/3 kotimaista."
- myös tämä luku saattaa olla arvioitua suurempi. Alkutuotannon ja elintarviketeollisuuden
tarvitsemaa vältuotepanosta tulee ulkoa 4.900 M€ arvosta vuosittain.
"Karkeasti arvioiden n 150-170 000 työskentelisi joka tapauksessa ko. toimialoilla ilman ainoaakaan kotimaista tukivetoista viljelijää & kotimaista raaka-ainetta."
- tämä lukema sitten taas saattaa olla suurempi. Kansantalouden kannalta on
huomion arvoista, että suurin osa tämän päivän viljelöistä työskentelee perheviljelmä-
puuhastelunsa lisäksi myös duunarina. Maatilatalouden harjoittajien maksamista
veroista, 1.500 M€, vain alle 250 M€ koostuu maataloustulon verotuksesta.
"Ruoantuotannon ja -valmistuksen osuus Suomen bruttokansantuotteesta oli 3,8 % vuonna 2011"
- huomion arvoista on, että alkutuotannon osuus bruttokansantuottesta on yksinään vain
yhden (1) prosentin luokkaa, joskus allekin.
Olla pieni suuri???? Jopaaa, oma kehu haisee :)))))))
hhhhhhyyyyyyyiiiiiii, yök...
ei ollut tuo jopa ruonansuu aloituksessa - eli kyseessä ihan aidot positiiviset huomiot
katsos voihan olla että ylisuuriin tukiaisiin suhtautuu useampikin hieman kriittisesti
niin ja kiitos jopelle huomioista
--------
-------
--------
---------------